Kenellään muulla ei kyllä voi olla samaa ongelmaa: Herkistyy nähdessään LIIKENTEENOHJAAJAN!

Hei kanssaliikuttujat, oletteko nähneet tämän: 

Symppis vaimonsa menettänyt viiksimies saa kuulla, että saa lapsenlapsen.

Olin seurustellut poikaystävän kanssa ehkä pari kuukautta ja katseltiin hänen perhealbumistaan lapsuuden kuvia. Kuvat poikaystävästäni söpönä ja onnellisennäköisenä pikkupoikana saivat kyyneleet silmiin ja lopulta itkin ihan hysteerisesti kun hän selitti mitä kuvissa tapahtuu. Oli silloin kieltämättä hiukan noloa tunteilla hänen kuvilleen noin :D Samalla tavalla kävi seuraavankin kerran kun katseltiin albumia.

Pakko lopettaa näiden lukeminen. Itkettää ja naurattaa yhtä aikaa. Lapset ihmettelee... :-)

Mieheni pappa oli liikkis. Hän oli loppuun asti herrasmies ja olemus oli sellainen rauhallinen ja lämmin. Aina sairaalassa/ terveyskeskuksessa hän oli hoitajille kohtelias ja mukava eikä koskaan valittanut mistään. Ruoka oli aina maittavaa ja hän sai aina erinomaista hoivaa sanojensa mukaan. Bussista jäädessään hän aina otti hattunsa pois, nyökkäsi ja kiitti matkasta bussinkuljettajaa. Kävelivät mummon kanssa käsikoukkua kaikessa rauhassa minne sitten menivätkin.

IHANAA, että on muitakin!

Olen ruvennut itkemään mm. nähdessäni linnun kylpevän kuralätäkössä. Myös ''aja hiljaa, isi nyt vain''-laulu itkettää.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 14:15"]

IHANAA, että on muitakin!

Olen ruvennut itkemään mm. nähdessäni linnun kylpevän kuralätäkössä. Myös ''aja hiljaa, isi nyt vain''-laulu itkettää.

[/quote]

Ja nyt rupesin taas itkemään, kun ajattelin sitä lintua :D t. 136

Tää on mahtava ketju! Täytyy sanoa että oon luullut että jätskiä yksin syövistä miehistä ja penkkareista ja kulkueista liikuttuminen oli mun omaa outoutta mut ei!

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 12:14"]Olin seurustellut poikaystävän kanssa ehkä pari kuukautta ja katseltiin hänen perhealbumistaan lapsuuden kuvia. Kuvat poikaystävästäni söpönä ja onnellisennäköisenä pikkupoikana saivat kyyneleet silmiin ja lopulta itkin ihan hysteerisesti kun hän selitti mitä kuvissa tapahtuu. Oli silloin kieltämättä hiukan noloa tunteilla hänen kuvilleen noin :D Samalla tavalla kävi seuraavankin kerran kun katseltiin albumia.

[/quote]

Meillä on miehen lapsuudenkuva jääkaapin ovessa ja liikutun joka kerran kun katson sitä.

Liikutun aina kun muistelen, miten raavas, partasuinen mieheni purskahti lohduttomaan itkuun kertoessaan, kuinka joskus isot pojat heittivät hänen koulukirjansa liukumäestä alas ja räkivät niiden päälle. Pellavapäinen pieni poika nieleskelee kyyneleitä. Punainen reppu lojuu likaisena maassa. Asia sattuu edelleen niin kovasti, ettei hän pysty kertomaan tarinaa koskaan loppuun. Joskus liikutun, kun ajattelen vaan miten paljon häntä rakastankaan.

Täällä myös liikuttuja. Kyyneleet silmissä olen lukenut ketjua.

Minua liikuttaa yksinäiset ihmiset, vanhat miehet ja myös ne jäätelönsyöjät miehet (tää on kyl outo..). Niin moni asia, että ei täällä edes tila riittäisi niille. Päivittäin silmät kostuu useammankin kertaa esim. uutisista ja elokuvista.

