Somalialais-suomalaisilla pareilla on hätkähdyttävän kauniita lapsia.
Onko kukaan muu huomannut? Pitkäraajaisia, solakoita, sopusuhtaisia, ihonväri upean mulattimainen ja tumman ihon vastapainona usein hätkähdyttävän kirkkaat siniset tai vihreät silmät (ruskeasilmäisiä tosin valtaosa).
Onko kukaan muu huomannut?
Kommentit (171)
Kerrataas nyt vielä.
USA:n väestöstä 6.5% on mustia miehiä mutta kokonaista PUOLET USA:n vangeista on mustia miehiä. Tälläkin hetkellä kolmasosa mustista miehistä USAssa on joko vankilassa, ehdonalaisella tai koeajalla vankilasta.
USA:n hiv-tapauksista pyöreästi puolet vuosittain on mustilla vaikka he edustavat vain 13% väestöstä. 72% lapsista mustalle äidille syntyy avioliiton ulkopuolella, valkoisilla lapsilla vain 22% äiti ei ole naimisissa. Suomessa muuten luku on noin 40%, eli suomalaisittain luku ei varmaan tunnu ihmeelliseltä. Lapsi avioliiton ulkopuolella kuitenkin korreloi alhaisen koulutustason kanssa (Amerikassa).
Mustien keskimääräinen omaisuus on vajaat 20% valkoisten omaisuudesta jne. jne. Koulutusvajetta ja sosiaaliapua ja testeissä todettua alhaisempaa älykkyyttä.
USAssa monilla mustilla on eurooppalaisia geenejä vaikka sitä ei päältä näykään. Colin Powell on heistä yksi: Powell who is a 4 star general and George W. Bush’s secretary of state is officially
Scottish. A representative of the HERALDRY SOCIETY OF SCOTLAND will present a certification with a coat of arms recognizing Powell as a Scotsman later this year. Although Secretary of State Powell’s parents hail from Jamaica, Colin’s mother (Maud McCoy) has heritage that traces back to Scotland.Yksi puoliksi valkoinen Barack Obama, Colin Powell tai Condi Rice ei taida kesää tehdä. Siinä jää vielä 40 miljoonaa mutta jotka sopivasti unohdetaan. Tällaisesta populaatiosta tulevat nämä teidänkin mahdolliset mustat miehenne ja yleensä Afrikasta tulleina lisäksi ovat 100% mustia.
Eräästä Barack Obamastakin esimerkiksi tuli mulattoitensa myötä lakaisukoneen kuljettaja.
historiallisella rasismilla, orjahistorialla ja sillä, että vielä muutama vuosikymmen sitten mustalla väestöllä ei ollut täysiä ihmisoikeuksia?
Puhut seurauksista joita epätasa-arvo ja ihmisten jakaminen "rotuihin" ja pahin kaikesta: "rotujen" arvottaminen hierarkkisesti tuottavat. Kyllä: Rasistismilla saadaan aikaan vihaisia ja rikollisia vähemmistöjä. Kuten esim. ruotsin "finnet", vaikka heidän polkemisensa oli sentään "vain" asenteellista ja verbaalista, ei mitään orjuutusta tai orjuuttamista...
[/quote]
Mulatit ihmiset ovat poikkeuksetta mitäänsanomattoman näköisiä, jopa rumia. Esimerkiksi Halle Berry ei ole kaunis, ei pärjäisi kauneuskisoissa alkuunkaan. Sekarotuisista en sano mitään kun niitä on niin moneen lähtöön.
Suomalaiset eivät ole muuten sisäsiittoisia, vaan hyvinkin terveitä moniin muihin rotuihin verrattuna. Sisäsiittoisuushan on heimoyhteiskuntien vitsaus. Suomalaiset ovat sitävastoin kehittyneet geneettisesti selviämään oloissa, joihin ovat syntyneet, ja tänne vieraiden geenien tuominen välttämättä heikentää perimäämme. Ei tämä ole mikään terveyskysymys.
[/quote]
Huvittavaa mut Berry on sijoittunut Miss USA kisoissa kolmen parhaan joukkoon, joten taidat olla muissakin asioissa yhtä pihalla.
