Surettaa ja suututtaa niin vietävästi pojan puolesta :(((
Eilen oli kavereille synttärijuhlat ja olimme kutsuneet 7 kaveria juhliin. Kutsussa pyysin ilmoittamaan jos ei pääse tulemaan. Yksi ilmoitti heti kun oli kutsun saanut ja yksi ilmoitti pari päivää aikaisemmin etteivät pääse. Jäljelle jäi siis viisi jotka olivat tulossa.
Kun juhlien piti alkaa, niin kukaan ei tullutkaan. Odottelimme 5 minuutta, 10 minuuttia ja lopulta kaksi tuntia eikä kukaan tullut. Eivätkä edes ilmoittaneet mitään. Mies meinasi jo eilen suutuspäissään soitella niille viidelle vanhemmalle ja kysellä miksi eivät tulleet saati sitten ilmoittaneet mitään. Onneksi sain estettyä.
Voitte vaan arvata pojan mielipahaa ja surua kun kaikki valmiiksi katettu ja herkut tehty ja sotettu eikä kukaan ilmaannu paikalle.
Poika ei ole kaikkein suosituin luokalla, mutta että kukaan ei tule oli minullekin aikamoinen pettymys. Ei varmaan kelpaa enää nykyään ns köyhisbileet kotona van pitää olla kaikenmaailman hoploppibiletiä...
Olipa kiva lähettää pettynytta lasta tänään koulun retkelle jota oli niiiin kovasti odottanut. Ei olisi enää sinnekään halunut mennä.
Kommentit (168)
lähemmäs 20 lasta ja hän oli ainut vieras. 2 oli ilmottanut ja peruuttanut. Olin todella äimistynyt moisesta käytöksestä enkä tajua vieläkään miten aikuiset kehtaavat käyttäytyä noin. Nytkin oli kyse eskari-ikäisestä lapsesta. Kutsut oli laitettu päiväkodin lokerikkoon, joten jokaisen lapsen vanhempi sai kutsun.
Meidän pojalla vähän samaa vikaa että epäilee ettei kavereita tulisi syntymäpäiville eikä sen takia ole halunnut kaverisynttäreitä ollenkaan. Perheen kanssa juhlimmekin sitäkin suuremmin sitten!
tulipa paha mieli poikasi puolesta! :(
Olisiko teillä esim. tuttavaperheiden lapsia tai pojan muita kavereita, joita voisitte kutsua vaikka tänä iltana kylään, ja syödä niitä synttäriherkkuja? Ei tietenkään korvaa mitenkään sitä, että koulukaverit jättivät tulematta, mutta voisi silti saada pojallenne edes hiukan iloisemman mielen.
Olimme uusia OKT-alueella, muualta muuttaneita. Poika itsekin halusi kutsua uusia kavereita ja totustua muihin, kutsuimme muistaakseni toistakymmentä lasta. Katoin pihalle isot grillijuhlat, pyysin pari kaveriperhettänikin varmuuden vuoksi.
Poika istui yksin portailla ja odotti, odotti. 1 ainoa kaveri tuli ja minäkin taisin itkeä salaa paistinlastani kanssa pihagrillin ääressä. Soitin omalle kaverille perään ja kerjäsin heitä käymään edes hetken.
En unohda tuota koskaan, vaikka kaikesta on 11 vuotta ja poika täyttää 2.6. 18 vuotta. Nyt kavereita on onneksi valtavasti.
Nykyajan tärkeilevät nousukkaat eivät välitä tuon taivaallista peruskäytöstavoista. Pitäkää pojalle yllätyssynttärijuhlat sukulaisten ym kanssa, ensin varmistat, että vieraat todella ovat tulossa.
Ei varmaan kuitenkaan ole kiinni "halpisbileistä", kyllä meillä ja tuttavailla niissä käydään ihan yhtälailla.
kutsuttiin anoppi miehensä kanssa, täti miehensä kanssa ja 2 kummiperhettä. Anoppi oli rantalomasta niin väysynyt, että eivät jaksaneet tulla, täti järkkäsi oman illanvieton samalle illalle ja vain yksi kummiperhe pääsi tulemaan. Onneksi poika oli niin pieni, ettei ollut moksiskaan. Itse en mennyt sitten anopin 60v juhliin, kun olin niin väsynyt...
Eli viime kesänä oli kutsuttu serkut perheineen sekä kummit viettämään pojan synttäreitä. Yllätys oli suuri kun ainoastaan isovanhemmat ja yhdet serkut tulivat. Kummit (yht 5 paria perheineen) sekä loput serkut jätti tulematta! Kukaan ei ilmoittanut etteivät pääse, jättivät siis tulematta! Törkeää mielestäni ja pojan suru oli kyllä aikamoinen. Oltiin yhdessä leivottu ja laitettu kaikki hienoksi ja poika oli itse valkannut hienot vaatteet päälleen ym. ja sitten lähes kukaan ei tule!
