Lue keskustelun säännöt.
Kotiäidit, joilla ei ole pientä vauvaa, rohkenen kysyä teiltä nyt suoraan:
04.09.2011 |
Millä te elätätte itsenne ja perhettänne? Vai tienaako se mies niin paljon, että kotiäitiys kannattaa...? Nimim. Asiaa vakavasti harkitseva
Kommentit (114)
hiertää paljon enemmän kotiäitien elämäntilanne kuin kotiäitejä.
Jos elämä on mallissaan ja rahaa riittää ja se mieskään ei ole menossa vieraisiin niin mitä se rassaa jos naapurin Amalia on kotihoidontuella pari vuotta.
Jos olet elämääsi tyytyväinen niin silloin ei pitäisi ahdistaa toistenkaan ratkaisut. Mutta toki jos sinulla ei ole oma elämä kunnossa ja henkinen tasapaino hallussasi niin ärsyttäähän ne silloin toisten asiat kovastikin.
Ajatelkaapa, kuinka naisia harmittaa sitten vanhana jos teille kotiäideille ei satukaan mitään pahaa.
Itse on lukenut jos millaista kirjaa, että rikastuisi. On koko elämänsä ajan pelännyt, että mies jättää ja siksi on kasannut omaa rahavuortaan. On laskenut, että sitten kun pääsee eläkkeelle, elämä alkaa kun on sitä rahaakin kertynyt tilille. Lapsetkin on tehty siihen jossain välissä.
Ja se toinen reppana. On ollut muutaman vuoden kotona ja hoitanut niitä lapsiaan. On yleisesti ottaenkin niin tollo, ettei ole tajunnut, että rikastuminen olisi tärkeää. Ei ole huomannut kasvattaa omaa omaisuuttaan sen takia, että jos mies löytää nuoremman. Ja nauttii elämästään koko elämänsä ajan, eikä elä sitku elämää kun ollaan eläkkeellä.
Jos se mies ei jätäkään (tämähän se tuntuu olevan av.mamman pahin pelko). Tai jos mies kuolee ja jättääkin sille luuserikotiäidille ison omaisuuden ja hyvän leskeneläkkeen (näin kävi minun äidille) ja tämä luuserikotiäiti elää hyvää elämää koko elämänsä.
Räjähtääköhän ne raivoonsa kun koko elämä meni hukkaan kun kyttäs sitä naapurin eukkoa, joka oli muutaman vuoden kotiäitinä ja odotti, että kyllä sille vielä joku päivä täytyy käydä huonosti.
Tai sitten taloudellisesti itsenäiset naiset voivat elää tyytyväisinä omannäköistä elämäänsä, tarttua hetkeen, tehdä sellaisia asioita joista he pitävät ilman tarvetta harmitella naapurin kotiäidin tilannetta. Eiköhän taloudellisessa itsenäisyydessä sitä paitsi ole taustalla halu tehdä itse omat valintansa eikä pelko siitä että mies löytää nuoremman. Ja mitä tulee perintöön niin eihän leski automaattisesti peri puolisoaan vaan hänellä on avio-oikeus toisen omaisuuteen (siis jos pariskunnalla on lapsia).
Yleisesti ottaen epäilen kyllä että rahattomuus on suurempi syy "räjähtää raivoon" kuin turvattu taloudellinen tilanne. Mutta kukin tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naisia harmittaa sitten vanhana jos teille kotiäideille ei satukaan mitään pahaa. Itse on lukenut jos millaista kirjaa, että rikastuisi. On koko elämänsä ajan pelännyt, että mies jättää ja siksi on kasannut omaa rahavuortaan. On laskenut, että sitten kun pääsee eläkkeelle, elämä alkaa kun on sitä rahaakin kertynyt tilille. Lapsetkin on tehty siihen jossain välissä. Ja se toinen reppana. On ollut muutaman vuoden kotona ja hoitanut niitä lapsiaan. On yleisesti ottaenkin niin tollo, ettei ole tajunnut, että rikastuminen olisi tärkeää. Ei ole huomannut kasvattaa omaa omaisuuttaan sen takia, että jos mies löytää nuoremman. Ja nauttii elämästään koko elämänsä ajan, eikä elä sitku elämää kun ollaan eläkkeellä. Jos se mies ei jätäkään (tämähän se tuntuu olevan av.mamman pahin pelko). Tai jos mies kuolee ja jättääkin sille luuserikotiäidille ison omaisuuden ja hyvän leskeneläkkeen (näin kävi minun äidille) ja tämä luuserikotiäiti elää hyvää elämää koko elämänsä. Räjähtääköhän ne raivoonsa kun koko elämä meni hukkaan kun kyttäs sitä naapurin eukkoa, joka oli muutaman vuoden kotiäitinä ja odotti, että kyllä sille vielä joku päivä täytyy käydä huonosti.
