Kotiäidit, joilla ei ole pientä vauvaa, rohkenen kysyä teiltä nyt suoraan:

Sosiaalitston toimeentulotuen perusosa yksinäiselle on rapiat 419 euroa. Vaikka esimerkkisi perushoitajalla olisi 1000e vuokra (ei varmaankaan saisi as.tukea) niin noilla 1490e tuloilla olisi sitten 490 eurolla pärjättävä - koko kuukausi ja KAIKKI menot. Eli toimeentulotukea ei myönnettäisi joten sossusta ei sitä rahaa ihan toiveiden mukaan saa. Että jos sellainen elämä on ok niin tervetuloa sankkaan joukkoon.

esim. työkaverini perushoitaja jäi eläkkeelle. On tehnyt ikänsä töitä. 3 lasta. Oli pois vain pakolliset äitiyslomat.

Jäi vuosi sitten eläkkeelle ja saa eläkettä 1490 euroa. Siitä miinus verot yms. Kannatti tehdä 40 vuotta töitä.

Ei paljon häviä sellainen ihminen, joka ei ole päivääkään tehnyt elämässään töitä. Saa 600 euron eläkkeen ja lisäksi sossusta rahaa ja asumistuen. Eli menee aika lailla tasan kokonaissumma.

Teillä on aivan hulluja kuvitelmia siitä, mitä tulette saamaan eläkettä joskus jos painutte töihin heti kun äitiysloma loppuu.

mutta se todellisuus ei näytä moniakaan huolettavan. Nytkin näitä yksinolevia "äiti" eläkeläisiä on sosiaalitoimiston pitkäaikaisasiakkaina, vai elättäisivätkö lapset sitten äitiään? Takuueläke on 600e ja siihen mahdollinen asumislisä - sillä sitten pärjätä. Terveyskin voi reistata. No, nykyiset ei varautuneet kotiäidit ehkä luottavat siihen että kyllä asiat hoituu sitten joskus... mut niin vaan luottivat nekin eläkeläiset jotka sosiaalitoimistossa kuukausittain loppuelämänsa asioivat...

Osaisi ehkä elää niukasti eläkeläisenäkin. Jos opiskelijat elävät 300 euron kuukausibudjetilla, ehkä eläkeläinekin hieman isommalla summalla.

mutta se todellisuus ei näytä moniakaan huolettavan. Nytkin näitä yksinolevia "äiti" eläkeläisiä on sosiaalitoimiston pitkäaikaisasiakkaina, vai elättäisivätkö lapset sitten äitiään? Takuueläke on 600e ja siihen mahdollinen asumislisä - sillä sitten pärjätä. Terveyskin voi reistata. No, nykyiset ei varautuneet kotiäidit ehkä luottavat siihen että kyllä asiat hoituu sitten joskus... mut niin vaan luottivat nekin eläkeläiset jotka sosiaalitoimistossa kuukausittain loppuelämänsa asioivat...

vaikka miten, ennen meidän eläkeikää. Eipä tiedä saako kukaan eläkkeitä tulevaisuudessa vai mitä tapahtuu.

Mutta elämässä moni muukin asia on tärkeä kuin se raha. (Entä jos sattuukin isompi asia ja vaikka kuolen ennen eläkeikää..ehkä se muu menis siinä kohti lasten mielissä edelle. Siis se, että vanhempi oli läsnä ja teki asioita eikä ollut vaan töissä.)

Ehkäpä mun lapset jopa haluaisivat huolehtia minusta sitten kun olen vanha, koska minulla on ollut heille aina aikaa ja olen heistä pitänyt huolta.

Itse seuraan päivittäin ihanaa naapurin eläkeläisrouvaa, jonka neljä lasta pitävät äidistään hyvää huolta. Äiti asuu toistaiseksi vielä yksin kotitalossaan, lapset haluavat auttaa äitiään kodin raskaissa töissä. Heillä on lämpimät ja hyvät välit. Varmaan suurelta osalta lasten lapsuudessa luodut, kun äiti oli kotona ja piti heistä huolen.

Joku toikin esille sen puolen, kuinka tärkeää lapsille on, että joku on ehtinyt olla läsnä ja kuunnella ja katsoa perään, etteivät lapset joudu huonoille teille.