Onneksi mummi ja pappa sekä yhdet serkut kuitenkin tulivat, mutta kyllä niitä muitakin hartaasti odotettiin ja petyttiin kun eivät tulleetkaan.
Voin todellakin kuvitella poikasi surun :( Todella todella törkeää käytöstä lasten vanhemmilta!!!
eilen ja tulivat kahville ja "juhliin". Poika koko illan itku kurkussa yritti olla reipas ja iloinen vaikka toivomansa juhlia ei tullutkaan. Molemmat kummitäditkin olivat ihmeissään ja jopa järkyttyneitä.
Kutut ovat menneet perille koska annoin ne näiden lasten vahemmille erässä koulun tilaisuudessa, joten siitäkään ei ole kyse.
ap
ja pyysin kaikki sukulaiset ja kummit.
Kukaan sukulaisista ei tullut ja yhdet kummit tulivat nekin paljon myöhässä.
Sen koommin en ole sukulaisiani viitsinyt kotiini enää kutsua. Loukkaannuin sydänjuuriani myöten.
Mutta ovatko lasten vanhemmat tienneet kutsusta mitään, vai onko kutsut jääneet repunpohjalle. Toisekseen sunnuntai on valitettavasti huono päivä järjestää kaverisynttäreitä, monilla on muuta toimintaa perheen kanssa. Mutta silti on törkeää jättää ilmoittamatta etteivät tule.
eilen ja tulivat kahville ja "juhliin". Poika koko illan itku kurkussa yritti olla reipas ja iloinen vaikka toivomansa juhlia ei tullutkaan. Molemmat kummitäditkin olivat ihmeissään ja jopa järkyttyneitä. Kutut ovat menneet perille koska annoin ne näiden lasten vahemmille erässä koulun tilaisuudessa, joten siitäkään ei ole kyse. ap
Saatko tänään hei mahdollisesti jotain juhlantynkää serkuille tmv pykättyä? Tai leffaan, teatteriin tms kivaa ohjelmaa oman perheen kesken?
meille käyny muuten samallalailla,mutta meille tuli sentäs yksi.
Voin kuvitella lapsen mielipahaa. Meillä syksyllä 7 vuotta täyttävä suunnittelee jo nyt synttäreitään ja miettiiä, mitä siellä tehdään ja mitä tarjotaan. Jos sitten kukaan ei tulisikaan, niin pettymys olisi valtava.
Jos sulla on pokkaa, niin laittaisin kaikille kutsutuiden vanhemmille sähköpostin, jossa kertoisin, mitä tapahtui ja esittäisin toiveen, että jatkossa ilmoittavat, jos eivät pääse tulemaan.
Mulle ei tulisi mieleenkään jättää ilmoittamatta, jos lapsi ei pääse tulemaan. Erittäin outoa käytöstä!
Mulle itelle on käynyt kerran vappuna niin, että pidin bileet (olin tuolloin lapseton sinkku) ja kutsuin paljon kavereita ja ison osan piti olla tulossa, mutta lopulta sitten yksi kaveri tuli ja muista ei kuulunut mitään. silloin otti päähän, mulla oli aika paljon varattuna ruokaa ja juomaa ja olin kyllä vihainen.
ja kysynyt, että miksi lapsi ei tullutkaan, vaikka ette olleet ilmoittaneet siitä, ettei hän pääse.
Asiat on oikeasti hyvä selvittää ihan rehellisesti. Jotkut voivat ehkä närkästyä siitä, kun heiltä kysellään asiasta, mutta sellainen ihminen on mokannut ja närkästys tulee siitä, että hän itsekin tietää mokanneensa.
Erityisen huolestuttavaa on se, että ketjussa useampikin kertoo vastaavanlaisista tapauksista... Kuinka paljon voi tässä maassa olla tuollaisia törppöjä!
tulipa oikein paha mieli poikasi puolesta. Itselläni 2v poika ja vielä ei tietenkään kaverisynttäreitä olla pidetty, meillä niin suuri suku, että tupa on ollut kirjaimellisesti täynnä kumpanakin vuonna sukulaisista. Mutta sressaan jo valmiiksi sitä, että sitten kun kaverisynttäreitä aletaan pitämään, sitä kaikkea sressiä että kuka tulee ja kuka ei tule. Ja totta, että vanhemmistahan tuo suureksi osaksi johtuu, vanhempien pitäisi sen vertaa ajatella myös toisten lasten puolesta=/
Miten voikaan aikuiset ihmiset olla noin typeriä, etteivät mitään vaivaudu ilmoittamaan, jos eivät pääse juhliin???!!!
Itseänikin ihmetyttää ettei kukaan noista viidestä vaivautunut perumaan tuloaan. Meillä on kerran yksi kutsu jäänyt repun pohjalle ja jäi menemättä perumatta ja vieläkin vähän kaivelee se osaltamme.
Tsemppiä teille, keksikää jotain kivaa perheen kesken!
:(. Toivottavasti kiva kesä kuitenkin ja kivoja leikkejä vaikka serkkujen tai naapurin lasten kanssa. Höh :(.