Asperger puolisoita?

(turvallinen ja pitää perheestään huolta, uskollinen, hakee sulle vaikka kuun taivaalta jne - vertaa tätä useisiin av-palstan luuserikuvauksiin niin sä olet onnentyttö) .

no arvaapa vaan oleko miettinyt just tota pitkään ja hartaasti ja jotenkin tuntuisikin niin "väärältä" erota, koska ei ole mitään "oikeata" syytä. Perhe on miehelle kaikki kaikessa, minä vaan en saa tästä suhteesta mitään. Tai no, sainhan minä perheen, jota niin kovasti halusin.

mekin aloimme tehdä heti lapsia, koska olimme molemmat jo "iäkkäitä" siihen hommaan ja peli oli molemmille selvä, menneisyys ilman perhettä/lapsia ja kova kaipuu siihen.

Samoin ei ole diagnoosia eikä varmaan saisikaan, ei ole NIIN paljon as, mutta on selkeästi aspergerpiirteinen.



Hyödyin kovasti kun luin erään aspergerpariskunnille (toinen asperger - toinen neurotyypillinen) tarkoitetun työkirjan, en ole enää varma oliko se tämä:



http://www.amazon.com/Asperger-Couples-Workbook-Activities-Counsellors/…



...vai joku vastaava. Sain sen ihan Helsingin kirjaston kautta. Näitä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon, googlaapa "Asperger and love" tai "Asperger and adult relationships" jos et ole vielä tutustunut.



Aspergerihmisissä on kullanarvoisia ominaisuuksia, ovat joissain mielessä ihmisenä ihan helmiä, mutta rakkaussuhde heidän kanssaan ei ole samanlainen kuin "tavallisen tallaajan", ja jotain itselle tärkeitä asioita jää saamattakin. Tai ainakin niitä pitää osata erikseen pyytää! As-ihminenhän kyllä yleensä mielellään toimittaa mitä pyytää kunhan ymmärtää että toinen sitä tarvitsee (esimerkiksi hellyydenosoituksia jos ne eivät tule toiselta luonnostaan). Siinä suhteessa voi olla parempikin olla as-miehen kuin perinteisen suomalaisen perusmiehen puoliso ;-)



Mutta siis noissa kirjoissa ymmärretään hyvin sen "normaalin" puolison tuskaa ja kaipuuta. Lue ihmeessä. Ikävä kyllä näitä ei taida olla yhtään suomennettuna...

sitä ei edes ymmärrä, jollei ole tervettä suhdetta takana. Ymmärsin tämän vasta avioeron jälkeen.

kun kuulee muista perheistä, joissa koko perhe tekee jotain normaalia ja hauskaa, esim. matkustelee tai retkeilee tai touhuilee yhdessä, niin käy kateeksi ja tulee paha mieli! Oma mies on omissa maailmoissaan ja kärsii kaikesta häiriöstä ja jopa minä ja lapset olemme usein sitä häiriötä. Silti rakastan miestäni, ja toivon että emme eroaisi koskaan. Ihmiset ovat erilaisia, ja useimmissa ihmisissä on joitakin huonoja ja hyviä puolia. Yritän aina muistaa, että mieheni ei vain kerta kaikkiaan itse tajua auttaa ja olla läsnä tilanteen mukaan, vaan se pitää hänelle aina sanoa. Esimerkiksi että "voitko nyt halata mua." Varmaan voisi olla paskempiakin isiä ja aiviomiehiä.

Itse en vaan jaksanut elää robotin kanssa, "paina napista niin teen sitä tai tätä". Mitään vapaata tunneilmaisua ym ei juuri ollut edes lapsia kohtaan.

