Somalialais-suomalaisilla pareilla on hätkähdyttävän kauniita lapsia.
Onko kukaan muu huomannut? Pitkäraajaisia, solakoita, sopusuhtaisia, ihonväri upean mulattimainen ja tumman ihon vastapainona usein hätkähdyttävän kirkkaat siniset tai vihreät silmät (ruskeasilmäisiä tosin valtaosa).
Onko kukaan muu huomannut?
Kommentit (171)
Ihan vielä 50 vuotta sitten oli tavallista että kaikki menee naapuritalon/lähitalon nuorukaisen kanssa naimisiin, ei niitä todellakaan kaukaa etsitty niitä puolisoita.
Tämän myötä Suomessa on harvinaisen paljon esimerkiksi mielisairauksia, diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia..
Säännölliset piirteet kertoo usein hyvistä geeneistä, ja täytyy myöntää, että ns. sekoitukset ovat yleensä kauniimpia kuin perussuomalaiset.
Isää ei kiinnostanut poika lainkaan. Hylkäsi kuin nallin kalliolle
moniin missikisoihin ja pärjäsikin suht hyvin. Kauneus on katsojan silmissä ja lapsena moni voi olla söpö ja sitten isompana vähemmän söpö. Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.
Eräästä Barack Obamastakin esimerkiksi tuli mulattoitensa myötä lakaisukoneen kuljettaja.
Obaman menestys kun on aina sen valkoisen aidin ansiota.
Rotukoirilla on muutenkin enemmän perinnöllisiä sairauksia kuin piskeillä. Mutta ymmärrän koiraharrastajien halun harrastella sitä rodunjalostusta... sen sijaan ihmisissä en sellaista halua ymmärrä enkä hyväksy.
Rotukoirilla esiintyy sairauksia jos rodunjalostus on vedetty överiksi. Näinhän on käynyt myös juutalaisilla ja muilla heimoyhteisön jäsenillä. Suomessa tällaista rodunjalostusta ei harrasteta eikä täällä myöökään ole sellaisia terveysongelmia.
Tosiasia kuitenkin on, että vuosituhansien saatossa Suomessakin on tapahtunut luonnonvalintaa, jonka seurauksena geenimme ovat olosuhteisiimme parhaiten sopivat. Ei tänne voida tuoda mitään tänne paremmin sopivia geenejä.
Ei ollut poikansa elämässä mukana millään tavalla. Indonesia ja Pakistankin ovat Obamalle läheisempiä ja tutumpia maita kuin Kenia ja Kenian sukulaiset
Nyt puhutaan Obamasta, miksi pitää mukaan vetää asiaan kuulumattomat henkilöt?
Isää ei kiinnostanut poika lainkaan. Hylkäsi kuin nallin kalliolle
moniin missikisoihin ja pärjäsikin suht hyvin. Kauneus on katsojan silmissä ja lapsena moni voi olla söpö ja sitten isompana vähemmän söpö. Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.
Eräästä Barack Obamastakin esimerkiksi tuli mulattoitensa myötä lakaisukoneen kuljettaja.
Obaman menestys kun on aina sen valkoisen aidin ansiota.
Analysoi sitten Colin Powell tai Condi Rice.
Ei politiikassa vaadita isoja aivoja, onhan Suomen tulevalla pääministerilläkin matikka 6. Paljonkohan on Obamalla
sanoisi siihen, kun rasistinen av-mamma menisi sanomaan häntä luonnottomaksi muuliksi, jonka äiti on mamupatja? =D
Barack Senior teki hänet raskaaksi.
Palstamamma on kauniimpi kuin SADE ja älykkäämpi kuin Barack Obama, koska onhan hän sentään Valkoisen Rodun edustaja toisin kuin nuo rumat ja tyhmät mulatit. XD
että mulatit ovat aina kauniimpia kuin vaikkapa valkoiset suomalaiset.

Obaman vanhemmat tapasivat yliopistossa, rakastuivat, saivat lapsen... mutta liitto ei toiminut ja erosivat lapsen ollessa 3v.
Näinhän ei toki voi tapahtua perheelle, jossa on kaksi suomalaista vanhempaa. Eiku...?
Esim. nuo yllämainitut ashkenasijuutalaiset voivat hyvällä syyllä väittää omia tautisia geenejään siinä mielessä parhaiksi, että ne ovat tuottaneet täysin kohtuuttoman määrän Nobel-voittoja ja yleensäkin matemaattista ja loogista lahjakkuutta vaativia huippusuorituksia. Tämän voidaan todella ajatella johtuvan heidän geeniensä jalostumisesta vuosisataisen vainojen keskellä, jossa vain juutalaisille sallituissa bisneksissä parhaiten menestyneet pystyivät lisääntymään. Ja nämä elinkeinot olivat siis kaupankäynti ja pankkitoiminta.
Erona mm. suomalaisiin on se, että juutalaisten geenipooli oli oikeasti suljettu, toisin kuin suomalaisten. Meidän geeneissämme on paljon eri kansallisuuksia, ja fiksuimmat ja pisimmälle päässeet ovat usein olleet eri kansojen sekoituksia.
Mielestäni ns. mulatit ovat usein kauniita, mutta ei kauneus ole kaikki kaikessa. Yksi on kaunis ja toinen on hyvä kokki, kolmas voi olla kaunis kokki.
että mulatit ovat aina kauniimpia kuin vaikkapa valkoiset suomalaiset.
