Lue keskustelun säännöt.
Asperger puolisoita?
31.08.2011 |
Heips,
onko täällä ketään jolla olisi aspergerista kärsivää puolisoa?
olen ihan loppu mieheni kanssa, jolla lievä asperger. Diagnoosia ei ole tehty virallisesti, mutta kaikki merkit ovat hyvin selvät.
Haluaisin avioeron, mutta en tiedä miten voisin rikkoa perheen, siksi että mies on "omituinen" ja omissa maailmoissaan. Tuntuu kuitenkin siltä kuin vetäisi kivirekeä pereässään. Mies on kiltti ja kunnollinen ja turvallinen (hyvä isä), mutta ihan "pihalla" koko ajan. Ei pysty keskittymään mihinkään tavalliseen, ei huomaa jos kahlaa lumessa kotiin, että hmm.. lumityöt voisi vaikka tehdä ennenkuin minä kehoitan häntä tekemään ne jne.
On tosi fiksu (kirjaviisas, tietää todella paljon asioita), siis paljon fiksumpi kuin minä, mutta kaikki käytännön asiat ovat sairaan vaikeita. Kaipaisin niin toista aikuista arkeen.
Muita? Miten tämä teillä ilmenee.
Kommentit (224)
ja appiukollakin, vaikka sillä ei ole diagnosoitu. Oon kirjoittanut tästä joskus ennenkin.
Mut en mä ole koskaan ajatellut, että mun pitäisi siitä erota. SIllä on omat omituisuutensa. Kerran me oltiin yhdessä kaupassa. Pakastetiskin kohdalla se huomasi, että sillä on kengät eri paria. Toinen oli vielä spittari ja toinen sellainen pehmokenkä, joten olis luullut että ne tuntuvatkin erilaisilta jalassa. Se ei myöskään pysty hoitamaan paperiasioita, byrokratiaa tai raha-asioita. Ne kuuluvat meillä mun työnjako-osaani.
Mutta kyllä se silti ihan aikuisen osan meillä hoitaa. Joka päivä se vahtii meidän pellettilämmitystä, tekee lumityöt (ei aina heti, kuten mäkään en siivoa heti, mut sit kun kerkiää). Hoitaa lapset kun tarvii, tilaa pellettiä, autojen huollot, jne. Asioita, jotka ei kiinosta, se ei tee, mutta sitä kiinnostaa kyllä pitää perheestä huolta.
Yksi iso apu käytännönasioissa on se, että panee kalenteriin ylös, minä päivinä on tehtävä mitäkin, esim käytävä kirjastossa vaihtamassa lainakirjat ja kehittää rutiinin päivittäistöistä, esim roskien viennistä ja aamukahvin keitosta (meillä mies hoitaa molemmat joka arkipäivä, minä viikonloppuisin).
On mullakin omat omituisuuteni, ei mulla ole taravetta - eikä varaakaan - sen takia kenestäkään erota, että sillä on omansa. Perhe on sitä, että tullaan toimeen yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäli aspergeria epäilette, niin sitten vaan arviointiin ammattilaiselle.
Jotkin persoonallisuushäiriötkin ja asperger menevät tavallisen maallikon päässä sekaisin. Mahdollisia aspergeriin sekoitettavia persoonallisuushäiriöitä ovat: SPD, StPD, AvPD, AsPD, OCPD, NPD ja BPD. Voivat siis mennä kumminkin päin sekaisin.
Aspergerista ei parannuta (asioita voi oppia hallitsemaan), mutta jos se vika löytyy opitusta käytöksestä voi kova kovaa vasten saada aikaan hyviä tuloksia.
T: Kokemusta on
Hei!
Itse olen aspergerin omaava mies ja ihmettelen liian yleistävää puhetta tällä palstalla. Ikään kuin osa ei oikeasti tiedä AS piirteistä (jos et tiedä kato wikipediasta). Jokainen on kumminkin yksilö ja sellaisena tulisi kohdella.
Itse pärjään hyvin töissä, parisuhteessa ja 2 pikku AS-tytön isänä. Itselläni on ollut aikoinaan vuorovaikutus ongelmia, mutta halusin todella päästä niistä eroon ja lopulta pääsinkin. Olen hyvin empaattinen ja rauhallinen sälli muuten.