Pidän sankari teitä jotka osaatte ajatella hyvät puolet. jos vaihtaa miestä niin elämä ei välttämättä muutu paremmaksi. minulla suuri perhe ja hoidan kaiken yksin.. syynä se että väsyttää pyytää aikuista ihmistä tekemään jotakin avuksi. on miehiä jotka ei tee mitään apuna vaikka ihan tässä maailmassa kulkeekin. minulle kuuluu ne miesten työt kotona kotitöiden lisäksi.. mies käy töissä ja se riittää.

onhan se aika kamalaa ajatella, että elää "robotin" kanssa, jolta pitää napista painaa että saa sen jonkinlaisen tarvittavan reaktion. Kyllä tavallinen ihminen olisi kivampi. Mutta minkäs teet? Olisiko ero sitten parempi? Mies tekee työtä ja tuo palkkaa, jolla lapset saavat hyvät toppapuvut joka talvi ja tekee sovitut kotihommat. Olen tietysti yksinäinen, mutta niin varmaan olisin yh:nakin, ja minun pienellä palkalla joutuisimme muuttamaan huonompaan kotiin ja muutenkin elämä vaikeutuisi taloudellisesti. Lapsiakin käy sääli, koska onhan tuollainen isä etäinen. Mutta olisiko parempi, ettei olisi isää ollenkaan? Kaiken lisäksi rakastan miestäni, ja lapsetkin rakastavat häntä. Mieskin rakastaa meitä, vaikka eipä sitä ikävä kyllä usein huomaa.

eikä mies ole perhettä kohtaan yhtään etäinen. Ulkopuolisia kohtaan on, mutta se on vaan hyvä.



Mä en myöskään tajua, miksi teistä on niin kamalaa joutuakertomaan miehelle, mitä tunnetta ja mitä haluatte? Musta se on ihan normaalia.



yhden assin puoliso minäkin.

eikä mies ole perhettä kohtaan yhtään etäinen. Ulkopuolisia kohtaan on, mutta se on vaan hyvä.

Mä en myöskään tajua, miksi teistä on niin kamalaa joutuakertomaan miehelle, mitä tunnetta ja mitä haluatte? Musta se on ihan normaalia.

yhden assin puoliso minäkin.

että on ulkopuolisia kohtaan etäinen. Siedän sen, kun on pakko, mutta olisi tietysti mukavaa jos voisimme perheenä seurustella luontevasti joskus toisten perheiden kanssa, istua aikuisten kanssa iltaa ja muuta. Tämä on miehelleni niin vaikeaa, että emme tee sitä juuri lainkaan, elämme omassa kapselissamme.

Kiva jos sinusta ei tunnu kamalalta, että kerrot mitä tunnetta haluat, mutta NORMAALIA se ei kyllä ole.... Minä myönnän kyllä haaveilevani joskus miehestä, joka ottaisi syliin jos minulle on tapahtunut jotakin pahaa tai joskus silminnähden ilahtuisi minun paikalle tulostani. Painajaiseni on se, että minä olisin puolisoni hoidettavana vaikka syöpään menehtymässä. Saisin sitten sieltä kuolinvuoteelta pyydellä, että voitko ottaa kädestä.

Mutta tämä on nyt tätä. Hyviäkin puolia onneksi löytyy!

Minunkin miehelläni on vahvoja aspergerin piirteitä, ja olen vihdoista viimein tajunnut, että hän tarvitsee arkeen aika selkeät rutiinit, jotta hommat hoituvat.



Osaa tiskata ja imuroida suhteellisen oma-aloitteisesti, koska olemme sopineet, että ne kuuluvat hänen vastuulleen. Aika toivoton on monessa muussa siisteyshommassa, esim. ei huomaa, vaikka lattialla olisi kasapäin sinne itse jättämiään roskia tai sohva lainehtisi tavaroista. Osaa käydä kaupassa, koska olemme sitä paljon tehneet myös yhdessä ja on vähitellen oppinut katsomaan, mitä perustarvikkeita kotoa puuttuu (leipä, maito, mehu, juusto, leikkeleet, hedelmät, jogurtti, vihannekset yms.). Minä hoidan poikkeuksellisemmat ostokset, ja tämä jako toimii meillä hyvin.



