Kotiäidit, joilla ei ole pientä vauvaa, rohkenen kysyä teiltä nyt suoraan:

yhteisistä rahoista menot maksellaan. Mies ansaitsee tällä hetkellä palkkaa minä saan hurjan hurjaa korvausta kelasta :D mutta lapsen parasta tässä molemmat ajatellaan eikä todellakaan mietitä kuka elättää ketäkin...molemmat hoitaa vastuunsa.

kuopus on reilu kolme, joten kotihoidontukikin loppui meiltä.

meilla ainakin ennenkuin poika syntyi ja olin kotona. syy kotona oloon oli etta muutettiin hong kongiin ja jouduin eroamaan duunistani eika hong kongissa ollut tyolupaa. olin sitten kotona ja muutaman kuukauden kuluttua raskaana. sittemmin kotona 7 vuotta.

Yhtälailla minä teen työtä kotimme ja hyvinvointimme hyväksi,paitsi että teen myös pieni muotoista hommaa (palkanlaskijan) kotona,mutta siitä saatava palkka on todella minimaalinen (alle 500e/kk).



Miehen palkka on n.2000e/kk (vähän vaihtelee tuntien mukaan).



Vuokra on 850e (sis.vesi).



HYVIN pärjäämme,siis todella hyvin,just naureskelin miehelle,että jos sen palkka nousis vaikka 1000e/kk niin en tiedä mihin sen rahan pistäs,menis suoraa säästötilille :)

Mies tienaa kohtuullisesti, mutta on pihi. Onneksi minulla on omia tuloja, vaikka en ole töissä. Säästeliäästi eläen onnistuu kotiäitiys, mutta toki töihin aikanaan palaan. Yhden asunnon hinnan käytin jo kotiäitiyteeni.

Me ei asuta Suomessa ja täällä ei saa mitään tukia. Duunia saisin kyllä todella helposti mutta lapsi on mielestäni liian pieni tarhaan. Täkäläiset kyllä pistää tarhaan ihan vauvoja.

Meillä mies tienaa sen verran, että tulemme toimeen. Rahaa lomiin tai suurempaan asuntoon ei ole, koska niihin tarvittavat rahat laitetaan lasten (aika) kalliisiin harrastuksiin.

Rahat ovat olleet yhteiset jo ennen lasten syntymää, joten miehen tulot ja minun tulottomuuteni eivät ole ongelma.



Meistä on kuitenkin mukavaa, että lapset voivat tulla koulun/eskarin jälkeen kotiin, ei tarvitse jäädä iltapäiväkerhoon eikä miettiä jäädäkö vai eikö kotiin kun on vähän kipeä olo. Aikaa meillä on myös, mikä sekin on arvokasta.



t. 10v kotona

lapsi on niin pieni ettei juuri kuluta mitään. Matkailtu on ennen lasta niin paljon ettei kiinnosta vähään aikaan.

Yhtälailla minä teen työtä kotimme ja hyvinvointimme hyväksi,paitsi että teen myös pieni muotoista hommaa (palkanlaskijan) kotona,mutta siitä saatava palkka on todella minimaalinen (alle 500e/kk).

Miehen palkka on n.2000e/kk (vähän vaihtelee tuntien mukaan).

Vuokra on 850e (sis.vesi).

HYVIN pärjäämme,siis todella hyvin,just naureskelin miehelle,että jos sen palkka nousis vaikka 1000e/kk niin en tiedä mihin sen rahan pistäs,menis suoraa säästötilille :)

...meillä pelkkä kotiäitiys. Sen verran huonot on tuet ja miehen palkka. Meillä ratkaisu seuraavanlainen:



Mies töissä/muuntokoulutuksessa päivät. Minä osa-aikakotiäitinä ja 104 tuntia kuukaudessa myös töissä. Teen iltavuoroja parina iltana viikossa ja parina viikonloppuna per kk. Minun työpäivinä eläkkeellä olevat isovanhemmat hoitaa lapsia sen aikaa, että mies ehtii kotiin.

on meillä korkeassa kurssissa. Eli siedämme pientä niukkuutakin, jotta voimme panostaa tuohon.



Olemme onneksi talolainan jo maksaneet eli asumiskulut ovat aika kohtalaiset. Monessa asiassa voi säästää, kun on aikaa kotiäitinä tehdä itse.



Ruokaa halvoista aineksista, kasvattaa itse vihanneksia ym, ommella, korjata ja tuunata vaatteita ja muita tekstiilejä, on aikaa kierrellä kirppiksiä ja aleja, kunnostaa huonekaluja, tehdä pieniä remppoja itse jne.



Eläkettä kertyy nykyisin hiukan, kun maksamme mulle yrittäjäeläkettä. Pyöritän pienimuotoista yritystoimintaa nyt, kun lapset ovat jo isompia ja jää hieman aikaa.

Lapset ovat eskarissa, tokalla ja kolmannella. Kesä meni kivasti vaikka olinkin töissä, mies piti lomaa ja molemmat isovanhemmat pitivät lapsia, itsekin olin 2 viikkoa palkattomalla.