Palstamamma on kauniimpi kuin SADE ja älykkäämpi kuin Barack Obama, koska onhan hän sentään Valkoisen Rodun edustaja toisin kuin nuo rumat ja tyhmät mulatit. XD
Lue aloitus uudestaan, niin näet, etten vertaa ketään kehenkään. Kysyn vain onko kukaan muu huomannut, että somalialais-suomalaisten parien lapset ovat usein kauniita. Miten tuo kysymys haukkuu suomalaisia??
ap
että mulatit ovat aina kauniimpia kuin vaikkapa valkoiset suomalaiset.
Luepa eka viesti uudelleen, ihan ajatuksen kanssa.
Laitellaanko ilmoituksia taas ylläpidolle, niin päästään tuosta munattomasta ulkomaalaiskauhuisesta pikkunillittäjäpelkurista taas hetkeksi eroon...
Ei ollut poikansa elämässä mukana millään tavalla. Indonesia ja Pakistankin ovat Obamalle läheisempiä ja tutumpia maita kuin Kenia ja Kenian sukulaiset Nyt puhutaan Obamasta, miksi pitää mukaan vetää asiaan kuulumattomat henkilöt?
Isää ei kiinnostanut poika lainkaan. Hylkäsi kuin nallin kalliolle
moniin missikisoihin ja pärjäsikin suht hyvin. Kauneus on katsojan silmissä ja lapsena moni voi olla söpö ja sitten isompana vähemmän söpö. Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.
Eräästä Barack Obamastakin esimerkiksi tuli mulattoitensa myötä lakaisukoneen kuljettaja.
Obaman menestys kun on aina sen valkoisen aidin ansiota.
Harvardin tohtoriohjelmaan.
Alkaa nyt av-mamman tyhmyys loistaa vahan liian kirkkaasti ja kun ei viitsi edes ottaa asioista selvaa ennekuin holayttelee mita sylki suuhun tuo niin minulle riittaa.
Menivät naimisiin, Obama Sr. valehteli että oli eronnut vaimostaan vaikka oli siis yhä liitossa kenialaisen naisen kanssa. Ann asui Barackin synnyttyä yksin pojan kanssa ja kasvatti tätä yksinhuoltajana ja välillä Annin vanhemmat auttoivat. Tätä jatkui muutama vuosi kunnes erosivat.
Obaman vanhemmat tapasivat yliopistossa, rakastuivat, saivat lapsen... mutta liitto ei toiminut ja erosivat lapsen ollessa 3v.
Näinhän ei toki voi tapahtua perheelle, jossa on kaksi suomalaista vanhempaa. Eiku...?
Ei ollut poikansa elämässä mukana millään tavalla. Indonesia ja Pakistankin ovat Obamalle läheisempiä ja tutumpia maita kuin Kenia ja Kenian sukulaiset Nyt puhutaan Obamasta, miksi pitää mukaan vetää asiaan kuulumattomat henkilöt?
Isää ei kiinnostanut poika lainkaan. Hylkäsi kuin nallin kalliolle
moniin missikisoihin ja pärjäsikin suht hyvin. Kauneus on katsojan silmissä ja lapsena moni voi olla söpö ja sitten isompana vähemmän söpö. Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.
Eräästä Barack Obamastakin esimerkiksi tuli mulattoitensa myötä lakaisukoneen kuljettaja.
Obaman menestys kun on aina sen valkoisen aidin ansiota.
Harvardin tohtoriohjelmaan.
Alkaa nyt av-mamman tyhmyys loistaa vahan liian kirkkaasti ja kun ei viitsi edes ottaa asioista selvaa ennekuin holayttelee mita sylki suuhun tuo niin minulle riittaa.
Oli myös jo raskaana ennen kuin menivät naimisiin.
Menivät naimisiin, Obama Sr. valehteli että oli eronnut vaimostaan vaikka oli siis yhä liitossa kenialaisen naisen kanssa. Ann asui Barackin synnyttyä yksin pojan kanssa ja kasvatti tätä yksinhuoltajana ja välillä Annin vanhemmat auttoivat. Tätä jatkui muutama vuosi kunnes erosivat.
Obaman vanhemmat tapasivat yliopistossa, rakastuivat, saivat lapsen... mutta liitto ei toiminut ja erosivat lapsen ollessa 3v.
Näinhän ei toki voi tapahtua perheelle, jossa on kaksi suomalaista vanhempaa. Eiku...?
Menivät naimisiin, Obama Sr. valehteli että oli eronnut vaimostaan vaikka oli siis yhä liitossa kenialaisen naisen kanssa. Ann asui Barackin synnyttyä yksin pojan kanssa ja kasvatti tätä yksinhuoltajana ja välillä Annin vanhemmat auttoivat. Tätä jatkui muutama vuosi kunnes erosivat.
Obaman vanhemmat tapasivat yliopistossa, rakastuivat, saivat lapsen... mutta liitto ei toiminut ja erosivat lapsen ollessa 3v.
Näinhän ei toki voi tapahtua perheelle, jossa on kaksi suomalaista vanhempaa. Eiku...?
"rotunsa puhtautta". Että kannattaapa paljon se rotuoppi.