Eniten itseäni liikuttaa kuitenkin mun mies. Se on kasvanut rikkiäisessä alkoholistiperheessä, missä on jäänyt paitsi tosi monesta ihan tavallisesta asiasta. Monia asioita se on tehnyt ensimmäistä kertaa vasta kanssani, ja jotenkin siitä kun näen miten tärkeätä ja erikoislaatuista miehelleni on hyvin tavalliset ja pienet asiat sekä se, että hänestä välitetään ja huolehditaan.. Tämä liikuttaa minua kovasti, nousee usein kyyneleet silmiin asiasta.

Täällä jo mainittujen lisäksi myös nämä liikuttavat minua:

- Jonkun lyhyehkön tv-sarjan viimeinen jakso (sisällöllä ei ole merkitystä). Jotenkin liikutun siitä, että elämä se vaan jatkaa kulkuaan, mutta tämä ohjelma keksittyine ihmiskohtaloineen päättyy tähän.

- Kaupoissa tai vaikkapa kävelyllä ollessa 1-vuotiaan kuopukseni istuessa ostoskärryissä tai rattaissa liikutun ihmisistä (joskus yllättävistäkin), joiden huomaan vaivihkaa, vähän ujosti ja ehdottoman "matalalla profiililla" katselevan lastani, pientä söpöä tyytyväistä ihmisenalkua siinä istua pönöttämässä. Liikutun siitä vaistonvaraisesta pienestä hymynkareesta, joka ihmisen kasvoille ihan pikkuisen nousee. Jossa on seassa sellaista haikeaa mietteliäisyyttä, ehkäpä välähdys tietoisuutta tästä alati kulkevasta elämänkierrosta, muistoja vaikka omasta lapsuudesta, omista lapsista tai lapsenlapsista. En siis liikutu yhtään niistä, jotka avoimesti tulevat ottamaan kontaktia, juttelemaan, lepertelmään, vaan näistä hiljaisista hyväntahtoisista sivustakatsojista.

- Koen ahdistavaa liikutusta myynnissä olevista tavaroista, joiden ympäriltä tuntuu kaikki muu menneen paremmin kaupaksi, ja nämä yhdet vaan eivät kelpaa kenellekään. Tekee ihan mieli itse ostaa lohdutukseksi sellainen "rumimman värinen" muki tai hammasharja tai se joulutonttu, jonka maalatut silmät ja suu ovat jotenkin niin vinksallaan tai myssystä irronnut kulkunen, ettei kukaan viitsi maksaa siitä täyttä hintaa.

- Liikutun myös ilotulituksista. En siksi että niiden vaikuttavuus ja upeus koskettaisi minua, päinvastoin. Yleensä ne ovat jotenkin ankeampia ja nopeammin ohi kuin etukäteen on kuvitellut, ihmiset katsovat niitä hirveän innoissaan, ovat valvoneet ja odottaneet tätä hetkeä. Ja sitten se itse h-hetki on kuitenkin vähän lässähtänyt. Yleensä tunnen pakottavaa tarvetta esittää muiden ihmisten (ja ilotulitusten) vuoksi olevani vaikuttuneempi kuin olenkaan. Vaikka enhän ole vaikuttunut ilotulituksista, vaan kyyneliin saakka liikuttunut siitä, etteivät ne nyt olekaan kaiken sen odotuksen ja tunnetilan arvoisia. Ja toivon etteivät muut tule ajatelleeksi sitä vaan riemuitsevat vain.

