Miksi yhä Suomessa naiset alistuvat ottamaan miehen sukunimen?

jos pakotetaan yhteen tiettyyn vaihtoehtoon, ilman valinnanvaraa. Eli nyt kun te vauhkoajat uhoatte, että nainen on jotenkin sorrettu kun ottaa miehensä nimen, niin miten ihmeessä se olisi itsenäisyyttä osoittavaa jos minun olisi teidän mieliksenne PAKKO pitää oma nimeni, ilman oikeutta vaihtaa se?!



Kyllä teillä on suppea ajatusmaailma. Varmasti tekin olette elämässänne tehneet päätöksiä, jotka MINUN mielestäni olisivat tyhmiä.



Niin, ja niillä oikeasti sorretuilla aasian naisilla ei sukunimi vaihdu avioliitossa.

niin kyllä säälittää. Sitä kun tietää, että elämänkokemus ja muu viisaus on lapsen tasolla ja ero tulee ennen pitkää. Sitten on postiluukussa näitä Virtas-Niemis-Rantas-Lahtis-nimihirviöitä ovi täynnä...

Vauva-palstalla tunnetusti liikkuu hyvin konservatiivista väkeä. Siksi useimmille naisille oman nimen pitäminen naimisiin mennessä on kauhistus. Vielä suurempi kauhistus olisi antaa äidin sukunimi lapsille.



Sitten kun pariskunnista puolet ottaa miehen ja puolet naisen nimen (tai kaikki pitävät omansa) ja kun Suomen lapsista puolet saavat isän ja puolet äidin nimen, niin vasta sitten ollaan siinä vaiheessa, että nimen ottamisella ei ole merkitystä.



Nykyään nimen ottamisella on suuri merkitys: jos nainen ottaa miehen nimen, toimitaan perinteiden mukaan. Jos mies ottaa vaimon nimen, katsotaan että hän on tossun alla. Ja entä jos lapsi saa äidin nimen: voi kamala, nainen on jakorasia, ei edes tiedä kuka on lapsen isä!!



Minulla, naisella, on oma nimeni, ja lapsilla minun nimeni. Miehellä omansa. Ja lapseni voivat sitten tulevaisuudessa antaa omille lapsilleen minulta perityn sukunimen. Mielestäni lapsille pitäisi antaa äidin nimi, koska useimmiten se on äiti, joka kantaa, synnyttää ja imettää lapset. Kyllä noissa on tarpeeksi syytä sukunimen antamiseen ("suvun jatkamiseen").

Vauva-palstalla tunnetusti liikkuu hyvin konservatiivista väkeä. Siksi useimmille naisille oman nimen pitäminen naimisiin mennessä on kauhistus. Vielä suurempi kauhistus olisi antaa äidin sukunimi lapsille.

Sitten kun pariskunnista puolet ottaa miehen ja puolet naisen nimen (tai kaikki pitävät omansa) ja kun Suomen lapsista puolet saavat isän ja puolet äidin nimen, niin vasta sitten ollaan siinä vaiheessa, että nimen ottamisella ei ole merkitystä.

Nykyään nimen ottamisella on suuri merkitys: jos nainen ottaa miehen nimen, toimitaan perinteiden mukaan. Jos mies ottaa vaimon nimen, katsotaan että hän on tossun alla. Ja entä jos lapsi saa äidin nimen: voi kamala, nainen on jakorasia, ei edes tiedä kuka on lapsen isä!!

Minulla, naisella, on oma nimeni, ja lapsilla minun nimeni. Miehellä omansa. Ja lapseni voivat sitten tulevaisuudessa antaa omille lapsilleen minulta perityn sukunimen. Mielestäni lapsille pitäisi antaa äidin nimi, koska useimmiten se on äiti, joka kantaa, synnyttää ja imettää lapset. Kyllä noissa on tarpeeksi syytä sukunimen antamiseen ("suvun jatkamiseen").

vaikka jonkun mielestä olisinkin mieheni omaisuutta, sehän tuntuu oikeastaan tosi turvalliselta maassa, jossa lähes joka toinen avioliitto purkautuu.

Sen sijaan hänen kotimaassaan naiset säilyttävät tyttönimensä. Vaikka passissakin lukisi uusi sukunimi, viranomaiset penkovat jostakin tyttönimen ja käyttävät ainoastaan sitä.