Laitan linkin kyseiseen viestiin:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viesti/1413045/somalialaissuomal…
Kehukaa vaan mulatteja tällä palstalla. Onhan se hyvä että edes jossain on paikka jossa he saavat kehuja. Ihmettelen vain onko ne suomalaisten geenien haukkujat itse suomalaisia, vähän voisitte nostaa itsetuntoanne. Ette muutu mulateiksi vaikka lapsenne sellainen olisikin. Naurettavaa täällä riidellä kenellä on huonoimmat geenit, syyttäkää niistä omia vanhempianne jos tuntuu olevan vikaa.
he aloittivat solvaamisensa ensin. Alunperin tässä aloituksessa ei haukuttu ketään. Niin, että voi ihan itse katsoa peiliin.
oli joku, joka sanoi afrikkalaisilla olevan sydän- ja verisuonitauteja. Niitä löytyy kyllä ihan kotoisiltakin markkinoilta.
Laitan linkin kyseiseen viestiin:
<a href="http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viesti/1413045/somalialaissuomal…" alt="http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viesti/1413045/somalialaissuomal…">http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viesti/1413045/somalialaissuomal…;
Kehukaa vaan mulatteja tällä palstalla. Onhan se hyvä että edes jossain on paikka jossa he saavat kehuja. Ihmettelen vain onko ne suomalaisten geenien haukkujat itse suomalaisia, vähän voisitte nostaa itsetuntoanne. Ette muutu mulateiksi vaikka lapsenne sellainen olisikin. Naurettavaa täällä riidellä kenellä on huonoimmat geenit, syyttäkää niistä omia vanhempianne jos tuntuu olevan vikaa.
he aloittivat solvaamisensa ensin. Alunperin tässä aloituksessa ei haukuttu ketään. Niin, että voi ihan itse katsoa peiliin.
tulee tällainen:
"tunnen muutaman, ne ainakin näyttää rumilta"
lainaus.....Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.
Surullista että näin kuvitellaan. Omien lasteni isä on afrikkalainen yliopiston käynyt mies. Monet ulkomaalaiset täällä joutuvat siivoushommiin, koska muuta työtä eivät yksinkertaisesti koulutuksestaan huolimatta saa.
Ja Afrikan mantereen monissa maissa koulujärjestelmä ei ole tarpeeksi kehittynyt, joten kaikki eivät pääse kouluun ja harjoittamaan tai kehittämään älyään.
eikä ole ainoa kansantauti Suomessa.
Vain harvaanasutuilla alueilla Suomessa on puoliso haettu naapurista. Kansantauteja Suomessa on hyvin vähän. Sellaisen saamisen todennäköisyys on lähellä nollaa.
Huvittaa että mamupatjat ovat huolissaan nollatodennäköisyydellä saatavista suomalaisista kansataudeista, mutta heitä ei huoleta ollenkaan mamunsa kantamat kansataudit, joita ei ole edes karoitettu
Kukaan järkevä ihminen ei kirjoita toisesta noin epäkunnioittavasti. Pyöriikö tällä palstalla vain jotain psyykeongelmaisia kouluttamattomia? Hehän ovat eniten rasisteja. Ei ole tummaihoisen kanssa lapsia, mutta ei tulisi mieleenikään ajatella pahaa toisesta sen perusteella.

Mitä rasistista siinä on jos todetaan että myös muunrotuisilla voi olla kansantauteja? Mietipä mikä on rasismia.
Varmaan joku mamun kanssa lapsen tehnyt tekee näitä aloituksia.
Tosiasia on että persut voitti vaalit ja aika iso äänimäärä meni heille. Hyvä näin. Jokainen voi miettiä mitä se tarkoittaa ja mitä mamuista ja mulateista, saati näiden suomalaisista äideistä ajatellaan.
Taidat olla pahoilla mielin kun oma lapsesi on niin.. sinuun tullut. Ja ton tekstin rumuudesta voi päätellä kokonaiskuvan. Ai niin ja ei se plastiikkakirurgia auta, näät samat "viat" jälkikasvussasi tulevina vuosina.
Kukaan järkevä ihminen ei kirjoita toisesta noin epäkunnioittavasti. Pyöriikö tällä palstalla vain jotain psyykeongelmaisia kouluttamattomia? Hehän ovat eniten rasisteja. Ei ole tummaihoisen kanssa lapsia, mutta ei tulisi mieleenikään ajatella pahaa toisesta sen perusteella.
