Lue keskustelun säännöt.
Uusperhekuvioista taas - mitä mieltä tästä?
31.07.2011 |
Meidän "uusperhe" ollaan minä ja mies, ja miehen esiteini-ikäiset lapset (3 v ikäeroa) jotka meillä joka toinen vkonloppu sekä loma-ajoista puolet. Mies ja minä jo reilusti yli 40 ja mulla ei ole omia lapsia. No, joka viikonloppu kun he ovat tulossa, meidän huusholli menee täysin sekaisin. Esimerkiksi minä ja mies ei voida nukkua omassa parisängyssämme, vaan toinen poika nukkuu siellä. Toinen poika nukkuu vierashuoneessa. Se on iso ja tilava huone ja siellä on kaksi hyvää sänkyä, mutta pojat vaan "eivät tahdo" nukkua samassa huoneessa kun kerran kotonakin molemmilla on omat huoneet. Me miehen kanssa hilaamme ja sovittelemme patjat ahtaaseen olkkariimme ja nukumme siellä. Tai joskus niin että minä nukun olkkarissa ja mies vierashuoneessa siinä toisessa sängyssä (järjestely loppui kun protestoin: haluan nukkua mieheni vieressä!).
Tämä järjestely raivostuttaa minua! Ensinnäkin tuo kaikki rumba mitä siitä seuraa, lakanoiden vaihtamisineen kaikkineen, mutta ennen kaikkea se että aikuiset ihmiset eivät määrää omassa kodissaan, vaan käymässä olevat lapset! Toki kotimme on tavallaan heidänkin kotinsa tottakai mutta jos olisivat mun kakaroita, sanoisin että turvat umpeen ja te nukutte samassa huoneessa kun kerran teille on huone varustettu ja hyvät sängyt ostettu. Mutta kun ei ole minun lapsia, niin en sano mitään, ja mies ei sano mitään koska ei pysty kieltämään lapsiltaan mitään.
Sitten toinen todella ärsyttävä juttu. Haluaisin että viikonloppuisin syötäisiin aamiainen yhdessä ja aloitettaisiin päivä mukavasti ja juteltaisiin mitä tehtäisiin jne. Mutta ei. Jokainen syö silloin kun maistuu ja pitää olla just sitä tarjolla mihin on kotonakin tottunut (esim muroissa vain tietty merkki käy), olen koko ajan ihan sekaisin että kuka tahtoo aamiaista ja mihinkin aikaan, koko aamu menee sen vahtimiseen että kaikki on saaneet aamiaista sänkyyn kannettuna. Sitten pojat tekee omia juttujaan, ei harrasteta yhdessä mitään. Tykkään näistä lapsista ja tykkäisin keksiä kaikenlaista hauskaa, että sinänsä harmittaa kun oleminen on sitten tämmöistä kummallista...
Onko tyypillistä, nurisenko turhista? Vai olisko tässä kuviossa ihan syystäkin parannettavaa?
Kommentit (67)
lapsi hakee huomiota haluamalla makuuhuoneeseen
eikö toinen lapsista voisi nukkua sit olohuoneessa patjalla (missä te nyt olette) ellei sama huone veljen kanssa käy ?lapsille erot on rankkoja juttuja. antakaa niille rakkautta ja aikaa, mutta rajoja myös. tsemppiä!
Kyse ei ole siitä että lapsi haluaa huomiota, hänen vikaansa tämä ei ole. Kuten edellä kirjoitin vanhempaa veljeä muka häiritsee pikkuveljen kääntyily. Ja mieshän heti antaa periksi eli sanoo että okei ei tarvitse nukkua samassa huoneessa. Ja kyseeseen ei voisi tulla että lapsi nukkuu patjalla lattialla; sillä eihän nyt lasta voi laittaa lattialle, kuinka ankeaa, tämähän on heidänkin kotinsa. Mieluummin siis partneri joustaa, siis minä... ja miksen joustaisikin, mutta koko tämä kuvio on aika typerä ja ihan turha, ja eniten harmittaa että aikuisilla ei ole sananvaltaa, vaan se on lapsilla jotka eivät edes asu kanssamme vakituisesti!!
