Lue keskustelun säännöt.
Asperger puolisoita?
31.08.2011 |
Heips,
onko täällä ketään jolla olisi aspergerista kärsivää puolisoa?
olen ihan loppu mieheni kanssa, jolla lievä asperger. Diagnoosia ei ole tehty virallisesti, mutta kaikki merkit ovat hyvin selvät.
Haluaisin avioeron, mutta en tiedä miten voisin rikkoa perheen, siksi että mies on "omituinen" ja omissa maailmoissaan. Tuntuu kuitenkin siltä kuin vetäisi kivirekeä pereässään. Mies on kiltti ja kunnollinen ja turvallinen (hyvä isä), mutta ihan "pihalla" koko ajan. Ei pysty keskittymään mihinkään tavalliseen, ei huomaa jos kahlaa lumessa kotiin, että hmm.. lumityöt voisi vaikka tehdä ennenkuin minä kehoitan häntä tekemään ne jne.
On tosi fiksu (kirjaviisas, tietää todella paljon asioita), siis paljon fiksumpi kuin minä, mutta kaikki käytännön asiat ovat sairaan vaikeita. Kaipaisin niin toista aikuista arkeen.
Muita? Miten tämä teillä ilmenee.
Kommentit (224)
Yksi ongelma näissä kaikissa on esimerkiksi se, että toinen ihminen on emotionaalinen ja toinen tunteellinen.
Minä pärjään erinomaisesti emotionaalisten ihmisten kanssa. Heidän kanssaan on pohtia, miettiä asioita, tukea ja ohjata. Sitten on nämä tunneihmiset, joilta järki on haudattu syvälle ja sitä ei arvosteta. Minä muutun tunteellisten ihmisten seurassa väistämättä kylmäksi, kun taas olen emotionaalisten ihmisten hyvä tuki. Minä torjun tunteet ja toinen torjuu järkeilyn. Emootiot ja kasvoilta luettavat vihjeet ja vastaavat ovat minulle tärkeitä, koska en vain osaa vastata, kun toinen tunteilee sisäisesti. On paljon helpompaa olla objektiivisesti tunteilevassa vuorovaikutuksessa, kuin olla subjektiivisten tulkintojen tulkkina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielellään assin kanssa parisuhteeseen haluavan ei kannata olla jatkuvasti uutta haluava ja sellainen, joka haluaa koko ajan mennä jonnekin. Monella assilla on nimittäin todella konservatiivinen arvomaailma, eivätkä he siedä muutoksia, ellei se ole ihan ehdottoman välttämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Mielellään assin kanssa parisuhteeseen haluavan ei kannata olla jatkuvasti uutta haluava ja sellainen, joka haluaa koko ajan mennä jonnekin. Monella assilla on nimittäin todella konservatiivinen arvomaailma, eivätkä he siedä muutoksia, ellei se ole ihan ehdottoman välttämätöntä.
Minä olen kyllä aika liberaali jos poliittista kantaa mietitään XD.
t. ääspurkeri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielellään assin kanssa parisuhteeseen haluavan ei kannata olla jatkuvasti uutta haluava ja sellainen, joka haluaa koko ajan mennä jonnekin. Monella assilla on nimittäin todella konservatiivinen arvomaailma, eivätkä he siedä muutoksia, ellei se ole ihan ehdottoman välttämätöntä.
Minä olen kyllä aika liberaali jos poliittista kantaa mietitään XD.
t. ääspurkeri
Samma här, helvettiin konservatiiviset arvot!
Tää on vanha keskustelu, mut lukiessa itselläni tulee mieleen Add versus Asperger...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tästä keskustelusta joka toivottavasti jatkuu edelleen. Monta asiaa olen ymmärtänyt uudessa valossa. Olen tutustunut mieheen jolla todennäköisesti jonkin tason AS. Olemme siis vain ystäviä (ainakin toistaiseksi). Ymmärrän hänen omituisuuttaan nyt paremmin. Kiitos näistä tarinoista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas aika hurjaa diagnoosien heittelyä. Mutta niinhän se ilmeisesti menee, aina on vika vain toisessa ja se on vähintään asperger tai narsisti.
Teille joiden puolisoilla diagnoosi oikeasti on, niin sehän ei ole totta että asperger on automaattisesti tunnekylmä. Usein jopa päinvastoin ja kaikkea muuta. Me vain ilmaisemme niitä tunteita hieman eri tavoin, eikä välttämättä kovinkaan sujuvasti ääneen. Ja tästä sitten seuraa virheellinen tulkinta tunnekylmyydestä.
