Asiaa tuon synnäriketjun kammottaville anopeille!

Näin kävi tädilleni, poikansa hautajaisista ajoi avovaimon pois, alle kouluikäiset lapset olis siellä kuulemma voineet olla ilman äitiään. Avovaimo lähti itkevien lasten kanssa ja sen koomin ei mummo ole lapsia nähnyt. Nyt täti itkee ja suree kun ei poikansa lapsia saa tavata, multa ei vaan paljon sympatiaa heru. Joskus vois hetken miettiä ihan oikeasti mitä tekee.

Kaikissa niissä on/oli jotain vikaa. Olen kuunnellut lukemattomat haukkumiset. Itse en ole huomannut näiden miniöiden olevan niin hirveän kauhean pahoja, ihan tavallisia naisia joilla on varmaan ollut anopissa sietämistä.

Muksuja mulla on neljä ja edelleen tahtoisin yhden lisää. Esikoiselta meitä kävi katsomassa sairaalassa kaikki mahdolliset, samoin toiselta. Mä olin kipeä, menettänyt runsaasti verta, hädin tuskin tajuissani ja tosiaan toivoin ihmisten vaan katoavan, riippumatta siitä mitä sukua ovat ja kelle. Mun puolesta isä sai viedä vauvan ja esitellä sitä jossain muualla kun mun vieressä. Huonekavereiden vuoksi pidin sängyn verhot tiukasti kiinni. Mun rinnat ja mun alapää, mun. Jopa imetystä neuvova kätilö ahdisti. Mun intimiteetti.

Kolmas oli suht helppo. Sairaalassa ei isovanhemmat käyneet, kummankaan puolelta, välimatkan vuoksi. Kotiin lappasi väkeä vähän turhan nopeasti, vieraita oli jo odottamassa kun kotiuduttiin. Sairaalaan olisin voinut huolia, vaikka verhot edelleen pidin kiinni huonekaverin vuoksi. Kotiin en olisi heti tahtonut. Etenkään pitkänmatkalaisia useammaksi päiväksi.

Neljänneltä mä olin tipassa runsaan verenvuodon vuoksi, ja katetroituna. Jopa miehen läsnäolo ahdisti. Kaikki mun kuset siinä näkyvissä ja muutenkin kipeä. Sairaalassa kävi vain mies ja lapset, sängyn verhot tiukasti kiinni. Kotiin en huolinut ketään kahteen viikkoon. Hädin tuskin pysyin pystyssä. Omalle äidillenikin soitin vasta kun vauva oli pari viikkoinen ja jaksoin olla jalkeilla kauemmin kuin vessareissun.

Edelleen, jos vielä joskus yhden saisin. Ne on mun rinnat ja mun alapää. Verhot pysyy kiinni. Jos on helppo synnytys niin tervetuloa kotiin katsomaan, kotiutumista seuraavana päivänä. Jos vaikea niin vasta kun pysyn pystyssä. Sairaalaan ei tarvi tulla, kenenkään (paitsi miehen) ja jos appivanhemmat välttämättä tahtovat, niin mies varmaankin kykenee esittelemään vauvan käytävässä. Mun sängyn viereen ei ole asiaa edes mun vanhemmilla, miksi ihmeessä mun pitäisi siihen laskea joku päällistelemään veritippaa, katetria, maitoista yöpaitaa, paljasta rintaa kun vauva imee? Siis miksi ihmeessä? Ja varmasti en laske.

Mistä sitä kukaan tietää, mikä toista loukkaa tai hävettää? Millainen ihminen tahtoo häpäistä oman tyttärensä tai miniänsä? Niinpä siis, minun vauvani on tavattavissa (jos hällä kaikki hyvin) minä en, ennen kuin olen kylliksi toipunut.

Kerrankin joku, joka ajattelee samalla tavoin!! Nykyään ei tunnu esim. riittävän, että imetetään kaikkien oppikirjojen ja suositusten mukaan, vaan ilmeisesti sekin pitäisi suostua tekemään kenen tahansa, vaikka appiukon, silmien edessä. Jos ei halua, on ongelma eittämättä itsetunnossa ja oman naiseuden kanssa on jotain vikaa.

Sama juttu synnytyksestä toipumisessa. Ihan ihme juttu, että alapää revenneenä, rinnat maitoa tursuavina ja pää hormoneista sekaisin pitäisi ottaa vieraita vastaan, muuten on itsekäs ja itsetunnon kanssa on jälleen jotakin ongelmaa.