Erosta ovat toipuneet, siitä on jo niin kauan ja se tapahtui paljon ennen kuin minä astuin kuvioon. Heidän äitikin on uusissa naimisissa ollut jo monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitat paljon viisasta.
Tuo on totta että lapsettomana monet kuvitelmani lapsiperheen arjesta ovat olleet kuin elokuvaa: sellaista mitä itse olisi HALUNNUT omassa lapsuudessani olevan, heh...
Minulla, joka olen henkeen ja vereen äitihahmo, ei omia lapsia ole koska en raskautunut aikoinani millään ja sitten liittokin kariutui. :(
jos teinit eivät halua nukkua samassa huoneessa niin sitten toinen teineistä nukkuu sohvalla, eteisessä tai missä sitten haluaakin - mutta ei nyt herrajestas teidän sängyssä! Te nukutte omassa sängyssänne ja jos teineille järjestetty huone ei teineille käy niin se on teinien ongelma, päättäkööt keskenään kumpi nukkuu huoneessa ja kumpi sohvalla.
Toisekseen kummastelen suuresti miehesi asennetta "minun vuokra-asunto, minä päätän". Asutte ilmeisesti kuitenkin yhdessä? Jos asutte niin miehesi pomottaa sinua täysillä, tuo on aika ankeaa vallankäyttöä parisuhteessa.
Yhteisiä aamiaisia voit vain toivoa, anna teinien syödä omaan tahtiin - mutta siten, että ottavat itse aamiaisensa ja syövät sen pöydän ääressä. Kuka teillä oikein kuskaa teineille aamiaista sängyyn? Sinun tehtäväsi ei ole huolehtia, kuka haluaa mitäkin aamiaista mihinkä aikaan.
Eikä teineille (tai siis esiteineille) tarvitse ostaa juuri sitä aamiaista mitä kotona syövät, toki voitte kuunnella toiveita, mutta lapsien ovimatoksi ei kannata ryhtyä.
Itse olisin kyllä aika huolissani tuosta miehesi asenteesta "sinulla ei ole sananvaltaa, koska tämä on minun vuokra-asunto".. Kannattaa miettiä ehkä kaksi kertaa, haluatko ostaa hänen kanssaan yhteisen asunnon, vallankäyttäjällä kun on tapana jatkaa toimintaansa, tavalla tai toisella.
Ja järjetöntä olisi ostaa asunto, jossa kummallekin lapselle oma huone - jos lapset eivät oamsta mielestään sovi samaan huoneeseen, niin sitten nukkuvat vuoroissa huoneessa ja sohvalla.
Yhteisen harrastamisen suhteen antaisin periksi, anna lasten tehdä omia juttuja.
j mutta ei nyt herrajestas teidän sängyssä!
Tästä juolahti mieleen muuankin tämän viikonlopun ajatukseni. Menin makkariin hakemaan jotain tavaraani, ja nuorempi loikoili siellä sängyllämme ja pelasi jotain peliä. Ihan spontaanisti meinasin naurahtaen sanoa hänelle jotain sen suuntaista että "ai täälläkös sinä piilotteletkin, meidän sängyllä pötköttelemässä", mutta onneksi pidin suuni kiinni sillä tajusin yhtäkkiä että pojan mielestä meidän mh on hänen huoneensa. Sinne hän kantaa laukkunsa ja majoittuu. Vasta tänä viikonloppuna tajusin ajatella tätä näin.
Miten saan ikinä tuon poppoon asenteita muuttumaan kun tilanteen on annettu mennä näin pitkälle. :/
Niin, miehen mielestä minulla ei ole sananvaltaa koska hän ylläpitää asuntoa (ts. en osallistu vuokran maksuun). Se miksen osallistu on taas kokonaan eri kuvio, yhteisesti sovittu koska maksan eräitä muita juttuja joten en katso siivellä eläväni.
