Tunnetko yli 25-vuotiasta, joka ei ole koskaan seurustellut?
Minkälainen ihminen ja mikä on syy seurustelemattomuuteen?
Kommentit (132)
1. Hyvin uskonnolinen ja haluaa luonnollisesti miehen olevan myös. Jotenkin ajautuu kiinnostavien miesten kanssa aina ns. kaverilinjalle. Vaikka molemminpuolista kiinnostusta löytyisi on tuon kaverimuurin läpi luutavasti aika vaikea päästä.
2. Huonolla itsetunnolla varustettu ja jostain syystä ihastuu aina ilman vastakaikua. Hyvän näköinen kyllä, mutta ei oikein osaa lukea miehiä.
3. Tapoihinsa kangistunut ja sanoo ettei enää edes luutavasti pystyisi miestä elämäänsä ottamaan. Tyytyväinen vapaaseen sinkkuelämäänsä.
4. Erittäin huono itsetunto ja vähättälee itseään usein. Yrittää piilottaa naiseutensa viisi numeroa liian suurien miesten vaatteiden alle (ei ole lesbo vaikka ulkonäöstä näin saattaa joskut päätellä).
Kaikki siis vähän yli kolmekymppisiä koulutettuja ja ns menestyviä naisia. Kolme neljästä oikeasti suhteen haluaisi ja todella toivon että he onnen löytävät!
Ainakin kaksi on sellaista ja useita nuorempia. Yhteensä tulee mieleen kahdeksan ihmistä, joista kaksi naista ja muut miehiä.
Toinen naisista on ihan tavallinen, toinen on hyvin kontrolloiva luonne, kaikki miehet ovat ns. hankalia tyyppejä, lukuunottamatta yhtä joka taas on kiinni vanhemmissaan.
- 37-vuotias nainen joka aina rakastuu yksipuolisesti
- 41-vuotias mies joka on omiin kaavoihinsa juuttunut
- 40-vuotias nainen joka haluaa elää yksin
syyksi sanoi, ettei halua tehdä samaa virhettä kun muut jo nuorena seurustelevat.
Oikeesti oli aika häntäheikki ja naisia riitti ja varmaan ihan nauttikin sinkkuudestaan.
Tän hetkistä tilannetta en tiedä, mut oli viel 26-vuotiaana ikinä seurustelematon sinkku.
Syynä seurustelemattomuuteen vaikea luonne. Tunnen myös neljä yli kolmekymppistä miestä, kahdella syynä tietokoneeseen kiinni kasvaminen, yhdellä syynä urheiluhulluus ja yhdellä yleinen saamattomuus asioissa.
Aloin seurustella vasta kolmekymppisenä. Opiskelin miesvaltaisella alalla (olen siis mies), otin opiskelun vakavasti eikä kiinnostanut juosta bileissä, joten en edes tavannut naisia. Sitten kolmea kymmentä lähestyessä kiinnostus heräsi ja eikä seurusteluun enää liittynyt odotusta haalarit päällä örveltämisestä tai ravintoloissa juoksemisesta. Melko pian löytyi puoliso. En ole katunut, että keskityin opiskeluajan minua kiinnostaviin asioihin eikä pakonomaiseen tyttöystävän etsintään. Varmaan katuisin, jollei sopivalla hetkellä olisi löytynyt.
eikä ole koskaan ollut edes treffeillä. Koulussa häntä kiusattiin. On aika pienikokoinen, ja töröttävät etuhampaat, tosin ne on korjattu kyllä. Nykyään on mielestäni ihan tavallisen naisen näköinen, vähän lyhyt vain.
Nainen haaveilee jostain komeasta miehestä ja taitaa olla vähän kranttu miesten suhteen. Jos ruma mies pyytäisi häntä treffeille, tuskin suostuisi. Vain komeat kelpaavat.
Tosin en voisi kuvitella hänen oikeasti asuvan kenenkään kanssa, on meinaan pidemmän päälle aika rasittava ihminen. Kulkee perässä koko ajan, ja jossain vaiheessa alkaa valittamaan kaikesta. Lisäksi on hirveän pikkutarkka.
