Kenellään muulla ei kyllä voi olla samaa ongelmaa: Herkistyy nähdessään LIIKENTEENOHJAAJAN!

Mä itken kuin viimeistä päivää nähdessäni pillit päällä hurjastelevan paloauton (täynnä palomiehiä) tai ambulanssin. Herkistyn, kun nämä ihmiset ovat menossa pelastamaan ihmisiä, tietämättä vielä mihin mahdollisesti vaaralliseen tai järkyttävään tilanteeseen ovat joutumassa..

Mua liikutti eilen Euroviisujen voittaja!

Tuo Lohtu-kappale videoineen on todella liikuttava.

Musiikki minua liikuttaa muutenkin, ja joskus jopa taidenäyttelyssä joku teos voi saada kyyneleet vuotamaan.

Lapsen syntyminen tv:ssä on takuuvarma itkettäjä, vaikka siis olisi fiktiota.

Positiivisen palautteen antaminen silloin, kun saaja on aivan yllättynyt. Viimeksi kiitin Soneran asiakaspalvelijaa, kun hän soitti minulle sen jälkeen, kun toinen saman firman työntekijä oli ollut tosi töykeä. Minua alkoi itkettää, kun sanoin että oli kiva, kun hän soitti ja palautti uskoni kyseiseen firmaan.

Samoin, jos itse saan hyvää palautetta vaikkapa työstäni, liikutun.

-kun pysähdyn suojatien eteen autolla antamaan jollekin tietä, ja hän heilauttaa kättään

-kun ylitän vaikka pyörällä suojatietä, joku pysähtyy antamaan tietä ja minä heilautan kättäni

Liikumme mieheni kanssa moottoripyörällä, minä siis kydissä. Mies on aivan mitta täynnä tuota tervehtimistä, mutta ei kehtaa olla tervehtimättäkään vastaantulijaa. :)

Minua liikutti ennen bussin kyydissä, kun kuljettaja tervehti kaikkia vastaatulevia bussikuskeja, vaikka ei varmaan tuntenut kaikkia.

up

Liikutun milloin mistäkin, ja tämä ketju on saanut minulle kivat tomaattisilmät, että kiitti vaan ;) Joku mainitsi Pelastusarmeijan joulupadat, ja tuli mieleen, kun yksi joulu olin tekemässä kiireessä jouluostoksia, ja Turun Stockan edessä olevaan keräyspisteeseen taapersi ihana pieni tyttönen raahaten äitinsä kanssa isoa säkkiä, joka oli täynnä pehmoleluja. Kuulin, kun äiti selitti, että kun tyttö ei enää tarvitse näitä kaikkia, niin laitetaan eteenpäin. En edes tiedä, onko tuollaiset lahjoitukset toivottuja vai ei, mutta se pieni tyttö päättäväinen ilme kasvoillaan oli jotain niin suloista, että sekin ostosreissu meni silmät punaisina niiskuttaessa liikutuksesta.

Ketään sensijaan ei liikuta hyvin raskaita kuppakasseja kantava väsynyt äiti jolla on vaikeuksia hoitaa pientä lastaan samalla.

Ehei..mitä teki ne lapset ja miksi meni tekemään ne lurjuksen kansaa.

Kummallisen paljon säälittelyä miehille muuten.

Minua ei liikuta yhtään mikään näistä, mutta suututtaa sitäkin enemmän jotkut asiat.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 22:59"]

Liikutun milloin mistäkin, ja tämä ketju on saanut minulle kivat tomaattisilmät, että kiitti vaan ;) Joku mainitsi Pelastusarmeijan joulupadat, ja tuli mieleen, kun yksi joulu olin tekemässä kiireessä jouluostoksia, ja Turun Stockan edessä olevaan keräyspisteeseen taapersi ihana pieni tyttönen raahaten äitinsä kanssa isoa säkkiä, joka oli täynnä pehmoleluja. Kuulin, kun äiti selitti, että kun tyttö ei enää tarvitse näitä kaikkia, niin laitetaan eteenpäin. En edes tiedä, onko tuollaiset lahjoitukset toivottuja vai ei, mutta se pieni tyttö päättäväinen ilme kasvoillaan oli jotain niin suloista, että sekin ostosreissu meni silmät punaisina niiskuttaessa liikutuksesta.

