Onko tämä reilua: KULUJEN jakaminen?

Ja jos!!! viisastuu ja antaa rahansa yhteiseen kassaan niin sitten voi tulla takaisin kukkapuskan kanssa.



Siis kaikki rahanne yhteiseen kassaan josta maksetaan kaikki menonne. Jos jotain jää yli niin ne menevät puoliksi teille, ihan sama kukla tienaa ja mitä jos on perhe. Jos ei käy niin jätä nyt jäähyväiset mieluummin kuin muutaman vuoden päästä todella katkerana. Tuollainen on täysin mahdoton tilanne.

Tähänkin pätee se yksinkertainen tosiasia, että perhe elää perheen yhteisillä tuloilla ja niiden suoman elintason mukaan. Se jos mikä on ihmisten vaikea ymmärtää.

Miten voikin olla niin lapsellisia ajatuksia nykypäivän aikuisilla, että perheessä on kaksi eri elintasoa. Ja toisen palkasta se yhteisen tason ylimenevä osuus käytetään vain hänen matkusteluunsa tms.

Ja kuten joku virheellisesti jossain vaiheessa ymmärsi yhteiset rahat, niin ei se silti tarkoita sitäkään, että kaikille on pakko ostaa yhtä paljon tavaraa, VAAN sille ostetaan kenellä tarvetta on.

Tietystikään ei saa olla kahta eri elintasoa. Ja tietysti ostetaan kenelle tarvetta on. Joskus vaan elintasovaatimukset ja tarpeet voivat olla niin kovasti erilaiset. Meillä tienataan suurinpiirtein saman verran. Mutta toisen tarpeet esimerkiksi että pitää olla aina uusinta viihde-elektroniikkaa vaikka vanhallakin tulisi ihan hyvin toimeen niin se on se ongelmallinen juttu meillä. Uskomattomia summia menee joskus. Minun mielestäni ne rahat voisi käyttää muutenkin. Meillä homma vielä toimii mutta voin kuvitella että perheessä jossa rahat tekevät tiukkaa niin varmasti tulisi kiistaa. Jos sen lisäksi että rahat tekisivät tiukkaa niin vielä tienaisin enemmän niin saattaisipa hyvinkin tulla sanomista tuosta viihde-elektroniikasta...

Kyllä se nyt vaan on niin, että sinkkumiehillä usein rahaa on ns. helvetisti ja heti kun lyöttäytyy yhteen naisen kanssa löysälle rahalle löytyy heti käyttöä. Naisilla taas päinvastoin, elintaso nousee miehen myötä, asutaan asunnossa johon ei olisi ilman miestä varaa, ajetaan hienommalla autolla kuin sinkkuaikoina jne.

huonostipalkatun ammatin.



Eihän ammattia valita noin vain valintamyymälän hyllyltä. Meillä jokaisella on omat ominaisuutemme ja toisen ihmisen persoona on sellanen että hän on omimmillaan esim hoivatyössä. Mitä järkeä sellaisen ihmisen on väkisin lukea itsensä insinööriksi, hän inhoaisi työtään eikä koskaan olisi hyvä siinä. Sen sijaan olisi loistava sairaanhoitaja. Niin, että tasan ei käy onnenlahjat.

Kun mieheni oli sinkku, hänellä oli opintolainaa eikä autoa.



Minulla oli säästöjä ja isäni antama auto. Kun menimme naimisiin, maksoin mieheni opintolainat pois, ja mies sai automme käyttöönsä. Itse asiassa se käytännön syistä siirrettiin hänen nimiinsäkin.



Sukupuoli ei oikeasti kerro esim kuinka varakkaasta suvusta tulet.

Että ei se tutkinto, tai edes miesvaltaisen alan valinta, takaa hyvää palkkaa.

Minä kun menin miehen kanssa nuorena yhteen, hänellä oli yksi kassillinen tavaraa jonka toi mukaansa minun (ja pankin) omistamaan asuntoon. Oli pitkään hanttihommissa/työttömänä/opiskeli. Minä hoidin asuntolainan kunnes kämppä oli maksettu.