Ja jos käykin huonosti, niin mitä väliä? Moni tuntuu ajattelevan, että kotiäiti on naiivi ja tyhmä kun ei tajua kotiäitiyteen liittyviä riskejä. Kyllä minä koulutettuna naisena ne ymmärrän, mutta en sitten ehkä ole niin riskiaversiivinen ihminen. :) Kun minulle elämä on tässä ja nyt. Lapset ovat pieniä, haluan nauttia heistä nyt. "Downshiftaan" nyt, enkä sitten viisikymppisenä tai eläkeiässä. Tunnistan riskit ja olen valmis pelaamaan tätä peliä. Siis come on, eikö tässä yhteiskunnassa juurikin kannusteta riskinottoon? Jos minun arvojeni mukaista on olla lasten kanssa nyt kotona, jos arvotan sen kaikista korkeimmalle juuri nyt, niin eikö olisikin aika hemmetin surullista, jos kuitenkin tiettyjen pelkojen, mitäjossittelun takia luopuisin unelmastani?
Ja hei. Oma äitini oli 10 vuotta kotona ja hänelle kävi "huonosti". Hän aloitti nelikymppisenä elämänsä alusta ja on nyt 55-vuotiaana elämäänsä erittäin tyytyväinen nainen. Uusi koulutus, uusi ala, uusi avioliitto. Ja erityisesti hän arvottaa elämässään juuri niitä 10 vuotta kotiäitinä, joita mikään tai kukaan ei häneltä voinut ottaa pois - ei silloin eikä nyt.
Ystäväni äiti oli piinkova uranainen. Sai burnoutin nelikymppisenä ja elämä meni hänelläkin uusiksi. Hän "downshiftaa" nyt, mutta pakosta.
Elämää voi elää monin eri tavoin. Ja silti käydä hyvin. Tai huonosti. Sellaista se on.
... ja tämäkö on elämän tarkoitus ja ylin päämäärä? *haukotus*
Hei, hyvä kun vastasit tähän ketjuun! Tässä on ihan malliesimerkki asenteesta asenteesta joka estää naista vaurastumasta. Sinulle varsinkin suosittelen noita aiemmin mainitsemiani Frankelin sekä Kullaksen ja Myllyojan kirjoja.
Ja sinä joka mainitsit lukeneesi tuon jälkimmäisen kirjan: eihän siinä puhuttu pelkästään naisten tekemästä taloudellisesta uhrauksesta vaan annettin naisille myös vinkkejä oman taloudellisen tilanteen kohentamiseen.
tarkoituksenani on kylläkin tehdä tästä syksystä alkaen hieman töitä sillä lisäansiot olisivat tarpeen. miehen tulot ovat n. 6000-7000 kk. pärjäämme juuri ja juuri (talolainaa, lasten harrastukset, matkustelut jne)
niin naurattaa nää mammat jotka vaahtoo että "ei mies minua elätä, rahat on yhteisiä" yms.. Olkoon kuinka yhteisiä vaan, niin te ette tienaa, mies tienaa ja näin ollen ELÄTTÄÄ teidät, maksaa laskut, tuo ruuan pöytään, pitää teidät vaatteissa ja katon pään päällä. Minusta on hienoa että uskalletaan, voidaan ja halutaan jäädä kotiin, mutta turhaa alkaa mitenkään puolustelemaan että ei mies teitä elätä, kun näin kuitenkin on. Korostan etten edeleekään väheksy kotiäidin panosta, ei kodin- ja lastenhoitaminen ole mitenkään huonompaa kuin palkkatyö, vaan lasten kannalta mahtava juttu, mutta sillä ei sitä perhettä elätetä!
oon ollu 12 vuotta kotiäitinä ja kyllä mun mies elättää meidät kaikki. Tosin hyvin niukasti mut elättää kuitenkin ja on ylpeä siitä, että elättää.
Kun oli monta vastannutta jotka hehkuttivat ettei "meillä kukaan elätä ketään, rahat on yhteisiä" yms skeidaa, vaikka totuus on että kyllähän se mies heidät elättää.. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että taloushuolet ovat perheiden yleisin huoli ja riidanaihe ja jos talous on vakaalla pohjalla, elämä on paljon helpompaa.
Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että on myös isompia lapsia, jotka eivät halua viettää yletöntä kulutusjuhlaa? Meidän perheessä teini ei edes halua olla mikään muotinukke, eikä alakouluikäinen harrasta mitään kallista. Silti eletään ihan mielekästä elämää, eikä meillä pulaa ole mistään. Lapsillakin on kavereita, jotka eivät hekään aseta ihmisiä arvojärjestykseen esim. vaatteiden hinnan perusteella. Ja kyllä lähipiirissä on hulppeasti ansaitsevia, joilta ei silti jää säästöön mitään, eli yhtä lailla heilläkin voitaisiin riidellä rahasta. Heillä kun peruselintasoon kuuluvat kalliit harrastukset, "kaikenlaisen kivan" huoleton ostelu yms. Vanhemmat kyllä onnistuvat siirtämään kulutustottumuksensa lapsille.
naisia harmittaa sitten vanhana jos teille kotiäideille ei satukaan mitään pahaa.
