Lue keskustelun säännöt.
Asperger puolisoita?
31.08.2011 |
Heips,
onko täällä ketään jolla olisi aspergerista kärsivää puolisoa?
olen ihan loppu mieheni kanssa, jolla lievä asperger. Diagnoosia ei ole tehty virallisesti, mutta kaikki merkit ovat hyvin selvät.
Haluaisin avioeron, mutta en tiedä miten voisin rikkoa perheen, siksi että mies on "omituinen" ja omissa maailmoissaan. Tuntuu kuitenkin siltä kuin vetäisi kivirekeä pereässään. Mies on kiltti ja kunnollinen ja turvallinen (hyvä isä), mutta ihan "pihalla" koko ajan. Ei pysty keskittymään mihinkään tavalliseen, ei huomaa jos kahlaa lumessa kotiin, että hmm.. lumityöt voisi vaikka tehdä ennenkuin minä kehoitan häntä tekemään ne jne.
On tosi fiksu (kirjaviisas, tietää todella paljon asioita), siis paljon fiksumpi kuin minä, mutta kaikki käytännön asiat ovat sairaan vaikeita. Kaipaisin niin toista aikuista arkeen.
Muita? Miten tämä teillä ilmenee.
Kommentit (224)
Melko lohduton vastaus kysymykseeni. Toisaalta tuntuu, että todella rakastat miestäsi ja olet valmis tekemään kaikkesi suhteen eteen:) Ja se on ihanaa. Ehkä jatkan rauhassa tutustumista ihastukseni kanssa ja katson, mitä elämä tuo tullessaan.
Muutkin kokemukset ovat tervetulleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun se tuntuu olevan se isoin ongelma meillä. Mies ei ole saanut töitä. Se ei osaa kehua retostaa hakemuksissa ja haastatteluissa se on vissiin ihan puissa. Miehellä on tohtorin tutkinto, että osaamisesta se työnsaanti ei pitäisi olla kiinni.
Muuten meillä sujuu hyvin. Hukkuuhan se välillä omiin maailmoihinsa ja aina sitä saa odottaa kun on uhohtunut jonnekin, mutta ihanan romanttinen ja lämmin mies ja toivottavasti pian hyvä isäkin, sillä lapsi on tilauksessa.
Mieheni jättää minut aina yksin juuri sillä hetkellä, kun eniten tarvitsisin olkapäätä ja lohdutusta. Hän perustelee, ettei halua olla minulle häiriöksi. Hän on tavattoman utelias, kun esimerkiksi jokin onnettomuus tapahtuu ja menee aina lähelle katsomaan nähdäkseen loukkaantuneita tms. Mutta kun kotona on akuutti kriisi, hänestä ei ole mihinkään. Varmasti hän silloinkin tuntee syvästi, se vain ilmene millään lailla.
Ehkä erikoisinta on, että hän ihan oikeasti onnistuu sairastumaan, kun minä olen jossakin kriisissä tai tunneryöpyn vallassa. Hän ei ikään kuin kestä sitä ollenkaan vaan suistuu radaltaan ja sairastuu välittömästi. Saa kuumetta ja vatsa menee sekaisin. Myös oma tunnereaktio voi ilmetä hänellä näin. Jostakin syystä hän vihaa tiettyjä juhlapyhiä ja onnistuu taikomaan itsensä sairaaksi vuosi toisensa jälkeen juuri silloin, kun pitäisi käydä juhlapöytään.
Välillä ajattelen, että minun täytyy olla vainoharhainen. Ei kai kukaan voi olla noin kummallisesti rakennettu?
Toki jokainen heistäkin on yksilö, mutta nämä neurologiset erityispiirteet ovat yksityis- ja työelämässä erittäin haastavia muiden ihmisten kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täällä vielä yksi teidän kaltaisenne parisuhde lisää.
Minä itseasiassa jopa ihastuin miehessäni siihen erilaisuuteen - siihen, miten hän niin vilpittömästi olemuksellaan paljasti, kun häntä ei kiinnostanut tippaakaan jonkun toisen höpinät, eikä edes yrittänyt teeskennellä kiinnostusta. Aspergerista en tiennyt silloin mitään, eikä tiennyt hän itsekään. Ensimmäisen "diagnoosin" tein minä, kun aloin työskentelemään asperger-nuoren tukihenkilönä, ja löysin tästä nuoresta niin monta samanlaista piirrettä kuin miehestäni. Myönnän, että silloin ensimmäinen ajatukseni oli, että "voi ei, mitä olen mennyt tekemään". Odotin toista lastamme silloin.
