Kotiäidit, joilla ei ole pientä vauvaa, rohkenen kysyä teiltä nyt suoraan:

kun on äitiyslomalla tai hoitovapaalla.

Olen itsekin ollut kotona 8 vuotta, mutta olen ollut äitiyslomilla ja hoitovapailla. En kotiäitinä kertaakaan.

Siksi olisi mukava lukea tarinoita, miten on päädytty kokonaan kotiäidiksi.

minusta kotiäidiksi voi tituulerata vasta sellaisen, jolla ei ole ainuttakaan alle kolmevuotiasta kotona. Eli siis ei saa enää kotihoidontukea. Silloin se nähdään, kuka oikeasti pystyy jäämään kotiin (enkä tarkoita tällä sitä, että olisi jotenkin huono jos ei jää!).

Itselläni 4-vuotias lapsi, en saa mitään hoitotukea. En saa myöskään työttömyyskorvauksia, joten käytännössä olen tuloton. Töihin menen kunhan jotain sopivaa löytyy.

Eihän tämä 'kannattavaa' rahallisesti ole, siis ei tässä mitään säästöön laitella. Mutta kaikki voidaan hyvin, ja laskut saadaan maksettua ja ruokaa pöytään, se on tärkein tällä hetkellä. En valita. Meillä on yhteiset rahat yhteisestä tahdosta, aina ollut. :)

ja täytyy sanoa että ihan hyvin me rahallisesti pärjättiin.

Mulla mies nettoaa mulla mies nettoaa vaan vajaa 1300e/kk ja itse sain silloin siis kotihoidontukea + lapsilisää (joita ei kyllä säästetty lapsille)



Vaatteita ostettiin normaalisti ja lapsilla on aina panostettu ulkoiluvaatteisiin ja kenkiin, toki alemyyntejä hyväksikäyttäen.



Vuosittain käytiin miehen kotimaassa, syötiin perusruokaa (kotimaiset tomaatit ja kurkut oli kyllä talvella pannassa). En tilannut lehtiä enkä kyllä tilaa niitä nytkään vaikka työelämässä jo olenkin.



Nyt olen ollut vuoden verran pph ja vaikka palkka pieni, tienaan kuitenkin n.700e kuussa enemmän verrattuna kotiäitivuosiini. Mulla on sellanen ajatus ettei tarvis nyt käyttää rahaa sen enempää mitä silloinkaan kun olin kotona koska silloinkin pärjättiin hyvin.

Nyt on ehkä enemmän mahdollisuuksia matkustaa.



Ajatuksena on, että meille tulisi vauva vuoden kuluttua.. ja aion kyllä sittenkin olla kolme vuotta hoitovapaalla kotona

Asumme ulkomailla, olen jäänyt pois työelämästä jo ennen lapsien syntymää ja ollut kotirouvana jo yli kymmenen vuotta, tehnyt aina silloin tällöin töitä, vapaaehtoistoimintaa ja hyväntekeväisyysjärjestössä olen myös ollut mukana, matkustellut paljon. Mies ansaitsee hyvin, ja voisi muutaman vuoden jälkeen jäädä eläkkeelle, jos haluaa, tai ainakin vähentää työtahtiaan.

ei elätä toista. Samassa veneessä ollaan ja yhdessä viedään tätä hommaa eteenpäin. Jos oltais lähdetty tuolle linjalle, että lasketaan kumpi tuo enemmän rahaa taloon, olis mm. miehen toinen tutkinto jäänyt tekemättä. Me ajattelemme niin, että se jolla on pienemmät tulot, on sellaisessa elämänvaiheessa, jossa investoidaan tulevaisuuteen ja hyvinvointiin, joko opiskelemalla, testaamalla yritysideaa tai hoitamalla lapsia. Se on ihan yhtä arvokasta kuin työssä käyminen ja tähän mennessä tuottanut aina takaisin sen minkä siihen on panostettu, joko rahallisesti tai sitten hyvänä elämänlaatuna.



Tällä hetkellä eletään miehen palkalla ja pääomatuloilla. Ensi vuonna lähden opiskelemaan itselleni uutta tutkintoa uudelta alalta, joten suuren suurta elintason nousua ei ole näkyvissä, mutta hyvää elämää senkin edestä. :)

esim. työkaverini perushoitaja jäi eläkkeelle. On tehnyt ikänsä töitä. 3 lasta. Oli pois vain pakolliset äitiyslomat.

Jäi vuosi sitten eläkkeelle ja saa eläkettä 1490 euroa. Siitä miinus verot yms. Kannatti tehdä 40 vuotta töitä.