Tuntuu ihan siltä, että nykyään ei saisi olla mitään häveliäisyyttä ja tarvetta omaan tilaan, vaan kaikki pitäisi jakaa kaikkien kanssa.

Muksuja mulla on neljä ja edelleen tahtoisin yhden lisää. Esikoiselta meitä kävi katsomassa sairaalassa kaikki mahdolliset, samoin toiselta. Mä olin kipeä, menettänyt runsaasti verta, hädin tuskin tajuissani ja tosiaan toivoin ihmisten vaan katoavan, riippumatta siitä mitä sukua ovat ja kelle. Mun puolesta isä sai viedä vauvan ja esitellä sitä jossain muualla kun mun vieressä. Huonekavereiden vuoksi pidin sängyn verhot tiukasti kiinni. Mun rinnat ja mun alapää, mun. Jopa imetystä neuvova kätilö ahdisti. Mun intimiteetti.

Kolmas oli suht helppo. Sairaalassa ei isovanhemmat käyneet, kummankaan puolelta, välimatkan vuoksi. Kotiin lappasi väkeä vähän turhan nopeasti, vieraita oli jo odottamassa kun kotiuduttiin. Sairaalaan olisin voinut huolia, vaikka verhot edelleen pidin kiinni huonekaverin vuoksi. Kotiin en olisi heti tahtonut. Etenkään pitkänmatkalaisia useammaksi päiväksi.

Neljänneltä mä olin tipassa runsaan verenvuodon vuoksi, ja katetroituna. Jopa miehen läsnäolo ahdisti. Kaikki mun kuset siinä näkyvissä ja muutenkin kipeä. Sairaalassa kävi vain mies ja lapset, sängyn verhot tiukasti kiinni. Kotiin en huolinut ketään kahteen viikkoon. Hädin tuskin pysyin pystyssä. Omalle äidillenikin soitin vasta kun vauva oli pari viikkoinen ja jaksoin olla jalkeilla kauemmin kuin vessareissun.

Edelleen, jos vielä joskus yhden saisin. Ne on mun rinnat ja mun alapää. Verhot pysyy kiinni. Jos on helppo synnytys niin tervetuloa kotiin katsomaan, kotiutumista seuraavana päivänä. Jos vaikea niin vasta kun pysyn pystyssä. Sairaalaan ei tarvi tulla, kenenkään (paitsi miehen) ja jos appivanhemmat välttämättä tahtovat, niin mies varmaankin kykenee esittelemään vauvan käytävässä. Mun sängyn viereen ei ole asiaa edes mun vanhemmilla, miksi ihmeessä mun pitäisi siihen laskea joku päällistelemään veritippaa, katetria, maitoista yöpaitaa, paljasta rintaa kun vauva imee? Siis miksi ihmeessä? Ja varmasti en laske.

Mistä sitä kukaan tietää, mikä toista loukkaa tai hävettää? Millainen ihminen tahtoo häpäistä oman tyttärensä tai miniänsä? Niinpä siis, minun vauvani on tavattavissa (jos hällä kaikki hyvin) minä en, ennen kuin olen kylliksi toipunut.

Kerrankin joku, joka ajattelee samalla tavoin!! Nykyään ei tunnu esim. riittävän, että imetetään kaikkien oppikirjojen ja suositusten mukaan, vaan ilmeisesti sekin pitäisi suostua tekemään kenen tahansa, vaikka appiukon, silmien edessä. Jos ei halua, on ongelma eittämättä itsetunnossa ja oman naiseuden kanssa on jotain vikaa.

Sama juttu synnytyksestä toipumisessa. Ihan ihme juttu, että alapää revenneenä, rinnat maitoa tursuavina ja pää hormoneista sekaisin pitäisi ottaa vieraita vastaan, muuten on itsekäs ja itsetunnon kanssa on jälleen jotakin ongelmaa.

Tuntuu ihan siltä, että nykyään ei saisi olla mitään häveliäisyyttä ja tarvetta omaan tilaan, vaan kaikki pitäisi jakaa kaikkien kanssa.