Mun mieheni on myös hyvä isä, ja hän on onnistunut luomaan lastenhoitoon hyvät rutiinit itselleen. Hän jopa viihtyy kotona lasten kanssa, on omasta halustaan ollut yhteensä neljä vuotta koti-isänä, mutta kyllä sen hänestäkin huomaa, että on uuvuksissa päivän jälkeen, ja minusta selkeästi enemmän uuvuksissa kuin minä olen ollut vastaavanlaisista päivistä. Luulen, että se liittyy juuri siihen, ettei voi vaan hengailla omissa sfääreissään pitkin päivää. No, koko perheellä tehdyt ostosreissut yms. matkat on ihan tuskaa, koska silloin mies on vain lapsi joukon jatkona. Hän ei kuule mitään eikä reagoi mihinkään ilman erillistä pyyntöä/käskyä, on useamman kerran jäänyt esim. matkatavarat junaan koska en ole muistanut hänelle erikseen sanoa, että huolehtisi ne mukaan. Itse olen huolehtinut lapset ulos enkä tullut edes ajatelleeksi matkatavaroita, joten sinnehän jäivät.
Mun mies hoitaa myös paljon kotitöitä, niistäkin hän on kehittänyt itselleen omat rutiininsa, välillä ärsyttävyyteen asti. Hyvä esimerkki on meille toissa viikolla tullut astianpesukone: mä en ole kertaakaan saanut täyttää konetta ilman, että mies on vieressä sanomassa, mihin mikäkin astia pitää laittaa, tai sitten mies täyttää koneen uudestaan mun täytettyä sen jo. Sitä vaan ei kuulemma voi laittaa päälle, ellei se ole tasan oikein täytetty. Toisaalta tämä ei taas päde esim. pyykkihuoltoon, koska mies pesee huoletta sekaisin punaiset, valkoiset, mustat ja kaikki, eikä edes huomaa, jos joku on värjääntynyt. Kerran hän pesi minun villapaitani nukenpaidan kokoiseksi. Ja kokonaiskuva arjesta, lasten lääkäri- ja neuvolavarauksista, päiväkotiasioista ja sen sellaisista puuttuu ihan täysin.
Ja tunneilmaisu on ihan samaa kuin mitä tekin kuvaatte. Kaikki se, mitä miehen suusta on päässyt silloin kun olisin kaivannut häneltä tukea, saa hänet oikeasti kuulostamaan tosi törpöltä jopa. Toisen lapsemme raskausaikana minä jouduin sairaalaan tarkkailuun, ja kun mies tuli käymään sairaalassa, hän istui viisi minuuttia hiljaa sängyn vierellä ja kysyi sitten, voiko lähteä, kun hän ei oikein viihdy sairaaloissa. Ei hänellä tullut mieleenkään kysyä, miten minä tai vauva voimme, eikä hän kyennyt ajattelemaan ollenkaan sitä, etten minäkään ehkä olisi viihtynyt sairaalassa, mutta mulla ei ollut vaihtoehtoja. Saman lapsen synnytyksessä mies motkotti, että kun "tähän menee niin kauan", ja aamulla, kun synnytys oli ohi, hän valitti, että häntä väsyttää, kun ei hän ehtinyt nukkua kuin neljä tuntia viime yönä. Ei tullut mieleenkään, että minä kärvistelin senkin neljä tuntia hereillä supistusten vuoksi, ja olin valvonut yhteensä 38 tuntia siihen mennessä. Kun isäni joutui sairaalaan aivoverenvuodon takia, mies ei ymmärtänyt yhtään, miksi olin huolissani. Kun äitiäni pidettiin koomassa sisäisten verenvuotojen vuoksi, mies kertoi rehellisesti mielipiteensä siitä, ettei hänen mielestään äitini kaltaista juoppoa kannattaisi hoitaa ollenkaan, itse kun on sisuskalunsa seulaksi juonut. Totta, mutta kyse oli kuitenkin minun äidistäni. Ja sitten ne ihan arkiset hankaluudet, mun huonot työpäivät tai paha mieleni jostain - mies siirtyy aina toiseen huoneeseen, menee laittamaan pyykit kuivumaan tai tiskit koneeseen tai ihan mitä tahansa, jottei vaan tarvitse olla läsnä.