Nyt kun ollaan vanhempia, meillä on yhteinen asunto, laskut maksetaan suunnilleen puoliksi, omat tilit on kummallakin ollut aina.

Jos nyt ajattelen omaa ystäväpiiriäni, veljiäni jne, niin sinkkumiehillä on yleensä löysää rahaa KOSKA he eivät osta mitään "järkevää". He eivät juurikaan matkustele, eivät sisusta, eivät syö kunnolla, laittavat kaiken rahansa autoon ja baariin.

Tottakai muista tuntuu, että onpas sitä löysää rahaa kun on varaa ostaa kallis auto tms.

Minullakin oli varaa köyhänä opiskelijana polttaa aski päivässä ja käydä ravintolassa joka viikonloppu jos halusin. Sitä tingittiin sitten jostain muusta (kaikesta ;))... Tänä päivänä kolmen lapsen äitinä ei löysää rahaa enää niin vain olekaan, ei puhettakaan, että olisi varaa samanlaiseen huvielämään.

Yleensä kun ikää tulee ja ihminen kypsyy, arvomaailma muuttuu.

Haluaa mukavamman asunnon, haluaa ehkä matkustella laadukkaammin ja kauemmas, haluaa syödä hyvin ja terveellisesti.

Jos pariskunta ostaa kalliin asunnon niin ei kyse ole aina siitä, että nainen haluaa päästä miehen siivellä nostamaan omaa elintasoaa.

Ehkä mies haluaa itse asua mukavasti ja on valmis maksamaan siitä vähän enemmän kuin puolisonsa? Loppujen lopuksi sinä et tiedä, miten kukakin pariskunta hoitaa asioitaan. Ehkä se huonommin tienaava nainen hoitaa enemmän kotitöitä siellä luxus-lukaalissa tms?

Ja jos vielä ajatellaan meitä normaalituloisia, niin kyllä se elintaso nousee molemmilla siinä vaiheessa kun lyöttäydytään yhteen.

Ei meillä kummallakaan olisi varaa asua tällaisessa asunnossa mikä meillä nyt on! Paljon muutakin olisi toisin jos olisimme molemmat sinkkuja.

Kyllä se nyt vaan on niin, että sinkkumiehillä usein rahaa on ns. helvetisti ja heti kun lyöttäytyy yhteen naisen kanssa löysälle rahalle löytyy heti käyttöä. Naisilla taas päinvastoin, elintaso nousee miehen myötä, asutaan asunnossa johon ei olisi ilman miestä varaa, ajetaan hienommalla autolla kuin sinkkuaikoina jne.

Yleensä en suosittele eroa, mutta sinun tapauksessasi en epäröi ehdottaa sitä.

Avopuolisollasi ja tulevalla isällä ei näytä olevan mitään käsitystä siitä, että hän on viimeistään lapsen synnyttyä perheen elättäjä, eikä siihen vaikuta papin aamenet.

On vaikea uskoa, että puolisollasi on sinua kohtaan positiivisia tunteita - päinvastoin hänen käytöksensä vaikuttaa siltä, että hän haluaa nöyryyttää ja alistaa sinua.

Vaikka haluaisitkin jatkaa miehen kanssa, on sinun viisainta hakea heti omaa asuntoa, saat siihen asumistuen ja lapsen synnyttyä miehen on maksettava elatusapua. Kun olet omillasi saat rauhassa miettiä mitä tahdot (kuten avomiehesikin) on ehkä mahdollista, että mies ymmärtää, että hänen perheensä onkin nyt lapsi ja lapsen äiti, eivätkä vain hänen omat vahempansa (ellei ymmärrä on parasta pysyä visusti erossa miehestä jatkossakin).