Mitä rasistista siinä on jos todetaan että myös muunrotuisilla voi olla kansantauteja? Mietipä mikä on rasismia.
aika puusilmä pitää olla, jos ei tajua viestin sävyn olevan epäkunnioittava jos ko. termiä siinä käytetään. Mua ottaa nyt tosi pahasti päähän, että minun täysin hyväntahtoisesta huomiostani tekemästä ketjusta tuli tällainen solvauksien tunkio.
ap
säälittävää, ettet kykene parempaan. Vai koetko mamupatjan sanana jotenkin erityisen toista kunnioittavana?
Kerrataas nyt vielä. USA:n väestöstä 6.5% on mustia miehiä mutta kokonaista PUOLET USA:n vangeista on mustia miehiä. Tälläkin hetkellä kolmasosa mustista miehistä USAssa on joko vankilassa, ehdonalaisella tai koeajalla vankilasta. USA:n hiv-tapauksista pyöreästi puolet vuosittain on mustilla vaikka he edustavat vain 13% väestöstä. 72% lapsista mustalle äidille syntyy avioliiton ulkopuolella, valkoisilla lapsilla vain 22% äiti ei ole naimisissa. Suomessa muuten luku on noin 40%, eli suomalaisittain luku ei varmaan tunnu ihmeelliseltä. Lapsi avioliiton ulkopuolella kuitenkin korreloi alhaisen koulutustason kanssa (Amerikassa). Mustien keskimääräinen omaisuus on vajaat 20% valkoisten omaisuudesta jne. jne. Koulutusvajetta ja sosiaaliapua ja testeissä todettua alhaisempaa älykkyyttä. USAssa monilla mustilla on eurooppalaisia geenejä vaikka sitä ei päältä näykään. Colin Powell on heistä yksi: Powell who is a 4 star general and George W. Bush’s secretary of state is officially Scottish. A representative of the HERALDRY SOCIETY OF SCOTLAND will present a certification with a coat of arms recognizing Powell as a Scotsman later this year. Although Secretary of State Powell’s parents hail from Jamaica, Colin’s mother (Maud McCoy) has heritage that traces back to Scotland. Yksi puoliksi valkoinen Barack Obama, Colin Powell tai Condi Rice ei taida kesää tehdä. Siinä jää vielä 40 miljoonaa mutta jotka sopivasti unohdetaan. Tällaisesta populaatiosta tulevat nämä teidänkin mahdolliset mustat miehenne ja yleensä Afrikasta tulleina lisäksi ovat 100% mustia.
Eräästä Barack Obamastakin esimerkiksi tuli mulattoitensa myötä lakaisukoneen kuljettaja.
Miksi et googlettanut vaikka 'prominent blacks' tai 'black universities'.
Toivottavasti et koskaan tule tarvitsemaan lapsellesi neurokirurgia sellaiseen vaivaan mita Suomessa ei osata hoitaa silla alan paras USAssa on musta mies.
Meidan osavaltiossa Secy of State on jo vuosia ollut musta, ihana mies jonka nimi sattuu olemaan White.
Kaikki USAn massamurhaajat ovat ollet valkoisia miehia (poikkeuksena yksi suomensukuinen nainen).
jos osaat selittää esim. alhaiset älykkyyslukemat, isättömät lapset ja hiv-esiintyvyyden ja rikollisuuden vuonna 2011 150 vuotta sitten loppuneella orjuudella, niin aika fakiiri olet. Aloita nyt vaikka noista.
Nykyään on monia ohjelmia kuten Affirmative action (vuodesta 1962) ja sosiaaliapu, jota mustat saavat suhteellisesti eniten ja joilla pyritään auttamaan mustia jopa valkoisten kustannuksella. Silti kehitystä ei tapahdu.
Kukaan elossaoleva tai edes hänen isoisänsä ei orjuutta ole kokenut mutta helpoin on aina muita syyttää jos menee perseelleen. Orjuutta ei pohjoisissa osavaltioissa koskaan edes ollut.