Mutta toisaalta tiedän sen toisenkin puolen, olen uusperheellinen ja asumme minun talossa ja minun lasten kanssa. Muuten nyt ei ole mitään suurempia, mutta mies natisee ja natkuttaa kokoajan, minun lapset eivät tee mitään, juu, tiedän ne on ihan järjestelmällisesti menneet työlakkoon, koska mies valitti kaikesta mitä he teki, mikään ei kelvannut vaan kaikessa tekemisessä oli jotakin moitittavaa. Sa mitä tilasi!
Miehen 10vuotias käy meillä silloin tällöin (kesälä n5viikkoa ja talvella pidemmillä lomilla on meillä) ja hän sitten hypyttää isäänsä, miten haluaa. Sitten kun sanon miehelle joistakin asioista vaikka telkkarin katsomisesta siis kauhuleffoja keskellä yötä, asia ei minulle kuulu kuulema millään tavalla.
Tässä yhtenä päivänä jopa riideltiin noista lapsijutuista ja mies sanoi suoraan että hänen lapsensa, toinen on jo aikuinen, Ovat viisaampia ja fiksumpia kuin minun lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, miehen mielestä minulla ei ole sananvaltaa koska hän ylläpitää asuntoa (ts. en osallistu vuokran maksuun). Se miksen osallistu on taas kokonaan eri kuvio, yhteisesti sovittu koska maksan eräitä muita juttuja joten en katso siivellä eläväni.
Mulle jotenkin pisti silmään tää asia. Jos sulla ei ole sananvaltaa teidän asumisjärjestelyihin, eihän teidän asunto silloin ole sun kotisi. Riippumatta siitä, kuka asumiskulut maksaa, ei tollainen järjestely ole missään tapauksessa reilu.
Mä asuin itse jonkin aikaa mun puolison kanssa samanlaisessa tilanteessa (siis niin että asunto ja asumiskulut oli miehen vastuulla, lapsia ei ollut kuvioissa) ja me väännettiin muutamaan kertaan kättä asumisjärjestelyihin liittyvistä asioista, jotka mies sitten kuittasi sillä, että mulla ei ole sananvaltaa, koska asunto ei ole mun. En todellakaan kokenut olevani siellä kuin kotonani, koska aikuisena ihmisenä mulla on oltava omassa kodissani sananvaltaa. Tilanne korjaantui kyllä heti, kun muutettiin neutraalimmalle maaperälle.
Tällä hetkellä mä maksan enemmän meidän asumiskuluja kuin mies, mutta ei mulle tulis mieleenkään vaatia, että sen takia päättäisin täällä yksin kaapin paikan.
miksi ei ole vuoroviikkoasumista, miksi vain tapaaminen joka toinen viikonloppu. Todella surullista.
Kyllä itsekin haluaisin mennä lasten mukaan jos näkisin kuukaudessa vain 4 päivää. Se on todella vähän ja olisi ikävää jos pitäisi kinata ja tapella koko ajan.
Myös tuosta aamupalasta ja siitä, että ap,ta häiritsee kun pojat touhuaa omiaan, eikä keskustele aamupalapöydässä, mitä yhdessä puuhattaisiin ja tehtäisiin päivä. Meillä nuoret puuhaava mieluummin yhdessä kuin keskustelevat vanhempiensa kanssa, mitä touhuaisimme tänään. He valvovat viikonloppuisin myöhään ja heräävät kun heräävät ja käyvät ottamassa itse aamupalaa. En hyöri ympärillä.
Mieti ap kannataako suhdetta jatkaa. Jos oikein hyvin osaat homman hoitaa niin ehkä saat savustettua pojat isänsä luota pois kokonaan. Nyt jo häiritsevät sinun elämääsi miehen asunnossa kokonaista 4 päivää kuukaudessa.