Hieman miesnäkökulmaa ja erilaista näkökulmaa keskusteluun. Tosin todennäköisesti leimaudun vielä pahemmaksi urpoksi kuin APn mies mutta ei voi mitään. Kerron vain miten myös voi käydä ja saatte sitten arvostella onko se reilua eli ei. Kaikki alkoi jo yli 17 vuotta sitten kun jonkun aikaa seurusteltuamme muutimme yhteen. Ensiksi vuokralle omaan yhteiseen vuokra-asuntoon. Mielestäni vähän liian kalliiseen asuntoon mutta ajattelin että jos hän sellaiseen haluaa niin kaipa hänellä on varaa sitten maksaa puolet vuokrasta. Ja heti meni pieleen. Jonkun ajan kuluttua kävi ilmi että hän oli opiskeluaikanaan viettänyt niinsanotusti täyttä elämää ja käytännössä lähes koko hänen palkkansa meni opintolainojen korkoihin ja lyhennyksiin. Opintolainoja oli noin 4 kertaa enemmän kuin minulla vaikka minä olin opiskellut pitempään. Että eletty oli. Mutta vähän ajan päästä kun lainojen lyhennykset alkoivat ja korot olivat korkealla niin minä maksoin "kaiken" eli vuokran, auton, matkat, ruoat, hänen vaatteensa ja runsaan määrän hänen ns heräteostoksiaan. Joita riitti. Tingin omista menoistani varsin paljon että sain rahat riittämään. Käytännössä minulla ei ollut omia menoja, ei harrastuksia ei mitään puhumattakaan että olisin voinut haaveilla jostakin. Siinä vaiheessa olisi hälytyskellojen jo pitänyt alkaa soida ja olisi pitänyt nostaa kytkintä. Mutta ei, jostakin syystä pidin hänestä kuitenkin. Sitten mentiin naimisiin ja ostettiin oma asunto. Ja tulonjako ja menonjako oli edelleen että hän huolehti omat lainansa ja ehkä jotain pientä ja minä sitten "loput". Jossakin vaiheessa yritin tehdä sellaisen systeemin että jaoimme laskut että minulle sinulle jne. Mutta ei toiminut. Kun hänellä palkkapäivän jälkeen oli rahaa niin sitä sitten oli ja se sitten meni. Nopeasti, melkein mihin tahansa. Aina piti jotakin ostaa. Kun sitten sovitut laskut piti maksaa niin rahaa ei löytynytkään. Mistään. Kaikki mennyt. Opin pian siihen että minun täytyi aina yrittää säästää ja varautua vaikka mihin. Aina varuillani ja varpaisillani. Tein kahta työtäkin että olisin saanut rahat riittämään ja itsellenikin jotain mutta hyvin usein kävi niin että kun kuvittelin että olin saanu vähän jotain säästettyä niin eikös vain puolisoni ollut ostanut jotakin ja minulla ei ollutkaan yhtään rahaa. No, lapsiakin sitä sitten tuli, kaikkiaan kolme. Hän halusi lapsiaan hoitaa kotona ja näin tehtiin. Tässä tilanteessa siis maksoin kaiken elämisen, lasten kulut jne kaikki. Hän maksoi lapsilisillä jne saamillaan tuloilla omaa opintolainaansa. No, se opintolaina onneksi loppui aikanaan ja kun rahaa oli enemmän niin hän halusi jäädä lasten kanssa kotiin. Ja jäikin. Maksumiehen osani siis jatkui. Tietysti hän hoiti lapset ja kodin mutta kyllä tuollaiset puskista tulleet pikahankinnat vähän ottivat nuppiin. Otetaan vaikka esimerkkinä niin vähintään kerran vuodessa koko taloon piti ostaa uudet verhot. Ja paljon sellaista tavaraa jonka minä luokittelen osastoon tarpeetonta tavaraa. Minä yritin säästää omistani edelleen mutta kaikki raha meni. No, sitten hän halusi töihin. Valitettavasti vain sopiva työpaikka oli kovasti kaukana. Mutta siihen hän halusi. Koska matka on pitkä niin piti tietysti olla hyvä auto alla. En kehtaa edes sanoa kuinka hyvä mutta hyvä. Tuon tasoinen jolla minä olin ajanut vuosikaudet parhaimmillaan 30.000 kilometriä vuodessa öin ja päivin työn merkeissä ei kelvannut. Parempi piti olla. Hirveetä syyllistämistä että minä haluan hänen kuolevan huonossa autossa maantiellä työmatkalla. Eli hän sitten sai autonsa. Valitettavasti kun hänen palkkansa on mikä on niin se vain johti tilanteeseen jossa lähes koko hänen palkkansa menee työssäkäynnin kustannuksiin. Maksimissaan 200 euroa jää kun vähennetään autolaina + auton kulut + polttoaineet + muut välttämättömät kuten ruoka työpäivinä. Jos lasketaan vaatteet, meikit yms ("Pitäähän töissä olla hyvän näköinen!") niin lopputulos on noin nolla. Lasten elatukseen ei jää mitään eli hän ei siten siihen osallistu. Paitsi lapsilisillä mutta nekin hän laskee omaksi tulokseen ja käyttää niitä sen mukaan. Hän on nyt olla töissä noin puolitoista vuotta. Ja koska hän käy töissä niin hänhän saa omalla palkallaan ostaa mitä haluaa. Ja ostettu onkin. Mistään ei koskaan keskustella että tarvitaanko tai ostetaanko, hän vain ostaa. Ja luottokorttejahan pitää olla. Ja useampi niitä onkin. Mutta puolentoista vuoden jälkeen tilanne on se että hänellä on lähes kaikki luottokortit limiitissä, lisäksi on tililuottoja ja muuta. Yhteensä vähintään 5000 mutta taitaa olla yli 6000 euroa. Niin että kohta ollaan taas siinä mistä aloitettiin kun maksoin hänen opintolainansa. Kun eihän hän pysty käteen jäävillä max 200 eurolla noita maksamaan. Mutta mitä sanotte, onko reilua ja kohtuullista?