Näyttää siltä että minulla on as-piirteitä vahvasti, samoin pojallani, pojan isällä, sekä nykyisellä miesystävälläni.
Ei olla tunnekylmiä vaan vahvasti ja syvästi tuntevia, tunteiden ilmaiseminen vain näyttää olevan vaikeaa. Samoin ihmiset luulevat etten välitä heistä, kun en soittele kaiken aikaa, mutta ihan arjesta selviäminen vie päivät ja viikot niin etten huomaakaan. Olen opetellut työn ja tuskan kanssa hoitamaan kodin ja tekemään ruuan, mutta joudun keskittymään siihen edelleen ihan oikeasti, ei se käy niin että toisessa korvassa olisi samalla puhelin. Plus että olen koko päivän ollut tekemisissä ihmisten kanssa, takkini on ihan tyhjä.
Joku juuri väitti että poikani ei olisi tunneihminen ja häneen ei saa tunneyhteyttä. Mutta hän on, ja häneen saa. Meillä on syvä kiintymys ja kivaa yhdessä. Hän vain ei vapaaehtoisesti koe tarvetta koskettaa ihmisiä. Tykkää kyllä jos minä halaan tai silitän. Hän on muilla tavoilla lempeä ja huomioiva. Ihmiset ilmaisee tunteita eri lailla
As-tyyppinen mieheni taas on hyvinkin koskettelija- mutta vain minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lueskelin tätä ketjua ja moni kirjoittaja ilahdutti minua kertomalla kokemuksistaan. Yksi pojistani on asperger eikä parisuhteet ole kestäneet yksikään. Kuitenkin poikani on älykäs, työelämässä hyvin menestynyt monipuolisesti lahjakas ihminen, komea ja urheilullinen. Silti tuomittu yksinäisyyteen omituisuutensa takia. Ei ole juoppo eikä väkivaltainen mutta tarvitsee paljon omaa tilaa ja rauhaa ja varmastikin puolison kokemus olisi juuri tällainen kuin täällä kertoillaan: Yksinäisyys ja tuen puute, seurana joustamattoman yli-ihmisen kaikkitietävä esitelmöinti. Salaa toivon että iän myötä tasoittuisi ja löytyisi mukava kypsempi nainen jonka itsetunto kestää puolison omituisuudet. Yksin ei ole kiva kenenkään vanheta ja luulisi kelpaavan naiselle hyvätuloinen kunnon mies. Itse jo vanhempana älyän että puolison ei tarvitse olla täydellinen, kunhan perusasiat on kunnossa.
Miksi noi rivivälit on 3 rivin kokoisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni on varmasti asperger. Oli kuulemma jo vauvana " koliikkivauva". Ei syönyt samoja ruokia muun perheen kanssa vaan omien makumieltymyksiensä mukaan. Isäni on suntynyt 40 - luvulla.
Hän on itseasiassa erittäin älykäs -paitsi sosiaalisesti. Yleistieto on 10++.
Eritjisiä mielenkiinnon kohteita on muutama. Lapsuuden kotonani isäni hoiti kaiken käytännön toimen. Hän nolostutti muita aina julkisilla paikoilla kertomalla typeriä, omasta mielestään hauskoja, aina samoja juttuja.
Arkirutiinit olivat tarkkoja eikä niistä joustettu. Joka viikonloppu syötiin samaa ruokaa ja saunaan piti mennä tiettynä päivänä. Mitään joustoa ei ollut.
Äitini oli ihan pimennossa aspergerin suhteen ja kärsi tunnekylmyydestä, ainakin omien sanojensa mukaan.
Itse ihmettelin sitä jo lapsena, sillä suurempaa arjen sankaria ja tekojen kautta rakkauttaan osoittavaa ihmistä sai todellakin hakea.
Isäni ei viihtynyt perheen kesken vaan vetäytyi omiin oloihinsa, mutta oli äärimmäisen luotettava jos lupasi jonkun hoitaa, hoiti sen varmasti! Jos isäni ei tule sovittuun tapaamiseen tai on myöhässä, hän on varmasti kuollut tai joutunut sairaalaan.