Tuli muuten mieleen puhelinkeskustelu sairaalan sihteerin kanssa mieheni kotimaassa, kun olin varaamassa ultraan aikaa. Nainen kysyi sukunimeäni ja kun kerroin, että otin mieheni nimen avioitumisen yhteydessä, hän kuulosti lähinnä järkyttyneeltä ja sanoikin suoraan, ettei voi käsittää ratkaisuani. Hän sanoi, että sukunimi on niin suuri osa identiteettiä, ettei pystyisi luopumaan omastaan. Sitten hän kysyi, entä jos tulisi avioero.



Mulle se on sama, mitä ihmiset sukunimillä tekevät. Esimerkiksi jos oma tyttönimi on rakas ja kaunis, ymmärrän täysin, että sen haluaa pitää.



Mulla syynä nimen vaihtamiseen oli etäiset välit sekä isääni, että hänen sukuunsa. Oli vaikea profiloitua tietyn nimen alla, kun sen koki lähinnä rasitteena.

Kyllä on hankalaa tallentaa puhelimeen lasten kavereiden perheiden tietoja, kun kaikilla on eri nimi. Parhaat viritykset tulevat tietenkin uusperheistä. Mielikuvitusta tarvitsee, kun miettii millä koodauksella tietää kuka on kunkin isä ja äiti ja lapsi, jos tarvitsee heille soitella.

Jos sinulla olisi edes hiukan luovuutta ja mielikuvitusta, olisit jo keksinyt tuohon jonkin simppelin ratkaisun. Miten selviät oikeasti haastavista ongelmista, jos tuo on ylipääsemättömän vaikea juttu?

jos ottaa hänen sukunimensä?

Suomen lain mukaan aviovaimolla on kyllä tasavertaiset oikeudet ja joissain asioissa vielä tasavertaisemmat ( :D ) kuin miehellä.



Ei nimi naista pahenna.

tai että en olisi selvinnyt siitä? Onko sulla ehkä liikaakin tuota mielikuvitusta, kun keksit omiasi?

Olennaista onkin, että on paljon helpompaa, kun kaikilla perheenjäsenillä on sama nimi.

Kyllä on hankalaa tallentaa puhelimeen lasten kavereiden perheiden tietoja, kun kaikilla on eri nimi. Parhaat viritykset tulevat tietenkin uusperheistä. Mielikuvitusta tarvitsee, kun miettii millä koodauksella tietää kuka on kunkin isä ja äiti ja lapsi, jos tarvitsee heille soitella.

Voi kuule Jos sinulla olisi edes hiukan luovuutta ja mielikuvitusta, olisit jo keksinyt tuohon jonkin simppelin ratkaisun. Miten selviät oikeasti haastavista ongelmista, jos tuo on ylipääsemättömän vaikea juttu?

suoraan sanottuna tykännyt tyttönimestäni.

ei ollenkaan haittaa vaikka muut naiset pitäisivät oman sukunimensä naimisiin mennessään, vaikka itse olenkin ottanut miehen nimen. Jos poikani menee joskus naimisiin naisen kanssa joka haluaa pitää oman nimensä, niin siitä vain!

Meille tasa-arvo on ihan luonnollinen asia, eikä mun tarvitse todistella sitä millään tavoilla. Ihan rakkaudesta ja yhteenkuuluvuuden takia otin hänen nimensä, lisäksi on mukavempaa kun koko perheellä onnsama nimi. yhdistelmänimi ei tullut mielenkään, en pidä niistä!

Ymmärän että jonkun mielestä nimen ottaminen edustaa alistamista ja omistajuutta, mutta entä sitten? itse koen olevani tasa-arvoinen, joten se on tärkeintä.

Menin naimisiin 12 vuotta sitten ja pidimme kummatkin omat nimemme. Oman nimen pitäminen oli mulle selvää jo siitä lähtien kun joskus 80-luvun puolivälissä tuli tämä uusi laki että nainen voi pitää avioituessaan oman nimessä. Olin silloin teini-ikäinen ja päätin että jos mahdollisuus tuli niin sitten kun/jos avioidun pidän oman nimeni.



Lapset ovat kyllä isänsä nimellä mutta toisaalta näin jälkeen päin ajatellen on ollut tilanteita jolloin se on ollut hyväkin että sukunimet ovat olleet eri. Sillä toimin välillä työtehtävissä joissa tuli uhkailuja joten silloin oli hyvä että nimeni oli aivan eri kuin muulla perheelläni.



