Asperger puolisoita?

Meillä on assi perhe, minulla+miehellä+ kahdella lapsella Autismin kirjo. Päivät ovat helposti ennalta arvattavia. Tiedän mieheni jokaisen liikkeen ennen kuin hän tekee ne. Tiedän lähes minuutilleen mitä tapahtuu ensi jouluna.

Toinen lapsista on erityisen aggressiivinen ja toinen taas jumittaa. Joten onneksi mies on robotti niin ainoa mitä pitää ennakoida on lasten päivien sujuvuus.

Miehelle on tärkeää, että hänellä on tarve perheen sisällä. Muistutan että hän on perheen pää ja pitää talouden kunnossa. Lapsia hän ei ole pystynyt hoitamaan, mutta kun kasvavat niin selkeästi yrittää ottaa enemmän kontaktia heihin.

Tsemppiä kaikille, pitää löytää ymmärrystä :)

Vierailija kirjoitti:

Luin kaiken läpi tähän asti. Vertaistuki saa kokemaan ihanaa - ja tällaisessa elämässä harvinaista - ymmärretyksi tulemisen tunnetta. Kiitos!

Moni ihmettelee, miten kukaan nentti päätyy as:n puolisoksi. Usko pois, sitä olen tähän tietoisuuteen tuloni jälkeen pohtinut paljon itsekin. Nuorena sitä ensinnäkin luuli, ei ollut muuta tietoa, että me ihmiset olemme pohjimmaiselta käyttöjärjestelmältämme kuitenkin samanlaisia, että erot eivät ole niin mullistavia kuin miksi ne sitten myöhemmin osoittautuivat. Siinä vaiheessa oli jo tupa täynnä lapsia, osa heistä erityistarpeisia (joiden dg:n kautta miehenkin erilaisuuden laatu tarkentui).

Osa ihmisistä (nentti tai as tai muu) kykenee, haluaa ja on kiinnostunut itsensä ja taitojensa kehittämisestä. Osa ei. Jos ihminen pitää muita outoina (ei esim. näe omaa toimintaansa hankaluuksien katalysaattorina vaan vain muiden) ja itseään erinomaisena ei-mitään-kehittämistarpeita sisältävänä, niin mikään oppiminen ja kehittyminen ei lähtökohtaisesti ole mahdollista. Ja on asioita, joissa kukaan ei yksin pysty kurkottamaan kuilun yli.

Monien pienten ja isojen ärsytysten, arjen jatkuvan tahmeuden sekä ohitetuksitulemisten kanssa olen voinut elää jotenkuten yli 20 vuotta as-liitossa, mutta jotain palautumatonta vahinkoa tapahtui siinä, kun akuutin lääketieteellisen kriisin hetkellä hän jätti minut heitteille kotiin, käänsi selkänsä turhautuneisuuden rypyt otsallaan ja poistui paikalta, jättäen minut todella pahaan pulaan. En saanut häntä mitenkään saavuttamaan ymmärrystä fyysisestä ja henkisestä hätätilasta, koska hänen neurologiansa ei tavoita toisen kokemusmaailmaa. Luottamus meni ja tiedän nyt, että hädän hetkellä häneltä ei saa käytännön tai henkistä tukea.

As ei siis ole pelkästään mikään pieni mukavuustekijädetalji nenttipuolisolle, vaan pahimmassa tapauksessa hengenvaarallista. Nyt hiljalleen pohdin, että jos tähän loppuiäksi jään, niin minkälaisia varautumissuunnitelmia on ylipäätään mahdollista tehdä vastaavien hätätilanteiden varalle.

Tuosta oppimisesta ja opettamisesta vielä, että elämässä mikään tilanne ei toistu riittävän samanlaisena, jotta yhdessä tilanteessa as:lle opetettu toimintanalli olisi hänelle mahdollista ottaa käyttöön uudessa (vain jonkin verran erilaisessa) tilanteessa. Vaikka tuotakin tilannetta on puitu (lue: minä olen puinut hänen kuulleen) moneen kertaan ja hän jollakin tavalla taitaa ymmärtää, että hänen olisi pitänyt toimia toisin siinä hetkessä, niin elämässä ihan varmasti ehtii tulemaan vielä uusia kriisejä ennen kuin kuolema korjaa, niin miten ihmeessä voisin luottaa, ettei minua jätetä heitteille jälleen näissä uusissa tilanteissa. Jos ei ymmärrä niin ei ymmärrä, vaikka tahto olisi miten hyvä tahansa. Tämä on suurin syy, miksi olen alkanut miettiä loppuelämän radikaalia uudelleenjärjestelyä - eloonjäämisvietti, itsesuojeluvaisto...

