Oltaispa jätetty toi vauva tekemättä =(

palkaat lapselle hoitajan.Meillä käy joka toinen viikko mll:n hoitaja muutaman tunnin ja jo se helpotaa omaa jaksamista että tietää päsevänsä joskus jonnekkin=)itsellä on tuo että en pysty nukumaan vaika oonkin ollut muualla nukumassa,ja oon päättänyt että en sitten nuku,kyllä se uni joskus tulee mutta voi viedä vuosia ennen kun rytmi normalisoituu.Jos oon ollut muualla nautin siitä että saan maata rauhassa ilman huutoa ja uni saattaa tulla..jos ei tule niin sitten ei tule.Ollaan myös päivät lähinä ulkona,ulos huutoa mahtu ja vauva nukkuu paremmin kun möyrii maassa tuntikausia=)kyllä vauvaan voi uupua..mutta uupumuksesta voi myös selvitä,ei kannata vaatia itseltään liikoja=)

Ei minun 3 lasta kyllä ole huutaneet häiriöksi asti...

Raskaistan jälkikäteen ajatellen oli pikkulapsi vaihe. Se oli loputonta ja tauotonta VAHTIMISTA. Hetkeksikään ei saanut tarkkaavaisuus herpaantua, ettei lapsi sillä aikaa syöksynyt johonkin vaaraan. Silloin saneerasin kidinkin niin paljaaksi kuin mhdollista ja kaikkiin oviin ja laatikoihin turvalukot. Silloin olin väsynyt!

niin alat saamaan hajua, mitä väsymys tarkoittaa. Sen jälkeen lisäät siihen taas jatkuvan huolen lapsen terveydestä, kun moneen vaivaan on jo hoitoa etsitty ja annettu, ja lapsi edelleen huutaa. Mieti millaisen huolen ja stressin se äidille antaa, ja lisäät sen siihen kaiken väsymyksen päälle. Silloin alat saamaan jo parempaa aavistusta, mitä on väsymys.

Ja seuraavaksi lisäät vaikkapa vielä sen ulkopuolelta tulevan syyllistämisen, mitä jotkut ystävälliset osoittavat, kun äiti ei osaa hoitaa vauvaansa hiljaiseksi ja kun äiti väsyy oman vauvansa hoitamisesta. Lisää se vielä kaiken kukkuraksi ja mieti, miten väsymystäkin voi olla kovin eri asteissa.

Vaikka lapseni oli todella vaikea vauvana ja on ns. vaikea tapaus edelleen, lähes 3-vuotiaana, en KOSKAAN, IKINÄ ole toivonut ettei häntä olisi tehty. Tuntuu todella pahalta lapsesi puolesta. Ei hän ilkeyttään hankala ole ja ansaitsisi äidin joka häntä rakastaa, oli se vauva-aika kuinka rankkaa tahansa. En tiedä millaisessa haavemaailmassa olet elänyt, mutta valitettavasti totuus on että elämä lasten kanssa ei ole ruusuilla tanssimista.

Ajatus, että miksi piti mennä tekemään lapsi. En koe olevani huono vanhempi sen takia tai etten rakastaisi lastani. Ymmärrän ja hyväksyn itselleni kaikki tunteet enkä lähde syyllistämään itseäni. Jos on väsynyt niin on väsynyt. Valvottuani pitkään, ajattelin jopa, että tipahtaisipa sängystä ja kuolisi niin pääsisin pahasta. Ja jos joku väittää ettei lapset herätä kuin positiivisia tunteita niin hän huijaa vain itseään.

Millasia negatiivisia tunteita tässä sitten pitäisi tuntea? En todellakaan teidä. Ja esikoinenkin on jo sentään 16v.

Ihan oikeasti, kerro mulle millasia negatiivisia tunteita mulla pitäis olla lapsistani.

varmasti jokainen äiti on jossain vaiheessa pikkuvauva-ikää ollut niin väsynyt ja kyllästynyt koko touhuun, että tekis mieli juosta vaan keskelle metsää ja huutaa täyttä kurkkua niin paljon kun ääntä lähtee.



