Tunnetko yli 25-vuotiasta, joka ei ole koskaan seurustellut?

joka on yli kolmekymppinen, täysin normaali, koulutettu, sievännäköinen ja hoikka nainen. Sympaattinen ja mukava, ottaa muut huomioon. Ehkä ujohko tekemään aloitteita.



En ole tosin kysynyt, onko joskus nuorempana seurustellut, mutta olen saanut sen käsityksen, ettei ole. Harmi, olisi tosi ihana nainen jollekulle, jos vain löytäisi tarpeeksi hyvän miehen!

Mies jolla on järkyttävän huonot tavat, eikä siksi pääse ikinä ekoja treffejä pidemmälle.

...on aika selkeä ero siinä onko sinkkuna omasta tahdostaan vai siksi ettei kelpaa kenellekään. Jos vaan haluaa elää omaa itsenäistä elämäänsä, niin peukku ylös, mutta jos jatkuvasti vaan kärvistelee yksinäisyydessään vastoin tahtoaan, niin sääliksi käy.

- 33-vuotias serkkupoika. Paniikkihäiriöinen, pelkää vieraita ihmisiä, tuskin uskaltaa tervehtiä meitä sukulaisia kun kadulla tulee vastaan.



- 34-vuotias naapurin nainen. Asunut aina äitinsä ja kanssa. Huono itsetunto, vähän ylipainoinen.



- 28-vuotias työkaveri. Ylipainoinen nainen, asuu kissojensa kanssa. Pitää itseään rumana.

Esim. täältä:

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3404



Juttujen perusteella en kyllä ihmettele pätkääkään.

Olen itsekin pohtinut syitä seurustelemattomuuteen. Lyhyitä säätöjä on ollut, mutta olen ilmeisesti aina ihastunut vääriin ihmisiin, joita ei seurustelu kiinnosta. Lisäksi oon opiskellu tyttövaltasessa koulussa, sittemmin naisalaa yliopistolla ja työpaikaltanikin löytyy miehiä vain esimiehistä.

Käyn suht paljon ulkona, mutta en mene baariin iskumielessä. Mulla on tosi tiukat kriteerit ja korkee rima, vaikka tiedän etten itekään ole mikään täydellinen malli. En kuitenkaan ole omasta mielestäni ruma, ulkonäköön panostan kuten muutkin.

Myös lapsuus on jättänyt jälkensä, perheeseen kuului väkivaltaa isän suunnalta, joten se on vienyt mun luottamuksen miehiin.

Kyllä sinä vielä ihanan miehen löydät! Kaikki miehet eivät toista isäsi kaavaa, terveitäkin on olemassa.

Oli kai niin ujo ja arka. Nyt ei enää uskoisi, kun on kansainvälisissä hommissa ja pitää esitelmiä ihan sujuvasti.



Sain maailman parhaimman miehen. Yhdessä olleet 15v, naimisissa ihan juuri 11v ja kolme yhteistä lasta.

Jota naiset piirittää, eikä homokaan kyllä ole, mutta tosi ujo kuulemma. En vaan sitä ujoutta ole huomannut koska antaa itsestään tosi sosiaalisen kuvan. On paljon kavereita jne. On vieläpä söpö. En tiedä miksei ole seurustellut, ehkei ole löytänyt sopivaa.

nainen 39v ja mies 35v

asuvat vanhempien kanssa

nainen liikkuun vain isänsä kanssa kirkon touhuissa, ei käy edes töissä

mies sai just lopputilin ja pelkää aina jotain. vähän hullu



Mielestäni vanhempien olisi pitänyt potkaista lapset maailmalle mutta kun maailman on niin paha että ovat pelotelleet lapset



luonnhäiriötä on kummallakin, miehellä enemmän kuin naisella

Mulla oli useita tyttöystäviä kun olin 18-26 v. Olin ihan onnellinen heidän kanssaan aina 2-4 kuukautta minkä se yhdessäolo kesti, mutta sitten tuli aina bänät.



En tiedä mistä johtuu mutta jokainen niistä tytöistä sanoivat mulle että "olen tosi kiva kaveri, mutta en ole nyt valmis seurusteluun".



Minua nuo puheet aina vähäsen loukkasivat. Enkö muka seurustellut kun tapasin heitä monta kertaa viikossa ja parin kanssa vietin öitäkin yhdessä, emme tosin rakastelleet mutta nukuimme samasa sängyssä ja hiplailtiin toki toisiamme kaiken minkä kerettiin. He esittelivät minut myös vanhemmilleen ja minä esittelin heidät omilla vanhemilleni.



Onko "seurustelun" mittari se että panee vai mikä?

jos on niin en seurustellut ennenkuin oli n 28.

- Veli, akateemisesti koulutettu mies, 36 v. Tumma ja naamasta hyvännäköinen, mutta mieheksi lyhyt (168 cm). Kärsinyt lähes 10 vuotta masennuksesta johon lääkitys. On myös sosiaalisesti estoinen, ei lähesty oma-aloitteisesti ihmisiä.



- Minä, 38 v. Akateemisesti koulutettu (erittäin miehiselle alalle) hoikka, keskimittainen, tavallisen näköinen nainen. Tyylini on ehkä hieman pelottava, minulla on mustat pystyt hiukset ja meikkaan usein aika vahvasti, käytän dramaattisia vaatteita kuten mustat housut + fuksianpunainen lepakkohihapusero. Olen yrittänyt aktiivisesti etsiä miesystäviä niin baareista kuin netistäkin, mutta olen löytänyt vain yhden illan seksiseuraa.