Molemmilla on todella huono itsetunto ja aina puhuvat etteivät ikinä voi löytää ketään, kukaan ei voi kiinnostua heistä jne. Luulen että tuo asenne karkoittaa ihmisiä.
-30-vuotias
-ujo
-paljon finnejä/finniarpia kasvoissa
-haiseva hengitys
-tosi iso nenä
-ujo
-möreä puheääni mutta laulaa korkealta
-vanhemmat aika uskovaisia
-soittaa pianoa
-tosi pitkä
-laulaa mielellään
-haaveilee naivansa jonkun poikabändistä
-työtön eikä ole opiskellut, asuu vanhempiensa kanssa
Syinä lähinnä liiallinen ujous ja paska itsetunto, aiemmin myös masennus. Eipä vaan ole ikinä tullut ketään parinhakumielessä lähestyttyä, kun mielessäni olen vaan miettinyt että ei se kuitenkaan tykkää tai sitten mokaan jotenkin muuten asian hermostuksissani. Vähän rupee tuntumaan että juna meni jo, kun kaikille muille nää asiat on ihan arkipäivää enkä ite osaa edes alkeita.
Aika moni kaverikin tuntuu olevan samassa jamassa, varmuudella en tiedä. Ollaan varmaan joku itsestään syntynyt luusereiden vertaistukiryhmä ;)
M28
Tunnen 27v miehen joka ei halua suhdetta vaan pelkkää seksiä. Tunnen myös noin 30v miehen jonka käytös on niin törkeää, ettei kukaan halua seurustella hänen kanssaan.
Yhdellä tutulla naisella on niin vaikea luonne, ettei sitä kukaan jaksa. Entinen työkaverimies oli myöskin niin oikukas tapaus, että varmaan siksi oli sinkkuna ollut aina. Ulkonäkö molemmilla ihan hyvä.
Syy voi olla vaikka se että on sosiaalisesti liian kömpelö. On tavallaan ujo mutta kuitenkin suusta tulee helposti muita ihmisiä loukkaavia juttuja. Jos joku ei tiedä asiaa mikä on hänen mielestään itsestäänselvyys niin suusta tulee töykeästi jotain että "ootko sä vähän tyhmä" sen sijaan että auttaisi.
Kaiken pitää mennä hänen haluamallaan tavalla. Hänen mielipiteensä ovat jyrkkiä ja outoja. Lisäksi hänestä paistaa selvästi, että halveksii naisia. Silti haluaisi kuulemma naisystävän, mutta eihän se tuolla tyylillä voi onnistua.
Ovat tietokonenörttejä, eivät kai ole muusta kiinnostuneitakaan.
Hän käyttäytyy arvaamattomasti, eikä osaa olla suututtamatta muita ihmisiä jatkuvasti.
Sitten tunnen 42-vuotiaan miehen, joka ei ymmärrä mitään naisten kanssa olemisesta ja siksi ei saa seuraa.
29v mies, huumorintajuton ja joustamaton persoona.
Huono itsetunto, vähän ylipainoinen, huono iho. Lisäksi on harras uskovainen ja ei tykkää käydä esim. kapakoissa. Tapasi 32-vuotiaana nykyisen miehensä jossain kirkon menoissa. Nykyinen mies oli siis ensimmäinen poikaystävä koskaan. Ei ole ollut treffeilläkään aikaisemmin.
Sisko joskus nuorempana sanoi, ettei mene sänkyyn miehen kanssa ennen papin aamenta. Taisi tosiaan tehdä niin.
joitain peräkammarinpoikia, pienestä kylästä on vaikea löytää naista ja vuodet vain vierivät ohitse. Tunnen myös miehiä joita varmaan pidetään vaikeina persoonina, peräkammarinpoikina tai ihmetellään sinkkuutta, mutta todellisuudessa ovat homoja ja tapailevat salaa miehiä.
selvästi ylipainoinenkin, mikä varmaan ujolla ja huonon itsetunnon omaavalla ihmisellä vaikeuttaa asiaa tosi paljon. Työskentelee sellaisissa hommissakin, joissa ei tapaa kuin pari työkaverinaista, ei miehiä.