Ei paljon häviä sellainen ihminen, joka ei ole päivääkään tehnyt elämässään töitä. Saa 600 euron eläkkeen ja lisäksi sossusta rahaa ja asumistuen. Eli menee aika lailla tasan kokonaissumma.

Teillä on aivan hulluja kuvitelmia siitä, mitä tulette saamaan eläkettä joskus jos painutte töihin heti kun äitiysloma loppuu.

mutta se todellisuus ei näytä moniakaan huolettavan. Nytkin näitä yksinolevia "äiti" eläkeläisiä on sosiaalitoimiston pitkäaikaisasiakkaina, vai elättäisivätkö lapset sitten äitiään? Takuueläke on 600e ja siihen mahdollinen asumislisä - sillä sitten pärjätä. Terveyskin voi reistata. No, nykyiset ei varautuneet kotiäidit ehkä luottavat siihen että kyllä asiat hoituu sitten joskus... mut niin vaan luottivat nekin eläkeläiset jotka sosiaalitoimistossa kuukausittain loppuelämänsa asioivat...

saan vielä kotihoidotukea, mutta teen lisäksi töitä välillä iltaisin, ihan siksi etten ole ihan pelkässä leikkipuistopiirissä pyörimässä.

Mies kyllä voisi elättää perheen, raha ei ole ongelma meillä, mutta kotirouvan arki ei vain houkuttele minua.



Aika monet kotiäidit tekevät keikkatöitä tai ovat ehtineet olla jo niin pitkään työelämässä, että on säästöjä kasassa ja perheen elintaso ei olennaisesti laske, vaikka äiti olisi muutaman vuoden kotona.

kotiäitinä ja tavallaan se on ollut myös arvovalinta. On siis ollut työttömyyskausia, jolloin en ole ollut niin hurjan innoissani hakeutumassa työelämään, vaikka töitä olenkin koko ajan hakenut.



Mun mielestä ihanteellisinta meidän perheessä olisi, että itselläni olisi osa-aikainen työ. Silloin, kun kummallakin vanhemmalla meidän perheessä oli todella vaativa ja aikaa vievä työ ja lapset päiväkodissa, oli arki kyllä todellista suorittamista. Sitten olin lähes vuoden työttömänä kotona ja arkeen alkoi tulla arjen iloja! Sen jälkeen olen ollut töissä pätkiä, tämänhetkinen pätkä päättyy vuodenvaihteessa. Sitten ehkä taas enemmän kotona olemista.



Meillä talous on ollut tasapainossa oman ansiosidonnaiseni ja miehen säännöllisten palkkatulojen takia. Maksamme asuntolainaa, vielä vajaa 180 tuhatta maksamatta.

Siksi olisi mukava lukea tarinoita, miten on päädytty kokonaan kotiäidiksi.

Kotiäidiksi minut on voitu laskea v:sta 2007, kun kuopus täytti 3v. Asuimme kyllä v:een 2005 ulkomailla, joten vanhempainrahaa sain huomattavasti vähemmän kuin mitä Suomessa saa ja kotihoidontukikin loppui kun esikoinen oli 1/2v, joten ei sitä oikein hoitovapaaksikaan voi laskea.

Mutta nyt siis lapset ovat koulussa ja minä kotona, saatoin juuri kuopuksen kouluun ja menen hakemaan muutaman tunnin päästä.

Kotona olemiseni on meidän yhteinen päätöksemme, emme halunneet lapsia pitkiä hoito-/kerhopäiviä. Pk:ssa ja eskarissa lapset olivat 3-vuotiaista, 3-4 tuntia päivässä 9-12/13.

Tulemme toimeen miehen palkalla (en siis ole koskaan saanut mitään työttömyys- tms. tukia), emme leveästi mutta kuitenkin ihan mukavasti. Emme käy lomilla tai shoppaile eikä säästöönkään jää mitään, mutta haluamme panostaa lasten lapsuuteen, emme omaan vanhuuteemme (kuten esim. omat vanhempani...)