[/quote]

Ja jatkan vielä, kun jouluaiheeseen pääsin näin äitienpäivän iltana... :D Osallistun usein Joulupuu-keräykseen, ja liikutun aina kamalasti niistä lappusista kuusessa. Kysyin kerran kerääjältä, että onko väliä minkä ikäiselle lapun ottaa, ja hän vastasi että teini-ikäisille pojille menee vähiten lappuja. Olin juuri saanut esikoislapseni, pojan, ja liikutuin ihan hirveästi tuosta vastauksesta. Ajattelin niitä kaikkia yrmeitä teinipoikia, joilla ei kotonakaan mene ihan hyvin, ja vanhemmilla on ehkä alkoholiongelmaa, tai jotain muuta sosiaalista ongelmaa, minkä vuoksi ovat päätyneet sosiaalitoimen asiakkaaksi. Ja sitten edes Joulupuu-keräyksestä ei tule mitään sopivaa, voi itku. Siitä lähtien olen aina ottanut puusta teini-ikäisen pojan lapun, ja laittanut jotain teinille sopivaa, kuten leffaliput, karkkia ja sarjakuvapokkarin tai lahjakortin urheiluliikkeeseen tms. Pala kurkussa sitten vien nyssäkkääni keräyslaatikkoon ja ajattelen, että siellä se teini availee lahjaansa eikä varmana näytä että kiinnostaisi yhtään, vaikka ehkä vähän saattaa kiinnostaakin.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 23:01"]

Ketään sensijaan ei liikuta hyvin raskaita kuppakasseja kantava väsynyt äiti jolla on vaikeuksia hoitaa pientä lastaan samalla.

Ehei..mitä teki ne lapset ja miksi meni tekemään ne lurjuksen kansaa.

Kummallisen paljon säälittelyä miehille muuten.

Minua ei liikuta yhtään mikään näistä, mutta suututtaa sitäkin enemmän jotkut asiat.

[/quote]

Kyllä mua liikuttaa kauppakassiraahaajatkin, arjen sankarit, etenkin jostain etäältä, kuten vaikka bussin ikkunasta nähtynä, ihan kuin jostain mykkäelokuvasta. Sellaiseen on vaan vaikea ottaa kantaa tilanteen ollessa päällä - vai mitä haluaisit että sinulle sanottaisiin silloin? Jos olisin menossa samaa matkaa, voisin kyllä kysäistä että saanko auttaa jonkun kassin kanssa.

Ne miehet liikuttaa siksi, kun ne ovat jotenkin niin pihalla. Sitten omassa vähän yksinäisessä elämässään antautuvat pienelle maalliselle nautinnolle ja ostavat jäätelön. Siinä on jotain haurasta. Minäkin olen se kauppakasseja raahaava uhmiksen äiti, olen varmaan liian lähellä että pystyisin täysin myöntämään itselleni olevani jonkinlaisen säälin tarpeessa ;)

T. Joulupuu-kirjoittaja

Kiitos sinulle, joka ostat teinipojille lahjoja Joulumaa-keräyksessä. :)

Ostin joskus myyjäisistä hirvittävän ruman nallen, jonka pieni mummo oli ommellut. Ostos oli älytön, koska en tehnyt nallella mitään. Minua suretti mummo, joten nalle oli pakko ostaa. Mummo sai rahaa ja minä sain kamalan näköisen nallen.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 23:28"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 23:01"]

Ketään sensijaan ei liikuta hyvin raskaita kuppakasseja kantava väsynyt äiti jolla on vaikeuksia hoitaa pientä lastaan samalla.

Ehei..mitä teki ne lapset ja miksi meni tekemään ne lurjuksen kansaa.

Kummallisen paljon säälittelyä miehille muuten.

Minua ei liikuta yhtään mikään näistä, mutta suututtaa sitäkin enemmän jotkut asiat.

[/quote]

Kyllä mua liikuttaa kauppakassiraahaajatkin, arjen sankarit, etenkin jostain etäältä, kuten vaikka bussin ikkunasta nähtynä, ihan kuin jostain mykkäelokuvasta. Sellaiseen on vaan vaikea ottaa kantaa tilanteen ollessa päällä - vai mitä haluaisit että sinulle sanottaisiin silloin? Jos olisin menossa samaa matkaa, voisin kyllä kysäistä että saanko auttaa jonkun kassin kanssa.

