Somalialais-suomalaisilla pareilla on hätkähdyttävän kauniita lapsia.
Onko kukaan muu huomannut? Pitkäraajaisia, solakoita, sopusuhtaisia, ihonväri upean mulattimainen ja tumman ihon vastapainona usein hätkähdyttävän kirkkaat siniset tai vihreät silmät (ruskeasilmäisiä tosin valtaosa).
Onko kukaan muu huomannut?
Kommentit (171)
Jos oikeasti oltais jotain übermensch-porukkaa, niin kai me sitten pärjättäisiin jopa noissa urheilukoitoksissa. Vaan näkyy ne osaavimmat, kestävimmät ja lahjakkaimmat tulevan vähän muualta...
suomalaisethan voitti noi kisat mennen tullen 50-luvulla. Sittemmin maailma on muuttunut enemmän osaamista kuin urheilua korostavaksi. On aika vaikea peustella miksi kehittyneen maan pitäisi suunnata voimavaroja johonkin ympäräradan kipittämiseen. Taitaa olla muuten kautta aikain menestynein juoksija suoamalainen
moniin missikisoihin ja pärjäsikin suht hyvin.
Kauneus on katsojan silmissä ja lapsena moni voi olla söpö ja sitten isompana vähemmän söpö.
Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.
suomalaiset kuuluvat euraasialaiseen rotuun.
somalit ovat mielestäni varsin rumia (makuasioitahan nämä ovat). kauniina mulattina pidän sade nimistä laulajaa (britti-nigerialainen)
Seal ei ole somalialainen.
ja jokainen voi miettiä onko kaunis.
Onko ylipäätään oikein että ihmiset sekoittaa sadassa vuodessa kaiken samanlaiseksi, minkä luonto on muovannut erilaiseksi miljoonissa vuosissa. Missä se monikulttuurisuus/monimuotoisuus kun rodut sekoitetaan yhdeksi mössöksi?
Minusta mulatit eivät ole kauniita maitokahvinvärisine nahkoineen ja epämääräisine keltaisine kiharoineen. Heitä katsoessaan tuntuu kuin luontokin olisi heitä vastaan. Ovat aivan luonnottoman näköisiä.
Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.
Mites luulet niiden mulattien sitten kuitenkin yltävän luokan parhaiksi, saavan hyviä yo-tuloksia ja lukiotodistuksia. En usko meidänkään tuttavapiirin yhdestäkään suomalais-afrikkalaisesta nuoresta tulevan lakaisukoneen kuljettajia. Naapurin Nico-Petteristä sitävastoin kyllä.
kauniina mulattina pidän sade nimistä laulajaa (britti-nigerialainen)
http://images.hitfix.com/photos/312718/sade_article_story_main.jpg
Juu tuollaisia kammotuksia kadut täyteen ja luonnokauniit ihmiset pois. Mikä ihme tätä maailmaa vaivaa.
Lola Odusogako?
Mulatit ovat tutkimusten mukaan älykkyydeltään keskimäärin valkoisten ja mustien välissä ja joku saattaa oikein koulussakin pärjätä, en sitä kiellä.
Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.Mites luulet niiden mulattien sitten kuitenkin yltävän luokan parhaiksi, saavan hyviä yo-tuloksia ja lukiotodistuksia. En usko meidänkään tuttavapiirin yhdestäkään suomalais-afrikkalaisesta nuoresta tulevan lakaisukoneen kuljettajia. Naapurin Nico-Petteristä sitävastoin kyllä.

Miten kenekään tuttavapiirissä voi olla useita suomalais-afrikkalaisia lapsia? Luokan parhaaksi pääsee muuten teidän lähiökoulussa tn. varsin heikolla todistuksella.
Jopas täällä haukutaan suomalaisia ja ylistetään mulatteja. Ei ihme että tuollaisten äitien lapset joutuvat kiusatuiksi. Valitetaan rasismista ja itse ollaan niin ylimielisiä ja haukutaan naapurin valkoisia lapsia. Mulatit ovat siis parempia ja ylivertaisempia kuin muut, selvä.