Omasta kokemuksesta parisuhteessa ja perheen isänä voin sanoa että ongelmia on ollut, kuten kaikissa parisuhteissa on omansa. Pakoileminen ja eroaminen ei ole vastaus tilanteiden ratkaisuun ja sitä valinnan varaa löytyy kyllä.
Ongelmat parisuhteessani ovat olleet lähinnä sitä että en kestä lainkaan sotkuista elinympäristöä, vaan tarvitsen puhtaan järjestyksessä olevan kodin.
Valheet ovat myös niitä suurimpia asioita joita toinen voi AS-henkilölle tehdä, koska monesti assut ovat/olleet hyvin sinisilmäisiä uskoen kirjaimellisesti puheisiin, joten ole rehellinen.
Lasten kanssa aikoinaan oli ainoastaan ongelmia siinä että vauvan itku sattui ja aika kovaa, mutta siihen tottui neljässä kuukaudessa :D
tuolta löytyy tietoa aspergeristä...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtym%C3%A4
Jos assia ei kiinnosta katsoa peiliin, en ole siihen minäkään velvoitettu. Mieluummin yksin kuin hullun kumppanin kanssa.
Siinähän olet yksin. Viereen tulisit kuitenkin nyyhkien ja haleja kaivaten. Muuten ne minun leipomat laskiaispullat on evätty sinulta kunnes korjaat asenteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
144:
Otin asian puolison kanssa puheeksi, eikä hän suuttunut tms., vaan ihmetteli, että miksei hän ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa. Teki pari testiä ja sai melko korkeat pistemäärät. Ei nyt ihan täysiä, mutta esim. 140/160.
Hän sanoi, että mahdollinen as-diagnoosi voisi selittää paljonkin siitä, miksi hän on aina kokenut olevansa erilainen ja ulkopuolinen. Se voisi selittää myös sen, että minulla on aina ollut sellainen tunne, että jokin hänessä ei ikään kuin loksahda paikoilleen. Siis on älykäs ja ajattelevainen, mutta sitten saattaakin ihan yhtäkkiä tehdä tai sanoa jotain aivan käsittämätöntä tai olla yllättävän avuton jossain ihan yksinkertaisissa asioissa. Ja se ajoittainen stressiin liittyvä pihalla asioista olemisen määrä ei ehkä enää liiku normaalin rajoissa.
Te ketjun normaalit naiset, antakaa nyt jo monoa niille asseillenne! Mitä järkeä nätin ja sosiaalisilta taidoiltaan normaalin naisen on lusia robottimaisen mielipuolen kanssa? Joudutte sysäämään tunteenne syrjään, saatte hävetä sosiaalisissa tilanteissa, pitää kestää kaiken maailman oikkuja jne.
On meitä moneen junaan kyllä. Toiset potkivat kumppaninsa pihalle sen takia, että penis on vain 16 cm eikä 18 cm, kuten exällä. Osa sitten antaa koko elämänsä tuhoutua elämällä idiootin kanssa. Olisiko joku välimuoto mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2012 klo 21:40"]No, minä en ole asperger. Helkutin foobinen kohtaamaan ihmisiä. Olen niitä, joka kykenisi noihin syvällisyyksiin luottamuksen synnyttyä. Ehkä liiaksikin.
Mutta, mutta minä ihmettelen, että miten tuo on mahdollista? Siis yhteenpäätyminen? Onko tässä samantyyppinen jippo, kun jonkin psykopaatin pelastusfantasiassa? En sano aspergereita psykopaateiksi.
[/quote]
Entä jos niin sanotusti luonto ohjasi yhteen? Perus baarissa hiprakassa pariutuminen tai sitten vaikka yllättävät hetket shakkileirillä nuotion äärellä. Ei kai assia tarvitse pelastaa, koska hän itse on tietoinen diagnoosistaan ja joutunut sen ainakin jollakin tavalla hyväksymään / tiedostamaan. Psykopaatti sen sijaan ei koe itseään poikkeavaksi, luulen = loputon projekti pakkomielteiselle naiselle, joka haluaa kokea itsensä tarpeelliseksi. Psyko syyttää aina muita kaikesta ympärillään tapahtuvasta paskasta, assi sen sijaan ottaa opikseen, eikä pian olekaan välttämättä kovinkaan pelastuksen tarpeessa. (Jos alunperinkään on ollut...)