Jos vertaa vaikka 100 vuotta myöhemmin tapahtuneisiin natsien juutalaisvainoihin, niin selitä nyt vaikka että kuinka yksi vähemmistö on kantaväestöä huomattavasti menestyneempi ja toinen huomattavasti huonommin menestyvä vaikka vainoa ovat kokeneet menneisyydessä molemmat. Compare and contrast, niin kuin sanotaan.
Onko tosiaan niin että jos vaikka Pikku-Huopalahdessa olisi tällaista niin eikö valkoinen väestö alkaisi suht pian tehdä asialle jotain? Jos ei muuta niin muuttaisi ainakin pois, niin kuin paikoin tapahtuu.
Ja tämä tietysti johtuu huonoista neekerigeeneistä, mitään tekemistä ei ole
historiallisella rasismilla, orjahistorialla ja sillä, että vielä muutama vuosikymmen sitten mustalla väestöllä ei ollut täysiä ihmisoikeuksia?Puhut seurauksista joita epätasa-arvo ja ihmisten jakaminen "rotuihin" ja pahin kaikesta: "rotujen" arvottaminen hierarkkisesti tuottavat. Kyllä: Rasistismilla saadaan aikaan vihaisia ja rikollisia vähemmistöjä. Kuten esim. ruotsin "finnet", vaikka heidän polkemisensa oli sentään "vain" asenteellista ja verbaalista, ei mitään orjuutusta tai orjuuttamista...
älykkyystutkimusta ja pätee väestöön keskimäärin. Siksi juuri yritän muistaa sanaa "keskimäärin" aina käyttää.
Ja Afrikan koulujärjestelmä ei ole kehittynyt koska mustat eivät ole sitä edes valkoisten avulla osanneet tarpeeksi kehittää. Ei asiat noin vaan tapahdu jos itse ei ryhdy toimeen.
lainaus.....Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.
Surullista että näin kuvitellaan. Omien lasteni isä on afrikkalainen yliopiston käynyt mies. Monet ulkomaalaiset täällä joutuvat siivoushommiin, koska muuta työtä eivät yksinkertaisesti koulutuksestaan huolimatta saa.
Ja Afrikan mantereen monissa maissa koulujärjestelmä ei ole tarpeeksi kehittynyt, joten kaikki eivät pääse kouluun ja harjoittamaan tai kehittämään älyään.
jos osaat selittää esim. alhaiset älykkyyslukemat, isättömät lapset ja hiv-esiintyvyyden ja rikollisuuden vuonna 2011 150 vuotta sitten loppuneella orjuudella, niin aika fakiiri olet. Aloita nyt vaikka noista.
Nykyään on monia ohjelmia kuten Affirmative action (vuodesta 1962) ja sosiaaliapu, jota mustat saavat suhteellisesti eniten ja joilla pyritään auttamaan mustia jopa valkoisten kustannuksella. Silti kehitystä ei tapahdu.
Kukaan elossaoleva tai edes hänen isoisänsä ei orjuutta ole kokenut mutta helpoin on aina muita syyttää jos menee perseelleen. Orjuutta ei pohjoisissa osavaltioissa koskaan edes ollut.
Jos vertaa vaikka 100 vuotta myöhemmin tapahtuneisiin natsien juutalaisvainoihin, niin selitä nyt vaikka että kuinka yksi vähemmistö on kantaväestöä huomattavasti menestyneempi ja toinen huomattavasti huonommin menestyvä vaikka vainoa ovat kokeneet menneisyydessä molemmat. Compare and contrast, niin kuin sanotaan.
Onko tosiaan niin että jos vaikka Pikku-Huopalahdessa olisi tällaista niin eikö valkoinen väestö alkaisi suht pian tehdä asialle jotain? Jos ei muuta niin muuttaisi ainakin pois, niin kuin paikoin tapahtuu.
<a href="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc" alt="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc">http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc</a>
Ja tämä tietysti johtuu huonoista neekerigeeneistä, mitään tekemistä ei ole
historiallisella rasismilla, orjahistorialla ja sillä, että vielä muutama vuosikymmen sitten mustalla väestöllä ei ollut täysiä ihmisoikeuksia?Puhut seurauksista joita epätasa-arvo ja ihmisten jakaminen "rotuihin" ja pahin kaikesta: "rotujen" arvottaminen hierarkkisesti tuottavat. Kyllä: Rasistismilla saadaan aikaan vihaisia ja rikollisia vähemmistöjä. Kuten esim. ruotsin "finnet", vaikka heidän polkemisensa oli sentään "vain" asenteellista ja verbaalista, ei mitään orjuutusta tai orjuuttamista...