Esikoisen synnyttyä oli kaikki uutta ja tietysti esim. imettäminen jännitti. Voitte arvata ettei ollut mukava opetella imetystä ja paljastaa rintojaan, kun sairaalasängyn päässä seisoi ringissä anoppi, appi ja anopin ystävä miesystävänsä kanssa! Kaikki tietysti ihan hiljaa ja silmät tapillaan tapahtumaa seuraten. En vaan kehdannut sanoa että saisiko omaa rauhaa edes tämän hetken kiitos. Vuotokin synnytysten jälkeen ollut aika mittavaa, niin en kehdannut juuri liikkua sängyssä ettei "tulva" olisi päässyt vallalle. Seuraavan lapsen jälkeen vieno pyyntö oli etteivät nyt heti ekana päivänä tulisi.

Esikoisen synnyttyä oli kaikki uutta ja tietysti esim. imettäminen jännitti. Voitte arvata ettei ollut mukava opetella imetystä ja paljastaa rintojaan, kun sairaalasängyn päässä seisoi ringissä anoppi, appi ja anopin ystävä miesystävänsä kanssa! Kaikki tietysti ihan hiljaa ja silmät tapillaan tapahtumaa seuraten. En vaan kehdannut sanoa että saisiko omaa rauhaa edes tämän hetken kiitos. Vuotokin synnytysten jälkeen ollut aika mittavaa, niin en kehdannut juuri liikkua sängyssä ettei "tulva" olisi päässyt vallalle. Seuraavan lapsen jälkeen vieno pyyntö oli etteivät nyt heti ekana päivänä tulisi.

miksei sille anopille voi sitä vauvaa heti synnärillä vähän näyttää.

Ei tarvii vilautella tisseja eikä pilluja, vauvaa vain. Ei se siellä visiitillä ole kuin hetken vain ja sitten se on ohi. Saatte levätä siellä kyllä aivan varmasti niin paljon kuin ikinä voitte kaikessa hälinässä ja vieraiden ihmisten joukossa.



Sitten on näitä anoppeja jotka eivät tule katsomaan edes pyynnöstä eikä hoida lapsenlastaan tippaakaan. Olisitte onnellisia että anoppinne tahtoo tulla katsomaan!

sinulla esimerkiksi on anoppi, joka osaa käyttäyttyä hienotunteisesti ja tietää että sairaalassa viivytään vain hetki ottaen huomioon synnytäjän ja vauvan tilanne, niin sehän on hienoa. Onnea siitä.

miksei sille anopille voi sitä vauvaa heti synnärillä vähän näyttää.

Ei tarvii vilautella tisseja eikä pilluja, vauvaa vain. Ei se siellä visiitillä ole kuin hetken vain ja sitten se on ohi. Saatte levätä siellä kyllä aivan varmasti niin paljon kuin ikinä voitte kaikessa hälinässä ja vieraiden ihmisten joukossa.

Sitten on näitä anoppeja jotka eivät tule katsomaan edes pyynnöstä eikä hoida lapsenlastaan tippaakaan. Olisitte onnellisia että anoppinne tahtoo tulla katsomaan!

Kuten ehkä osaat lukea, niin toisilla tuntuu olevan anoppeja, jotka raahavat tuntemattomiakin henkilöitä mukanaan pällistelmään vauvaa, joten ehkä olisi tosiaan parempi etteivät he tulisi ollenkaan kun eivät kerran omaa minkäänlaista tilannetajua... Ei ne vauvat nyt niin ihmeellisiä ole, että melkein synnytyssaliin pitäisi rynniä.

mutta minua ihmetyttää ainoastaan se, että kun vastasynnyttänyt äiti on väsynyt, ja kipeä ja tarvitsee omaa rauhaa toipumiseen ja nukkumiseen sairaalassa, ei omien vanhempien vierailu tätä "toipumista" häiritse, mutta appivanhempien häiritsee?!? Meillä onneksi molemmat isovanhemmat kuuluvat perheeseen eikä heitä ole koskaan tarvinnut laittaa eri asemaan. Kukin tekee tyylillään, mutta vanhan sananlaskun mukaan: sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Enhän tietenkään olisi halunnut siinä kaikkien katseiden alla opetella imetystä, mutta siinä vaiheessa vieraat olivat viipyneet jo aika kauan ja vauva alkoi huutaa jo pää punaisena. Eivät siis silloinkaan tajunneet häippäistä. Ja korostan, että oli mukava kyllä saada anoppi ja appi ihailemaan vauvaa, mutta lyhyempi visiitti ja vasta synnystö seuranneena päivänä olisi ollut mukavampi.