Onkohan tämä "Herra100" vielä hengissä? Ja mikä mahtaa olla tilanne?

Ap:n teksti on ihan, kuin omasta elämästäni tällä hetkellä. Itselläni on vielä 9 vuotias tytär ja äitiyslomaa takana 3 kk. Tuntuu,että elän päivittäin täysin sumussa, kun mietin raha-asioitamme ja rahan riittämistä. Meillä kulu- ja menorakenne lähes ap:n kaltainen. En voi haaveillakkaan itselleni uusista vaatteista saati tyttärelleni. Vauvalle saan onneksi tutuiltani vaatteita.

Jos erehdyn ottamaan asian esille, olen nainen, joka hyväksikäyttää miehensä autoa, makaa vain kotona jne...Koitan tätä nykyä vältellä tilanteita, jossa pitäisi lainata miehen autoa. Kaupassa käymme kävellen ja esim. ruokakuluissa olen oppinut säästämään tekemällä paljon itse. Toki myös tekemäni ruoat ja puhtaat vaatteet kelpaavat miehelleni jostain syystä. Ai, miksikö jaksan tälläistä ? Sitäpä itsekin ihmettelen.

Miksi ihmeessä 440 suostut elämään moisessa suhteessa?? Kerro yksi hyvä syy mikset lähde??

kun opiskelimme molemmat maksoivat 500e yhteiselle tilille josta meni vuokra, ruoka ym yhteiset. mies kavi jo toissa opintojensa ohella (ja itsekkin tein vkl) ja tienasi 2500e kk. jaoimme silti kaikki kulut "sentilleen".



kun menimme naimisiin sovimme etta kaikki on yhteista. menimme pankkiin ja kaikista tileista tehtiin yhteisia (ei siis vain kayttooikeutta). minun vanhastani saasto- ja miehen vanhasta kayttotili. valmistuin samana kesana ja menin toihin. tienasin silti vahemman kuin mieheni (4000e vrt 2500e).