halveksi sitä, että yrittää varautua tulevaisuuteen eli miettii esim. eläkettään. Nykyisin monilla kotiäideillä on vapaaehtoinen eläkevakuutus, joka ei tietysti rikkaaksi tee sitten aikanaan, mutta kuten joku tässä kirjoittikin, ei työssä raatamallakaan välttämättä ansaitse huikeaa eläkettä. Joka tapauksessa on ihan fiksua miettiä tätäkin puolta. Toisaalta kuten itse kirjoitin, tiedän oikein hyvätuloisia perheitä, joilla olisi tilaisuus varautua vaikka mihin, mutta yksinkertaisesti kuluttavat rahansa ties mihin ja kun on luksuksen makuun päästy, on kodinkin oltava viimeisen päälle, ja otetaan aivan järkyttäviä asuntolainoja. Eikö heillä sitten ole mitään taloudellista riskiä? Toki heillä on kummallakin työkokemuksensa, mikä on omanlaistaan pääomaa sekin, mutta entä jos menee työkunto? Elämäntapaa on vaikea muuttaa huomattavasti pelkistetymmäksi, etenkin, kun lapset ovat pienestä pitäen tottuneet siihen, että tottakai voi harrastaa ihan mitä haluaa ja tottakai saa just ne uusimmat muotivaatteet, kun kavereillakin on.



Tarkoitan, että taloudellisia riskejä on monenlaisia. Kotiäitiperheet eivät tässä asiassa välttämättä ole sen hölmömpiä kuin muutkaan. Ja tässä oli kyse vain taloudellisista riskeistä. Turvallisuushakuisena ihmisenä näen riskinä senkin, että vieraannun lapsistani ja nämä joutuvat ns. huonoille teille. En tietenkään tarkoita, että kaikilla työäideillä tämä olisi mitenkään todennäköinen tulevaisuudenkuva, mutta itse ainakin koen, että pysyn lasten asioissa kartalla, kun minulla on heille aikaa. Tulevaisuuden ajattelua tämäkin.



89

Saan kotihoidontukea ja vähän asumistukea, sekä lapsilisän (147€) ja elatusmaksun (140€). Suurinosa tuloista menee tietenkin asumiseen. Lopuilla sitten ostan ruuat ja lapsen vaatteet ja vaipat. Kyllä sillä pärjää kun karsii menoja.

Ja meillä on mieskin suoraan sanonnut että ei lapsia minnekkään tarhaan laiteta kasvamaan.

Eli en tunne eläväni miehen rahoilla vaan ihan yhdessä pärjäillään.



Meillä on 4 lasta joista nuorin täyttää 6 kk päästä kolme ja sit täytyy sumplia mulle jotain osa-aikatöitä. Kolme vanhinta on jo koulussa ja kaikki menneet suoraan kotihoidosta eskariin. Kerhoissa on käyty jos on haluttu ja eskari/koulunaloitus on sujunut hyvin ja kehuja vaan tullut.

Nuorinkaan ei ole menossa näillä näkymin hoitoon 3-vuotiaana vaan aikasintaan 3,5-vuotiaana osa-aikaseksi jos tarve ja viihtyy. Jos sairastelisi koko ajan tai ei viihtyisi hoidossa ottaisin pois -sellaiset arvot meillä on.

Toisaalta noi meidän 3 ekaa ovat viihtyneet enemmän kuin hyvin kotona, mutta jos tämä 4. ei viihdykkään kun ei ole seuraa (muut jo koulussa) niin en väkisin pidä kotona vaan joskus 4-vuotiaana on ihan hyvä mennä tarhaan ainakin osa-aikaseksi.

Itse viihdyn kotona lasten kanssa ja tekemistä kyllä riittää eikä ole tarvinnut miettiä koululaistenkaan kohdalla miten pärjäävät keskenään. Ekaluokkalisten iltapäiväkerhotkin ovat liian meluisia ja rasittavia koulupäivän päälle joten tulee mielellään kotiin tekemään läksyt, syömään ja rauhoittumaan - illemalla vasta kavereiden kanssa ulos kun joskus kotiutuvat ilttiksesta.



Eli kyllä tämä kaikki on todellakin kannattanut kaikkien kannalta vaikka rahaa ei ylenmäärin olekkaan. Toisaalta kyllä ne tarhamaksut ja muut työkulut olisivat sitä palkkaakin verottaneet ja asumistuen poistaneet joten en olis edes "tienannut".

Meillä ei tutuista kukaan mieti miten tulemme toimeen -arvaavat, että mies tienaa riittävästi ja puoltutuille/vieraille selittelen kotona oloa miehen työmatkoilla ja hankalilla päiväkotikuljetuksilla. Lisäksi sanon aina tosi suoraan etten ole tällä hetkellä palaamassa töihin, koska mun kotona oleminen on hyväksi koko perheelle ja myönnän että mun kotona oleminen on suomalaisessa yhteiskunnassa täysin sopimatonta. Kukaan ei sitten enää kysele mitään :)

t. Nuorin jo yli 3-v.