Sekä ulkonäöltään että juurettomia sisäisesti. Kärsivät koko elämänsä äitinsä virheestä. Kuten nyt esim. juurikin tämä Halle Berry, joka kärsii huonosta itsetunnosta.
moniin missikisoihin ja pärjäsikin suht hyvin.
Kauneus on katsojan silmissä ja lapsena moni voi olla söpö ja sitten isompana vähemmän söpö.
Älyllä afrikkalaiset tutkimusten mukaan eivät ole pilattuja myöskään joten kovin älykkäitä ei mulattilapsistakaan keskimäärin tule. Lohduttaa se tietty jos sattuu olemaan söpö kun lakaisukonetta kuljettaa.
Eräästä Barack Obamastakin esimerkiksi tuli mulattoitensa myötä lakaisukoneen kuljettaja.
Jopas täällä haukutaan suomalaisia ja ylistetään mulatteja. Ei ihme että tuollaisten äitien lapset joutuvat kiusatuiksi. Valitetaan rasismista ja itse ollaan niin ylimielisiä ja haukutaan naapurin valkoisia lapsia. Mulatit ovat siis parempia ja ylivertaisempia kuin muut, selvä.
tehokkaasti viestit, joissa ylistettiin suomalaisten ylivertaisuutta ja haukuttiin mulatit. Ap:n viestissä ei muuten haukuttu ketään. Kertoi vain, miten on huomannut monen mulatin olevan kaunis...
Seal ei ole somalialainen.
ja jokainen voi miettiä onko kaunis.
Onko ylipäätään oikein että ihmiset sekoittaa sadassa vuodessa kaiken samanlaiseksi, minkä luonto on muovannut erilaiseksi miljoonissa vuosissa. Missä se monikulttuurisuus/monimuotoisuus kun rodut sekoitetaan yhdeksi mössöksi?
Minusta mulatit eivät ole kauniita maitokahvinvärisine nahkoineen ja epämääräisine keltaisine kiharoineen. Heitä katsoessaan tuntuu kuin luontokin olisi heitä vastaan. Ovat aivan luonnottoman näköisiä.
todella hyvin säilynyt. Mikä tuossa oli sinusta luonnotonta? Huulipunako?
Onko muuli kauniimpi kuin hevonen? Muuli=mulatti (hevosen ja aasin risteytys)
Miettikää miten luonto on nämä asiat tarkoittanut. Luonto on luonut eri rodut vaalittaviksi eikä sekoitettaviksi. Luonnolta on mennyt mosaikkinsa luomiseen miljoonia vuosia.

Aasi ja hevonen ovat eri laleja, jotka ovat aika lähellä toisiaan. Siksi voivat risteytyä, tosin jälkeläinen (muuli) ei ole enää hedelmällinen.
Ihminen on ihminen on ihminen. Kaikki ihmiset ovat samaa lajia. Onko "luonnotonta", että musta ja valkoinen hevonen saavat ruskean varsan? =P
Ihminen on ihminen on ihminen. Kaikki ihmiset ovat samaa lajia. Onko "luonnotonta", että musta ja valkoinen hevonen saavat ruskean varsan? =P
Näytä mulle mustaihoinen hevonen.
Kyllä ihmisia on monen eri rotuisia.
Ihminen on ihminen on ihminen. Kaikki ihmiset ovat samaa lajia. Onko "luonnotonta", että musta ja valkoinen hevonen saavat ruskean varsan? =PNäytä mulle mustaihoinen hevonen.
Kyllä ihmisia on monen eri rotuisia.
Googlaapa vaikka. Ja jos jossain fantasiamaailmassa olisikin, niin rotu on eri kuin laji. Labradorinnoutaja ja kultainen noutaja ovat eri rotuja koiramaailmassa. Niiden jälkeläiset ovatkin ihan uskomattoman luonnottomia... tai ehkä ei.
Suomalaisen tautiperinnön tautien ilmaantuvuus on luokkaa 1:10 000–1:100 000. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jotain tiettyä yksittäistä tautia sairastavia syntyy Suomessa enintään 10 vuodessa.