Ne miehet liikuttaa siksi, kun ne ovat jotenkin niin pihalla. Sitten omassa vähän yksinäisessä elämässään antautuvat pienelle maalliselle nautinnolle ja ostavat jäätelön. Siinä on jotain haurasta. Minäkin olen se kauppakasseja raahaava uhmiksen äiti, olen varmaan liian lähellä että pystyisin täysin myöntämään itselleni olevani jonkinlaisen säälin tarpeessa ;)

T. Joulupuu-kirjoittaja

[/quote]

No sinä vaikutitkin liikutuksinensi enemmän sellaiselta joka liikuttuu oikeista asiosta kuten tuo Jolulupuu juttu.

Käytännönläheisenä ihmisenä tajuan, että linja-atokuskille ja jäätelöautokuskille ( jos ei ole yksityisyrittäjä) on helpotus jos on vähemmän asiakkaita.

No pakko myöntää, jotenkin etäisesti liikutuin kun katsoin pätkän Itävaltalaisten riemusta kun heidän maansa voitti Euroviisut. Viimeksi olivat voittaneet joskus 60-luvulla.

Mä en pysty lukemaan lapselleni joitain kirjoja, koska rupean vääjämättä itkemään kuin vesiputous! Pahin on Hilarius Hiiri ja Loru-Liisa, jota lukiessa omakin äitini vetisteli aikoinaan. Kyseisessä kirjassa siis Hilarius tutustuu uuteen outona pidettyyn tyttöön, joka käy päivittäin lentokentällä odottamassa ulkomailla työkeikalla olevaa ballerina-äitiään. Kerran Hilarius saa seurattua tyttöä ja he odottavat yhdessä tämän äitiä, joka ei tule. Sitten tyttö vie Hilariuksen hautausmaalle ja kertoo itkien äitinsä kuolleen lento-onnettomuudessa. Muistan ikuisesti lohduttomasti itkevän lettipäisen tytön kuvan ja sanat "Tässä lepää minun rakas äitini." :'( Eikä asiaa auta yhtään se, että kirjassa kuvaillaan sydäntäsärkevästi, miten hauta sijaitsee hautausmaan syrjäisimmässä nurkassa ja sitä koristaa vain pienessä lasimaljassa oleva päivänkakkara...

Noniin, aloin itkemään tätä kirjoittaessa!

Up

[quote author="Vierailija" time="08.07.2011 klo 06:43"]

Joskus sateesta, merestä ja lintuparvista.
Olin aamuyöstä koiran kanssa ulkona ja taivaalla liisi yksinäinen lokki. Se liikutti.

Mulla vähän sama, olin tulossa yökerhosta ja odotin rautatientorilla ekaa bussia, meitä oli vain muutama ihminen koko torilla, kun näin yksinäisen lokin  taivaalla. Hetken se  liiteli siinä yläpuolellani ja tähtäsi. Suurin osa lokinpaskasta osui päähäni, mutta myös kemiallista pesua vaativa villakangastakki sai osansa. Istuin liikuttuneena ja laskuhumalaisena bussissa. Ehkä pisin kotimatka ikinä.

up

nosto

Tää on kyllä niin outo ettei varmasti kenelläkään muulla ole samaa: pienet potkurikoneet. Ne lentää siellä taivaan sinessä niin yksin ja haavoittuvaisina. Tää saa aina kyyneleet silmiin Kalevan pudotus vuonna 1940. Siis ajatelkaa nyt: Kaleva lähti Virosta mukanaan tärkeää diplomaattipostia kunnes melkein jo perillä sen kintereille liimautuivat Neuvostiliiton hävittäjät. Se luuli olevansa turvassa koska oli rauha mutta se ammuttiin alas. Pieni kone epäonnistui tehtävässään toimittamaan tärkeät viestit perille.

Vollotan taas.

Mä herkistyn kun katselen koirani leikkiä.

Se on vaan niin järjettömän suloista, kun joku niin pieni voi olla vilpittömästi ja kovin innoissaan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pallosta.

Osaispa itsekin. Nyyh.