Lukekaa tuo lainaamani viesti ajatuksella ja tarkkaan te joilla AS-puoliso.

Useat Assien puolisot kehuvat kuinka asseille perhe on tärkein ja he hakisivat vaikka kuun taivaalta. Toki perhe on asseille tärkeä, mutta ei ikinä tärkeämpi kuin he itse! He ja heidän omat asiansa menevät AINA muiden edelle. Oli kyse puolisosta tai lapsista. Muun väittäminen on täysin itsepetosta.

Olen valitettavasti yhden aspergerin kanssa tehnyt lapsen ja lapsi unohtui eron myötä, koska tällä besserwisserillä ei mahtunut päähän kuin oma paha olonsa. Tätä ennen olin uskotellut itselleni, että kyllä miehelle lapsi on tärkein, koska pakkohan se on olla(?!). Ei ollut, eikä ikinä tule olemaan. Hän yritti kynsin ja hampain myös pitää kiinni minusta ja vakuutti rakkauttaan ja tärkeyttäni. Näennäisesti puhui "oikeat asiat", jotta kokisin oloni rakastetuksi. Mitä tapahtui eron myötä? Unohduin heti, kun mies tajusi ettei puhu minua enää takaisin ja uusi nainen oli kierroksessa alta aikayksikön. Siitä pisteet ettei pettänyt, mutta tosiaan kelkka kääntyi heti kun tajusi, ettei meillä ole mahdollisuutta enää. Suhteessa ollessamme puhuimme kyllä paljon ongelmakohdista ja kommunikaatio oli näennäisesti hyvää, mutta käytäntöön hän ei ikinä saanut puhumiamme asioita tuotua.

Olen seurannut ystäväni hieman samankaltaista tilannetta ja tämä hänen as-puoliso käyttää ystävääni ihan täysillä hyväkseen kotitöiden ja lapsenhoidon kanssa. Osaa uhriutua erittäin hyvin. Tämä mies on maailman ärsyttävin kaikkitietävä, eikä häntä jaksa kukaan kuunnella. On saattanut itsensä ja ystäväni upponiskaisen asenteensa takia todella pahaan taloudelliseen pulaan, jossa myös koko perheen terveys vaarantunut, mutta sitä hän ei voi tietenkään ikinä myöntää. Valitettavasti ystäväni uskoo miestään kaikessa, eikä tajua ettei netistä lukemalla ole käytännön asiantuntija, vaikka siltä vaikuttaa.

Näiden kokemusten perusteella minulla on tietysti melko mustavalkoinen kuva asseista puolisoina, mutta kehoittaisin silti kaikkia heidän kanssaan seurustelevia varovaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kaiken läpi tähän asti. Vertaistuki saa kokemaan ihanaa - ja tällaisessa elämässä harvinaista - ymmärretyksi tulemisen tunnetta. Kiitos!

Moni ihmettelee, miten kukaan nentti päätyy as:n puolisoksi. Usko pois, sitä olen tähän tietoisuuteen tuloni jälkeen pohtinut paljon itsekin. Nuorena sitä ensinnäkin luuli, ei ollut muuta tietoa, että me ihmiset olemme pohjimmaiselta käyttöjärjestelmältämme kuitenkin samanlaisia, että erot eivät ole niin mullistavia kuin miksi ne sitten myöhemmin osoittautuivat. Siinä vaiheessa oli jo tupa täynnä lapsia, osa heistä erityistarpeisia (joiden dg:n kautta miehenkin erilaisuuden laatu tarkentui).