-Assin nenttikumppani ja yleisestikin psyykejutuista kiinnostunut
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 02:31"]Luin viestisi sekä suurimman osan ketjun viesteistä.Itse siis olen nuori as-mies(en siis elä enkä ole elänyt parisuhteessa). Viestien lukeminen oli itselleni aikamoinen sokki. Tunnistan itsessäni monia niissä mainittuja luonteenpiirteitä, ja ymmärrän myös että as ihmisen kanssa eläminen voi olla ajoittain hyvinkin vaikeaa. Neuvona miehensä tunnekylmyydestä/tunteettomuudesta kärsiville haluaisin sanoa että asia kannattaisi ehkä ottaa puolison kanssa laajemmin puheeksi.Itse esimerkiksi ymmärsin tätä viestiketjua luettuani miksi monet ns. "tavalliset ihmiset" joihin olen tutustunut inhoavat minua tai näkevät minut muuten kummajaisena jonka kanssa he eivät halua kaveerata vaikka olisin sitä monesti toivonut, joten sama voisi toimia myös puolisoidenne kohdalla.
[/quote]
Ihmisten kanssa eläminen ylipäätänsä voi olla vaikeaa. :) Ja on niitäkin "tavallisia" ihmisiä, jotka suvaitsevat kaikenlaista. Ehkä olet vain sattumalta kohdannut epäkypsiä (tai luonnevikaisia) yksilöitä. (Mainitsit olevasi nuori. Siitä päättelin, että muutkin ihmiset ympärilläsi saattaisivat olla.)
Olen assin kanssa, ja vaistosin kyllä jo ekan kerran ihmisen nähdessäni jotain epätavallista. Kuitenkin olen kihissyt raivosta huomattavasti useammin jopa satunnaisille nenttituttavuuksille. Eikä niistäkään tosin aina tiedä, kuinka "normaaleja" ne loppujen lopuksi ovat. (Tosin mikään poikkeama ei mielestäni oikeuta vittuilemaan tai kiusaamaan, koska se vittuilun tai kiusaamisen kohdekin voi olla "salaa" poikkeava.)
Onnea (parisuhde)elämään. Hyvä alku, että pystyt myöntämään olevasi mahdollisesti vaikea kumppani. Kuten tätä foorumia lukemalla voi päätellä, moni nentti-nentti-pari joutuu kuseen juuri sen takia, että niitä omia vikoja on hankala myöntää ja sitten sorrutaan syyttelemään pelkästään sitä suhteen toista osapuolta.
-Introvertti nentti, itsediagnosoituja ADD-piirteitä (eli en koe olevani "normaali")
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.08.2011 klo 11:29"]
Ei auta, vaikka tuntee tähtitaivaan, haluan että mies osaa vaihtaa sulakkeen ja auton renkaat. Hattua nostan teillä aspergerien kanssa eläville. Miehelle ero oli käsittämätön ja ilmeisen kova paikka, mutta onneksi löyi jonkun tiedehörhön tilalleni.Mä löysin ihan perusmiehen, ihanaa.
[/quote]
kiitos viestistäsi. nyt vain tuntuu erityisen raskaalta.. ja en millään jaksaisi. meilläkin mies hakee vaikka kuun taivaalta, jos pyydän. mutta se pyytäminen, ei aina jaksaisi.
voin kuvitella tuon kenkäjutun :-D olen joskus sanonut miehelleni, että hän ei huomaisi vaikka menisi sohvalle istumaan ja alla olisi tyyliin moottorisaha (kun lapset etsivät mitä milloinkin isänsä alta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei auta, vaikka tuntee tähtitaivaan, haluan että mies osaa vaihtaa sulakkeen ja auton renkaat. Hattua nostan teillä aspergerien kanssa eläville. Miehelle ero oli käsittämätön ja ilmeisen kova paikka, mutta onneksi löyi jonkun tiedehörhön tilalleni.Mä löysin ihan perusmiehen, ihanaa.
ja "omituinen"? Millainen oli seurusteluaikana?