Itse on lukenut jos millaista kirjaa, että rikastuisi. On koko elämänsä ajan pelännyt, että mies jättää ja siksi on kasannut omaa rahavuortaan. On laskenut, että sitten kun pääsee eläkkeelle, elämä alkaa kun on sitä rahaakin kertynyt tilille. Lapsetkin on tehty siihen jossain välissä.
Ja se toinen reppana. On ollut muutaman vuoden kotona ja hoitanut niitä lapsiaan. On yleisesti ottaenkin niin tollo, ettei ole tajunnut, että rikastuminen olisi tärkeää. Ei ole huomannut kasvattaa omaa omaisuuttaan sen takia, että jos mies löytää nuoremman. Ja nauttii elämästään koko elämänsä ajan, eikä elä sitku elämää kun ollaan eläkkeellä.
Jos se mies ei jätäkään (tämähän se tuntuu olevan av.mamman pahin pelko). Tai jos mies kuolee ja jättääkin sille luuserikotiäidille ison omaisuuden ja hyvän leskeneläkkeen (näin kävi minun äidille) ja tämä luuserikotiäiti elää hyvää elämää koko elämänsä.
Räjähtääköhän ne raivoonsa kun koko elämä meni hukkaan kun kyttäs sitä naapurin eukkoa, joka oli muutaman vuoden kotiäitinä ja odotti, että kyllä sille vielä joku päivä täytyy käydä huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäisin kotiin, jos se taloudellisesti olisi mahdollista. Periaatteessa olisin voinut jäädä kotiin, jos olisimme myyneet/jättäneet ostamatta omakotitalon (loppuelämämme koti), viis välittäneet lapsen kaveripiiristä ja tulevista koulutovereista ja harrastuksista ja jatkaneet asumista kaupungin vuokrataloissa huumehörhöjä, hulluja ja alkoholistivaimonhakkaajia väistellen. Nähty on ja koettu. Ei ollut sopiva ympäristö lapsillemme.
Nyt sitten ollaan töissä, pärjätään niin, että lapset voivat harrastaa, mutta kun ollaan keskituloisten alarajoilla, ei todellakaan ole rahaa liikaa käyttää mihinkään. Perintöä saattaa olla tulossa vähän, mutta välttämättä ei, koska vanhempamme matkustavat ja viettävät mukavaa elämää.
Kadehdin kotiäitejä ja joskus väitän ystäville, että en edes haluaisi olla kotiäiti, mutta haluaisinhan minä. Se ei vain ole meidän tuloilla ikinä mahdollista. :(
Lapsi on nyt 1v4kk, eli mitenkään vuositolkulla en ole kotona ollut mutta kuitenkin. Ainakin vuoden vielä olen poissa töistä. Työelämässä vielä ollessa laitoin säästöön rahaa jolla nyt voi tarpeen mukaan jatkaa kotihoidontukea. Tähän mennessä tosin ei ole tarvinnut säästöihin koskea koska asutaan pienessä asunnossa ja eletään muutenkin niukasti (mutta ei köyhästi, kaikkea on mitä tarvitsee). Puoliso opiskelija ja lisäksi perheessä kouluikäinen lapsi ja kolme koiraa. Ihmeen vähällä rahalla selviää kun haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niillä resursseilla kuin niitä annetaan. Olette tehneet ne ratkaisut, jotka koitte parhaaksi. Jos pystytte niin tehkää vähän aikaa jossain vaiheessa lyhennettyä työpäivää esimerkiksi. Itse olen näin tehnyt ja se antoi jo aikaa olla lasten kanssa enemmän.
Yritetään jokainen elää sitä omaa elämäämme ja tehdä siitä mahdollisimman hyvä. Manaamalla naapurin äidille pahaa tulevaisuutta, teemme vain pahaa itsellemme. Elämä voi tuoda eteen niin moninaisia yllätyksiä, että emme voi koskaan laskelmoida valmiiksi etukäteen, miten meille kaikille ja sille naapurin naiselle tulee käymään.
Lapsesi rakastavat sinua taatusti, vaikka et voinut kotiäidiksi jäädäkään.
Jäisin kotiin, jos se taloudellisesti olisi mahdollista. Periaatteessa olisin voinut jäädä kotiin, jos olisimme myyneet/jättäneet ostamatta omakotitalon (loppuelämämme koti), viis välittäneet lapsen kaveripiiristä ja tulevista koulutovereista ja harrastuksista ja jatkaneet asumista kaupungin vuokrataloissa huumehörhöjä, hulluja ja alkoholistivaimonhakkaajia väistellen. Nähty on ja koettu. Ei ollut sopiva ympäristö lapsillemme.