-139

isovanhemmuus joku kilpailu? Entä jos kummatkin isovanhemmat tulevat vasta kotiin katsomaan vauvaa, kuka saa tulla ensiksi vai pitääkö ilmoittaa kellonaika että kummatkin anopit osaavat olla samalla kellonlyömällä paikalla muodostamassa suhdetta vauvaa. Tai pitääkö tosiaan päästää sekä oma äiti että anoppi yhdessä synnytyssaliin?

mutta minua ihmetyttää ainoastaan se, että kun vastasynnyttänyt äiti on väsynyt, ja kipeä ja tarvitsee omaa rauhaa toipumiseen ja nukkumiseen sairaalassa, ei omien vanhempien vierailu tätä "toipumista" häiritse, mutta appivanhempien häiritsee?!? Meillä onneksi molemmat isovanhemmat kuuluvat perheeseen eikä heitä ole koskaan tarvinnut laittaa eri asemaan. Kukin tekee tyylillään, mutta vanhan sananlaskun mukaan: sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Meillä ei ainakaan ole häirinnyt yhtään se, että omat vanhempani kävivät ensin (eivät samana päivänä kuitenkaan kun vauva syntyi) ja miehen vanhemmat sen jälkeen. Appivanhemmat ymmärsivät täysin, että olin kipeä ja tarvitsin aikaa pari päivää toipua ennen kuin jaksan ottaa vastaan ihmisiä, joita en ole tottunut näkemään samoissa tilanteissa elämäni varrella kuin omia vanhempiani. Eivät ole onneksi niin lapsellia, että tarvitsi miettiä näitä "sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"-naurettavuuksia.

Meillä ei ainakaan ole häirinnyt yhtään se, että omat vanhempani kävivät ensin (eivät samana päivänä kuitenkaan kun vauva syntyi) ja miehen vanhemmat sen jälkeen. Appivanhemmat ymmärsivät täysin, että olin kipeä ja tarvitsin aikaa pari päivää toipua ennen kuin jaksan ottaa vastaan ihmisiä, joita en ole tottunut näkemään samoissa tilanteissa elämäni varrella kuin omia vanhempiani. Eivät ole onneksi niin lapsellia, että tarvitsi miettiä näitä "sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"-naurettavuuksia.

Meillä siis appivanhemmat tulivat katsomaan meitä perheenä ja onnittelemaan koko perhettä, eivät vain pällistelemään nyyttiä, jonka silmätkään eivät vielä olleet auenneet.

mutta ei niitä nyt NIIN paljon ole.



En ymmärrä miksi ihmeessä tarvitsee alkaa imettämään tai esittelemään alapään tikkejä vierailijoille?? Siis nyt puhutaan ihan normaalijärkisistä vierailijoista, joita suurin osa kuitenkin on. Eivät VARMASTI viivy tuntitolkulla, siihen ei vierailuaikakaan anna myöten ja ajoista voi aina fiksusti huomauttaa jos alkaa venymään.



Yleisesti ottaen ne vierailijat käyvät, ovat jonkin aikaa ja lähtevät. Jos nyt vähänkään normaalin rajoissa on synnytys ollut, vierailusta ei ole äärimmäistä vaivaa. Mies voi olla apulaisena ja juttelijana niin ei tarvitse itse edes olla niin sosiaalinen. Vaikka kyllähän sitä juttua yleensä riittää siitä vauvasta.



Eritoten ihmettelen tuota jonka anopin mies on muka "pervosti" katsonut kun kirjoittaja on imettämistä opetellut. Kuka idiootti alkaa opettelemaan imettämistä tälläisen henkilön läsnäollessa eikä saa suutaan auki että nyt haluaa yksityisyyttä ja tervetuloa katsomaan vauvaa sitten joku kerta taas uudestaan??



Kuinka vaikeaa on puhua asioista? Että nyt lapsi on nälkäinen ja aion imettää, että voisitteko nyt mennä? Vinkata vaikka miestä sanomaan jos ei itse kehtaa. Kyllä pitää asioista tehdä vaikeita.

miksei sille anopille voi sitä vauvaa heti synnärillä vähän näyttää.