Aika kultaa muistot ja se on niin helppo sellaisten sanoa, että ei minula vaan ikinä ole ollut rankkaa, tai minun vauva ei ole koskaan ollut niin itkuinen ja plaa plaa.. Paskan vitut.



KAIKKI vauvat itkee. Joka ikinen vauva pitää syöttää yällä, vaihtaa vaippa useaan otteeseen vuorokauden aikana. Vaikka olisi kuinka kiltti vauva tahansa.



Täysin hoidosta riippuvaisiahan he ovat. Ihan JOKAINEN.



Luulisi aina, että muilta äideiltä heruisi empatiaa ja ymmärrystä, koska sellaista äitiä ei olekkaan, joka ei joskus ole ollut väsynyt ja turhuatunut.



Paljon voimia ja jaksamista ap:lle.



Voin kertoa, että viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta helpottaa.



Meillä auttoi se kun lapsi alkoi n 10 kk iässä nukkua omassa sängyssä ja kun viimein 1 vuoden iässä jätettiin tissi kokonaan pois.

Meilläkin allerginen refluksivauva ja kävimme yksityisellä lastenlääkärillä, jonka tiesimme olevan erikoistunut refluksitautiin. Voisitte pyytää kokeeksi erilaista lääkitystä, sillä kyllä sen pitäisi vaikuttaa sen verran, että vauva pystyisi olemaan makuulla eikä raivoaisi koko ajan.



Toivotan sinulle paljonpaljon jaksamista ja myös voimia hakea itsellesi apua!

Ei sinun tarvitse jaksaa yksin. Joku muu voi hoitaa lasta välillä.

Ja oikeasti se kyllä helpottaa ajan kanssa!!! Vaikka sitä on nyt ehkä vaikea uskoa.

Odotan itse lasta rv 8+2 ja kirjoituksesi sai miettimään että mitä tulikaan taas tehtyä. =) Edellisen lapsen ensimmäinen vuosi oli hirveä!! Menetin myös kyvyn nukkua silloin kun sain.

Mutta se meni tosiaan ohi. Enkä vaihtaisi tuota lasta mihinkään.

Meillä huudettiin myös ensimmäiset 8kk:a, minkä jälkeen menimme yksityiselle ja 10kk ikäisenä löytyi meidän vauvalle sopiva lääkitys ja elämä alkoi taas hymyilemään ja pyykki väheni. Lääkäri kertoi meille, että suurin osa refluksioista paranee lapsen kasvaessa yleensä 1,5 ikävuoteen mennessä.

Itse otin aikoinani refluksian puheeksi neuvolassa jo ensimmäisien viikkojen aikana. En saanut mitään ymmärrystä, vaikkakin olivat koneelle kirjanneet refluksian. Merkinnän vuoksi vajaan 2kk:n ikäisenä haettu vakuutus sulki pois kaikki refluksia kulut. Olin ihan todella väsynyt ja sen vuoksi tosi itkuinen ja varmaan masentunutkin. Neuvolasta alkoivat epäillä arkemme sujuvuutta&parisuhdetta ja ehdottivat, että joku sosiaalityöntekijä tulisi käymään meillä. Kieltäydyin, koska kotiasioissamme ei ollut mitään vikaa ja arkemme oli kellon tarkkaa arkea ulkoiluneen ja syömisineen. Muuten en olisikaan jaksanut, kellosta näki mitä täytyy tehdä, kun ei aina väsyneenä järki juossut.