Jos minä näkisin lapsiani vain joka toinen viikonloppu, niin en todellakaan haluaisi käyttää sitä viikonloppua kinaamiseen. Haluaisin antaa lapsilleni viikonlopun, josta jää hyvät muistot. Haluaisin olla hyvä isä. Jos miehesi alkaa tekemään lapsille sääntöjä, syntyy siitä vääntöä. Ymmärrän kyllä sinuakin, kyllähän se varmasti rassaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ryhdypä keskustelemaan miehesi kanssa maltillisesti koko tilanteesta eli miksi sinusta tuntuu vaikealta nykyinen järjestely lasten vierailuitten aikana. Ei ole mitään perusteluja sille, että makuupaikkasi muuttuu lasten tullessa viikonlopuksi. Mielestäni heidän on sopeuduttava nukkumaan keskenään tai sitten on olohuoneessa majoitus. Tuosta ei pidä tinkiä.
Aamiaisjärjestelyistä en ottaisi mitään huolta, sillä tuon ikäiset valitsevat itse ruokansa tai ovat syömättä. Mitään aamupalavereja eivät teinit kyllä halua, sen tiedän oman teinilauman kokemuksesta. Ajatuksena tuo kuulostaa kivalta, että pohdittaisiin yhdessä päivän suunnitelmia, mutta ei se niin kai yleensä mene.
En ymmärrä lainkaan joitakin kommentteja, että kun lapsia näkee harvoin, niin ei tahdota rajata tai komentaa heitä. Kysehän on hyvittelystä ja aikuisen huonosta omatunnosta eli yritetään pitää lapset tyytyväisinä. Juuri noinhan saadaan aikaan turvattomuutta ja loppupeleissä kaaos.
Mielestäni aikuisten pitää olla samalla puolella tekemässä sopimuksia ja myös arvostaa toinen toistaan. Kuulostaa ap:n tapauksessa siltä, ettei mies juurikaan kunnioita ap:n mielipiteitä ja mies käyttää valtaa suhteessa vaimoonsa. (minun asuntoni, minun lapseni). Sinä olet hänen vaimo!!
Mieti, haluatko jatkaa tuollaista suhdetta. Tuolla menolla tulet stressaamaan itseäsi jatkossa entistä enemmän lasten vierailuitten ajan ja jo kauan ennen niitä.
Käy keskustelu miehen kanssa pikimmiten. Tiedän, että teinit ovat nyt saaneet vallan asumisjärjestelyitten kanssa ja on vaikea luopua saavutetuista etuuksista.
Siksipä teidän aikuisten on ensin juteltava asiat läpi, minkä jälkeen puhutte yhdessä teineille, että he jakavat jatkossa vierashuoneen ja makuukamari on sinun ja miehesi, kuten muulloinkin. Tottakai teinit protestoivat aluksi, mutta tässähän mitataan teidän aikuisten sietokykyä ja jämäkkyyttä. Jos miehestäsi ei ole tuollaiseen suoraryhtiseen palaverointiin omien lastensa kanssa, hankkisin oman asunnon ja antaisin miehen sooloilla lastensa kanssa tahtonsa mukaan.
Ymmärrän kyllä miestäsikin; haluaa pitää välit lapsiin kunnossa, eikä pahoittaa heidän mieltään. Nukkumisjärjestelyt tässä eivät olekaan se avainsana, vaan se, miten mies suhtautuu lapsiinsa muuten ja keskittyy olemaan heidän kanssaan. Pitäisi lähteä sitä puolta tukemaan ja tuolloin sinun tehtäväsi on mieluummin olla taustatukena eli isä ja lapset saavat touhuta mahdollisimman paljon keskenään.
Totta kai he nukkuvat samassa sängyssä!
Aamiaisen suhteen voisin sitten joustaakin - ja mies laittaa sen lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle jotenkin pisti silmään tää asia. Jos sulla ei ole sananvaltaa teidän asumisjärjestelyihin, eihän teidän asunto silloin ole sun kotisi. Riippumatta siitä, kuka asumiskulut maksaa, ei tollainen järjestely ole missään tapauksessa reilu.
Tilanne korjaantui kyllä heti, kun muutettiin neutraalimmalle maaperälle.