Luulisi tyhmemmänkin valkean tajuavan, että erot johtuvat kulttuurista ja siitä, ettei kaikilla todellakaan ole mitään mahdollisuutta käydä koulua tai näyttää taitojaan. Koulutus ja naisten aseman parantaminen ko.alueilla olisi erityisen tärkeää. Afrikkalainen elämäntapa on erilainen ja kulttuuri, muutokset kulttuurissa tapahtuvat hitaasti ja onko meillä edes oikeus vaatia kaikkeen muutosta? hiv vähentyisi jos naisten tietoisuus ehkäisystä, sairaudesta, raskaudesta, synnytyksestä lisääntyisi. Mutta siitä, että tietoa annetaan, muutos tapahtuu hitaasti.
että sarjamurhaajat ovat kaikki valkoisia. Älä levitä sitä enää, jooko?
jos osaat selittää esim. alhaiset älykkyyslukemat, isättömät lapset ja hiv-esiintyvyyden ja rikollisuuden vuonna 2011 150 vuotta sitten loppuneella orjuudella, niin aika fakiiri olet. Aloita nyt vaikka noista. Nykyään on monia ohjelmia kuten Affirmative action (vuodesta 1962) ja sosiaaliapu, jota mustat saavat suhteellisesti eniten ja joilla pyritään auttamaan mustia jopa valkoisten kustannuksella. Silti kehitystä ei tapahdu. Kukaan elossaoleva tai edes hänen isoisänsä ei orjuutta ole kokenut mutta helpoin on aina muita syyttää jos menee perseelleen. Orjuutta ei pohjoisissa osavaltioissa koskaan edes ollut. Jos vertaa vaikka 100 vuotta myöhemmin tapahtuneisiin natsien juutalaisvainoihin, niin selitä nyt vaikka että kuinka yksi vähemmistö on kantaväestöä huomattavasti menestyneempi ja toinen huomattavasti huonommin menestyvä vaikka vainoa ovat kokeneet menneisyydessä molemmat. Compare and contrast, niin kuin sanotaan. Onko tosiaan niin että jos vaikka Pikku-Huopalahdessa olisi tällaista niin eikö valkoinen väestö alkaisi suht pian tehdä asialle jotain? Jos ei muuta niin muuttaisi ainakin pois, niin kuin paikoin tapahtuu. <a href="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc" alt="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc">http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc</a>
Ja tämä tietysti johtuu huonoista neekerigeeneistä, mitään tekemistä ei ole historiallisella rasismilla, orjahistorialla ja sillä, että vielä muutama vuosikymmen sitten mustalla väestöllä ei ollut täysiä ihmisoikeuksia? Puhut seurauksista joita epätasa-arvo ja ihmisten jakaminen "rotuihin" ja pahin kaikesta: "rotujen" arvottaminen hierarkkisesti tuottavat. Kyllä: Rasistismilla saadaan aikaan vihaisia ja rikollisia vähemmistöjä. Kuten esim. ruotsin "finnet", vaikka heidän polkemisensa oli sentään "vain" asenteellista ja verbaalista, ei mitään orjuutusta tai orjuuttamista...
valkoista tyhmyytta ja rikollisuutta ja sosiaaliavun tarvetta. Ei ole mustien yksinoikeus.
Oprah voisi olla kanssasi eri mielta siita onko kehitysta tapahtunut.
Vai olenko tullut sokeaksi?
Ja kun sinä nyt Ben Carsoninkin otit esille niin eikö siinä ole esimerkki että siellä Yhdysvalloissa pärjää, vaikka elämän lähtökohdat olisivatkin huonot?
Siinä sitä mallia muillekin mustille, lopettaisivat ainaisen valittamisen ja tekisivät jotakin itsensä eteen. Jos lukutaidoton teiniäiti pystyi pojistaan kunnon miehet kasvattamaan niin miksei sitten muutkin.