Mä liikutun aina keväällä kun jäät lähtee pienestä tutusta järvestä. En tykkää talvesta yhtään, ja kun se järvi tavallaan pääsee vapaaksi taas ja vesi liplattaa, tunnen jotain käsittämätöntä yhteyttä siihen nimenomaiseen järveen ja itken vuolaasti. Samalla tulee elävästi mieleen kaikki lapsuuden kesät soutu- ja uintiretkineen, niinkuin sillä hetkellä menisin 30 vuotta ajassa taaksepäin ja olisin vielä onnellinen huoleton pikkutyttö. Tämä on ainoa hetki kun todella aidosti vapaudun ja rentoudun edes hetkeksi!

Toinen "outo" liikutuksen aiheuttaja on saippuakuplat, ulkona. Osa paiskautuu heti oksiin ja hajoaa, ja osa liitelee ehjänä ties kuinka kauas silmän näkemättömiin.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:26"]Ihmisen (Armstrong) ensimmäiset sanat Kuussa, joka kerta kun kuulen.

Maiden rajojen ylittäminen; se kun tulee se kyltti jossa vaihtuu toinen maa.

[/quote]

Tuossa on kyllä juhlallinen tuntu. Joskus riittää kun pelkkä maakuntavaihtuu ja tulee vaakuna tienvarressa vastaan.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 20:37"]Mua liikutti tuo uusi Lohtu-kappale ja video, oih.

[/quote]

Mäkin tykkäsin siitä kovasti!

Ihana ketju. Liikuttaa se, kuinka paljon maailmassa on hyvyyttä, kaikesta pahasta huolimatta. Minua liikuttaa se, että elämästäni on kulunut jo yli puolet ja silti näen maailman avoimena ja täynmä seikkailuja olevana kauniina paikkana. Haluan olla hyvien puolella.

Tänään ajoin aamulla töihin ja vähän edempänä ajoi pyöräilijä, jolla oli tietokonelaukku pudota tarakalta. Kohdalla avasin auton ikkunan ja hihkasin, että laukku tippuu kohta. Pyöräilijän vilpittömän ilahtunut kiitos nosti vedet silmiin ja muistin taas tämän ketjun :D

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 21:19"]Kun jokin seuraamani sarja päättyy tv:ssä niin silloin tulee yleensä itku. Eniten olen itkenyt kun sinkkuelämää loppui, tuli haikea tunne ja ikävä niitä hahmoja.

[/quote]

Mulla sama juttu myös joidenkin elokuvasarjojen kohdalla... Esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta -trilogian loppu, kun Frodo on viimein saanut tehtävänsä päätökseen ja lähtee laivan mukana kohti Harmaita satamia :'(

Olin tänään eräänläisilla kyläpäivillä. Siellä oli sellainen "kierrätysmuotia" esitys, jossa oli eri-ikäisiä ihmisiä esittelemässä kierrätysmuotia eli läheisestä kierrätyskeskuksesta peräisin olevia vaatteita.

Aloin nyyhkimään siinä vaiheessa kun lavalla tuli kolme vähän varttuneempaa naista ja taustalla soi Vanha nainen hunningolla :) Heti tuli mieleen tämä ketju!

Luin facessa olevan amerikkalaisen pelikaverin tilapäivityksestä, että siellä on ollut nyt maanjäristyksiä. Liikutuin kun hänen toinen ystävänsä toivoi että tämä ensimmäinen ystävä saisi olla turvassa.

Tässäpä tuore esimerkki. Olin eilen NIN:n konsertissa (kyseessähän ei ole mikään kovin herkistelevä bändi) ja kesken kovan räimeen mulle iski liikutus siitä, että osa konsertissa olleista ihmisistä on käynyt jo 20-25 vuotta sitten samoilla keikoilla kuin minäkin :) Liikutuin siitä ajattomuuden tunteesta ja siitä kun ajattelin että tässä me varmaan kolmen eri sukupolven edustajat nyt yhdessä ollaan keikalla.  Hurtin aikana en kyyneliltäni nähnyt oikeastaan enää mitään, mutta se onkin eri juttu, kun biisi on kuitenkin niin koskettava...