¨

Anteeksi pitkä tarinani. Tarkoituksenani olisi siis kertoa, että itsekin kaduin väsyneenä toista lastani ja olisin palannut ajassa taaksepäin, jos se olisi ollut mahdollista. Onneksi ei kuitenkaan ollut, nyt mulla on ihana itsepäinen nelivuotias ja elämä hymyilee. Paras lääke oli riittävä uni, joten toivottavasti pystyt sitä jotenkin itsellesi järjestämään.

varmasti jokainen äiti on jossain vaiheessa pikkuvauva-ikää ollut niin väsynyt ja kyllästynyt koko touhuun, että tekis mieli juosta vaan keskelle metsää ja huutaa täyttä kurkkua niin paljon kun ääntä lähtee.

Aika kultaa muistot ja se on niin helppo sellaisten sanoa, että ei minula vaan ikinä ole ollut rankkaa, tai minun vauva ei ole koskaan ollut niin itkuinen ja plaa plaa.. Paskan vitut.

KAIKKI vauvat itkee. Joka ikinen vauva pitää syöttää yällä, vaihtaa vaippa useaan otteeseen vuorokauden aikana. Vaikka olisi kuinka kiltti vauva tahansa.

Täysin hoidosta riippuvaisiahan he ovat. Ihan JOKAINEN.

Luulisi aina, että muilta äideiltä heruisi empatiaa ja ymmärrystä, koska sellaista äitiä ei olekkaan, joka ei joskus ole ollut väsynyt ja turhuatunut.

Paljon voimia ja jaksamista ap:lle.

Voin kertoa, että viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta helpottaa.

Meillä auttoi se kun lapsi alkoi n 10 kk iässä nukkua omassa sängyssä ja kun viimein 1 vuoden iässä jätettiin tissi kokonaan pois.

Meillä on 2-vuotias ja 9kk ikäinen, ja olisin valmis siihen, että olis jo kolmas vauva... vaikka kuopus syö vielä yöllä tissiäkin pari kertaa, niin minä en kyllä myönnä olleeni väsynyt kuin yhden kerran, jolloin tuuppasin esikoisen päivällä mummolle ja nukuin vauvan kanssa kolme tuntia päiväunia. Muuten pidän huolen, että nukun riittävästi, eli painun pehkuihin kymmeneltä ja nousen vauvan kanssa puoli kahdeksan, kun mies lähtee töihin. Olen tavallaan ollut turhan tarkka nukkumisesta alun alkaenkin, kun uni on minulle ollut aina tärkeää. Jos olen virkeä, jaksan ihan mitä vaan. Ja jos väsynyt, kaikki tökkii ja pinna ei kestä yhtään. Ihan niin kuin kenellä vaan.

Kaikki ihmiset eivät väsy samalla tavalla, eivät koe kipua samalla tavalla tai tunteita samalla tavalla. Sen takia toisen ihmisen ei kannata vähätellä muiden tunteita, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia.

Tuohon vauvojen itkuisuuteen pitää kyllä sanoa, että ulkomailla asuva serkkuni oli vähän aikaa sitten meillä neljä päivää, ja sanoi viimeisenä päivänä, ettei ymmärrä, miten jonkun lapset voivat olla aina hyvällä tuulella. Omasta mielestäni ne eivät ole, mutta minun näkemykseni ei välttämättä ole objektiivinen: jonain päivänä näen vain ne kiukunpuuskat esikoiselta, vaikka ne olisivat oikeasti vain lyhyitä tuiskahduksia.

Sen takia ap:n olisi hyvä jutella rehdisti neuvolassa tai lääkärissä asioista ja tuntemuksista, saada apua ja objektiivisuutta. Ja ei pidä unohtaa, että hänellä on mieskin, jonka pitäisi kyllä kantaa kortensa kekoon, niin avunhankinnassa kuin auttamisessakin.

myös kärsin pahasta univajeesta kun esikoinen oli 2-vuotias ja kuopus puolivuotias. En pystynyt enää nukkumaan pidempiä pätkiä vaikka oli mahdollisuus, nukahdin ja säpsähdin hereille hetken päästä, kuvittelin että vauva itkee vaikka ei itkenytkään jne. Yritin sitkeästi saada jotain tolkkua päivärytmiin ja ulkoilla lasten kanssa, sillä seurauksella että itse makasin ulvomassa eteisen lattialla kiukuttelevan taaperon ja huutavan vauvan kanssa.