Kerrataas nyt vielä. USA:n väestöstä 6.5% on mustia miehiä mutta kokonaista PUOLET USA:n vangeista on mustia miehiä. Tälläkin hetkellä kolmasosa mustista miehistä USAssa on joko vankilassa, ehdonalaisella tai koeajalla vankilasta. USA:n hiv-tapauksista pyöreästi puolet vuosittain on mustilla vaikka he edustavat vain 13% väestöstä. 72% lapsista mustalle äidille syntyy avioliiton ulkopuolella, valkoisilla lapsilla vain 22% äiti ei ole naimisissa. Suomessa muuten luku on noin 40%, eli suomalaisittain luku ei varmaan tunnu ihmeelliseltä. Lapsi avioliiton ulkopuolella kuitenkin korreloi alhaisen koulutustason kanssa (Amerikassa). Mustien keskimääräinen omaisuus on vajaat 20% valkoisten omaisuudesta jne. jne. Koulutusvajetta ja sosiaaliapua ja testeissä todettua alhaisempaa älykkyyttä. USAssa monilla mustilla on eurooppalaisia geenejä vaikka sitä ei päältä näykään. Colin Powell on heistä yksi: Powell who is a 4 star general and George W. Bush’s secretary of state is officially Scottish. A representative of the HERALDRY SOCIETY OF SCOTLAND will present a certification with a coat of arms recognizing Powell as a Scotsman later this year. Although Secretary of State Powell’s parents hail from Jamaica, Colin’s mother (Maud McCoy) has heritage that traces back to Scotland. Yksi puoliksi valkoinen Barack Obama, Colin Powell tai Condi Rice ei taida kesää tehdä. Siinä jää vielä 40 miljoonaa mutta jotka sopivasti unohdetaan. Tällaisesta populaatiosta tulevat nämä teidänkin mahdolliset mustat miehenne ja yleensä Afrikasta tulleina lisäksi ovat 100% mustia.
Eräästä Barack Obamastakin esimerkiksi tuli mulattoitensa myötä lakaisukoneen kuljettaja.
Miksi et googlettanut vaikka 'prominent blacks' tai 'black universities'.
Toivottavasti et koskaan tule tarvitsemaan lapsellesi neurokirurgia sellaiseen vaivaan mita Suomessa ei osata hoitaa silla alan paras USAssa on musta mies.
Meidan osavaltiossa Secy of State on jo vuosia ollut musta, ihana mies jonka nimi sattuu olemaan White.
Kaikki USAn massamurhaajat ovat ollet valkoisia miehia (poikkeuksena yksi suomensukuinen nainen).
Aika usein nimittäin viittaat Oprahiin, tai siis meidän suomalaistenhan pitäisi kai kirjoittaa Oprah'n.
jos osaat selittää esim. alhaiset älykkyyslukemat, isättömät lapset ja hiv-esiintyvyyden ja rikollisuuden vuonna 2011 150 vuotta sitten loppuneella orjuudella, niin aika fakiiri olet. Aloita nyt vaikka noista. Nykyään on monia ohjelmia kuten Affirmative action (vuodesta 1962) ja sosiaaliapu, jota mustat saavat suhteellisesti eniten ja joilla pyritään auttamaan mustia jopa valkoisten kustannuksella. Silti kehitystä ei tapahdu. Kukaan elossaoleva tai edes hänen isoisänsä ei orjuutta ole kokenut mutta helpoin on aina muita syyttää jos menee perseelleen. Orjuutta ei pohjoisissa osavaltioissa koskaan edes ollut. Jos vertaa vaikka 100 vuotta myöhemmin tapahtuneisiin natsien juutalaisvainoihin, niin selitä nyt vaikka että kuinka yksi vähemmistö on kantaväestöä huomattavasti menestyneempi ja toinen huomattavasti huonommin menestyvä vaikka vainoa ovat kokeneet menneisyydessä molemmat. Compare and contrast, niin kuin sanotaan. Onko tosiaan niin että jos vaikka Pikku-Huopalahdessa olisi tällaista niin eikö valkoinen väestö alkaisi suht pian tehdä asialle jotain? Jos ei muuta niin muuttaisi ainakin pois, niin kuin paikoin tapahtuu. <a href="<a href="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc" alt="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc">http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc</a>" alt="<a href="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc" alt="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc">http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc</a>"><a href="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc</a>" alt="http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc</a>">http://www.youtube.com/watch?v=hTUw0vKksGc</a></a>