Tietenkin voi. Mutta joskus se on paras tapahtua isän toimesta kahviossa. Jos et ymmärrä, miksi, niin esimerkiksi tämä esimerkki oli ihan järkyttävää epähienotunteisuutta appivanhemmilta:

"Voitte arvata ettei ollut mukava opetella imetystä ja paljastaa rintojaan, kun sairaalasängyn päässä seisoi ringissä anoppi, appi ja anopin ystävä miesystävänsä kanssa! Kaikki tietysti ihan hiljaa ja silmät tapillaan tapahtumaa seuraten. En vaan kehdannut sanoa että saisiko omaa rauhaa edes tämän hetken kiitos. Vuotokin synnytysten jälkeen ollut aika mittavaa, niin en kehdannut juuri liikkua sängyssä ettei "tulva" olisi päässyt vallalle. Seuraavan lapsen jälkeen vieno pyyntö oli etteivät nyt heti ekana päivänä tulisi."

MIKSI täällä edelleen jankutetaan, että "miksi ne eivät voi tulla edes vähäsi aikaa". Ratkaisuksi on jo ehdotettu, että isä vie vauvan kahvioon, mikäli äiti ei oikein välitä vieraista. Joten miksi edelleen yritetään jankuttaa ja painostaa ottamaan ne vieraat siihen omaan huoneeseen?



Mielestäni on parempi, että naiset pitävät kiinni omista rajoistaan ja omasta tilastaan kuin että he eivät osaa sitä tehdä ja tuloksena on jokin nöyryyttäväksi ja alentavaksi koettu tilanne, kuten että appiukon kaveritkin tulevat katsomaan ensimmäistä imetystä, tai ettei juuri synnyttänyt uskalla vaikka lähteä vessaan, kun ei tiedä, onko sänky ja vaatteet ihan veriset. Jotkut tilanteet tässä ketjussakin ovat olleet ihan kamalia!

meidän synnytyssairaalassamme huoneeseen eivät edes pääse muut kuin isä ja vauvan sisarukset. Eivät siis sen paremmin äidin kuin isänkään vanhemmat. Minusta kätevää, kun ei tarvitse selitellä eikä perustella mitenkään, kun se on sääntö. No, ei se silti anoppia estänyt. Olivat vielä hoitajat muistuttaneet säännöstä, mutta "minä vaan ihan nopsasti käväisen". En minä nyt siitä huonoa tykännyt, mutta kieltämättä vähän ihmetytti. Olin oikein ajatellut, että saanpahan olla ensimmäistä kertaa rauhassa sairaalassa eikä tarvitse miettiä kuka tuppaa ovesta sisään. Synnytin muuten aamuyöstä ja kello 10 tuli anoppi käymään.

useammassa ketjussa, että se puhe ei auta...;)

Kuinka vaikeaa on puhua asioista? Että nyt lapsi on nälkäinen ja aion imettää, että voisitteko nyt mennä? Vinkata vaikka miestä sanomaan jos ei itse kehtaa. Kyllä pitää asioista tehdä vaikeita.

Ja hei oikeasti, kuinka tyhmä ja ajattelematon on ihminen, joka paukkaa sairaalaan katsomaan vauvaa eikä osaa huomioida tuoreen äidin MAHDOLLISTA väsymystä, huonoa olo ja yksityisyyden tarvetta. Kun kaikki anopit eivät näemmä edes usko sairaalan sääntöjä tai hoitohenkilökunnan ohjeita. En olisi kuule minäkään uskonut että tällaisia urpåja oikeiasti on olemassa, mutta näemmä on. En enää yhtään ihmettele, että menee joillain maku anopista alkumetreillä...

Olen edelleen sitä mieltä, että appi ja anoppi ovat ihania ihmisiä ja tuo heidän käytöksensä oli vain ajattelmatonta. Lapsi oli heidän ensimmäinen lapsenlapsensa ja kaikki tietysti uutta heillekin siinä mielessä. Ei siinä imetyksen seuraamisessa mitään perverssiä ollut. He vain ihailivat kuinka vauva opetteli. Itse vain koin sen jotenkin epämiellyttäväksi tilanteeksi uutena äitinä. Nyt melkein kymmenen vuotta myöhemmin pyytäisin tietysti poistumaan siksi aikaa. Silloin en vain tohtinut. Kyllä tämän jälkeen olen uskaltanut älähdellä enemmän muutenkin, mutta sitä vaan pelkäsi, että toiset pahastuvat. Muistetaan me äidit ja tulevat anopit pitää mielessä omien synnytysten jälkeinen mielentilamme/ olomme ja hienovaraisesti kysyä sitten, kun/ jos pääsemme aikanaan lastenlastamme sairaalaan ihailemaan.