Puhuin neuvolassa väsymyksestä, ja meille järjestettiin perhetyöntekijä kerran viikossa parin tunnin ajaksi. No toki olin kiitollinen siitäkin, mutta oikeasti se oli aika turhaa. En todellakaan pystynyt nukahtamaan kun mietin että kohta pitää herätä ja kaikki muutkin asiat pyöri päässä.



Väsymys muutti ainakin minun persoonallisuuttani, en edes tunnista sitä ihmistä joka silloin pahimpana väsymyskautena olin. Sähisin miehelleni, itkin, sain raivareita tosi pienistä asioista, kaikki ajatukset oli vaan todella mustia ja synkkiä. Ei siis ihme jos jonkun parisuhde rakoilee väsymyksen takia.



Mutta tuostakin selvittiin, ja nyt lapset ovat isompia ja itsenäisempiä, nukkuvat yönsä ja mikä tärkeintä, minäkin nukun. Tsemppiä ap, yritä järjestää itsesi vaikka hotelliin pariksi yöksi jos saat vauvalle hoitajan. Mulla ainakin tilanteen laukeaminen vaati kotoa poistumisen.

Epäilemättä rankkaa. Eikä sitä tee helpommaksi suomalainen elämänasenne että "perkele mä istun tässä muurahaispesässä housuitta kun tuli tähän istahdettua"! Sinä olet tärkeä. Olet tärkeä naisena, olet tärkeä ihmisenä ja olet tärkeä äitinä. Jotta voisit olla näitä kaikkia hyvillä mielin - sinun täytyy saada mahdollisuus antaa itsesi olla "sinä". Vain silloin jaksat olla myös lapsesi tärkein ihminen - äiti. Sinä olet hyvä äiti koska jaksat kantaa huolta jaksamisestasi.



Olen itse opetellut kantapään kautta antamaan anteeksi itselleni aiempien standardieni laiminlyönnin. Kotona ei tarvitse olla kuten millimetripaperilla eikä ruoka ole aina itsevalmistettua.



Minulle tuli mieleen että josko kuitenkaan kaikkia allergiaa aiheuttavia ruokia ei ole hoksattu?? Sinulle on varmasti tuttua että allergia voi oirehtia refluksina? Ehdotan lastenlääkärin tapaamista. Allergioihin erikoistuneen nimenomaan. Ystäväni lapsi sai jättää kaikki refluksilääkkeet pois kun allergiat selvisivät.



Sinä selviät. Ja olet lapsellesi paras äiti. Voimia!

Hei! Meillä on suurin piirtein saman ikäinen refluksivauva, jolla on myös todettu yliherkyyttä maidolle. Ensimmäinen puoli vuotta meni oksennuksen sekaisissa tunnelmissa, seuraava puoli vuotta lääkärissä ja sairaalassa juosten. Vauvamme ei edes vastasyntyneenä nukkunut kunnon päiväunia, ei ikinä viihtynyt vaunuissa, ei sitterissä, ei edes rintarepussa. Kyseessä on myös erittäin kovan temperamentin omaava lapsonen, joten liikkuminen julkisissa paikoissa on ollut kaikin puolin haastavaa.



Meillä jostain luojan suomasta syystä vauvamme on kuitenkin nukkunut yöt aina varsin hyvin, joten järki on pysynyt mukana ja olen jaksanut yllättävän hyvin. Olen siis jaksanut mennä ihmisten ilmoille, vaikka se on on aina yhtä h-a-a-s-t-a-v-a-a. Tuntuu pahalta, kun se on aina se oma lapsi, joka huutaa, itkee, protestoi, voi pahoin.