Minäkään en aina tiedä, olisiko elämä helpompaa ilman vai ei. Tiedän, ettei mies pahuuttaan ole tällainen, mutta aina en vain jaksaisi. Olisi todella ihanaa, jos olisi ihminen, joka kuuntelisi ja myötäeläisi minuakin. Toisaalta tämä mies on huomattavasti parempi kuin moni muu, joita ei kotona näy ja jos näkyy, sohvanpohjalla korkeintaan. Vaikeinta on juuri tuo emotionaalinen laiminlyöminen, koska siitä on vaikea olla loukkaantumatta, vaikka tietää, ettei mies sitä tahallaan tee, hän ei vain osaa. Enkä tiedä, miten voisin lapsille selittää eron - voisinko oikeasti katsoa lapsiani silmiin ja selittää, että äiti halusi erota isistä, koska isi ei lohduttanut äitiä. Meidän lapset on vielä niin pieniä, etteivät he pysty tällaista ymmärtämään.
Mulle suuren helpotuksen toi tänä syksynä alkanut vertaistukiryhmä as-puolisoille. Tämän pisti alulle eräs nainen, joka on ollut 30 vuotta naimisissa as-miehen kanssa, ja tämä on kuulemma Euroopan ensimmäinen tällainen ryhmä.
Mahdollisia aspergeriin sekoitettavia persoonallisuushäiriöitä ovat: SPD, StPD, AvPD, AsPD, OCPD, NPD ja BPD. Voivat siis mennä kumminkin päin sekaisin.
Epäilen itse itseäni aspergeriksi (olen nainen), tai olen oikeastaan varmistunut asiasta jo itsearviointitehtäviä tekemällä. Esim. siitä, josta naisten keskimääräinen pistemäärä on 8 ja miesten oliko 12, sain muistaakseni 42 pistettä.
Tätä ketjua aloin lukea kiinnostuneena ulkopuolisen näkökulmasta aspergeriin, mutta hämmästyksekseni totesin ketjussa olevan myös paljon huomioita, jotka voisivat olla minun kirjoittamiani omasta miehestäni! Tuo tunnekylmyys nyt esimerkiksi (tai kyllä hänellä niitä on, mutta ei osaa ilmaista), hyvin vähäinen heikkouden sietokyky (ei siis pysty ollenkaan henkisesti tukemaan minua heikkona hetkenäni vaan alkaa syyllistää ja panetella), joidenkin tilanteiden tuntuminen ulkoaopetelluilta (esim. seksimaneerit, joissa ei tunnu olevan tunteillaan ollenkaan mukana vaan ikään kuin suorittaa ennalta opittua kaavaa) ja kyvyttömyys tunnistaa omia tunnereaktioita (vaikka hän olisi ilmiselvästi voimakkaan tunnemyllerryksen kourissa, hän saattaa kuvitella ajattelevansa viileän analyyttisesti). Suhteettoman itsekeskeinen näkökulma asioihin (kuvittelee aina, että kaikki liittyy häneen ja maailma pyörii juuri hänen ympärillään) on myös silmiinpistävää miehessäni. Toisaalta koska itselläni on ilmeisesti suhteettoman etääntynyt näkökulma, en tiedä näenkö mieheni poikkeavampana kuin hän onkaan vain siksi, että hän poikkeaa itsestäni niin paljon tässä asiassa.
Itse puolestaan olen juuri sellainen omissa maailmoissa oleva. Arkitodellisuuteen tuleminen ja esim. ihmisten kanssa seurustelu vaatii minulta hyvin suurta ponnistelua. Olen myös aiemmin ylenkatsonut muita ja pitänyt heitä heikkoina ali-ihmisinä, mutta opiskeleminen luovalla alalla lopulta opetti, että tilanne onkin päinvastainen: itsehän minä olen muita avuttomampi ja heiveröisempi, koska en pysty hyödyntämään sosiaalista kanssakäymistä sellaisena hyvin suurena voimavarana, jota se useimmille ihmisille on. Olen tuon tajuttuani ruvennut opettelemaan sosiaalisuutta, mutta kivinen on tie yli kolmekymppisenä ensimmäistä kertaa elämässään alkaa muodostaa kaveruussuhteita (kaksi hyvää ystävää minulla onneksi on). Mieheni puolestaan ei ole vielä lainkaan tajunnut mitä vikaa voisi olla muiden ylenkatsomisessa ja tunnekylmyydessä, ja minun tajuamiseni on siirtänyt minut hänen silmissään niiden "heikkojen" puolelle.