Asutko Suomessa? Oma kokemukseni on, että töihinpaluusta kysellään jo äitiysloman aikana, eikä yli kolmen vuoden kotiäitinä olemista hyväksytä mitenkään. Puolitututkin katsovat asiakseen ihmetellä ääneen millä tulemme toimeen ja minkä ihmeen takia äiti on kotona, vaikka hoitovapaa(kin) jo loppui.

Mies elättää minut täysin. Meidän kodin hoito ja lasten kasvatus on minun työni.

t. Nuorinkin jo yli 3-v.

yMeillä ei lasketa... Yhteisistä rahoista menot maksellaan. Mies ansaitsee tällä hetkellä palkkaa minä saan hurjan hurjaa korvausta kelasta :D mutta lapsen parasta tässä molemmat ajatellaan eikä todellakaan mietitä kuka elättää ketäkin...molemmat hoitaa vastuunsa.

Outo vastaus. Kuka puhui laskemisesta. Ap kysyi, että miten ko. perheet pärjäävät. En tajua mikä ihme toitotettava asia tuo on, että meillä on yhteiset rahat. Kenellä nyt lapsiperheessä ei olisi...

Meillä on ainakin "kannattaminen" otdella kaukana totuudesta. Mies tienaa sen verran, että pystytään jollain lailla kitkuttamaan. Kaikki menot vaan tietenkin minimiin. Tämä kuukausi tulee olemaan TODELLA tiukka.



Jos harkitset, kokeile ihmeessä! Saat ainakin viettää aikaa lasten kanssa rauhassa. Ajoittain on tosi rankkaa juuuri se rahapuoli, mutta uskon toimivani perheeni edun mukaisesti. Nyt on ilmaista ruokaa metsässä tarjolla talven varalle ja onnekkailla omenoita puussa hillottavaksi.

niin naurattaa nää mammat jotka vaahtoo että "ei mies minua elätä, rahat on yhteisiä" yms.. Olkoon kuinka yhteisiä vaan, niin te ette tienaa, mies tienaa ja näin ollen ELÄTTÄÄ teidät, maksaa laskut, tuo ruuan pöytään, pitää teidät vaatteissa ja katon pään päällä. Minusta on hienoa että uskalletaan, voidaan ja halutaan jäädä kotiin, mutta turhaa alkaa mitenkään puolustelemaan että ei mies teitä elätä, kun näin kuitenkin on. Korostan etten edeleekään väheksy kotiäidin panosta, ei kodin- ja lastenhoitaminen ole mitenkään huonompaa kuin palkkatyö, vaan lasten kannalta mahtava juttu, mutta sillä ei sitä perhettä elätetä!

pohti, kuka ketäkin "elättää". Musta on päivänselvää, että pääsääntöisesti fifty-fifty, mutta jos toisella on paremmat tulot, niin suhteutetaan. Välillä asetelma muuttuu; toinen tienaa paremmin kuin toinen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos on kyse perheestä, jossa on tarkoitus ihan yhdessä olla ja elää niin on järjetöntä pohtia tuollaista elättämis-asiaa...

Lapset ovat eskarissa, tokalla ja kolmannella. Kesä meni kivasti vaikka olinkin töissä, mies piti lomaa ja molemmat isovanhemmat pitivät lapsia, itsekin olin 2 viikkoa palkattomalla.

Mutta nyt alkoi arki. Koululaisilla menee hyvin mutta eskarilainen toivoo minulle potkuja joka päivä. Onhan se pitkä päivä olla hoidossa+eskarissa aamuseitsemästä iltaviiteen. Itkettää ihan minuakin ja mietityttää, että pitäisikö pyytää tosiaan niitä potkuja ettei pojan pitäsi niin kauaa siellä hoidossa olla kun ei vanhempien lastenkaan ole tarvinnut.

Mutta toisaaalta meillä on nyt paljon enemmän rahaa kuin vain miehen palkka. Ja tykkään työstäni ja työkavereistani. Ja haluaisin tienata vähän eläkettä itselleni. Onneksi mies vie pojan aamuisin, itse lähden jo aikaisemmin. Muuten se itku olisi vielä raastavampaa, isänsä perään ei itke niin paljoa.

Katson nyt vielä vähän aikaa miten homma lutviutuu. Mies tienaa ihan kivasti että aivan välttämätön pakko ei ole olla töissä. Mutta jos eskarinkäyminen menee joka-aamuiseksi ja -iltaseksi itkemiseksi niin sitten joudun miettimään asian uudelleen. Onhan se poika sittenkin tärkeämpi nyt kuin työssäolo. Ehkä olisi sittenkin pitänyt aloittaa töissä vasta kun poika menee kouluun, mutta tuli niin uskomattoman hieno työtarjous että oli pakko mennä.

