Kenellään muulla ei kyllä voi olla samaa ongelmaa: Herkistyy nähdessään LIIKENTEENOHJAAJAN!

On siis muitakin samanlaisia kuin minä. Mä liikutun kovasti vanhoista miehistä, tai sellaisista keski-ikäisistä, joilla on vähän nuhjaantunut pikeepaita ja takki jostain varastovalinnan laarista ja "siistit kengät", vähän linttaiset mutta puhtaat. Tukka kammattu päätä myöten ja arka katse silmissä. Sellaisia reppanoita, arkisia ja harmaita, ihan liikkiksiä. Näen ihan silmissäni kun sellainen on lähdössä kaupungille ja valkkaa että minkä paidan laittais ja putsaa kenkiä ja kampaa harvaa tukkansa että olisi hyvän näköinen ulkona.

Osasit pukea mun tunteet täydellisesti sanoiksi!

Mun mies pitää mua hulluna, kun olen kertonut mun sympatioistani näihin vähän reppanoihin miehiin. (Nykyään se katsoo mua merkitsevästi, jos jossain tulee vastaan mies, jonka tietää herättävän mun liikutuksen tunteet). Ihanaa, että joku toinen on samanlainen :)

siitä kun vaikka huomaan liikenteessä, että ambulanssi on tulossa vilkut päällä ja autot antaa sille tietä... raskausaikana tämä oli pahempaa :)

siitä kun vaikka huomaan liikenteessä, että ambulanssi on tulossa vilkut päällä ja autot antaa sille tietä... raskausaikana tämä oli pahempaa :)

ja ne tyypit naureskeli keskenään siellä kopissa.

Jotenkin kornia,menevät hakemaan jotakin joka on kuolemankielissä ja tyypit vaan heittää läppää keskenään. Toinen siellä oottaa apua....

4-vuotias oli into piukassa leikannut kontaktimuovista paloja ja liimannut niillä vähän käpristyneita kuivia lehtiä tavalliseen A4 -arkkiin. Esitteli ylpeänä teostaan ja jätti sen keittiön pöydälle. Mä heitin sen siivotessa roskiin (niitä on pakko heittää, muuten hukumme askarteluihin) ja liikutuin kyyneliin kun ajattelin millaisella vaivalla ja innolla se oli tehty...



Liikutun noista askarteluhökkötyksistä muutenkin, ja siitä kun kieli suupielessä piirtelevät hienoja kuviaan.

Varsinkin tuo reppanoista miehistä kerrottu kuvaus oli liikkis.

Minulla kostuu silmät ainakun näen koiran, joka on jätetty kaupan eteen odottamaan isäntäänsä tai emäntäänsä. Näen kuinka se katselee ohikulkijoita ja pälyilee sinne kaupan oven suuntaan ja höristää korviaan aina kun joku astuu ovesta ulos. Joskus koiralla on vilu. Tekisi mieli mennä siihen viereen juttelemaan ja halaamaan ja kertoa että kyllä se sinun ihminen tulee ihan kohta, odotetaan yhdessä.

itse liikutun tosi usein koiriin liittyvistä asioista. varsinkin elokuvista, joissa koiralle käy jotain. pakko mennä aina omaa koiraa halimaan silloin. I am legendissä oli ihan hirveä se kohta jossa se koira kuoli, itkin täyttä huutoa leffateatterissa.

siis se koko kohtaus, kun tiesi että koiralle ei käy hyvin, niin alko se mun vollottaminen heti siitä..

jossa pikkupoika soittaa äidille joka tulossa autolla kotiin ja on ylittämässä junarataa. Ja eteenkin se kohta kun puhelimessa poika huutaa äitiä ja kestää hetki ennen kun äiti vastaa että ylitti junarataa ja piti katsoa tarkkaan tuleeko junia. Nytkin kun kirjoitankin tätä niin herkistyn, silmät kostuu taas...

ja niistä turvaliivit päällä kulkevista lapsikulkueista.

Ylipäätään lapset saavat usein palan kurkkuun - muut kuin omanikin. Vaippamainokset ovat saaneet ihan itkemäänkin, kun ne lapset niin tomerasti niissä liikkuvat.

Hassua, että on mennyt ohi minulta, vaikka täällä jatkuvasti roikunkin. Kerron oman oudon liikutukseni vaikka sitten ketjun noston hengessä.



Pojallani on todella punaiset hiukset ja paljon pisamia. Hänen ulkonäkönsä pistää silmään katukuvassa. Olen huomannut, että kun joskus näen jonkun nuorehkon, 20+ v. nuoren miehen, jään tuijottamaan häntä silmät suurina jotenkin typerästi hymyillen. Lopulta tajusin, että ajatuskulkuni menee jotenkin niin, että voiiiiih, tuolta se minun rakas pikkupoika varmaan aikuisena näyttää, toivottavasti saan sen vielä nähdä, siitä varmaan tulee komea mies jne... Ja ne mun tuijottamat parikymmentä vuotta nuoremmat pojanklopit varmaan luulevat mua joksikin pervoksi kuolaavaksi puumaksi, auts.