Miksi menit omituisen tyypin kanssa naimisiin ja vielä teit lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osaa vaihtaa sulakkeet (osaan mä itsekin) ja viedä autot rengasliikkeeseen renkaanvaihtoon. VÄhän priorisointia auttaa puolisoakin: kaikkea ei ole pakko tehdä itse.
no joo huomasin kai, että ei ole ihan kartalla aina, mutta pidin hänestä kovasti (pidän edelleen) ja hänen kanssaan oli/on turvallista (en jaksa selittää edeltävää elämääni tässä, se myös vaikuttaa tähän). Halusin perustaa perheen miehen kanssa, joka on turvallinen ja pitää perheestään huolta, ei ole naistennaurattaja jne.ja sellainenhan hän on edelleen.
olisi pitänyt miettiä kaikkea etukäteen, mutta jälkiviisaushan se paras viisaus on. Nyt jos saisin valita toisin, niin en tiedä, kuitenkin ihanat lapset meillä. Arki vaan tosi raskasta.
Meidän assilla hoituu kyllä arjen rutiinit oikein hyvin, kunhan ne vaan toistuvat samanlaisiana ja ennalta suunniteltuina päivästä toiseen. Suunnitelmista poikkeaminen ja spontaanius saa hänen mielensä kaaokseen. Hän siivoaa, tekee truokaa, käy työssä, ja on omalla alallaan taitava. Hän on lisaksi äärimmäisen järkevä, ei koskaan kävelisi lumikasoissa tms. Hän ei myöskään viitsi tehdä mitään, mikä ei ole hänen mielestään järkevää (esim. lautapelit, leikit lasten kanssa, hassuttlu, vitsien kertominen..) Ei myöskään ymmärrä sarkasmia, kielikuviakin vain niitä, joiden merkityksen on oppinut.
Mutta sosiaalisissa suhteissa hän on hyvin huono. Hänellä ei ole yhtään ystäviä, tuttuja vain joita näkee max kerran vuodessa. Hän pitää itseään useimpia ihmisiä parempana, joten ei vaivaudu tutustumaan keneenkään. Hän ei voi käsittää, että joku ei ajattele samalla tavalla kuin hän. Hänelle oma totuus on ainoa.
Toisten ihmisten tunnetiloja hän ei pysty havaitsemaan lainkaan. Mikäli hänelle selitetäänkin toisen tunnetila, hän ei ymmärrä sitä, eikä aina piittakaan. Elämä hänen kanssaan on hyvin raskasta, en tiedä jaksanko kauaa itse sekoamatta. Lapsiin hän ei ole kyennyt luomaan normaalia vuorovaikutussuhdetta. Kyseessä on vaimoni.
(turvallinen ja pitää perheestään huolta, uskollinen, hakee sulle vaikka kuun taivaalta jne - vertaa tätä useisiin av-palstan luuserikuvauksiin niin sä olet onnentyttö)
Ennen kuin eroat hänestä, kokeile tuota töiden listaamista kalenteriin. ELi ne työt, mitkä pitää enemmä ntai vähemmän säännöllisesti tehdä, pannaan kalenteriin tai jääkaapinoveen listalle perheenjäsenten osiin jaettuna.
me menimme nopeasti yhteen ja naimisiin. Aluksi pidin hänen erikoisuuttaan jotenkin ihastuttavana, mutta kärvennyin siihen ihan täysin. Ei ne sulakkeet ainoita asioita ole, mutta joustamattomuus ja ylemmyydentunto oli jotain järkkyä.
kaikenmaailman lappuja jääkaapin oveen? Etkö tunne olevasi hänen äitinsä?
jos voisin joskus vihaisena tai surullisena tai iloisena vaan antaa tulla ja puoliso ei menisi siitä lukkoon vaan aivan spontaanisti vaikkapa iloitsisi kanssani. Meilläkin perustellaan tunteita järkevästi. Koen, että olen jollakin tavoin emotionaalisesti laiminlyöty. Myönnän sen aivan rehellisesti itselleni. 31 ei tunnu myöntävän. Toki rakastan miestäni, ja jaksan perustella niitä tunteita ja asioita ja odottaa, että hän saa olla niitä hetkiään rauhassa. Mutta onhan se kovaa kun esimerkiksi oma vanhempi joutui teho-osastolle henkihieverissä ja mies menee aivan lukkoon siitä että minä itken eikä pysty edes silloin katsomaan silmiin ja ottamaan kainaloon.