Aluksi meillä oli aika paljon vaikeampaa, koska mies ei osannut monia arkeen kuuluvia juttuja, kuten säännöllinen kaupassa käynti tai säännöllinen siivoaminen. Ainakin lapsiperheessä nämä ovat suht pakollisia juttuja. Jos mies on lapsen kanssa kahdestaan (ovat olleet pitkiäkin aikoja, koska lapsesta mies huolehtii hyvin), varaan yleensä jääkaappiin ruoat valmiiksi ja käyn miehen kanssa lävitse, mitä minäkin päivänä syödään (lounaat ja päivälliset, välipalat mies pystyy katsomaan itsenäisestikin).



Olen myös hissukseen oppinut, että mieheni ei tarkoita pahaa tai ole ilkeä, vaikka onkin välilläm ärsyttävä, kun ei tajua nk itsestäänselviä asioita helposti.



On mielellään myös ns omissa oloissaan, lueskelee ja surffailee, käy kävelyllä tai katsoo telkkaria. Minäkin kaipaan aika ajoin yksinäisyyttä tai ystävien seuraa, joten olemme rakentaneet arkeemme sellaisia juttuja, että molemmilla on sellaista aikaa, jolloin voi tehdä, mitä itse haluaa, yksin tai seurassa.

ap tässä vielä. ihan vaan sellaista, että miten teillä sujuu seksielämä?

ap tässä vielä. ihan vaan sellaista, että miten teillä sujuu seksielämä?

silloin tällöin oikein mukavasti, välillä vähän väsyneemmin.

ap tässä vielä. ihan vaan sellaista, että miten teillä sujuu seksielämä?

siitä asti kun kuopus syntyi. Vaimo ei koe tarvetta läheisyyteen, vaan koittaessani esim. halata hän kavahtaa ja haukkuu minut esim. mielisairaaksi ahdistelijaksi. Ei auta, vaikka kuinka henkisesti pohjustaisin, siivoaisin, veisin lapset ulos, yrittäisin olla mukava. Läheisyyttä ei tipu. Vaimon mielestä olen heikko kun tarvitsen läheisyyttä. Samassa sängyssä nukumme toki vielä.

t. 8

voi itku sulle nro 8 miten jaksat?!

Erottiin neljä vuotta sitten. Mies on todella fiksu ja osaava, ei mennyt peukalo suuhun talon remppahommissa, elektroniikan tai autojen kanssa, mutta rakkaudessa osaamaton. En saanut häneltä hellyyttä, läheisyyttä ja tukea kun olisin tarvinut. Enkä apua kotitöissä, siistiä kotia hän ei nähnyt tarpeellisena. Ei ottanut kainaloon tai halannut vaikka väitti rakastavansa, ei vaan osannut... lopulta väsyin...

Mielenkiintoinen ketju! Nostan tämän ylös, koska mietin, olisiko miehelläni mahdollisesti lievä asperger. Tässä hänen piirteitään, jotka ovat tyypillisiä myös asperger-ihmisille:

1. Lapsena oli erittäin ujo, hiljainen ja kömpelö. Häntä nimitettiin hajamieliseksi professoriksi. Hän on ollut aina älykäs ja lahjakas harrastuksissaan, mutta koki sosiaaliset tilanteet vaikeiksi. Häntä kiusattiin, koska hän oli erilainen.

2. Nuorena hänellä oli vain harvoja ystäviä. Häntä pidettiin usein virheellisesti töykeänä ja ylimielisenä, koska hän oli niin hiljainen. Hän on ollut aina todella,  vähän liiankin, hyväsydäminen, ja jotkut käyttivät häntä törkeästi hyväkseen, kun hän ei osannut pitää puoliaan (oppi vasta päälle 25-vuotiaana). Nykyäänkään hän ei pidä oma-aloitteisesti yhteyttä harvoihin ystäviinsä.