Että vanhemmalla on voimavaroja käsitellä ongelmatilanteita ja hermoja esim. sille, että kotiin voi aina tuoda kavereita ja vanhemmat haluavat olla lastensa ja jopa heidän kavereidensa kanssa. En mitenkään väitä, että vain kotiäidit ja -isät tähän pystyisivät, joillekin se onnistuu työssäkäynnin yhteydessäkin.

Meillä vaan on niin iso perhe, että minulla ei enää riittänyt vuorokauden tunnit kaikkeen. Olen ollut tunnollinen työntekijä ja usein vein töitä kotiinkin. Ja se söi voimia perheeltä. Me näimme parhaaksi sen, että jäin kotiin, jotta perheellekin on riittävästi aikaa.

Eläkettä kerrytän onneksi yks.yrittäjänä edes hiukan ja miehen palkkatuloilla on säästäväisinä hankittu perheelle myös tuottavaa omaisuutta, joka toivottavasti turvaa tulevaisuutemme eläkeiässä.

Saan siitä vähän taskurahaa harrastuksiin ja saan maksettua oman osuuteni asumiskuluista.

Välillä käy mielessä että jotkut kotiäidit vetoavat oikeisiin arvoihin jotta he eivät joutuisi epämukavuusalueelle – ottamaan vastuuta omista raha-asioistaan, opiskelemaan ammattia, käymään töissä tai ylipäänsä pyrkimään kohti taloudellista riippumattomuutta.



Heille suosittelisin lämpimästi sellaisia kirjoja kuin Kiltti tyttö ei rikastu – 69 tapaa pysyä köyhänä (Frankel) ja Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta (Kullas ja Myllyoja).

päältä, joten ei siitä jää kuin päälle tonni käteen.

Jos miettii, että kannattiko koko elämänsä tehdä töitä. Tiedän tämänkin naisen aloittaneen 17 vuotiaana kouluttamattomana hoitoalallla työt. Joskus vain puhui ennen eläkkeellejääntiään, että olisi halunnut kyllä olla lasten kanssa enemmän, mutta nuorena ei niin tajunnut näitä asioita.

Minä en saa edes tuota määrää eläkettä, koska leikkuri viuhuu koko ajan. Joten en tiedä, onko tässä mitään mieltä olla työelämässä 47 vuotta ja ei siitä jää käteen oikeastaan mitään muuta kuin muistot, että aina oli kiire ja väsytti.

Joten se, joka jää kotiin hoitamaan lapsiaan, ei varmaankaan tee minun mielestäni hullua ratkaisua. Ajatella, sitähän saattaa vaikka kuolla, ennen kuin pääsee nauttimaan siitä ruhtinaallisesta eläkkeestä.

Sosiaalitston toimeentulotuen perusosa yksinäiselle on rapiat 419 euroa. Vaikka esimerkkisi perushoitajalla olisi 1000e vuokra (ei varmaankaan saisi as.tukea) niin noilla 1490e tuloilla olisi sitten 490 eurolla pärjättävä - koko kuukausi ja KAIKKI menot. Eli toimeentulotukea ei myönnettäisi joten sossusta ei sitä rahaa ihan toiveiden mukaan saa. Että jos sellainen elämä on ok niin tervetuloa sankkaan joukkoon.

esim. työkaverini perushoitaja jäi eläkkeelle. On tehnyt ikänsä töitä. 3 lasta. Oli pois vain pakolliset äitiyslomat.

Jäi vuosi sitten eläkkeelle ja saa eläkettä 1490 euroa. Siitä miinus verot yms. Kannatti tehdä 40 vuotta töitä.

Ei paljon häviä sellainen ihminen, joka ei ole päivääkään tehnyt elämässään töitä. Saa 600 euron eläkkeen ja lisäksi sossusta rahaa ja asumistuen. Eli menee aika lailla tasan kokonaissumma.

Teillä on aivan hulluja kuvitelmia siitä, mitä tulette saamaan eläkettä joskus jos painutte töihin heti kun äitiysloma loppuu.

mutta se todellisuus ei näytä moniakaan huolettavan. Nytkin näitä yksinolevia "äiti" eläkeläisiä on sosiaalitoimiston pitkäaikaisasiakkaina, vai elättäisivätkö lapset sitten äitiään? Takuueläke on 600e ja siihen mahdollinen asumislisä - sillä sitten pärjätä. Terveyskin voi reistata. No, nykyiset ei varautuneet kotiäidit ehkä luottavat siihen että kyllä asiat hoituu sitten joskus... mut niin vaan luottivat nekin eläkeläiset jotka sosiaalitoimistossa kuukausittain loppuelämänsa asioivat...

rikastumaan. Jos siellä välissä muutaman vuoden olet kotona niin se ei loppujen lopuksi taida haitata kuin niitä, jotka koko ikänsä panee työelämän kaiken edelle.