Mutta nyt alkoi arki. Koululaisilla menee hyvin mutta eskarilainen toivoo minulle potkuja joka päivä. Onhan se pitkä päivä olla hoidossa+eskarissa aamuseitsemästä iltaviiteen. Itkettää ihan minuakin ja mietityttää, että pitäisikö pyytää tosiaan niitä potkuja ettei pojan pitäsi niin kauaa siellä hoidossa olla kun ei vanhempien lastenkaan ole tarvinnut.



Mutta toisaaalta meillä on nyt paljon enemmän rahaa kuin vain miehen palkka. Ja tykkään työstäni ja työkavereistani. Ja haluaisin tienata vähän eläkettä itselleni. Onneksi mies vie pojan aamuisin, itse lähden jo aikaisemmin. Muuten se itku olisi vielä raastavampaa, isänsä perään ei itke niin paljoa.



Katson nyt vielä vähän aikaa miten homma lutviutuu. Mies tienaa ihan kivasti että aivan välttämätön pakko ei ole olla töissä. Mutta jos eskarinkäyminen menee joka-aamuiseksi ja -iltaseksi itkemiseksi niin sitten joudun miettimään asian uudelleen. Onhan se poika sittenkin tärkeämpi nyt kuin työssäolo. Ehkä olisi sittenkin pitänyt aloittaa töissä vasta kun poika menee kouluun, mutta tuli niin uskomattoman hieno työtarjous että oli pakko mennä.

Ei elellä leveästi, mutta pärjätään kuitenkin.

kasassa näinkin. Tiukkaa siis on ja itsekin yritän edes jotain taskurahaa tienailla kirppiksillä ja huutonetissä. Mutta mieluummin näin kuin että alle 2v menisi päiväkotiin.

Ainakin suurimmalla osalla.



Osalla on hieman säästöjä, suurin osa varmaankin vain karsii menot minimiin kotihoidontuella elämisen ajaksi.



Minulle ei ollut mikään vaihtoehto viedä niin pientä hoitoon, joten oli vain mietittävä, että nyt kaikki rahanmeno on minimoitava äärimmilleen ja kummasti sitä vaan on eletty monia vuosia kotihoidontuen avulla. Kyllä kannattaa, koska siitä ajasta taas tulee pääomaa sellaiseen pankkiin, mitä ei voi rahassa mitata. Koko perheelle! Pikkulapsiaikaa ei saa ikinä takaisin ja se hujahtaa hetkessä ohi joka tapauksessa.

Olin kaksi vuotta kotona ja elimme minun äitiysrahalla ja minun säästöilläni. Nyt rahat loppui joten palasin töihin ja teen lyhyttä päivää. Ei todellakaan pihistelty noina kahtena vuotena, nyt vähän harmittaa että olisi pitänyt niin olisin voinut olla vielä vuoden kotona, mutta toisaalta saatiin elämänlaatua eikä siellä töissä niin kamalaa ole.

minusta kotiäidiksi voi tituulerata vasta sellaisen, jolla ei ole ainuttakaan alle kolmevuotiasta kotona. Eli siis ei saa enää kotihoidontukea. Silloin se nähdään, kuka oikeasti pystyy jäämään kotiin (enkä tarkoita tällä sitä, että olisi jotenkin huono jos ei jää!).

Itselläni 4-vuotias lapsi, en saa mitään hoitotukea. En saa myöskään työttömyyskorvauksia, joten käytännössä olen tuloton. Töihin menen kunhan jotain sopivaa löytyy.

Eihän tämä 'kannattavaa' rahallisesti ole, siis ei tässä mitään säästöön laitella. Mutta kaikki voidaan hyvin, ja laskut saadaan maksettua ja ruokaa pöytään, se on tärkein tällä hetkellä. En valita. Meillä on yhteiset rahat yhteisestä tahdosta, aina ollut. :)

(ja tekee myös paljon töitä). Ajatellen lastemme ja koko perheemme hyvinvointia kotiäitiyteni kannattaa. En saa edää kodinhoidontukea tai ole ilmoittautunut työkkäriin. Mies elättää minut täysin. Meidän kodin hoito ja lasten kasvatus on minun työni.



t. Nuorinkin jo yli 3-v.

t: olinkohan nro 5

palkka- verot- matkat (toinen auto)- työpaikkaruokailu- työvaatteet- päivähoitomaksut.



Matalapalkkaisen ei todellakaan KANNATA mennä töihin

Rahallisesti pärjäämme, vaikka minä olen tuloton, mutta itse kaipaisin muutakin.



Lapset ovat päiväkodissa, eskarissa ja koulussa, joten päivisin ei ole muuta tekemistä kuin käydä kaupassa ja kuntoilemassa tai siivota/pestä pyykkiä.



Kun töitä ei saa hakemisesta huolimatta, niin olen sitten kotiäiti - halusin tai en. Lapset toki tykkäävät ja mieskin pääsee keskittymään omiin töihinsa täysillä, kun kotihommat eivät rasita hänen ajankäyttöään.