3. Ne projektit. Hänellä on aina meneillään jotain, mihin menee suurin osa vapaa-ajasta. Hän saattaa viettää projektiensa parissa tietokoneella 10-12 tuntia päivässä ihan helposti, ilman mitään vessataukoja kummempaa. Ei siis välttämättä muista edes syödä päivän aikana, jos hänelle ei asiasta huomauta. Ennen kuin saimme lapsia, annoin hänen puuhata ihan rauhassa projektiensa parissa ja keksin muuta tekemistä itsellenikin, mutta lasten saamisen jälkeen ei moinen tietenkään onnistu ihan noin vain. Yleensä en ymmärrä hänen projektiensa pointteja, vaikka hän ne selittäisikin. Rehellisesti sanottuna ne tuntuvat usein melko turhanpäiväisiltä, eivätkä ne ikinä tunnu johtavan mihinkään, vaikka hänellä on milloin mitäkin visioita.

4. Mies uppoutuu projekteihinsa niin, ettei reagoi, kun häntä puhutellaan. Saattaa yleensä 5. kerralla reagoida. Aiemmin luulin, että hän ei muuten vain vastaa, mutta myöhemmin tajusin, että hän ei oikeasti kuule, eikä ole ollut tietoinen näistä aiemmista kutsumuskerroista. Jos hänelle sanoo jotain silloin, kun hän on uppoutunut projektiinsa, ei hän todennäköisesti muista asiaa ja seuraavan kerran siitä puhuttaessa hän sanoo, ettei ole koskaan kuullutkaan moista.

5. Yleensä hän on poissaoleva ja omissa maailmoissaan. Hänet pitää usein ikään kuin herätellä horroksesta, jos hänen kanssaan haluaa puhua jostain.

6. Hän on todella älykäs, ahkera ja tunnollinen, mutta hänellä on suuria vaikeuksia joidenkin yksinkertaisten asioiden hahmottamisessa. Esimerkiksi hänen suuntavaistonsa on käsittämättömän huono. Ja jos on puhuttu, että nähdään tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, yleensä joko aika tai paikka on unohtunut, jos hän ei ole kirjoittanut niitä ylös, vaikka asiasta olisi puhuttu useita kertoja. Jos selitän hänelle jonkun tehtävän, hän ei todennäköisesti osaa tehdä sitä, mutta jos olen kirjoittanut hänelle ohjeet, asian kanssa ei ole ongelmaa. Olen tottunut tekemään hänelle erilaisia karttoja ja ohjeita, koska muuten hän olisi aivan pihalla.

7. Jos hän joutuu odottamattomaan tilanteeseen, hän saattaa tehdä todella omituisia ratkaisuja. Siis sellaisia, joiden logiikka ei aukea muille mitenkään ja jotka tuntuvat käsittämättömiltä kokonaistilannetta ajatellen. Pienikin stressi saa hänet myös pois tolaltaan, jolloin hän on todella hajamielinen ja vielä normaalia enemmän vaikeammin tavoitettavissa.

8. Tuntuu, että hänellä on vaikeuksia hahmottaa se, mikä on oleellista ja mikä ei. Jos meillä on esimerkiksi siivouspäivä, hän saattaa aloittaa hommat jollain aivan toissijaisilla pikkujutulla, eikä tärkeimpiin siivouskohteisiin jää näiden juttujen parissa puuhastelun jälkeen enää aikaa. Tehtävissä ei yleensä osaa hahmottaa riittävän hyvää tasoa, vaan aina on pakko tehdä priimaa aivan toissijaisissakin asioissa, vaikka siihen ei todellakaan olisi aikaa.

9. Hän on kertonut olevansa ahdistunut uusien ihmisten seurassa. Työpaikoilla sosiaaliset kontaktit työkaverien kanssa aiheuttavat ongelmia ja hän stressaa niitä paljon. Hän on valinnut koulutus- ja työpaikkansa sen perusteella, ettei alalla tarvitse olla sosiaalinen. Usein hän tulkitsee jonkun olleen hänelle ilkeä, ja joudun selittämään, ettei näin ollut. Hän ei ymmärrä monia muiden itsestään selvinä ja normaaleina pitämiä sosiaalisia normeja, vaan valittelee usein sitä, että mikseivät ihmiset voisi vain puhua toisilleen suoraan.