Kun sinne hautaankaan ei mitään matkaansa saa.

t. eräs, joka on ikänsä tehnyt työtä ja ei ole lapsia kotona ehtinyt sen takia hoitaa. Lapset menneet päiväkotiin 10-kuun ikäisinä. Ja nyt vähän kaduttaa kun lapset on lentämässä pesästä.

Välillä käy mielessä että jotkut kotiäidit vetoavat oikeisiin arvoihin jotta he eivät joutuisi epämukavuusalueelle – ottamaan vastuuta omista raha-asioistaan, opiskelemaan ammattia, käymään töissä tai ylipäänsä pyrkimään kohti taloudellista riippumattomuutta.

Heille suosittelisin lämpimästi sellaisia kirjoja kuin Kiltti tyttö ei rikastu – 69 tapaa pysyä köyhänä (Frankel) ja Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta (Kullas ja Myllyoja).

Välillä käy mielessä että jotkut kotiäidit vetoavat oikeisiin arvoihin jotta he eivät joutuisi epämukavuusalueelle – ottamaan vastuuta omista raha-asioistaan, opiskelemaan ammattia, käymään töissä tai ylipäänsä pyrkimään kohti taloudellista riippumattomuutta.

Heille suosittelisin lämpimästi sellaisia kirjoja kuin Kiltti tyttö ei rikastu – 69 tapaa pysyä köyhänä (Frankel) ja Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta (Kullas ja Myllyoja).

On inhottavaa paasata oikeista arvoista sillä ajatuksella, että toki minun omat arvoni ovat juuri niitä oikeita, muiden arvot ovat vääriä. En minä ainakaan mene sanomaan kotiäitinä, että on jotenkin väärin, jos joku haluaa pitää elintasonsa korkeampana kuin minun on. Se on hänen asiansa.

Mutta jos ajatellaan, että kotiäitiydessä voin toteuttaa niitä OMIA arvojani, niin on ihan totta, että en halua epämukavuusalueelle kuluttamaan päiväni työelämässä rahaa saadakseni. Eikö se ole aika itsestäänselvää? Varmasti taas esim. miehestäni olisi epämukavaa vaihtaa oma elämänsä minun elämääni. Siitähän tässä juuri on kyse, että käytännössä käyttää aikaa juuri siihen, mikä on itselle tärkeää. En ole itse edes fanaattinen kotiäiti (kai heitäkin on) eli luultavasti jossain vaiheessa yritän kehitellä jotain pienimuotoista työtä, mielellään kotoa käsin tehtävää, eli en koe mitenkään "uhrautuvani" elämässäni. Tässä vaiheessa minusta vain on mielekkäintä käyttää aikani niin kuin käytän.

Lainasin joskus tuon jälkimmäisen kirjan Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta, mutta eipä se mitään antanut. Kirjoittajien mukaan kotiäitien tulee tietää lähinnä se, ettei kotiäitiys kannata taloudellisesti (mikä yllätys :D ), joten mitään erityistä annettavaa kotiäideille sillä kirjalla ei ollut.

89

millä kaikki pienituloiset suhtautuvat kotiäitiyteen. Ei todellakaan kanneta mitään huolta huomisesta, saati ylihuomisesta. Ei stressata sillä, että saattaa tulla suunnittelemattomia yllättäviä menoja, ei sillä että ammattitaitoa tai eläkettä ei kerry. Se on taito tuokin. Minä en osaisi enkä pystyisi elämään noin.



Meillä lapset ovat jo isoja ja olen joskus kysynyt heiltä, olisko heistä ollut kivempi että olisin ollut kotona. Vaikka heistä on kuulemma ollut kiva olla vauvalomilla kotona, hoitajan kanssa ja päiväkodissa oli kuulemma tosi mukavaa, heistä on ollut mukava elää ilman taloudellisia huolia ja loppukaneettina "sitä paitsi ethän sä ole mitään kotiäitityyppiä". Eikä ole kavereidenkaan äidit, lähes kaikki ovat täällä päin töissä.

eli työskentelen etänä 4 päivää viikossa. Täydellinen työ minun mielestäni mutta vaatii tietenkin itsekuria.

millä kaikki pienituloiset suhtautuvat kotiäitiyteen. Ei todellakaan kanneta mitään huolta huomisesta, saati ylihuomisesta. Ei stressata sillä, että saattaa tulla suunnittelemattomia yllättäviä menoja, ei sillä että ammattitaitoa tai eläkettä ei kerry. Se on taito tuokin. Minä en osaisi enkä pystyisi elämään noin.