Asuntomme ei tunnukaan minusta kodille. Että olisi minun kotini. Muutin miehen luo, koska hänen on ehdottomasti saatava olla kävelymatkan etäisyydellä lapsista. Oma asuntoni oli kaunis ja mieleisekseni laitettu mutta väärällä paikkakunnalla, mies ei voinut edes harkita... Ja miehen asunto jo täynnä tavaraa, joten aika vähän toin omiani, joillekin kalusteilleni teimme tilaa mutta suuri osa on varastossa. Juuri sen takia, etten tunne asuntoa kodikseni, olemme puhuneet uuden hankkimisesta. Pääsisimme neutraalille maaperälle. Itse koen että se voisi olla ratkaisu tähän, nuo nukkumisetkin järjesteltäisiin siinä kohtaa luonnostaan uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aamiaisjärjestelyistä en ottaisi mitään huolta, sillä tuon ikäiset valitsevat itse ruokansa tai ovat syömättä. Mitään aamupalavereja eivät teinit kyllä halua, sen tiedän oman teinilauman kokemuksesta. Ajatuksena tuo kuulostaa kivalta, että pohdittaisiin yhdessä päivän suunnitelmia, mutta ei se niin kai yleensä mene.
En otakaan tästä mitään stressiä tai huolta. Oikeastaan pointtini oli vain se, että kiinnosti kuulla miten muiden esiteini-ikäiset käyttäytyy ja tuntuu olevan niin että ei tuon ikäisiä todellakaan kiinnosta ja piste. Miehen kanssa ollaan myös asiasta juteltu ja hänkin toteaa, että ovat jo liian isoja.. enkä tarkoittanut päivän suunnittelemisella sitä että yhteisiä menoja olisi suunniteltava, vaan aikuisena haluaisin kuulla mitä menoja teinit ovat suunnitelleet. Että tiedän missä päin ne viilettää! Tosin eihän tämä mun huoli ole, vaan miehen, mutta yhtään ei tiedä mihin aikaan laittaisi edes ruoan jos mistään ei puhuta! Ja esiteini tai ei niin ruoka-ajat pitäisi olla yhteiset. Nyt mies antaa heidän viilettää ulkona, ei ole antanut kotiintuloaikoja, sitten soitellaan vaan että joko sulla on nälkä milloin tulisit syömään.
Myös tuosta aamupalasta ja siitä, että ap,ta häiritsee kun pojat touhuaa omiaan, eikä keskustele aamupalapöydässä, mitä yhdessä puuhattaisiin ja tehtäisiin päivä.Mieti ap kannataako suhdetta jatkaa. Jos oikein hyvin osaat homman hoitaa niin ehkä saat savustettua pojat isänsä luota pois kokonaan. Nyt jo häiritsevät sinun elämääsi miehen asunnossa kokonaista 4 päivää kuukaudessa.
Kirjoitatpa tosi ilkeästi. Olet käsittänyt väärin, ei minua _häiritse_ tuo aamupalajuttu sen enempää, yleisesti kummastelin vain. Mutta vastasinkin jo edellä.
Millä tavalla olen savustamassa ketään ulos ja milloin olen sanonut että pojat häiritsee jotenkin? Tottakai 4 pv kk on vähän, mutta ei tuo ole minun laatimani mitenkään - mistä syystä olen ansainnut tuollaisen ryöpyn niskaani sinulta? Ja miehen reissutyön luonteen vuoksi ovat jo vuosia sitten päätyneet tähän ratkaisuun: vuoroviikkosysteemiäkin ovat kokeilleet mutta se ei ollut toiminut koska vähän väliä viikkoja piti peruuttaa tai vaihdella.