10. Tuntuu, että hän joutuu ponnistelemaan elämässään paljon enemmän kuin esimerkiksi minä saadakseen aikaan saman tuloksen kuin vaikka minä, koska asiat tuntuvat olevan hänelle jotenkin paljon monimutkaisempia.

Mietin, että monet näistä piirteistä menisivät ihan vain normaalin introverttiuden piikkiin, mutta kun minusta on aina tuntunut, että hänessä on jotain erikoista, mitä pelkkä introverttius ei selitä. Edellä luettelemani piirteet eivät ole mitään "silloin tällöin" -juttuja, vaan ne kuvaavat arkielämäämme erittäin hyvin. Välillä tuntuu, että joudun lasten lisäksi ottamaan vastuun hänestäkin, ettei hän unohda päätään kotiin. Hän on aivan todella upea ihminen ja todella ihana aviomies, mutta elämämme voisi helpottua, jos saisimme hänen juttuihinsa enemmän tolkkua.

139, ei kyllä todennäköisesti ole mikään asperger vaan ihan vaan introvertti ihminen, joka on korostetusti älyllinen eikä niinkään käytännön ihminen. Olen hyvin samanlainen kuin millaiseksi kuvaat miehesi itse, enkä ole ollenkaan asperger, olen nimittäin erittäin hyvä lukemaan toisten tunnetiloja ja mielialoja, mutta minua vaan kiinnostaa muut asiat enemmän kuin ihmiset, ja ajattelu enemmän kuin ulkomaailma.

Osuin tähän keskusteluun sattumalta, ja luin mielenkiinnolla ihmisten kokemuksia. Arkielämä voi olla hyvin haastavaa. Yleensä arki iskee kunnolla vasta sitten kun on lapsia tai on eletty jo vuosia yhdessä. Seurusteluvaiheessa ei välttämättä ymmärrä, että mihin on ryhtymässä. Rakastuneena on muutenkin se vaaleanpunaiset lasit silmillä. Syyllistäminen/syyllistyminen jälkeenpäin on siis melko turhaa, elämässä on paljon muutakin minkä olisi tehnyt toisin, jos voisi palata taaksepäin. Kannattaa ehkä keskittyä nykyhetkeen, eli mitä tällä hetkellä voi tehdä, ja voiko tehdä mitään?

Asperger on hyvin voimakkaasti periytyvä, mitä ei ilmeisesti yleensä tiedetä. On hyvin todennäköistä että ainakin yhdellä lapsella on se, ja lisäksi voi olla ADHD. Lisäksi se voi hypätä sukupolven yli, mutta periytyä lapsenlapsille. Näin on siis asiantunteva lääkäri tutulleni sanonut.

Olen itse nainen, ja saanut äskettäin n. 40-vuotiaana tietää, että olen AS-piirteinen. Pääsin siis vasta nyt neuropsykiatrisiin tutkimuksiin, koska osasin vasta nyt niitä vaatia. Sen lisäksi sain rinnalle psyykkisen diagnoosin. Pelkkä Asperger-diagnoosi ei kai edes riittäisi esim. sairasloman tai eläkkeen perustaksi, pitää siis olla jotain muita ongelmia jotka sitten kuvataan toisella diagnoosilla. Asperger ja persoonallisuushäiriöt eivät sulje toisiaan pois (kuten valitettavasti usein ajatellaan jopa ammattilaisten taholta), vaan molemmat voivat olla yhtä aikaa. Olen elänyt koko elämäni tähän asti ihmetellen, mikä minussa on vikana, ja yrittänyt olla normaali. Erilaisia ongelmiahan siitä on seurannut, ja itsetunto on ollut pohjamudissa. Kaikki assit eivät todellakaan tiedä että heillä on se, vielä nykyäänkin diagnosoidaan lähinnä lapsia. En saanut täyttä diagnoosia, koska kaikki diagnoosikriteerit eivät täyttyneet. Tiedän kuitenkin, että hyvin samantasoiset ihmiset ovat saaneet toisaalta täyden Asperger-diagnoosin, joten diagnosointi on varmaan melko kirjavaa vielä. Naisilla kokemukseni mukaan varsinaiset AS-piirteet piiloutuvat helpommin, jos on kuitenkin hyvätasoinen ihminen kyseessä. Itselleni on todella tärkeää, että edes se AS-piirteisyys on diagnosoitu, koska nyt se pitää ottaa huomioon psykiatrisella puolella.