-139

leveälle anopin ja appiukon seurassa.

Hassua, että ämmät kaakattaa, kuinka appiukko näkee kun he imettävät. Ei ole kauaa ketju, missä ämmät vouhkas, että ei enää mennä anoppilaan kun appiukko hämmentyi kun hän veti tissin esille ruokapöydässä ja alkoi imettämään.

Akat periaatteesta vain kitisee ja haluaa nähdä joka asiassa paskaa. On kyllä elämä vaikeaa.

mutta ei niitä nyt NIIN paljon ole.

En ymmärrä miksi ihmeessä tarvitsee alkaa imettämään tai esittelemään alapään tikkejä vierailijoille?? Siis nyt puhutaan ihan normaalijärkisistä vierailijoista, joita suurin osa kuitenkin on. Eivät VARMASTI viivy tuntitolkulla, siihen ei vierailuaikakaan anna myöten ja ajoista voi aina fiksusti huomauttaa jos alkaa venymään.

Yleisesti ottaen ne vierailijat käyvät, ovat jonkin aikaa ja lähtevät. Jos nyt vähänkään normaalin rajoissa on synnytys ollut, vierailusta ei ole äärimmäistä vaivaa. Mies voi olla apulaisena ja juttelijana niin ei tarvitse itse edes olla niin sosiaalinen. Vaikka kyllähän sitä juttua yleensä riittää siitä vauvasta.

Eritoten ihmettelen tuota jonka anopin mies on muka "pervosti" katsonut kun kirjoittaja on imettämistä opetellut. Kuka idiootti alkaa opettelemaan imettämistä tälläisen henkilön läsnäollessa eikä saa suutaan auki että nyt haluaa yksityisyyttä ja tervetuloa katsomaan vauvaa sitten joku kerta taas uudestaan??

Kuinka vaikeaa on puhua asioista? Että nyt lapsi on nälkäinen ja aion imettää, että voisitteko nyt mennä? Vinkata vaikka miestä sanomaan jos ei itse kehtaa. Kyllä pitää asioista tehdä vaikeita.

Nyt melkein kymmenen vuotta myöhemmin pyytäisin tietysti poistumaan siksi aikaa. Silloin en vain tohtinut. Kyllä tämän jälkeen olen uskaltanut älähdellä enemmän muutenkin, mutta sitä vaan pelkäsi, että toiset pahastuvat.

Muistetaan me äidit ja tulevat anopit pitää mielessä omien synnytysten jälkeinen mielentilamme/ olomme ja hienovaraisesti kysyä sitten, kun/ jos pääsemme aikanaan lastenlastamme sairaalaan ihailemaan.-139

Mutta varmaan jonkun on vielä pakko päästä sanomaan, että ei kyllä ymmärrä miksi sitä vauvaa ei nyt voisi edes vähän vilauttaa anopille... :D Varmaan lähes tulkoon jokainen av-mamma ottaa vastaa synnärille vieraan, joka osaa käyttäytyä ja omaa hyvän tilannetajun, jopa sen kammotusanopin. ;) Mutta jos joku tuossa tilanteessa joustaa, se on kyllä anoppi (ja muut sukulaiset), ei tuore, ensikertalainen äiti.

Sen voin kyllä myös todeta, että oma mies olisi ihan ilman mitään pyyntöjä tai kehoituksia osannut ärähtää niin omille vanhemmilleen kuin minunkin vanhemmilleni jo etukäteen, jos kummatkaan olisivat sairalaan yrittäneet tunkea ilman lupaa tai vastaavasti eivät olisi osanneet poistua viivyttelemättä kun vauva on nälkäinen tai äiti tarvitsee lepoa.

Tokihan juuri ne mammat, jotka vetävät tissinsä esiin ujostelematta ravintolassa ja ruokkivat nälkäistä lastansa bussipysäkillä kaiken kansan edessä, ovat juuri niitä jotkat täällä pyytävät hieman yksityisyyttä ja ymmärrystä, eivätkä halua vieraita lapsivuoteensa ääreen.

Hassua, että ämmät kaakattaa, kuinka appiukko näkee kun he imettävät. Ei ole kauaa ketju, missä ämmät vouhkas, että ei enää mennä anoppilaan kun appiukko hämmentyi kun hän veti tissin esille ruokapöydässä ja alkoi imettämään.