Jos joku tässä kuviossa kokee savustusta, niin se olen korkeintaan minä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos olisin isä, ja lapset pieniä, haluisin ehdottomasti nukkua lasteni kanssa, jos he sitä kaipaavat. näkevät niin harvoin. parisuhde ei siitä kärsi.
ja jos taas ei ole isän kaipuusta kyse, niin silloinhan toinen lapsi voisi nukkua olkkarissa.
aamiaiset: jos taas pienet lapset, niin sitten yhteiset aamupalahetket ja ostaisin lempimuroja. miksi opettaa syömään terveellistä aamupalaa, jos sitä ei kerran kotonakaan ole opetettu. ei muutama aamu kuukaudessa auta yhtään.
jos taas teinejä, niin sittenhän ne nukkuu miten sattuu ja syö kuin sattuu, mitä sitäkään yrittää muuttamaan, jos kotona on asiat näin opittu.
silloin varmaan tärkeintä olisi, että kunhan kaikki on hereillä, tehdään yhdessä jotain ja esim. ruokaa.. paitsi että teineille yleensä riittää, että sitä ruokaa on ja syövät nopeasti ilman liikoja kommunikointeja, ja ovat ihan tyytyväisiä vaikkei mitään niin yhdessä tehtäisikään.
viikonloput on rentoutumista varten teille kaikille. pikkulasten kanssa ISÄLLÄ tärkeämpää touhuta yhdessä ja tehdä kivoja juttuja, sinä voit osallistua halutessasi. isompien kanssa sama juttu, mutta ei auta möksähtää, jos teini ei innostu yhteisestä tekemisestä.
t. uusperhe, jossa pieniä ja teinejä.
Muuttaisin pois, jos en saisi kotonani pitää omaa sänkyäni itselläni. Semmoista ihmistä ei maailmassa ole, joka ajaisi minut pois sängystäni. Jos mies sellaista vaatii, olet siellä vain kylässä.
Huoneen suhteen: mielestäni on hyvä, että lapsilla on "oma huone" jossa voi olla omia tavaroita ja oma järjestys. Se on sitä tärkeämpää mitä vanhemmaksi tulevat, ja tukee kovasti miehesi isyyttä, koska lasten on mukava tulla tähän "toiseen kotiin", ja tuntuu että heillä on siellä tila.
Nukkumisjärjestelyjen suhteen: on aivan kohtuutonta, että sinun täytyy siirtyä omasta vuoteestasi lattialle lasten edestä, vain siksi että toista lasta häiritsee toisen kääntyily. Tietysti lasten vuoksi täytyy joustaa paljon, mutta tämä on liikaa. Lapset voivat sopia keskenään kumpi nukkuu olohuoneessa, reilua olisi, että se, jota toinen häiritsee, mutta ehkä vuorotellen tai esim. kuukausi kerrallaan?
Aamiaisen suhteen: älä kanna siitä yhtään mitään stressiä. Ymmärrän hyvin että aamiainen olisi kiva hetki suunnitella näitä poikkeuspäiviä ja kohdata kaikki yhdessä, mutta ei sitä oikein saa onnistumaan missään teiniperheessä. Älä siis piinaa itseäsi toivomalla sitä. Sinun vastuullasi ei ole ostaa juuri oikeaa merkkiä muroja, mutta ymmärrän miksi haluaisit niin tehdä (se on tapa jolla osoittaa että sinäkin haluat huomoida heidät ja että ovat tervetulleita sinun puolestasi). Kysy pojilta mitä heille pitäisi aina olla kaapissa ja toteuta sitä - jos mieli vaihtuu se on heidän vastuullaan.
Uudesta asunnosta: olisi liittonne jatkumisen kannalta hurjan hyvä ja tärkeää, jos saisitte hankittua uuden YHTEISEN asunnon. Pojille sielläkin oma huone, mutta jos ei ole varaa omaan huoneeseen kummallekin niin sitten ei.
Jos käynnistätte uuden asunnon haun nopeasti, ehkä voitte vielä sinnitellä vanhalla systeemillä tässä vanhassa ja alkaa ajoissa puhua, että uudessa kodissa sinulla ja miehelläsi on sitten oma huone joka on TEIDÄN aluettanne.
t. uusperheellinen, lapset 15, 13, 12, 9, 7, 1
Samassa huoneessa nukkuu lapset. 2 erillistä sänkyä ja huone jaetaan tilajakajalla ja huone jaetaan siis kunnolla.