Osa ihmisistä (nentti tai as tai muu) kykenee, haluaa ja on kiinnostunut itsensä ja taitojensa kehittämisestä. Osa ei. Jos ihminen pitää muita outoina (ei esim. näe omaa toimintaansa hankaluuksien katalysaattorina vaan vain muiden) ja itseään erinomaisena ei-mitään-kehittämistarpeita sisältävänä, niin mikään oppiminen ja kehittyminen ei lähtökohtaisesti ole mahdollista. Ja on asioita, joissa kukaan ei yksin pysty kurkottamaan kuilun yli.

Monien pienten ja isojen ärsytysten, arjen jatkuvan tahmeuden sekä ohitetuksitulemisten kanssa olen voinut elää jotenkuten yli 20 vuotta as-liitossa, mutta jotain palautumatonta vahinkoa tapahtui siinä, kun akuutin lääketieteellisen kriisin hetkellä hän jätti minut heitteille kotiin, käänsi selkänsä turhautuneisuuden rypyt otsallaan ja poistui paikalta, jättäen minut todella pahaan pulaan. En saanut häntä mitenkään saavuttamaan ymmärrystä fyysisestä ja henkisestä hätätilasta, koska hänen neurologiansa ei tavoita toisen kokemusmaailmaa. Luottamus meni ja tiedän nyt, että hädän hetkellä häneltä ei saa käytännön tai henkistä tukea.

As ei siis ole pelkästään mikään pieni mukavuustekijädetalji nenttipuolisolle, vaan pahimmassa tapauksessa hengenvaarallista. Nyt hiljalleen pohdin, että jos tähän loppuiäksi jään, niin minkälaisia varautumissuunnitelmia on ylipäätään mahdollista tehdä vastaavien hätätilanteiden varalle.

Tuosta oppimisesta ja opettamisesta vielä, että elämässä mikään tilanne ei toistu riittävän samanlaisena, jotta yhdessä tilanteessa as:lle opetettu toimintanalli olisi hänelle mahdollista ottaa käyttöön uudessa (vain jonkin verran erilaisessa) tilanteessa. Vaikka tuotakin tilannetta on puitu (lue: minä olen puinut hänen kuulleen) moneen kertaan ja hän jollakin tavalla taitaa ymmärtää, että hänen olisi pitänyt toimia toisin siinä hetkessä, niin elämässä ihan varmasti ehtii tulemaan vielä uusia kriisejä ennen kuin kuolema korjaa, niin miten ihmeessä voisin luottaa, ettei minua jätetä heitteille jälleen näissä uusissa tilanteissa. Jos ei ymmärrä niin ei ymmärrä, vaikka tahto olisi miten hyvä tahansa. Tämä on suurin syy, miksi olen alkanut miettiä loppuelämän radikaalia uudelleenjärjestelyä - eloonjäämisvietti, itsesuojeluvaisto...

Lukekaa tuo lainaamani viesti ajatuksella ja tarkkaan te joilla AS-puoliso.

Useat Assien puolisot kehuvat kuinka asseille perhe on tärkein ja he hakisivat vaikka kuun taivaalta. Toki perhe on asseille tärkeä, mutta ei ikinä tärkeämpi kuin he itse! He ja heidän omat asiansa menevät AINA muiden edelle. Oli kyse puolisosta tai lapsista. Muun väittäminen on täysin itsepetosta.

Olen valitettavasti yhden aspergerin kanssa tehnyt lapsen ja lapsi unohtui eron myötä, koska tällä besserwisserillä ei mahtunut päähän kuin oma paha olonsa. Tätä ennen olin uskotellut itselleni, että kyllä miehelle lapsi on tärkein, koska pakkohan se on olla(?!). Ei ollut, eikä ikinä tule olemaan. Hän yritti kynsin ja hampain myös pitää kiinni minusta ja vakuutti rakkauttaan ja tärkeyttäni. Näennäisesti puhui "oikeat asiat", jotta kokisin oloni rakastetuksi. Mitä tapahtui eron myötä? Unohduin heti, kun mies tajusi ettei puhu minua enää takaisin ja uusi nainen oli kierroksessa alta aikayksikön. Siitä pisteet ettei pettänyt, mutta tosiaan kelkka kääntyi heti kun tajusi, ettei meillä ole mahdollisuutta enää. Suhteessa ollessamme puhuimme kyllä paljon ongelmakohdista ja kommunikaatio oli näennäisesti hyvää, mutta käytäntöön hän ei ikinä saanut puhumiamme asioita tuotua.