Lisäksi silloin aikoinaan mukavaa oli kun ei tarvinnut anoa uusia ajokortteja ym kortteja nimen muutoksen vuoksi. Sehän ei ole mitään ilmaista puuhaa sekään.



Itsekin tätä monesti olen ihmetellyt ja miettinyt että miksi perinteet tässä asiassa ovat niin vahvassa. Omassa lähipiiristäni en tiedä ketään joka olisi pitänyt oman nimensä avioiduttuaan.



Monethan vaihtavat eron sattuessa nimensä takaisin omaksi ja sitten taas kun uusi mies tulee kuvioihin ja avioidutaan uudestaan niin sitten taas vaihdetaan sukunimi miehen nimeksi. Tuntuu jotenkin hassulta. Helpointahan olisi siis pitää vaan se oma.



Onkohan kysymys siitä että suurin osa naisista vaan haluaa että se varmasti näkyy että ovat naimisissa. Ja lisäksi he kokevat että yhteinen nimi on yhdistävä tekijä. Jos nimi eri kuin aviomiehella ja lapsilla niin koetaan ettei kuulu perheeseen. Ainakin tällaisia vastauksia olen saanut lähipiiristä kun olen asiaan kysynyt.

niin että vaihdetaan se oma nimi takaisin eron jälkeen ja sitten kun uusi mies löytyy niin avioidutaan ja otetaan taas miehen sukunimi. Näin ainakin lähipiirissäni toimittu.

Nim.merkki: Jo 12 vuotta samalle miehelle vaimo, joka piti oman nimensä

vaimolla on eri sukunimi, niin mulle tulee mieleen, että tämä on esim siitä syystä, että vaimo on ollut useita kertoja naimisissa, eikä voi ottaa miehensä sukunimiä, koska liitot ei kestä, ja joutuisi vaihtamaan sitä nimeä usein.

Tuntemani oman nimensä pitäjät ovat juuri näitä, joiden liitot kestävät max 5v ja sitten taas uusi mies kiertoon.

Todellisuudessa se kyllä menee

niin että vaihdetaan se oma nimi takaisin eron jälkeen ja sitten kun uusi mies löytyy niin avioidutaan ja otetaan taas miehen sukunimi. Näin ainakin lähipiirissäni toimittu.

Nim.merkki: Jo 12 vuotta samalle miehelle vaimo, joka piti oman nimensä

enkä voinut sietää sitä, siksi on ihan hyvä että pääsi muuttamaan nimensä.

Miehen sukunimi otataan ja annetaan juuri sen takia, että mies haluaa esineellistää ja omistaa vaimonsa. Miehethän ovat periaatteessa ja lähtökohtaisesti sikoja.



Muistakaa nyt mammat hiekkalaatikoilla ja työpaikoilla taivastella näitä hellan ja nyrkin välissä olevia sisaria ja tarjota apuanne emansipaatiossa ja miehen ikeestä pääsemisessä.

Nimeni on ruotsalainen ja miehen sukunimi on ihan kamala "perus Möttönen". Miehen isän puolen suku yritti kyllä maanitella vaihtamaan imeä mutta en taipunut. Miehenikin oli sitä mieltä että pidät omasi jos siltä tuntuu.



Olisin voinut siinä tapauksessa ottaa miehen sukunimen jos se olisi ollut sama kuin anopilla :)

Koko perheellä on miehen sukunimi. En tunne kyllä tulleeni mitenkään alistetuksi tässä, tai missään asiassa. Se nyt on vaan nimi.

Tein sukunimestäni oman poistamalla siitä yhden alkuperäisen kirjaimen. Pieni, mutta erittäin merkittävä ero. En ole kenenkään omaisuutta, enkä tule olemaan.



Mulle ihan sama mitä muut tekee, mutta itse olen tässä erittäin tarkka.

Mies joutui alistumaan ja minä otin miehen sukunimen. Siksi, että minusta miehen sukunimi sointui nimeeni kauniimmin.

Onko miesten sukunimet komeampia? Vai onko tärkeää sukunimellä näyttää, olen naimisissa?

Miksi mies ei halunnut sukunimeäsi, miksi sinä joustit?

Vai oliko tässä sama syy kuin siinä, miksi suurinosa miehistä menee armeijaan. Otit miehen sukunimen, koska se oli perinteistä ja turvallista, ei mitään liian radikaalia.