Minun lapseni ovat isoisälle numero1. Hän säästää omasta pienestä eläkkeestään jotta voisi ostaa lapsilleni heidän haluamiaan asioita. Isäni ei tee mitään numeroa tästä, eikä hänellä ole taka-ajatuksia. Mutta jos menemme käymään hänellä, hän kiusaantuu ja antaa ymmärtää että ei ole aikaa ja alkaa tekemään omia juttujaan.
Toinen lapsistani pitää isoisäänsä outona tyyppinä ja toinen ihaillen seuraa tämän esimerkkiä. Vanhempi lapseni tajuaa isoisäänsä tavalla joka on liikuttavaa. Heillä tuntuu olevan erikoisen vahva side toisiinsa. Lapsi on neuronormaali, mutta tunnistaa todellisen, pyytteettömän rakkauden ja välittämisen.
Itse suostun yleensä tekemään asiat isäni tavoin, silloin kun olemme tekemisissä. Muuta tapaa ei ole, ei hän osaa, enkä minä jaksa taistella. Pääsen helpommalla näin. Olen oppinut ymmärtämään isääni, mutta hän onkin isäni, ei mieheni. Tiedä sitten, kuinka vaimon rooli onnistuisi, todennäköisesti ei ollenkaan niin helposti kuin tyttären. Mutta hän on ainoa ihminen jonka rakkaudesta olen aivan varma. Edes äitini, neuronormaali, ei osoittanut rakkauttaan kuten isäni.
En ymmärrä miksi asseja aina sorsitaan!
Aina täytyy syntipukki löytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni on varmasti asperger. Oli kuulemma jo vauvana " koliikkivauva". Ei syönyt samoja ruokia muun perheen kanssa vaan omien makumieltymyksiensä mukaan. Isäni on suntynyt 40 - luvulla.
Hän on itseasiassa erittäin älykäs -paitsi sosiaalisesti. Yleistieto on 10++.
Eritjisiä mielenkiinnon kohteita on muutama. Lapsuuden kotonani isäni hoiti kaiken käytännön toimen. Hän nolostutti muita aina julkisilla paikoilla kertomalla typeriä, omasta mielestään hauskoja, aina samoja juttuja.
Arkirutiinit olivat tarkkoja eikä niistä joustettu. Joka viikonloppu syötiin samaa ruokaa ja saunaan piti mennä tiettynä päivänä. Mitään joustoa ei ollut.
Äitini oli ihan pimennossa aspergerin suhteen ja kärsi tunnekylmyydestä, ainakin omien sanojensa mukaan.
Itse ihmettelin sitä jo lapsena, sillä suurempaa arjen sankaria ja tekojen kautta rakkauttaan osoittavaa ihmistä sai todellakin hakea.
Isäni ei viihtynyt perheen kesken vaan vetäytyi omiin oloihinsa, mutta oli äärimmäisen luotettava jos lupasi jonkun hoitaa, hoiti sen varmasti! Jos isäni ei tule sovittuun tapaamiseen tai on myöhässä, hän on varmasti kuollut tai joutunut sairaalaan.
Minun lapseni ovat isoisälle numero1. Hän säästää omasta pienestä eläkkeestään jotta voisi ostaa lapsilleni heidän haluamiaan asioita. Isäni ei tee mitään numeroa tästä, eikä hänellä ole taka-ajatuksia. Mutta jos menemme käymään hänellä, hän kiusaantuu ja antaa ymmärtää että ei ole aikaa ja alkaa tekemään omia juttujaan.
Toinen lapsistani pitää isoisäänsä outona tyyppinä ja toinen ihaillen seuraa tämän esimerkkiä. Vanhempi lapseni tajuaa isoisäänsä tavalla joka on liikuttavaa. Heillä tuntuu olevan erikoisen vahva side toisiinsa. Lapsi on neuronormaali, mutta tunnistaa todellisen, pyytteettömän rakkauden ja välittämisen.
Itse suostun yleensä tekemään asiat isäni tavoin, silloin kun olemme tekemisissä. Muuta tapaa ei ole, ei hän osaa, enkä minä jaksa taistella. Pääsen helpommalla näin. Olen oppinut ymmärtämään isääni, mutta hän onkin isäni, ei mieheni. Tiedä sitten, kuinka vaimon rooli onnistuisi, todennäköisesti ei ollenkaan niin helposti kuin tyttären. Mutta hän on ainoa ihminen jonka rakkaudesta olen aivan varma. Edes äitini, neuronormaali, ei osoittanut rakkauttaan kuten isäni.
Jos olet itsekin asperger?