Ketjun normaali-ihmisille toivoisin kovasti jaksamista, olipa päätöksenne suhteen jatkamisesta mikä hyvänsä. Meillä asiasta puhutaan avoimesti ja asperger-piirteistäni keskustellaan ja niiden ilmenemistä arjessa seurataan. Mies (huolimatta noista yllä kuvatuista kylmistä ja kovista puolistaan) osaa suhtautua ominaisuuksiini lämmöllä; yksi selviytymiskeino on lämminhenkinen kuittailu ja minun nimittelemiseni ASSpergeriksi (vrt. asshole) aina kun töpeksin jotain. Nauramme sitten asialle yhdessä, mikä auttaa jonkin verran eteenpäin. Tämä ei siis tunnu vähättelevältä tai muutenkaan ikävältä, vaan itse asiassa aika kivalta: kertoohan se siitä, että mies tajuaa, mistä luonteenpiirteissäni on kysymys, ja jossain määrin myös hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen.
Myönteinen kannustaminen on se asia, joka parhaiten motivoi minua yrittämään välttää pahimpia mokia. Vaikka minulla meneekin normaalielämän yrittämiseen hirveästi aikaa ja energiaa, jaksan sitä paremmin yrittää mitä myönteisemmällä fiiliksellä mies on siinä tukena.
Tsemmpiä teille ja meille kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma 8 v poikani sai hiljattain Asperger-diagnoosin ja useinkin olen miettinyt, millaista hänen elämänsä tulee olemaan aikuisena. Miten onnistuu parisuhde, millaisen työpaikan löytää jne.
Mun pojalla on just noita samoja ongelmia kuin teidän as-miehillänne. Voin vain kuvitella, miten raskasta on elää as-miehen kanssa, koska elämä oman poikani kanssakin on raskasta, vaikka hän on vasta lapsi. Jos on aikuisena vielä samanlainen, en yhtään ihmettele, jos ei löydä itselleen puolisoa tai jos sattuukin löytämään, heidän elämänsä olisi varmaan aika samanlaista kuin teidän kertomuksenne. Surullista =( Voi, kunpa voisin tehdä jotain poikani puolesta, mutta vaikeaa se on!
Voimia kovasti teille, joilla on as-puoliso!
perheessä myös 3 neurologisesti tyypillistä lasta...eli viisi lasta ja kuusi huollettavaa...*huokaus*.
Pää ja roppa lujilla...rakkaus tosi koitoksessa välillä. Pakko ajatella, että ihmiselle ei anneta enempää kuin se jaksaa kantaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin, että keskustelet paljon, teetät kotitöitä, opetat syy-seuraussuhteita, keskustelet erilaisista ihmisistä, oman elämän hallinnasta, toisten kunnioittamisesta, itsestään huolehtimisesta..jne jne
t. as-miehen vaimo ja as-pojan äiti
ja mitähän hyötyä siitä on, että keski-ikäinen apurahataiteilija saa diagnoosin?
Ei niitä kuule ruveta helpolla tutkimaan, jos ongelmat ilmenee vaan parisuhteessa. Silloin ammattilaisten mielestä on tärkeintä, että kummatkin tutustuvat syndrooman ominaispiirteisiin.
Meillä ainakin auttoi jo se, että minä luin vähän kirjallisuutta aiheesta ja sen pohjalta sitten olen jonkun kerran keskustellut aviopuolisoni kanssa. Minä sain uusia näkökulmia ja opin ymmärtämään kumppanini outoa käytöstä.
Mikäli aspergeria epäilette, niin sitten vaan arviointiin ammattilaiselle.
Jotkin persoonallisuushäiriötkin ja asperger menevät tavallisen maallikon päässä sekaisin. Mahdollisia aspergeriin sekoitettavia persoonallisuushäiriöitä ovat: SPD, StPD, AvPD, AsPD, OCPD, NPD ja BPD. Voivat siis mennä kumminkin päin sekaisin.Aspergerista ei parannuta (asioita voi oppia hallitsemaan), mutta jos se vika löytyy opitusta käytöksestä voi kova kovaa vasten saada aikaan hyviä tuloksia.