Olen seurannut ystäväni hieman samankaltaista tilannetta ja tämä hänen as-puoliso käyttää ystävääni ihan täysillä hyväkseen kotitöiden ja lapsenhoidon kanssa. Osaa uhriutua erittäin hyvin. Tämä mies on maailman ärsyttävin kaikkitietävä, eikä häntä jaksa kukaan kuunnella. On saattanut itsensä ja ystäväni upponiskaisen asenteensa takia todella pahaan taloudelliseen pulaan, jossa myös koko perheen terveys vaarantunut, mutta sitä hän ei voi tietenkään ikinä myöntää. Valitettavasti ystäväni uskoo miestään kaikessa, eikä tajua ettei netistä lukemalla ole käytännön asiantuntija, vaikka siltä vaikuttaa.

Näiden kokemusten perusteella minulla on tietysti melko mustavalkoinen kuva asseista puolisoina, mutta kehoittaisin silti kaikkia heidän kanssaan seurustelevia varovaisuuteen.

Nyt kyllä erittäin raaalla kädellä yleistät Asperger piirteitä. Sun pitää muistaa, että kaikilla ihmisillä on oma luonteensa. Noi mitä luettelet eivät ole assi piirteitä vaan luonteenpiirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kaiken läpi tähän asti. Vertaistuki saa kokemaan ihanaa - ja tällaisessa elämässä harvinaista - ymmärretyksi tulemisen tunnetta. Kiitos!

Moni ihmettelee, miten kukaan nentti päätyy as:n puolisoksi. Usko pois, sitä olen tähän tietoisuuteen tuloni jälkeen pohtinut paljon itsekin. Nuorena sitä ensinnäkin luuli, ei ollut muuta tietoa, että me ihmiset olemme pohjimmaiselta käyttöjärjestelmältämme kuitenkin samanlaisia, että erot eivät ole niin mullistavia kuin miksi ne sitten myöhemmin osoittautuivat. Siinä vaiheessa oli jo tupa täynnä lapsia, osa heistä erityistarpeisia (joiden dg:n kautta miehenkin erilaisuuden laatu tarkentui).

Osa ihmisistä (nentti tai as tai muu) kykenee, haluaa ja on kiinnostunut itsensä ja taitojensa kehittämisestä. Osa ei. Jos ihminen pitää muita outoina (ei esim. näe omaa toimintaansa hankaluuksien katalysaattorina vaan vain muiden) ja itseään erinomaisena ei-mitään-kehittämistarpeita sisältävänä, niin mikään oppiminen ja kehittyminen ei lähtökohtaisesti ole mahdollista. Ja on asioita, joissa kukaan ei yksin pysty kurkottamaan kuilun yli.

Monien pienten ja isojen ärsytysten, arjen jatkuvan tahmeuden sekä ohitetuksitulemisten kanssa olen voinut elää jotenkuten yli 20 vuotta as-liitossa, mutta jotain palautumatonta vahinkoa tapahtui siinä, kun akuutin lääketieteellisen kriisin hetkellä hän jätti minut heitteille kotiin, käänsi selkänsä turhautuneisuuden rypyt otsallaan ja poistui paikalta, jättäen minut todella pahaan pulaan. En saanut häntä mitenkään saavuttamaan ymmärrystä fyysisestä ja henkisestä hätätilasta, koska hänen neurologiansa ei tavoita toisen kokemusmaailmaa. Luottamus meni ja tiedän nyt, että hädän hetkellä häneltä ei saa käytännön tai henkistä tukea.

As ei siis ole pelkästään mikään pieni mukavuustekijädetalji nenttipuolisolle, vaan pahimmassa tapauksessa hengenvaarallista. Nyt hiljalleen pohdin, että jos tähän loppuiäksi jään, niin minkälaisia varautumissuunnitelmia on ylipäätään mahdollista tehdä vastaavien hätätilanteiden varalle.