Seurustelukumppanin löytyminen on ollut minulle hyvin vaikeaa. Minulla kävi kuitenkin tuuri, ja pitkän yksinolon jälkeen löysin miehen, jolla on samanlaisia piirteitä kuin minulla. En nyt sinänsä halua kaikkia hänen piirteitään tässä ruveta selostamaan, mutta olen tutustunut tähän asiaan jo itsenikin takia. Mainittakoon että mieheni on kuitenkin sosiaalisesti parempitasoinen kuin monien palstalaisten miehet, ja osaa olla sekä hellä että kannustava. Olen myös huomannut, että AS-piirteisten ihmisten seurustelu keskenään saattaa onnistua paremmin, kuin assin ja nentin seurustelu, koska tarpeet ovat niin erilaiset. Jokainen ihminen on kuitenkin yksilö, oli nentti tai assi. Aspergeria on monentasoista, ja oireet voivat olla hyvin erilaiset eri ihmisillä. Jos on vaikea Asperger, seurustelu voi olla mahdotonta. Ei voi kuitenkaan yleistää, että seurustelu olisi kaikille asseille mahdotonta. On vain vaikeampi löytää sopiva kumppani.

Koen itsekin arkielämän haastavana, vaikka meillä ei ole lapsia. Kotityöt ovat lähinnä minun vastuullani, koska mies on vielä tumpelompi niissä kuin minä. Ongelmana on vain se, että kotityöt vievät minulta suurimman osan päivän energiasta, eikä sitä sitten jää juuri muuhun. Olen ollut pitkään sairaslomalla, ja nyt pitäisi miettiä töihin paluuta. En tiedä miten ihmeessä jaksan tehdä sekä töitä että kotityöt. Olen yrittänyt kehittää tekniikoita joilla arki vähän helpottuu. Pilkoin esim. siivouksen mielessäni pienempiin kokonaisuuksiin: kylpyhuoneen siivous, tavaroiden järjestely paikoilleen, pölyjen pyyhintä, imurointi, keittiön siivous, keittiön kaappien läpikäynti ja ostoslistan tekeminen. Näin siivous ei ole enää mikään iso hahmoton möykky, vaan eri osat voi tehdä vaikka eri päivinä, jos ei jaksa kaikkea kerralla. Olen myös yrittänyt opetella tekemään ruokaa, joka on melko terveellistä, mutta kuitenkin helposti valmistettavaa. Monimutkaisiin resepteihin ei riitä keskittymiskyky eikä voimat. Aspergeriin liittyy ongelmia toiminnanohjauksessa, eli asiat eivät automatisoidu samalla tavalla kuin muilla. Assi joutuu siis opettelemaan samat asiat aina uudestaan ja uudestaan. Minä olen jossain sellaisessa välivaiheessa, jossa opin kyllä asioita, mutta fyysiset askareet ovat silti kuin yrittäisi tarpoa tervassa.

Myös hahmotuskyvyssä on ongelmia, vaikka tiedolliset asiat on usein helppo omaksua. Minulla koulu on sujunut aina tosi hyvin ja pidän opiskelusta, mutta työelämä ei ole yhtä yksinkertaista kuin koulu. Työelämässä joutuu tekemään paljon enemmän yhteistyötä toisten kanssa, ja joutuu hahmottamaan tilanteen kokonaisuuden ihan eri tavalla kuin koulussa. Siksi se on hyvin uuvuttavaa. Jos tekee kokopäiväisesti töitä, niin aivan kaikki voimat menee siihen. Kaupassa on usein vaikea hahmottaa, että mitä kaikkea hyllyssä on, koska tavaraa on niin paljon. Lisäksi pitäisi päättää että mitä sieltä ottaa. Jos on miettinyt reseptin valmiiksi ja tehnyt ostoslistan, niin se on tietysti helpompaa. Monia tällaisia arkielämän vaikeuksia olen alkanut huomata vasta nyt, kun osaan kiinnittää niihin huomiota. Aikaisemmin vain ihmettelin, että miksi olen aina niin väsynyt. Tätä väsymystä pidettiin tietysti pitkään masennuksena, mitä se tietysti jossain pisteessä jo olikin.