Miehet tuntuvat pelkäävän minua. Kai minusta puuttuu jotain sellaista naisellista pehmeyttä jota he haluaa. Ei tämmöinen räväkkä, äänekäs ja paljon mielipiteitä omaava vauhtimimmi kelpaa vaimoksi vaikka petiin oikein hyvin.

-itsekäs

-kunnianhimoinen

-ujo, jos jää kahdestaan kiinnostavan miehen kanssa

-kaipaa romantiikkaa elämään ja haaveilee romanttisesta "täydellisestä" rakkaussuhteesta

-pihi

-kaverina tosi kiva, kunhan hyväksyy ja ymmärtää hänen ominaisuutensa

-harrastaa paljon ja hartaasti

-ulkonäkö normaali, panostaa joissain tilanteissa paljonkin vaatteisiin ja kosmetiikkaan

-kielitaitoinen ja sosiaaliseti ja taloudellisesti hyvin pärjäävä

Kyllähän sitä alkaa pakostakin ajatella, että jos ihminen muka tohonkaan ikään mennessä ole seurustellut tai edes harrastanut seksiä, niin kyllä silloin on pakko olla päässä jotain vikaa kun ei ole kenellekääänkelvannut. Masennusta, luonnehäiriöitä, perverssi tai jotain muuta...

Taitaa juna olla mennyt jo :(

No ehkä sit ensi elämässä...

naisen, joka on vuosia sitten kertonut, ettei "huoli miestä riesakseen", mutta silti haaveilee nyt lapsesta, mutta ei halua hankkia sitä yksinkään... Loogista, eikö vaan? :D



Luonteeltaan tämä nainen on tosi mustavalkoinen ja on mielestään aina oikeassa, on siis todella joustamaton keskustelukumppani, kun jyrää mielipiteillään aina muut. Sisareni, joka tuntee tämän ihmisen myös, on sanonut, että tästä ihmisestä huokuu vanhapiikamaisuus, ja se on kyllä ihan totta!



Toki toivon, että tämä ihminen löytäisi itselleen miesystävän, mutta kriteerit ovat luonnollisesti korkealla. Pitää olla pitkä, koulutettu, rikaskin saisi olla jne. Pikkasen prinsessatoiveilta vaikuttaa, mutta jos tällainen mies hänelle löytyy, niin paljon onnea matkaan vaan!

Luulis nyt sentään että jokaiselle joku kumppani löytyy jos ei ihan neljän seinän sisään sulkeudu, mutta näköjään ei.

Miten sitä nyt tämän maan vähän reilun 5 miljoonan asukaan väkimäärästä kaikille kumppani löytyisi, kun kaikille ei löydy sitä kumppania edes esimerkiksi yli 300 miljoonan asukaan USA:sta? Tässä maassa on aivan liian vähän valinnanvaraa.

Tai sitten se on vaan homo...

Tai sitten ei. Minkä IHMEEN vuoksi ihmisillä tulee seurustelemattomista miehistä tuo mahdollinen homous aina ensimmäisenä mieleen. Itselläni ei ainakaan tule. Ottaisitte asioita ihmisestä selville, ennen kuin rupeatte ihmisestä tulkintojanne tekemään.

Ajattetko, että kaikilla on hirveä kiire vain "kelvata" jollekin ja sen takia sitten pitäisi harrastaa seksiäkin jonkun itselle täysin sopimattoman tyypin kanssa vain sen harrastamisen takia? Toki näin voi monilla olla, mutta jotkut taas ovat valmiita odottamaan kauankin sitä itselle oikeampaa vaihtoehtoa.

Nykyisin on netti niin tehokas seuranhakukanava, että sen avulla pystyy kyllä löytämään seuraa, jos on lähestulkoonkaan normaali ihminen. Eli ei tarvitse harrastaa seksiä täysin sopimattoman tyypin kanssa tai odottaa 28-vuotiaaksi asti seurustelukumppanin löytymistä. Hyvin erilaisia, myös itselle sopivia, ihmisiä löytää kyllä netistä ja yleensä normaali ihminen kyllä haluaakin jo viimeistään 20-30 -vuotiaana elää rakastettuna, seksuaalisuuttaan toteuttavana miehenä tai naisena. Jos ei pysty, jotain todellista vikaa on.

Ovat tietokonenörttejä, eivät kai ole muusta kiinnostuneitakaan.

Varmasti olisivat, mutta kun kykyjä tai avuja naisen hankkimiseen ei ole, niin voimavarat keskitetään lähes pakkomielteisesti jonkun asian harrastamiseen. Tuttavapiirissä näitä löytyy, enimmäkseen just tollaisia aika nörttejä tai muuten omituisia miehiä. Aina kännissä avautuvat ja valittavat naisettomuuttaan, mutteivät silti ole itse valmiita muuttumaan pätkääkään.

Olen aina ollut täysin onnellinen yksin, en ole tarvinnut ketään rinnalleni. En ole ikinä osannut kuvitella, että ottaisin jonkun täysin vieraan ihmisen jakamaan elämäni ja kotini.

Minulla on muutama hyvä ystävä ja pieni, mutta läheinen suku. Minulla on myös hyvä työpaikka, jossa viihdyn erittäin hyvin. Enkä ole edes ruma.

En tarvitse miestä yhtään mihinkään. Jos tarvitsen apua jossain työssä, jota en osaa esim. autoni tai kotini kanssa, ystäväni auttavat tai sitten palkkaan ammattilaisen.

Kaikkein onnellisin olen, kun olen yksin omassa rauhassani kauniissa kodissani.

Molemmat päälle 30-vuotiaita, toinen vaatii naisilta jotain kummallista täydellisyyttä ja on ilmeisesti sitoutumiskammoinen ja toinen on vähän semmoinen peräkammarin poika, vaikka paljon naispuolisia ystäviä hänellä kyllä. Molemmat heteroja.