Tuosta oppimisesta ja opettamisesta vielä, että elämässä mikään tilanne ei toistu riittävän samanlaisena, jotta yhdessä tilanteessa as:lle opetettu toimintanalli olisi hänelle mahdollista ottaa käyttöön uudessa (vain jonkin verran erilaisessa) tilanteessa. Vaikka tuotakin tilannetta on puitu (lue: minä olen puinut hänen kuulleen) moneen kertaan ja hän jollakin tavalla taitaa ymmärtää, että hänen olisi pitänyt toimia toisin siinä hetkessä, niin elämässä ihan varmasti ehtii tulemaan vielä uusia kriisejä ennen kuin kuolema korjaa, niin miten ihmeessä voisin luottaa, ettei minua jätetä heitteille jälleen näissä uusissa tilanteissa. Jos ei ymmärrä niin ei ymmärrä, vaikka tahto olisi miten hyvä tahansa. Tämä on suurin syy, miksi olen alkanut miettiä loppuelämän radikaalia uudelleenjärjestelyä - eloonjäämisvietti, itsesuojeluvaisto...

Lukekaa tuo lainaamani viesti ajatuksella ja tarkkaan te joilla AS-puoliso.

Useat Assien puolisot kehuvat kuinka asseille perhe on tärkein ja he hakisivat vaikka kuun taivaalta. Toki perhe on asseille tärkeä, mutta ei ikinä tärkeämpi kuin he itse! He ja heidän omat asiansa menevät AINA muiden edelle. Oli kyse puolisosta tai lapsista. Muun väittäminen on täysin itsepetosta.

Olen valitettavasti yhden aspergerin kanssa tehnyt lapsen ja lapsi unohtui eron myötä, koska tällä besserwisserillä ei mahtunut päähän kuin oma paha olonsa. Tätä ennen olin uskotellut itselleni, että kyllä miehelle lapsi on tärkein, koska pakkohan se on olla(?!). Ei ollut, eikä ikinä tule olemaan. Hän yritti kynsin ja hampain myös pitää kiinni minusta ja vakuutti rakkauttaan ja tärkeyttäni. Näennäisesti puhui "oikeat asiat", jotta kokisin oloni rakastetuksi. Mitä tapahtui eron myötä? Unohduin heti, kun mies tajusi ettei puhu minua enää takaisin ja uusi nainen oli kierroksessa alta aikayksikön. Siitä pisteet ettei pettänyt, mutta tosiaan kelkka kääntyi heti kun tajusi, ettei meillä ole mahdollisuutta enää. Suhteessa ollessamme puhuimme kyllä paljon ongelmakohdista ja kommunikaatio oli näennäisesti hyvää, mutta käytäntöön hän ei ikinä saanut puhumiamme asioita tuotua.

Olen seurannut ystäväni hieman samankaltaista tilannetta ja tämä hänen as-puoliso käyttää ystävääni ihan täysillä hyväkseen kotitöiden ja lapsenhoidon kanssa. Osaa uhriutua erittäin hyvin. Tämä mies on maailman ärsyttävin kaikkitietävä, eikä häntä jaksa kukaan kuunnella. On saattanut itsensä ja ystäväni upponiskaisen asenteensa takia todella pahaan taloudelliseen pulaan, jossa myös koko perheen terveys vaarantunut, mutta sitä hän ei voi tietenkään ikinä myöntää. Valitettavasti ystäväni uskoo miestään kaikessa, eikä tajua ettei netistä lukemalla ole käytännön asiantuntija, vaikka siltä vaikuttaa.

Näiden kokemusten perusteella minulla on tietysti melko mustavalkoinen kuva asseista puolisoina, mutta kehoittaisin silti kaikkia heidän kanssaan seurustelevia varovaisuuteen.

Nyt kyllä erittäin raaalla kädellä yleistät Asperger piirteitä. Sun pitää muistaa, että kaikilla ihmisillä on oma luonteensa. Noi mitä luettelet eivät ole assi piirteitä vaan luonteenpiirteitä.

Suurinpiirtein noin minäkin olisin sanonut silloin suhteessa ollessani. Ensin tunnistat piirteet liioitelluiksi Asperger piirteiksi ja sitten sanot niitä luonteenpiirteiksi. Tässäpä se "vitsi" onkin. Asseista ei osaa erottaa, että mikä on luonnetta ja mikä kirjon piirteitä. Koska eivät itsekkään osaa niitä erottaa. Siksi kehoitan varovaisuuteen.