Myös "normaalien" ihmisten jatkuvat sosiaaliset tarpeet voivat olla hyvin uuvuttavia, koska niitä on vaikea havaita ja hahmottaa, ja ne voivat tuntua loputtomilta. Minulla tämä on ollut suurin ongelma työpaikoilla, koska siellä on niin paljon ihmisiä. En millään pysty hahmottamaan sellaisessa tilanteessa kaikkea, enkä jaksa puhua kaikkien kanssa. Pitäisi pystyä keskittymään työhönkin.

Kun tässä iässä saa diagnoosin, niin ainakin minulla on melko hämmentynyt olo, että miten tästä eteenpäin. Jos olisin tiennyt jo nuorena mistä on kysymys, niin olisin ehkä osannut keskittyä enemmän oikeisiin asioihin, sen sijaan että yritin muuttaa sellaista mitä ei voi muuttaa.

Tästä tuli nyt pitkä romaani, mutta yritin kai selittää asioita toisen osapuolen kannalta... Parisuhteen osalta toivon voimia kaikille joilla on vaikeaa. Ei se ole helppoa muutenkaan, ja jos on vielä se erilainen käyttöjärjestelmä, niin vaikeudet voivat olla vielä isompia. Olen mielestäni hyvässä suhteessa, jossa molemmat ymmärrämme toistemme omituisuuksia, ja saan aina tukea mieheltäni. Elämä olisi hyvin vaikeaa, jos olisin vielä kaiken muun lisäksi huonossa parisuhteessa. Jos tilanne on aivan kauhea, niin pitää varmaan miettiä, että mihin elämänsä haluaa käyttää. Toisten puolesta on vaikea sanoa, että minkälainen heidän suhteensa on, sen tietävät vain ne jotka siinä ovat. Omasta jaksamisesta pitää kuitenkin huolehtia. Luulen että vertaistukiryhmä on paras apu monille, mutta tuntuu että Aspergeriin liittyviä vertaistukiryhmiä on aika vähän, ainakaan aikuisille.

Exälläni on as. Olen joka päivä kiitollinen erosta. En olisi jaksanut. Hyviä ystäviä olemme ja näemme usein lapsen takia.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 07:36"]

Ei parisuhteessa ole ongelmaa, mutta lapset jotka perivät vanhemman ominaisuudet saattavat kokea kovia. 

[/quote]

Ja kun aspergerit olisi puhdistettu pois, maailma täyttyisi tauskeista, moottoripyörä-jonneista ja sosiaalisilla taidoillaan suhaavista sofiaruusiloista. Jee.

Alttius masennukseen, tietyt hormoniperäiset syövät tai vaikka yleinen luuserius kuten kyvyttömyys päästä oikeisiin töihin, periytyvät myös. Ongelma asperger-piirteiden kanssa on ensinnäkin rajanveto. Me kaikki olemme jossain kohtaa janalla. Ulkomaalaisten mielestä suomalaiset vaikuttavat autisteilta, eikös täällä väitetty. ;)

Meillä on töissä talo täynnä assilta vaikuttavia nörtti-insinöörejä. Kyllä heillä aikuisena on paikkansa. Minä en jaksaisi uppoutua niin syvällisesti. 

Oikeastaan kenelläkään ei pitäisi olla mandaattia lisääntyä. Itse kunkin pitäisi puntaroida resurssinsa. Meillä olisi ollut valmius tarvittaessa vaikka kouluttamaan lapset kotona, jos koulunkäynti ei olisi sujunut. 

Pitäisi myös pyrkiä ratkaisemaan varhaiskasvatuksen ongelmat.