Tietty jos olet vasta aloittanut uudessa paikassa kesän alussa et ole siihen oikeutettu (oliko se nyt 6 kk kun pitää olla töissä) Kelan puolesta, mutta sinuna kysyisin mahdollisuutta tehdä lyhennettyä päivää ilman Kelan tukeakin (se on 90 € miinus verot) jos ahdistaa noin kovasti.

Itse olen tehnyt lyhennettyä päivää jo 3 vuotta ja aion tehdä niin pitkään kun työnantaja siihen suostuu. Itse teen 9-15 päivää, mutta voi tehdä myös niin että on yhden päivän kokonaan pois.

Sosiaalitston toimeentulotuen perusosa yksinäiselle on rapiat 419 euroa. Vaikka esimerkkisi perushoitajalla olisi 1000e vuokra (ei varmaankaan saisi as.tukea) niin noilla 1490e tuloilla olisi sitten 490 eurolla pärjättävä - koko kuukausi ja KAIKKI menot. Eli toimeentulotukea ei myönnettäisi joten sossusta ei sitä rahaa ihan toiveiden mukaan saa. Että jos sellainen elämä on ok niin tervetuloa sankkaan joukkoon.

esim. työkaverini perushoitaja jäi eläkkeelle. On tehnyt ikänsä töitä. 3 lasta. Oli pois vain pakolliset äitiyslomat.

Jäi vuosi sitten eläkkeelle ja saa eläkettä 1490 euroa. Siitä miinus verot yms. Kannatti tehdä 40 vuotta töitä.

Ei paljon häviä sellainen ihminen, joka ei ole päivääkään tehnyt elämässään töitä. Saa 600 euron eläkkeen ja lisäksi sossusta rahaa ja asumistuen. Eli menee aika lailla tasan kokonaissumma.

Teillä on aivan hulluja kuvitelmia siitä, mitä tulette saamaan eläkettä joskus jos painutte töihin heti kun äitiysloma loppuu.

mutta se todellisuus ei näytä moniakaan huolettavan. Nytkin näitä yksinolevia "äiti" eläkeläisiä on sosiaalitoimiston pitkäaikaisasiakkaina, vai elättäisivätkö lapset sitten äitiään? Takuueläke on 600e ja siihen mahdollinen asumislisä - sillä sitten pärjätä. Terveyskin voi reistata. No, nykyiset ei varautuneet kotiäidit ehkä luottavat siihen että kyllä asiat hoituu sitten joskus... mut niin vaan luottivat nekin eläkeläiset jotka sosiaalitoimistossa kuukausittain loppuelämänsa asioivat...

en voi työskennellä tässä maassa missä elämme tällä hetkellä.



Miehen tulot on huikeat ja meillä ollut yhteiset rahat jo ennen lapsia.



Aiknaan mies vielä opiskeli ja mä kävin töissä, on aikoja kun ollaan molemmat oltu työssä. Nyt on tämä tilanne ja ollaan kaikki tyytyväisiä.

Itse asiassa jäin kotiin heti avioitumisen jälkeen, mutta tuolloin se oli olosuhteiden pakko -asuimme ulkomailla ja mulla ei ollut työlupaa, eikä edes paikallista kielitaitoa (englantia puhui vain muutama). Onneksi tulin pian raskaaksi, koska kotona olo ilman järkevää tekemistä hajotti.



Nyt äitinä kotona olo ei koskaan pitkästytä. Nautin tästä täysin siemauksin. Talouttakaan ei tarvitse murehtia, mies tienaa ok. Elämä on pääpiirteissään harmonista ja onnellista; olemme pystyneet tekemään ratkaisuja, jotka tuntuvat hyvältä ja arvomaailmaamme sopivalta -ja elämä voi olla sen verran arvaamatonta ja haastavaa, että toivon, etten koskaan ottaisi tätä etuoikeutettua tilannetta itsestään selvyytenä.



Juuri eilen juttelin ystävän kanssa, joka joutui laittamaan vasten tahtoisesti 1-vuotiaan päiväkotiin. Itse olin kieli keskellä suuta, mitä sanoa, sillä onhan se epäreilua, että toinen se porskuttaa kotona vuodesta toiseen vailla taloudellisia huolia, kun toinen samaa haluava sinnittelee säästöjen ja pienten tulojen varassa ja joutuu kuitenkin lopulta laittamaan pikkuisen päiväkotiin. Olin sitten mahdollisimman harvasanainen omasta tilanteesta ja juttelimme päivähoidosta, mukavista päiväkodin hoitajista, lyhennetystä työviikosta ja muista positiivisista asioista.