Pitää käyttää mielikuvitusta.
Aamiaisen voi syödä milloin haluaa ja esiteinit ottavat jääkaapista itse aamiaisensa ja jos eivät siihen pysty, niin voi voi.
Eihän ne enään mitää taaperoita ole.
2 runkopatjasänkyä ja Jyskistä kunnon tilanjakaja.
Lapsille myös muita omia juttuja.
Teinit tarvii yksityisyyttä, niin se vaan on.
Minusta te vanhemmat olette omituisia, kun asiasta teette niin hankalan.
T.41
Minä taas ap.
Tuosta oma huone -jutusta.
Omat lapseni kävivät tapaamassa isäänsä, alkuun useammin ja tiheämmin ja sitten muuton ja välimatkan takia harvemmin.
Heillä ei ollut omaa huonetta. ei edes nimettyjä vuoteita.
He nukkuivat isän työhuoneessa levitettävällä sohvalla vierekkäin.
Eivät he siitä KOSKAAN valittaneet! Eivät silloin eivätkä jälkeenpäinkään !!
Minun miehelleni taas oli jonkinlainen kunnia-asia, että talossa on huone tyhjillään suurimman osan aikaa hänen lapsiaan odottamassa. MInusta se oli älytöntä. Se toimii silloin kun on varaa ostaa niin iso asunto, että on varaa maksaa yhdestä tyhjästä huoneesta, jota käytetään - oikeasti !! - vain 4 päivää kuukaudessa!!
Jos ei ole siihen varaa eikä mahdollisuutta, sitten mennään niin, että ne vierailijat nukkuvat - vierasvuoteissa!
Kuvittele, jos sinun äitisi tai veljesi kävisi sinun luonasi 4 kertaa kuukaudessa kylässä. Antaisitteko hänelle oman sänkynne, vai petaisitteko vierasvuoteen jonnekin toisaalle?
Lapsille tapaamisessa ei ole oleellisin juttu se, onko oma huone ja oma sänky, vaan se, että he tapaavat sitä toista vanhempaansa. Nyt isä peittoaa huonoa omaatuntoa ja antaa lastensa pompotella tajuamatta, että lapset eivät oikeasti arvosta tollaista vanhempaa, vaan sellaista joka asettaa rajat ja on jämpti. Tiedän, koska olen kuunnellut miehen teinien juttuja ja minulla on omat "entiset teinit", nyt aikuiset.
Etälapsilla on oma koti siellä missä he elävät arkensa. Ei voi olla kahta kotia - kenelläkään! Vaikka miten rakastettu ja toivottu vierailija ja oma lapsi olisikin.
Huomaa toisaalta, ettei sinulla ole omia lapsia ja kuvittelet, että se arki on jotain sellaista kuin elokuvissa. Ei meidän ydinperhe-uusperheessäkään aamiaisella kokoonnuta miettimään, mitä tehtäisi yhdessä tänään ! On viikonloppu eikä kiire minnekään. Miehen teini ei aina edes halua tulla niihin juttuihin missä pienempien kanssa olen.
Mutta noin muuten - riippumatta siitä, kenen nimissä asunto on, se ON MYÖS SINUN KOTISI! ja silloin myös sinulla pitäisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten sinun kodissasi toimitaan ja ollaan. Sitä eivät päätä yksin sinun miehesi eikä yksin hänen lapsensa.
Joskus tällaiset jäärät typerät äijät pitää oiekasti laittaa selkä seinää vasten: haluat siis määrät itse omassa kodissasi? eikä minulla ole mitään sanottavaa, vaikka tämä on kaiketi myös minun kotini? tarkoitatko, että haluat että muutan tästä pois? Jos et, silloin pitää minuakin kuunnella asioissa, jotka vaikuttavat minun elämääni ja joita tapahtuu minunKIN kodissani.