Minulla kostuu silmät ainakun näen koiran, joka on jätetty kaupan eteen odottamaan isäntäänsä tai emäntäänsä. Näen kuinka se katselee ohikulkijoita ja pälyilee sinne kaupan oven suuntaan ja höristää korviaan aina kun joku astuu ovesta ulos. Joskus koiralla on vilu. Tekisi mieli mennä siihen viereen juttelemaan ja halaamaan ja kertoa että kyllä se sinun ihminen tulee ihan kohta, odotetaan yhdessä.

Sitä reppanat keski-ikäiset miehet tarinaa lukiessani liikuituin vähän ja matkamuisto-juttu liikutti myös. Mutta tämä oli viimeinen niitti. Kohta tulee jo itku.

kun työkaveri kertoi, että sen tytöllä oli alkanut kuukautiset. Musta se oli jotenkin vaan niin vavisuttavaa kun pienistä tytöistä kasvaa naisia. Itkin ääneen ja parahdin, että kohta mun 2-vuotiaallakin alkaa jo kuukautiset!

Mullakin on tuo vanhusten kohdalla. Ja erityisesti sellaisten vanhusten, joilla on jo huono liikuntakyky, mutta sinnikkäästi yrittävät esim. sauvakävellä tai potkutella potkurilla. Tulee pala kurkkuun, kun näen heitä. Saatan sanoa miehelleni, että onpa hyvä kun mummo/pappa liikkuu, mutta en paljasta että se myös herkistää.

Tosi vanhat, reippailevat ihmiset saa mut aina todella liikuttuneeksi.

Mulle tapahtui meinaan liikenteenohjaaja-liikuttuminen viime viikolla! Se tuli aivan puun takaa ja ihan oikeasti ihmettelin että mistä kumman syystä silmäni kostuivat. En ole edes sen koomin vaivautunut ajattelemaan asiaa, ennenkuin luin tämän ketjun otsikon!



Onko ap:lla mitään hajua mikä siinä liikenteenohjaamisessa liikutti? Mä en siinä tilanteessa saanut mitään syytä kiskottua, mutta näin jälkeenpäin voisin sanoa, että ainakin tää yksi mies oli vähän reppanan näköinen ja siinä risteyksessä oli just paljon isoja rekkoja ja hän oli jotenkin liikuttavan urhea siinä kun oli niin pieni suurten autojen välissä ohjaamassa.



En olis ikinä uskonut, että joku muu voi liikuttua samasta asiasta.

Mistä moinen voi johtua? :O Näin on ollut koko aikuisikäni varmaan. Kerran olin vetäjänä, kun vein bussilastillisen lapsia leirille, olipa nieleskelemistä, kun tuli liikenteenohjaajat vastaan. Ja tietyömaalla sama juttu, ihan voi tulla jopa tippa silmään. Ja tänään, kaiken huippu! Siis aloin itkemään, kun menimme Mäntyharjun loma-asuntomessuille, ja siellä niitä liikenteenohjaajia vasta olikin. Niin vollotin silmät vetisten. Onneksi mies ei ollut mukana... pitäisi hulluna. Ja tämä ei ole provo. Liikutun kyllä muutenkin, mutta en omasta mielestäni edes herkästi, mutta tämä on kyllä kummajaisten kummajainen, tämä liikenteenohjaajaliikuttuvuus!

Todennäköisesti selitys on tämä!:

Olet esim. joskus lapsena ollut vaikkapa auton kyydissä ja kohdannut liikenteenohjajan. Samalla hetkellä sinulla on ollut mieltä liikuttava voimakas tunnetila vaikkapa siksi, että ihailit autojen keskellä huitovaa rohkeaa liikenteenohjaajaa :)

Ja siksi nyt aikuisena sama tilanne laukaisee sinulle voimakkaan tunnetilan, jonka koit ekan kerran lapsena.

että en nykyään liikutu kovin herkästi, mutta kaikki viestit luettuani pyyhin kyyneleitä. :D



Ihania juttuja ja melkein kaikki on sellaisia mistä itsekkin herkistyn.