T: Kokemusta on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aspista pitää osata käsitellä oikein. Sen sijaan että pyydät joka kerta tekemään jotain, kerro tarkkaan mitä minäkin päivänä pitää tehdä. Pyri kommunikoimaan tarkasti ja siten että sanomiisi asioihin ei jää tulkinnanvaraa. Aspikselle ei pidä antaa ylimalkaisia ohjeita vaan hänet pitää ohjelmoida, ja häntä pitää kohdella oikeudenmukaisesti. Ohjelmoinnilla tarkoitan yksityiskohtaista ohjeistusta siten että tulkinnanvaraa ei jää. Jokainen joka on kokeillut ohjelmointia tietää miten tarkka ja nirso tietokone voi olla, ja miten ohjelma menee lukkoon jos vähänkin jokin on epäselvää. Näin myös aspiksilla. Sovitut rutiinit, säännöt ja suunnitelmat ovat olennaisia. Ne tuovat selkeyttä, ja selkeys tuo helpotusta. Aspis ei näe turhautumistasi, ellet vartavasten ilmaise sitä hänelle sanoin, tai ellet anna jotain etukäteen sovittua signaalia millä ilmaiset turhautumista.
Mikäli aspergeria epäilette, niin sitten vaan arviointiin ammattilaiselle.
Ongelma on se että asiantuntijan juttusille pääsy voi kestää kuukausia, siitä hetkestä laskien kun epäily nousee pintaan. Tuona aikana ehtii laantua ja hyväksyä uuden itsensä, ellei ihan paha tapaus ole. Sitten varatun ajan voikin perua jos sen edes varasi. Tosin pahemmat tapaukset huomataankin herkemmin ja aiemmin.
T: kokemusta on MYÖS
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kivirekeä.
Kenelle te suoritatte ja miksi? Kuka teitä arvioi?
Mikä tahansa ihmissuhde - diagnoosien kanssa tai ilman - perustuu siihen, että yhdessä luodaan jotakin uutta ja eritystä, ei siihen, että molemmat suorittavat yhdessä toisen puolison näkemystä parisuhteesta.
Ketään ei käy meillä kylässä koska en kaipaa ketään. Mulle riittää netti ja s-postituttavuudet+työ. Mä en jaksa että mun kotiin tulee joku jota mun tarvii viihdyttää. Keskustelen mielelläni asioista mutta en jaksa niitä muuttujia joita jatkuva kyläily tuo.
Arjen asiat hoituu, mutta unohtelija kyllä olen. En ole koskaan osannut jutella niitä näitä jonkun naapurin kanssa, koska mua ei kiinnosta.
Liikutaan kyllä perheen kanssa paljon, mutta kodin haluan pyhittää perheelle.
Mulla on vahvat mielipiteet ja olen mielestäni useimmiten oikeassa. Esim. väittelyissä en voi antaa periksi koska mielestäni olen oikeassa jne.
että on ulkopuolisia kohtaan etäinen. Siedän sen, kun on pakko, mutta olisi tietysti mukavaa jos voisimme perheenä seurustella luontevasti joskus toisten perheiden kanssa, istua aikuisten kanssa iltaa ja muuta. Tämä on miehelleni niin vaikeaa, että emme tee sitä juuri lainkaan, elämme omassa kapselissamme.
Mulla on vahvat mielipiteet ja olen mielestäni useimmiten oikeassa. Esim. väittelyissä en voi antaa periksi koska mielestäni olen oikeassa jne.
Onko sinulla myös vaikeuksia lukea toisten ihmisten tunteita ja/tai viestiä omistasi? Käsitetäänkö puheesi usein väärin?
Jos sinulla ei muita vaikeuksia ole kuin epäsosiaalisuus ja vahvat mielipiteet, niin tuskin on asperger. Netissä on aiheesta testejä; kannattaa tehdä niitä, niin valkenee millaisesta tilasta on kyse.
Mahdollisia aspergeriin sekoitettavia persoonallisuushäiriöitä ovat: SPD, StPD, AvPD, AsPD, OCPD, NPD ja BPD.
Mitähän nuo olisivat lyhentämättömänä? Haluaisin googlettaa.