Meillä siis päivät ovat olleet haastavia, mutta öisin olemme saaneet sentään levätä. Siltikin tämä vuosi on ollut monin tavoin vaikea. Voin vain kuvitella, kuinka loppu olet, kun et saa koskaan hengähdystaukoa. Paljon voimia ja jaksuja. Älä ole liian ankara itsellesi - ei ihme ettet jaksa. Refluksivauvat allergioineen ovat "normivauvoja" vaativimpia. Meillä refluksin myötä on ollut myös korvatulehduksia ja keuhkokuumetta, nyt epäillään päälle vielä astmaa. Voin sanoa, ettei tämän vauvan kanssa ole käyty vauvauinnissa tai vauvajumpissa - ei vain pysty. Ei jaksa. Lastani en kadu, mutta vauvavuoden rankkuus on yllättänyt. Ja minulla on sentään paljon vauvoista kokemusta ennestään.



Tämän postauksen tarkoitus oli siis antaa vertaistukea. Ja mieti, minä, joka saan sentään nukuttua yöt ok, koen siltikin tämän rankkana. Mutta uskoisin, että kaiken jaksaa ja mieli voi pysyä posiksena, kunhan saa nukuttua. Eli lääkäriin vaan, nyt tarvitset unta!!!

www.histamiini.com sivustolta löytyy paljon vertaistukea allergioihin ja refluksiin liittyen. Tervetuloa mukaan.



Tsemppiä ja jaksamista ap:lle kovasti. Itse ajattelin elämää viidentoista minuutin pätkissä kun keskimmäisen allergiat + refluksi + astma oli pahimmillaan. Yöllä ituin tai kannoin huutavaa lasta ja koetin aina jaksaa vielä viisitoista minuuttia. Ja sitten jossain vaiheessa yötä vaihdettiin miehen kanssa vuoroja ja pääsin nukkumaan muiden lastemme kanssa (jotka heräilivät vain muutamia kertoja yössä). Itselläkin tuli uniongelmia mutta onneksi olen jo toipunut niistä.

Olen ollut liki samassa, esikoisella oli (ja on) haastava temperamentti ja refluksi, ei viihtynyt kuin mun sylissä, ei ottanut pulloa jne. kuopuksella taas koliikki, allergiat ja astma ja kun naa kaks tuli pienellä ikäerolla niin huh huh!! Menetin kykyni nukkua (en kyllä tajunnut sitä silloin). Mies matkusti ja teki paljon duunia, mulla ei ollut juurikaan apua kotona. Sairastuin lopulta vakavasti ja arvelen että se liittyi aika paljon siihen valvomiseen. Sen jälkeen saimmekin apua eri tahoilta.



Valvominen tekee hulluks, mielestäni mun persoonallisuuskin muuttui. Kaikki on mustaa, elämästä on vaikeampi nauttia ja ei ihme jos se vaikuttaa parisuhteeseenkin ja siihen miten voi nauttia lapsistaan.



Toivon että saat kaiken mahdollisen avun jotta pystyt itse taas nukkumaan. Sen jälkeen KAIKKI on paremmin! Lapsi vielä lastenlääkärille (yksityiselle?) jotta voidaan sulkea pois mahdolliset fyysiset vaivat.



Voimia sulle!!!

Vauvan kanssa olemiseen ja hänen vaivoihinsa oletkin pyytänyt neuvoja ja apua.

Nyt sinun täytyisi huolehtia omasta jaksamisesta, joka kirjoituksesi perusteella kuulostaa todella huolestuttavalta ja on päässyt siihen pisteeseen ettet enää itse siitä selviä.

Ymmärrän oikein hyvin ettei mikään ylimääräinen ohjelma kiinnosta, vaikka kuinka olisi ns. laatuaikaa - et vaan jaksa! Ja jos voimat juuri riittäisivät siihen, nautinto jää lyhyt aikaiseksi, jos sitä tulee lainkaan. Kaikkea voi toki kokeilla.

