Siis MÄ EN KESTÄ...

Olen niin poikki ja olen alkanut sekoilla yöllä unissani. Lääkäri määräsi unilääkkeitä, eikä ymmärrä, etten voi käyttää niitä tässä tilanteessa, kun lapsemme on kovin sairas. Meidän terveyskeskuksessa hoidetaan oiretta ei sen syytä.... En saisi valittaa, koska monella on paljon sairaampiakin lapsia, mutta tässä tarinamme. Mitä mieltä olette?



Kun poikamme syntyi, niin kuin monella vauvalla, hänen lonkkansa jouduttiin tutkia huolellisesti ja ultraamaan. Säästyimme lastalta, mutta samalla havaittiin voimakas, pitkittynyt keltaisuus, jota selvitettiin useiden eri lääkäreiden tahoilta. Lopetin sen takia imettämisen, mikä auttoi asiaan, mutta vauvallemme puhkesi useita eri allergioita (mm. maito, muna ja soija). Niiden takia olemme juosseet prick -testeissä, allergiasairaalassa, yksityisellä lääkärillä jne. Kun allergia-asiat saatiin jotenkin kuriin, puhkesivat ensimmäiset hampaat ja pojallamme todettiin paha sammas). Taas olimme lääkärissä...



Kun ensimmäisen sammaksen aiheuttamasta syöttö-itku-ravarijaksosta selvittiin, meni noin viikko tai kaksi ja poikamme sairastui pahaan influenssaan. Nokka tuhisi, yskä oli kova ja yöt niin risaisia kuin olla ja voi. Kahden viikon köhimisen jälkeen nousi viideksi päiväksi kova kuume (pahimillaan 41 astetta) ja lopulta päädyimme Jorviin. Jorvissa todettiin, että pojan molemmat välikorvat ovat tulehtuneet ja kurkku punoittava. Antibioottikuurin alkuvaiheessa todettiin, ettei se tehoa. Olemme käyneet tällä viikolla ainakin kolme kertaa lääkärissä. Viimeiset yksitoista päivää olen kantanut lastamme päivät ja suuren osan öistä. Illat ovat huutoa ja aamuisin neljän/viiden aikoihin se alkaa taas. Loppu yön lapsi nukkuu sylissäni.



Välillä tuntuu, ettei kukaan tajua, kuinka poikki alan olla. Mies kylläkin autttaa, mutta hänen on käytävä täissä päivisin. Muutama läheinen on käynyt parina päivänä auttelemassa, mutta lapsoseni on juuri eroahdistuvaiheessa, eikä hyväksy kuin hetkeksi muun kuin äidin sylin. Väsyneenä ja kivuissaan, ei edes hetkeä mitään muuta kuin minut.



Sairastelua, lääkärissä ravaamista ja tutkimuksia on jatkunut jo kohta kahdeksan kuukauden ajan. Lapsemme on siin jo melkein kahdeksan kuinen ja syö pääasiassa korviketta. Välillä saan menemään perunaa, maissia ja possua sekä mustikkaa, mutta siinä kaikki. Heh, jopa Panadolin oraaliliuos aiheutti iho-oireita, samoin kuin antibiootti, (mutta mikä nyt ei aiheuttaisi....)



Ihan kuin hoitaisin hyvin vakavastikin sairasta lasta, kun lääkitsen hänet vähintään kymmenen kertaa vuorokaudessa, öisinkin. Ja eilen kaikenkukkuraksi todettiin (ilmeisesti kovan kuumeen aikaansaama) sammas. Lapsemme on siis entistä kiukkuisempi.



Olen päättänyt, että jaksan huomiseen. Olen itsekin korvatulehduksessa, enkä jaksa enää päivääkään pidemmälle, jos emme saa asianmuikaista hoitoa vauvallemme tai jos hän ei jo pian tervehdy. Menee jo rääkkäyksen puolelle, kun lapsi itkee yksitoista päivää putkeen. Itse asiassa, jos lääkäri sanoo, että katsotaan vielä pari päivää, niin minä lähden suoraan Jorviin. Lapsemme pääsee sinne vielä samalla lähetteellä kuin viime sunnuntaina.



Maaliskuisten pinosta, jos joku lukee tämän viestini, niin varmasti ymmärtää, miksi meistä ole kuulunut vähään aikaan. Palaan kyllä, kun taas pystyn. Nyt pääsin koneelle, kun mies sai ensimmäistä kertaa moneen viikkoon poikamme nukkumaan.



Äsh, lopetan. Ehkä kaikki tuntuu vaan nyt niin raskaalta, kun olen niin väsynyt.



- Ränkkä