Meillä lapset ovat jo isoja ja olen joskus kysynyt heiltä, olisko heistä ollut kivempi että olisin ollut kotona. Vaikka heistä on kuulemma ollut kiva olla vauvalomilla kotona, hoitajan kanssa ja päiväkodissa oli kuulemma tosi mukavaa, heistä on ollut mukava elää ilman taloudellisia huolia ja loppukaneettina "sitä paitsi ethän sä ole mitään kotiäitityyppiä". Eikä ole kavereidenkaan äidit, lähes kaikki ovat täällä päin töissä.

Expatit jne. on asia erikseen, eli tilanne jossa työskentely/oman uran edistäminen ei ole mahdollista. MUTTA kun tiedämme hyvin miten moni täydellinenkin liitto päättyy eroon, niin miten uskallatte jäädä kotiin miehen varaan? Jopa vähän koulutusta vaativilla aloilla putoaa kelkasta aika nopeasti. Työelämä muuttuu kiihtyvällä tahdilla ja kukaan ei halua palkata 10v kotona ollutta ainakaan asiantuntijatehtäviin. Ja lapsetkin arvostavat enemmän sitä että on varaa lomailla, ostaa vaatteita ja nauttia elämästä jatkuvan pihistämisen sijaan.

"meillä keskitytään oikeisiin arvoihin eikä materiaan"-ryönää niskaan.

niin naurattaa nää mammat jotka vaahtoo että "ei mies minua elätä, rahat on yhteisiä" yms.. Olkoon kuinka yhteisiä vaan, niin te ette tienaa, mies tienaa ja näin ollen ELÄTTÄÄ teidät, maksaa laskut, tuo ruuan pöytään, pitää teidät vaatteissa ja katon pään päällä. Minusta on hienoa että uskalletaan, voidaan ja halutaan jäädä kotiin, mutta turhaa alkaa mitenkään puolustelemaan että ei mies teitä elätä, kun näin kuitenkin on. Korostan etten edeleekään väheksy kotiäidin panosta, ei kodin- ja lastenhoitaminen ole mitenkään huonompaa kuin palkkatyö, vaan lasten kannalta mahtava juttu, mutta sillä ei sitä perhettä elätetä!

niin mä ostin meidän perheen ruoat :) mies makso asumisen, autonkulut, sähköt ja matkat hänen kotimaahan.

Ihan mielelläni olen toisen elätettävänä, so what?

ja kyllä se on niin, että kotihoidontuella en pärjäisi. Mieskään ei tienaa mitenkään huimasti ja vielä maksaa kahden lapsen elaritkin. Hän tienaa kuitenkin juuri sen verran, että hänen tuloillaan pärjäämme. Emme matkustele (ainoa minkä maksamme matkoista on isompien lasten matkat), ulkona käymme syömässä harvoin, säästämme kaikesta epäoleellisesta.



Tämä on sen arvoista, molempien meielestä!

kaikille vapaaehtoisesti kotiäidiksi jääviä! Olin itse 3 alle 3v kanssa 4,5v yhteensä kotona, eli tiuhaan tulivat lapset. Sen jälkeen olin 2v osa-aikaisessa työssä omasta halustani ja nyt kun nuorin on 3,5 aloitan 100% omasta halustani. Jos haluaisin, voisin olla tulojemme puolesta kotona, mutta minusta ei vain ole siihen:/ välillä sairastuin masennukseen, uupumukseen ja nyt oireita tullut takaisin:( ikävää, kurjaa, mutta täytyy myöntää että oma jaksamiseni on kasvanut kun olen päässyt pois kotona. Tuomitkaa vain minut, mutta se että sain elämääni muuta kuin vaippa-kakka-pyykinpesu-ruuanlaitto-100xsiivous päivässä teki minusta onnellisemman, seesteisemmän ja tyytyväisemmän. Omat lapset ovat rakkaita, ikinä en pois vaihtaisi mutta meillä ei ole koskaan ollut tukiverkostoa ja mies tehnyt matkatöitä yms. Nyt voimme jakaa tasan lasten hoitoon viemiset ja haut, lasten sairastumiset puolitetaan, kaikki vastuu lapsista puolittuu, enkä tunne olevani vankina kodissa. Saan omaa aikaa, sitä ihanaa, kun olen töissä! Saan hyvän mielen ja kaiken lisäksi rahaakin joka tilipäivä. En olisi ikinä uskonut, että äitiys ja kotonaolo voi olla niin raskasta kuin se meillä on ollut. Pari lapsista on sairaita, vammaistuenpiiriin kuuluvia, ja myönnän oman heikkouden, että en ole jaksanut olla niin hehkeä, pirteä ja täydellinen äiti kotona ollessani.