Terv. se, joka itse on ja alkoi miestäänkin epäillä aspergeriksi
Voi luoja teitä taviksia. En tajua miten edes eksytte yhteen AS-miehien kanssa. Säälin kumppaneitanne (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), toivottavasti mieheni ei ajattele samaa selkäni takana, kuin mitä te miehistänne. Hän ei tosin vaikuta noin "neurotyypilliseltä", kuin suurin osa tähän ketjuun kirjoittaneista.
Ajatelkaa maailmaa vähän suuremmassa mittakaavassa, kuin sen oman napanne kautta. Ajatelkaa vaikka nälänhätää, sotaa.. Jos ei mies ota kainaloon, niin ängätkää sinne, tuskin pistää pahakseen. En minäkään pistä, suorastaan hykertelen. Ei sitä vaan voi kaikkea muistaa tai tajuta, kun päässä pyörii järjetön informaatiotulva. Ja on muuten itseänikin helpottanut perehtyminen Asperger-piirteisiin - en enää friikkaile "järjettömistä" asioista ihan joka kerta, perehdyttäkää puolisonne, näyttäkää positiivisia asioita Aspergerista, piirtäkää kaavio siitä mitä haluatte, antakaa se puolison taskuun ikäänkuin rakkauskirjeenä.
Nyt oikeasti ote siitä omasta elämästä, se ei ole miestenne vastuulla. Aspergerissa on paljon hyvää ja tuskin kukaan teitä on pakottanut yhteen kumppaninne kanssa. Kaikkeen väsyy, paitsi jääpuikkoon perseessä.
Terv. Asperger nainen.
EI ASPERGER TARKOITA TUNNEKYLMÄÄ JA ROBOTTIMAISTA!
terv. yksi Asperger joka kiehuu täällä kun lukee tätä äärimmäisen typerää ketjua!
Kerroin aiemmin omasta kokemuksestani as-miehen vaimona (en muista enää numeroani), ja kerroin myös saaneeni eniten tukea as-puolisoille tarkoitetusta vertaisryhmästä, joka on tällä hetkellä tiettävästi Euroopassa ainoa laatuaan. Ryhmässä on mun lisäkseni viisi muutakin naista, ja mun 7-vuotinen avioliittoni (kaikkiaan 8-vuotinen suhde) as-miehen kanssa on porukan lyhin. Viime syksyn aikana kaksi näistä naisista miehineen vietti pyöreitä juhlia nimenomaan parisuhteidensa merkeissä - yksi 25. hääpäiväänsä (sekä 30. vuotta yhdessä), toinen 30. hääpäiväänsä. Tänä keväänä vielä yhdellä on 30. hääpäivä tulossa.
As-miehen kanssa parisuhteen ja avioliiton ei siis tarvitse olla tuomittu epäonnistumaan, mutta rankkaa työtä se kyllä vaatii. Paljon itsenäisyyttä, kykyä selviytyä yksin kun toisesta ei olekaan tukemaan, ja ennen kaikkea kykyä antaa aidosti anteeksi silloinkin, kun on joutunut väärin kohdelluksi. Toisaalta näissä liitoissa miehetkin ovat osansa tehneet, hakeneet ja ottaneet vastaan ammattiapua sekä pyrkineet aktiivisesti opettelemaan "normaalien" puolisoidensa tunteita ja tarpeita sekä niiden ymmärtämistä, pyytäneet anteeksi oikeasti aidosti isojakin virheitään, ja mikä mun mielestä on ollut tärkeintä, ovat olleet todella kiitollisia vaimoilleen muun muassa siitä, että nämä ovat huolehtineet kodin arjen, lapset ja kokonaiskuvan perheestä koko ajan.
Yksi tärkeä ja yhdistävä tekijä näillä naisilla on ollut myös se, että jokainen vaimoista on myös jossain vaiheessa hakeutunut psykologin juttusille, tosin valitettavasti useimmat vasta burn outin jälkeen (ja sekin, joka hakeutui jo ennen sitä, ei osannut siltikään hidastaa ajoissa). Joka tapauksessa he joutuivat myös pakon edessä lopettamaan koko maailman kantamisen harteillaan, kun lapset olivat jo isompia. He joutuivat opettelemaan omat rajansa ja heidän täytyi ruveta kieltäytymään: "Ei, mä en nyt voi, en jaksa enkä halua."