Yksi ehdotus olisi ensiavuksi: hoida unettomuutta lääkkeillä, jos niiden avulla se vielä onnistuu. Aivan sama miten saat nukuttua, kunhan se joskus/jotenkin onnistuu. Jos näin saisit voimia ja jaksaisit hakea apua.

Väsymys on saanut vahvan otteen, älä anna sen viedä sinua.

Noin vahva väsymys vaikuttaa hyvin vahvasti kaikkeen ----yritä katkaista kierre hoitamalla unettomuutta ja väsymystä.

Jaksamista ja tsemppiä, päivä kerrallaan.

Ps. päiväunet eivät enää ratkaisisi ongelmaa, vaikka onnistuisivat.

oikeen osaa muuta antaa ku vertaistukea.. Mulla kanssa vaativa nyt 9kk vauva, univelkaa on, eikä päikkärit täälläkään onnistu.

Alkuun ajattelin positiivisesti, ettei tää kauaa kestä, ehkä 3kk, sitten 5kk, mutta tuntuu että ralli vaan kiihtyy ja unet vähenee ja väsymys syvenee.

Kuukaus sitten katsoin kanssa itteeni peilistä ja huh huh! sillon sitten päätin että nyt teen ittelleni jotain! värjäsin hiukset ja päätin että meikkaan edes vähän ennen ku lähen tästä kämpästä ulos(tai harjaan edes hiukset), sen verran että olisin itseeni edes pikkusen tyytyväisempi, samalla alotin myös vanhan harrastukseni uudelleen, vaikka se vaikeeta ja vähän itsekästä onkin, kun meillä on myös talon rakennus käynnissä, joka siis imee miehen kaiken vapaa ajan töiden jälkeen, mutta oon nyt pitäny kynsin ja hampain siitä kiinni, että kaks kertaa viikossa sinne harrastuksen pariin lähden.

Nyt sitten eilen tein positiivisen raskaustestin ja on siis ihan toivottu raskaus, toivottiin että vielä tämä lapsi saadaan ja mahdollisimman nopeesti.. samalla rallilla siis :D

Ihme sepostus! ja pointti kai oli se, että rankkaa on, mutta siitä selviää!

Esikoinen on nyt 11v ja nyt kun tätä mennyttä aikaa ajattelee taaksepäin niin aika on mennyt todella nopeesti ja aikakin on kullannut niitä muistoja..suurin muutoshan se eka lapsi kuitenkin on, ekan kanssa se ajan kulun hahmottaminen on kaikkein vaikeinta, tuntuu että elämä on tässä ja tulevaisuus tätä samaa, jälkikäteen sen vasta tajuaa, että se aika oli yks silmänräpäys koko matkalla, toisilla se aika on helpompi ja toisilla vaikeampi.

Ja se vielä, että vaikka joskus tuntuu, että se vauva ihan tahallaan on ärsyttävä ja vaativa, niin sitähän se ei ole, myös sillä on siis syystä tai toisesta paha olla joko fyysisesti tai sitten muuten vaikeampi hallita itseään ja ulkopuolisia ärsykkeitä, itseäni siis ainakin auttaa kun huomaan, että ärsyynnyn niin muistutan itseäni siitä, että toisella on luultavasti vielä suurempi ahdinko kun itselläni, eikä keinoja sitä itse ratkoa, toisin kun onneksi meillä aikuisilla :)

Mulla vauva-aika oli todella stressaavaa muista syistä ja yöunet menivät. Ravasin akupunktiossa, lääkäreillä ja joogassa. Arki oli ihan kauheaa väsyneenä, joskus yöllä ei tullut nukuttua ollenkaan.