Joten hattua nostan kaikille monen pienen lapsen äideille jotka viihtyvät ja rakastavat 100% kotonaoloa. Minusta on ihanaa, kun lastenhoito tasaantuu miehen ja minun kanssa töissäkäydessäni ja se miten onnellisia lapset ovat päiväkodistaan ja kavereistaan. Niin pitkään niitä ehdittiin hoitaa kotona, että luulin jo ettei kukaan voi antaa parempaa hoitoa lapsille kuin minä ;) väärässä olin. KUn on onnellinen äiti, on onnellinen lapsi!

pyrkimään kohti taloudellista riippumattomuutta.

*haukotus*

Hyvin voi tässä lasten kanssa viettää muutaman vuoden kotona. Ja hyvin tulen toimeen, vaikka mies lähtisi nuoremman matkaan. Ei onneksi tarvitse sen takia raataa töissä, että saisi taloudisen riippumattomuuden varuiksi jos mies lähtee käpsimään.

Nyt voi keskittyä olennaiseen. Jopa sen miehenkin kanssa kun ei tarvitse koko ajan lipittää sitä taloudellisen pakon takia.

pyrkimään kohti taloudellista riippumattomuutta.

*haukotus*

kunnes lapsi 3v. Ei siis mitään vuosikaupalla mutta kuitenkin. Toisen lapsen kanssa sama meininki. Salaisuus on pienet asumiskulut (esikoisen aikaan n. 550e/kk, nyt vähän isommat). Olemme keskituloisia (esikoisen syntymän aikaan molempien palkat n. 2000e/kk, nyt vähän reilu 3000, kakkosen LA siis lähellä) ja elämme muuten mukavasti, matkustellaan, ei erityisesti säästetä ruoassa, autokin on, tosin ajetaan erittäin vähän. Meillä on riittänyt rahat ihan hyvin tähän mennessä, saa nähdä miten käy kun kuopus lähenee 3 vuotta. En itsekään tiedä miten rahat ovat riittäneet näin hyvin.

... Meillä on yhteiset tilit ja yhteiset rahat, eikä kumpikaan "elätä" ketään. Mies tienaa, niin ettei tarvitse nähdä nälkää, muttei turhia hummaillakaan.

... ja tämäkö on elämän tarkoitus ja ylin päämäärä? *haukotus*

Hei, hyvä kun vastasit tähän ketjuun! Tässä on ihan malliesimerkki asenteesta asenteesta joka estää naista vaurastumasta. Sinulle varsinkin suosittelen noita aiemmin mainitsemiani Frankelin sekä Kullaksen ja Myllyojan kirjoja.

Onko niin vaikea ymmärtää, ettei kaikkien ylimmäinen toive ja päämäärä ole se sinulle niin tärkeä vaurastuminen?

Minä todellakin haluan olla kotona, saattaa lapseni kouluun, olla vastassa, kuskata harrastuksiin ja minulle on aivan sama, kuolenko rutiköyhänä sen takia. Olen kokenut elämässäni jo jos jonkinmoista eikä tuo ajatus nyt paljon hetkauta. Enkä todellakaan usko, että lapseni surkuttelevat isoina minuna kotonaoloani heidän lapsuudessaan ja sitä ettei meillä sen takia ollut esim. mahdollisuuksia kaukomatkoihin.

t. se haukottelija

kirjoitti eli pienituloisten on helpompi jäädä kotiin. Meillä on asuntolaina otettu puoliksi ja sen mukaan että molemmat ansaitsee n. 3500-4000 e kuukaudessa niin on ihan mahdoton ajatus jäädä kotiin...