muutama vuosi sitten muutimme ulkomaille ja vain mies oli aluksi toissa. silti (ihan erikseen sopimatta) kaikki avaamamme tilit olivat yhteisia. ainoa poikkeus paikallinen tyonantajan tukema elakesaastotili joka siis molempien omissa nimissa. naihinkin tosin toisella edunsaajaetu. minakin olen nyt toissa ja edelleen tienaan 1/2 mita mies (nyt puhutaan jo aika isoista tuloista $70 000 vrt $ $145 000).



olen nyt raskaana ja koska tassa maassa ei ole kuin 6vk aitiysloma, jaan kotiin. tulen siis olemaan palstan mukaan loinen, koska kaikki rahamme ovat edelleen yhteisia. onneksi mieheni on ihan ok loiselajan kanssa asumisesta :) varsinkin kun tuo toinen loinen tuolta pullahtaa..

Kannattaisiko kysyä että voisiko hän ostaa sinulle vaatteita tai ostat vaatteen ja jätät ruuan ostamatta. Eihän se mieskään silloin syö...

Avatkaa vaikka yhteinen tili johon kortit molemmille, laskette paljonko tarvitaan vuokraan, laskuihin, ruokaan ja lapsen tarvikkeisiin kuussa ja tuon summan jaatte mieheni kanssa tulojen suhteessa (sä noin 15 % mies loput) niin että molemmat laittaa oman osuutensa tilille kerran kuussa. Loput tulot voi pitää omilla tileillä ja käyttää omiin menoihinsa tai laittaa säästöön niinkuin parhaaksi näkee.



Ootteko muuten naimisissa?

miettimättä näitä asioita ensin.

Minulla oli juuri tuollaista ex-miehen kanssa=(Maksoimme kaikki puoliksi ja mies aina valitti kun mulla ei oo yhtään rahaa..no tuloni olivat kolmasosa miehen tuloista koska olin hoitovapaalla..viimein tajusin erota ja miestä ero suututti kun ei enään saanutkaan palkastaan niin paljon säästöön kun asui yksin,maksoi elarit yms..kun erottiin mies oli säästänyt suhteemme aikana sievoisen summan tililleen=(Joskus jopa lainasin mieheltä esim 20e rahaa ja sit piti maksa takaisin..olin nuori ja tyhmä ei voi muuta sanoa=)

Nyt olen uudessa suhteessa ollut jo vuosia ja se maksaa jolla on rahaa,taas olen hoitovapaalla ja meillä mies hoitaa asumismenot ihan yksin yms..

Kulujen jakamine on ok, jos on kyse kahdesta yksilöstä jotka vaan sattuvat asumaan kimpassa. Mutta nyt kun olet raskaana, ja varsinkin kun lapsi syntyy, olette perhe ja sen elättämiseen jokainen osallistukoot kykyjensä mukaan!



Mun tulot on yli 3 tonnia ja miehen noin 400! En tuota kuitenkaan ruoatta ja vaatteita jätä, sillä onhan hän osa perhettäni.

kyllä meillä ainakin on yhteiset rahat. tai kumpikin saa tahoiltaan rahaa, ne lyödään sitten yhteen ja ostetaan mitä tarvii. Kyllä ei helppoa olisi, jos joka saamarin ketsuppipurkkikin pitäis jakaa puoliksi. Mites kun vauva syntyy niin ostatteko kaikki vaipat, vaatteet, ruoat ym. sentilleen puoliksi? Tai sit yksinkertasesti et liiku kotoa mihinkään, oot pyyhe päällä kasvavan mahan kanssa ja annat miehes hoitaa kaikki kodin ulkopuolella hoidettava. Sanot vaan, ettei ole rahaa ostaa vaatteita. Että saa mies hoitaa yksin kaupassa käynnit ym.

kai te jaatte jokaisen leivänmurunkin tasan ja molemmat pesee vaan omat pyykkinsä ja vaihtaa oman lakanansa jne...