Nyt sitten ollaan töissä, pärjätään niin, että lapset voivat harrastaa, mutta kun ollaan keskituloisten alarajoilla, ei todellakaan ole rahaa liikaa käyttää mihinkään. Perintöä saattaa olla tulossa vähän, mutta välttämättä ei, koska vanhempamme matkustavat ja viettävät mukavaa elämää.
Kadehdin kotiäitejä ja joskus väitän ystäville, että en edes haluaisi olla kotiäiti, mutta haluaisinhan minä. Se ei vain ole meidän tuloilla ikinä mahdollista. :(
niin silloinhan puolet omaisuudesta jää juuri kotiäidille, eli mistä tässä nyt pitäisi olla huolissaan. Se että on kotiäiti, ei tarkoita ettei tajua rahan päälle ja ole tietoinen mahdollisista riskeistä. En myöskään elä niin ettenkö tietäisi mihin mieheni rahamme sijoittaa, ja minkä verran meillä on pahan päivän varalle säästössä. Meillä mies elättää perheen, mutta meillä on yhteinen tili, osallistun aktiivisesti myös rahaasioiden hoitoon, myös sijoittamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja tiukkaa on, mutta en vaihtaisi silti mihinkään! Minusta pienemmälläkin voi olla onnellinen, tekin pärjäätte varmasti. Meillä on ihan selviö että rahat ovat yhteiset.
Ajatelkaapa, kuinka naisia harmittaa sitten vanhana jos teille kotiäideille ei satukaan mitään pahaa.
Itse on lukenut jos millaista kirjaa, että rikastuisi. On koko elämänsä ajan pelännyt, että mies jättää ja siksi on kasannut omaa rahavuortaan. On laskenut, että sitten kun pääsee eläkkeelle, elämä alkaa kun on sitä rahaakin kertynyt tilille. Lapsetkin on tehty siihen jossain välissä.
Ja se toinen reppana. On ollut muutaman vuoden kotona ja hoitanut niitä lapsiaan. On yleisesti ottaenkin niin tollo, ettei ole tajunnut, että rikastuminen olisi tärkeää. Ei ole huomannut kasvattaa omaa omaisuuttaan sen takia, että jos mies löytää nuoremman. Ja nauttii elämästään koko elämänsä ajan, eikä elä sitku elämää kun ollaan eläkkeellä.
Jos se mies ei jätäkään (tämähän se tuntuu olevan av.mamman pahin pelko). Tai jos mies kuolee ja jättääkin sille luuserikotiäidille ison omaisuuden ja hyvän leskeneläkkeen (näin kävi minun äidille) ja tämä luuserikotiäiti elää hyvää elämää koko elämänsä.
Räjähtääköhän ne raivoonsa kun koko elämä meni hukkaan kun kyttäs sitä naapurin eukkoa, joka oli muutaman vuoden kotiäitinä ja odotti, että kyllä sille vielä joku päivä täytyy käydä huonosti.
Tai sitten taloudellisesti itsenäiset naiset voivat elää tyytyväisinä omannäköistä elämäänsä, tarttua hetkeen, tehdä sellaisia asioita joista he pitävät ilman tarvetta harmitella naapurin kotiäidin tilannetta. Eiköhän taloudellisessa itsenäisyydessä sitä paitsi ole taustalla halu tehdä itse omat valintansa eikä pelko siitä että mies löytää nuoremman. Ja mitä tulee perintöön niin eihän leski automaattisesti peri puolisoaan vaan hänellä on avio-oikeus toisen omaisuuteen (siis jos pariskunnalla on lapsia).
Yleisesti ottaen epäilen kyllä että rahattomuus on suurempi syy "räjähtää raivoon" kuin turvattu taloudellinen tilanne. Mutta kukin tavallaan.
Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että on myös isompia lapsia, jotka eivät halua viettää yletöntä kulutusjuhlaa? Meidän perheessä teini ei edes halua olla mikään muotinukke, eikä alakouluikäinen harrasta mitään kallista. Silti eletään ihan mielekästä elämää, eikä meillä pulaa ole mistään. Lapsillakin on kavereita, jotka eivät hekään aseta ihmisiä arvojärjestykseen esim. vaatteiden hinnan perusteella. Ja kyllä lähipiirissä on hulppeasti ansaitsevia, joilta ei silti jää säästöön mitään, eli yhtä lailla heilläkin voitaisiin riidellä rahasta. Heillä kun peruselintasoon kuuluvat kalliit harrastukset, "kaikenlaisen kivan" huoleton ostelu yms. Vanhemmat kyllä onnistuvat siirtämään kulutustottumuksensa lapsille.