Järkyttävää luettavaa osa näistä teksteistä. Tieten tahtoen tehdään vammaisen miehen kanssa lapsia, jotka usein perivät vammaisuuden. Sitten kerrotaan kuinka koko perhe joutuu kestämään välinpitämättömyyttä, laiminlyöntiä ja raivokohtauksia. Kotona lapset oppii pienestä pitäen varomaan ja leikkimään hiljaa. Erotakaan ei voi, koska toinen vanhempi on huolehtimiskyvytön.
Vaikka assipuoliso ei osaa toimia yllättävissä tilanteissa, jätetään lapset miehen kanssa selviytymään. En koskaan jättäisi lapsiani miehelle, joka esimerkiksi tulipalon sattuessa ei osaisi heistä huolehtia. Lapsethan ovat tavallaan heitteillä tämän kyvyttömän vanhemman kanssa.
Noh, onhan sentään ydinperhe. Itse en vapaaehtoisesti rupeaisi vammaisen huoltajaksi ja hankkimaan siihen vielä vammaisia lapsia päälle. Tämä maailma on rankka paikka ilman vammaisuuttakin. En käsitä kuka vapaaehtoisesti lisääntyy vammaisen kanssa. Lapset kasvavat häiriintyneen parisuhteen malliin, jossa äiti huoltaa koko perheen :(
En ymmärrä miten voi lisääntyä ihmisen kanssa joka ei pärjää yksin arkielämässä? Pelkkä töissäkäynti ei tarkoita pärjäämistä. Sehän on hyväksikäyttöä.
Tästä ketjusta ei saa mitään tolkkua!
Mikä riivattu tähän iski?
Vierailija kirjoitti:
Heips,
onko täällä ketään jolla olisi aspergerista kärsivää puolisoa?
olen ihan loppu mieheni kanssa, jolla lievä asperger. Diagnoosia ei ole tehty virallisesti, mutta kaikki merkit ovat hyvin selvät.
Haluaisin avioeron, mutta en tiedä miten voisin rikkoa perheen, siksi että mies on "omituinen" ja omissa maailmoissaan. Tuntuu kuitenkin siltä kuin vetäisi kivirekeä pereässään. Mies on kiltti ja kunnollinen ja turvallinen (hyvä isä), mutta ihan "pihalla" koko ajan. Ei pysty keskittymään mihinkään tavalliseen, ei huomaa jos kahlaa lumessa kotiin, että hmm.. lumityöt voisi vaikka tehdä ennenkuin minä kehoitan häntä tekemään ne jne.
On tosi fiksu (kirjaviisas, tietää todella paljon asioita), siis paljon fiksumpi kuin minä, mutta kaikki käytännön asiat ovat sairaan vaikeita. Kaipaisin niin toista aikuista arkeen.
Muita? Miten tämä teillä ilmenee.
Mihin hänessä ihastuit ja rakastuit? Kuitenkin olet perustanut perheen? Onko mies muuttunut siitä mihin rakastuit?
Sinulla on varmaan hyvä mies eikä mies ole suunnittelemassa eroa - koskaan.
Vanha ketju nostettu. Muuten tietääkseni asperger on poistettu dg luettelosta tai tullaan poistamaan. Puhutaan autismikirjon häiriöstä.
Eikä ole kahta samanlaista as-henkilöä sillä kirjo on laaja. Siksi varmaa dg poistuu sellaisenaan. Moni as on hyvinkin huolehtiva ja erinomainen isä tai äiti. Olen nähnyt ja kuullut ja tuntenut.
Minä olen joutunut kärsimään ihan samasta ongelmasta koko 20-vuotisen liittoni aikana. Mieheni on muuten kyllä monella tavalla ihana, mutta on henkisesti äärimmäisen raskasta, että juuri silloin, kun tarvitsisi kaikkein kipeimmin toisen ihmisen myötätuntoa ja henkistä läsnäoloa, sellaista ei saa lainkaan osakseen, vaan miehen ilme muuttuu hyvin vihaiseksi, eikä hän kommentoi sanomisiani millään tavalla, korkeintaan ynisee ja puhisee kiukkuisesti.
Erona tilanteessamme on kuitenkin se, että minulla on Aspergerin oireyhtymä ja mieheni kuuluu ns. normiväestöön. Voisiko vaikeus osoittaa empatiaa lähimmäisille liittyä jotenkin miehenä olemiseen tai mieshormoneiden vaikutukseen?