Urheilukisojen yhteishenki liikuttaa myös, se tunne kun yhdessä yritetään ja yhdessä voitetaan.(vaikka ollaan katsomossa:D)

Kerran jäin odottamaan tunnelin eteen että vastaan tuleva rekka mahtui tulemaan sieltä läpi, ja tullessaan rekkakuski hymyili ja heilautti kättään minulle, niin meinasi itku tulla. :D

Mä itken välillä jo ambulanssin äänestä. Siis kun vaikka teen pihatöitä ja kuulen jossain sen menevän. Liikutun niiden kuviteltujen omaisten hädästä, en niinkään sen, jota viedään. Esim. ajatus, että viedään lasta, perheenisää tai jonkun liikuttavan vanhan mummun pappaa ja se mummu on silleen kömpelösti huolissaan.

sellaiset joilla tuntuu aina olevan suu auki ja vähän surulliselta silmät. Siihen suvaitsevaisuus-lailliseen, jossa lapset pyytävät opettamaan suvaitsevaisuutta on löydetty pari just sellaista itkettävää pikkupoikaa. Älyttömintä on kuitenkin se, että tänään meinasi tulla itku, kun katselin vuoden ikäisen tyttäreni touhuja ja tajusin, ettei hänestä kasva vakavaa pikkupoikaa. Ehtisin saada vielä vaikka viisi lasta enkä ole ikinä edes halunnut poikaa, mutta se surullisennäköisten poikien aikaansaama liikutus on vaan jotenkin niin ihana tunne.

Minulle tulee mieleen kaikki hengenpelastusvideot. Opiskelen sairaanhoitajaksi, ja suorittaessani EA1:stä jouduin pyyhkimään kyyneleitä kun katsoimme opetusvideoita kolaripaikalta tai kun iäkäs isä oli saanut sydänkohtauksen. Nyt suoritimme EA2:n, ja olin täysin unohtanut edelliskerran kokemukset. Kyyneleet valuivat solkenaan kun poika auttoi koulukaveriaan, joka oli joutunut hypoglykemiaan :D

Silakoiden toivossa tekevät vaikka mitä hienoja temppuja ja sitten kaikki yleisössä taputtaa niille. Ja minä esitän kovasti, että meni roska silmään. :D

Taa oli kylla huippu, ja se bussikohtaus kanssa.

En tieda itkeako vai nauraa...

Varsinkin jotkut rumat. Kun mietin että joku on ollut Kanarialla ja kierrellyt kauppoja ja valinnut tarkasti että tuollaiset kastanjetit olisi tosi hienot. Vertaillut hintaa eri puodeissa ja sitten ostanut ne ekat. Kotona salaa ylpeänä ripustanut ne eteisen seinälle peilin viereen ja ajatellut että siitä kaikki ne huomaa.

Sitten kun joku tulee kylään ja katsoo että ai, olet käynyt Inglesissä, sanoo vaatimattomana että noo, tuli käytyä ja pistin noi tohon kun en nyt kiireessä muutakaan paikkaa keksinyt... Se on liikuttavaa.

Ambulanssit, paloautot, yms kun kaikki antaa tietä.



Oravat, yms kun jääneet auton alle. Kissat on pahimpia, silloin itken ihan kunnolla.



Sarjat, kirjat, itken kun putous liikuttavassa kohdassa.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2011 klo 22:09"]

On siis muitakin samanlaisia kuin minä. Mä liikutun kovasti vanhoista miehistä, tai sellaisista keski-ikäisistä, joilla on vähän nuhjaantunut pikeepaita ja takki jostain varastovalinnan laarista ja "siistit kengät", vähän linttaiset mutta puhtaat. Tukka kammattu päätä myöten ja arka katse silmissä. Sellaisia reppanoita, arkisia ja harmaita, ihan liikkiksiä. Näen ihan silmissäni kun sellainen on lähdössä kaupungille ja valkkaa että minkä paidan laittais ja putsaa kenkiä ja kampaa harvaa tukkansa että olisi hyvän näköinen ulkona.

Osasit pukea mun tunteet täydellisesti sanoiksi!

Mun mies pitää mua hulluna, kun olen kertonut mun sympatioistani näihin vähän reppanoihin miehiin. (Nykyään se katsoo mua merkitsevästi, jos jossain tulee vastaan mies, jonka tietää herättävän mun liikutuksen tunteet). Ihanaa, että joku toinen on samanlainen :)

Minun kanssani samalla bussilla kulkee välillä sellainen n. 60-vuotias mies, joka saa minut aina liikutuksen valtaan. Hänellä kädet tärisevät aika lailla, olisiko joku sairaus, joka sen aiheuttaa. En tiedä mikä tässä miehessä on niin liikuttavaa, hän vaan näyttää niin hyväntahtoiselta ihmiseltä, kuvittelen hänet leikkimässä lastenlastensa kanssa jne. Ja joka kerta kun osumme samaan bussiin, joudun pidättämään kyyneleitä.

Samoin tuo ambulanssia väistäminen saa kyyneleet silmiin.