Yksi unihäiriöihin perehtynyt lääkäri sanoi, että jo parin viikon unettomuus aiheuttaa elimellisiä muutoksia eli kropan tapa toimia muuttuu. Vaikka olisi siis yliväsynyt niin ei siinä mitkään nopeat päikkärit enää niin vaan onnistukaan. Yksi keino on rasittaa kroppa urheilulla niin että olet fyysisesti väsynyt ja koittaa löytää joitain tapoja rentoutua. Lääkkeet eivät ole missään nimessä huono vaihtoehto, jos tuntuu,etteivät muut keinot auta. Älä stressaa siis koukkuun jäämisestä. Sen pystyt hoitamaan myohemminkin. Tärkeintä on, että saat edes jotenkin nukuttua jonkun aikaa. Muista kuitenkin, että on olemassa muitakin lääkkeitä, esim. masennuslääkkeitä, jotka ovat väsyttäviä eivätkä aiheuta fyysistä riippuvuutta.

Tokihan saat laittaa tuon ikäisen jo päiväkotiin, jos haluat. Vaikka muutamaksi päiväksi viikossa esim. 5-6 tuntia kerrallaan. Tämä nyt on ihan ääripään ratkaisu, mutta jos kaikki kivet on jo käännetty. Joo, kivittäkää toki.



Onko varmaa, ettei lapsella ole vielä jotain allergioita tai muuta oiretta, jota lääkärit eivät ole vaan löytäneet. Onko kaikki tutkittu? Jos kuitenkin löytyisi vielä jokin huudon aiheuttaja. Onko iho hyvä vai huonokuntoinen? Kosketusarkuutta? Jos sille huudolle nyt oikeasti olisi vielä jokin syy.

Kiitos kaikille runsaista kommenteista ja myös saamastani ymmärryksestä ja tuesta. Luin kommenttejanne kyynel silmäkulmassa.



Tiesin, että otsikon perusteella moni tuomitsee minut huonoksi äidiksi. Tuo otsikko vain tavallaan kuvaa olotilaani, vaikka vauvaa toki rakastankin yli kaiken. Uskon, että ne ymmärtävät, jotka ovat kokeneet itse samaa. Suhteemme vauvan kanssa vain alkoi jo "vasemmalla jalalla". Pitkä ja vaikea synnytys, jota seurasi paha koliikki ja sen jälkeen jatkuvaa lääkärillä ramppaamista ja kitinää. Hyviä hetkiä on ollut yksinkertaisesti liian vähän. Ehkä niitä suodaan meille enemmän sitten jatkossa.



Moni kyseli, onko vauvan terveyttä tutkittu tarpeeksi. Refluksin on todettu olevan maitoallergiaperäistä, mutta nyt näyttäisi, että taustalla on myös pahaa rakenteellista vikaa, joka vaatinee leikkausta. Lääkettä refluksin suhteen on säädetty jatkuvasti ja uskon, että se on ollut yksi suurimpia syitä kitinään. Muita allergioita selvitetään parhaillaan. Lisäksi miehen puolelta on sukurasitteena kroonisten periytyvien suolistosairauksien kirjo (crohnin tauti, colitis ulcerosa), joiden ei lääkärien mukaan pitäisi vaikuttaa vielä, mutta enpä tiedä.. Temperamentti on vahva myös ja vauva on erittäin helposti ärtyvä, mutta tämä on toki vain luonnekysymys.



Istuimme eilen miehen kanssa alas ja sanoin, että olen nyt aivan lopussa. Hän vastasi, että hänkin on väsynyt töistä jne., mutta painotin, että olen nyt IHAN OIKEASTI lopussa ja hänen pitää nyt jaksaa olla vahva (kun pystyy nukkumaan jne.) ja pitää huolta minusta. No tuntui ottavan aika vakavasti asian ja osallistuikin illalla paljon paremmin vauvan hoitoon. Päätin, etten nyt kursaile unilääkkeissä, vaan murehdin mahdollista riippuvuutta myöhemmin.



Toivotan kaikille samoista asioista kärsiville paljon tsemppiä! Ollaan me äidit solidaarisia toisillemme ja autellaan toisiammme, jos joku näyttää uuvahtavan.

Paljon tsemppiä ap! Olet varmasti hyvä äiti.