Ei voi ymmärtää, miten kokoomuksella on näin suuri kannatus?!?
Haluavatko ihmiset kokea kuuluvansa johonkin tiettyyn ryhmään/puolueen kannattajiin, vai miksi niin moni on äänestänyt kokoomusta? Ymmärrän, jos kyseessä on yrittäjä tai oikeasti suurituloinen, mutta sitä on vaikea ymmärtää, että miksi keskiluokkaan kuuluva ihminen äänestää kokoomusta?!?
Tässä taloustilanteessa, kun työntekijöitä irtisanotaan ja on irtisanottu suuria määriä, tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että kokoomuksen kannatus on noin suuri...
Kommentit (147)
Miten hei ruotsalaiset tulevat toimiin, kun eivät kuulu EU:hun? Norjasta puhumattakaan. Sveitsi ei tiettävästi ole koskaan hakenut EU:n jäsenyyttä, ja onhan kyllä sanottavat että sellaista kurjuuden alhoa on vaikea sanoin kuvaillakaan. Ihmispolot. Ja Kiinaa ei ole edes pyydetty EU:n jäseneksi.
vaan noiden kriisimaiden tukemisesta. Suomen vetäytyminen tässä vaiheessa vaarantaa koko tuen.
Se on selvä, että nuo maat ovat toimineet tolkuttomasti ja ansaitsisivat mennä konkurssiin. Mutta konkurssin vaikutukset maailmanlaajuisesti olisivat liian kovat, siksi niitä pitää tukea ja potkia parantamaan tapansa.
Jos Euroopassa rytisee, Ruotsi menee samaan viemäriin. Sveitsillä on varallisuutta ja Euroopasta riippumatonta bisnestä sen verran, että voi selvitä vähemmällä.
voi, se on helppoa ymmärtää. katson ympärilleni ja kaikki kokoomusta äänestävät ovat sellaista tavallista keskiluokkaa, wannabe-rikkaita. Ei välttämättä ole akateemista koulutusta, eikä varallisuutta (ellei lainaa lasketa sellaiseksi :)), mutta heille tulee fiilis, että ovat tätä "kermaa" jos äänestävät kokkareita. Heillä on tapana myös suureen ääneen korostaa "porvarillisuuttaan" muille :D
Minä pidättelen nauruani ja yritän kestää. Minulla on varallisuutta, mutta arvatkaas keitä minä äänestin ;)
Miten hei ruotsalaiset tulevat toimiin, kun eivät kuulu EU:hun? Norjasta puhumattakaan. Sveitsi ei tiettävästi ole koskaan hakenut EU:n jäsenyyttä, ja onhan kyllä sanottavat että sellaista kurjuuden alhoa on vaikea sanoin kuvaillakaan. Ihmispolot. Ja Kiinaa ei ole edes pyydetty EU:n jäseneksi.
vaan noiden kriisimaiden tukemisesta. Suomen vetäytyminen tässä vaiheessa vaarantaa koko tuen. Se on selvä, että nuo maat ovat toimineet tolkuttomasti ja ansaitsisivat mennä konkurssiin. Mutta konkurssin vaikutukset maailmanlaajuisesti olisivat liian kovat, siksi niitä pitää tukea ja potkia parantamaan tapansa. Jos Euroopassa rytisee, Ruotsi menee samaan viemäriin. Sveitsillä on varallisuutta ja Euroopasta riippumatonta bisnestä sen verran, että voi selvitä vähemmällä.
voi, se on helppoa ymmärtää. katson ympärilleni ja kaikki kokoomusta äänestävät ovat sellaista tavallista keskiluokkaa, wannabe-rikkaita. Ei välttämättä ole akateemista koulutusta, eikä varallisuutta (ellei lainaa lasketa sellaiseksi :)), mutta heille tulee fiilis, että ovat tätä "kermaa" jos äänestävät kokkareita. Heillä on tapana myös suureen ääneen korostaa "porvarillisuuttaan" muille :D Minä pidättelen nauruani ja yritän kestää. Minulla on varallisuutta, mutta arvatkaas keitä minä äänestin ;)
Samaa mieltä!!!
Toi on pelkkää sosialistien sumutusta.
Ja hyvinvointiyhteiskunnan kunnallisia palveluja alaspäin. Haluatteko te Amerikan mallin Suomeenkin? Kalliilla vakuutuksilla pääset hyvään hoitoon yksityistettyyn sairaalaan, maahanmuuttajia on lisätty se Kataisen haaveilemat 1,8 milj. ja tuloerot näin ollen lisääntyvät, sekä ohi kirjanpidon menevä harmaa talous, sekä palkkojen polkeminen jatkuu.
kannattaa äänestää Kokoomusta.
Jopa tulonsiirroilla elävien kannattaa äänestää kokoomusta, koska talouskasvu kasvattaa myös pottia, josta on sitten varaa jakaa rahaa myös tulonsiirroilla eläville.

Sinulla ei ole tähän minkäänlaista konkretiaa Toi on pelkkää sosialistien sumutusta.

Ja en ole sosialisti. Aikaisemmin olen äänestänyt Kokoomusta, nyt äänestin Perussuomalaisia - kuulostaako sosialistiselta puoluekannalta sinun mielestäsi?
Tosiasia kuitenkin on se, että harmaa talous on lisääntynyt, köyhyys on lisääntynyt, julkinen terveydenhuolto on mennyt huonompaan suuntaan (yhä vaan edelleen) ja tuloerot kasvavat.
Viime hallituskaudella tehdyt vähäosaisten avustamistoimenpiteet olivat ihan palikkaratkaisuja ja vaalitemppuja, joilla ei ollut mitään todellista vaikutusta vähempiosaisten elämässä.
Kokoomusta ja Vihreitä. Työnteko oli kannattavaa ja olin liberaali ja minusta maahanmuutto oli hyvä asia. Nyt olen sairaslomalla masennuksen takia ja äänestin Perussuomalaisia. Olen aina tehnyt töitä! Nyt terveys petti ja se on kova paikka. Lisäksi olen sitä mieltä, että meidän ei pitäisi hyysätä ja antaa maahanmuuttajille meidän työpaikkoja! Se on meiltä itseltämme pois. Kyllä niille töille tekijöitä löytyy ihan suomalaisistakin. Ja olen siis yrittäjäperheestä ja aina on kannustettu työntekoon.
no jospa ne torkkupeittojen ostot vähenis nyt
Mutta huomasivat että gallupit osoittavat heidän saavan uudessa eduskunnassa paljon edustajia... huomasivat menettävänsä rahaa, niinpä "unohtivat" lakialoitteensa puoluetuen laskusta.
Eli perisuomalainen (perussuomalainen) kateus nosti päätään: jos sinä saat verorahoja mutta minä en, se on väärin, mutta jos minäkin pääsen jaolle, se on oikein.
kannattaa äänestää Kokoomusta. Jopa tulonsiirroilla elävien kannattaa äänestää kokoomusta, koska talouskasvu kasvattaa myös pottia, josta on sitten varaa jakaa rahaa myös tulonsiirroilla eläville.
Jopa tulonsiirroilla elävien kannattaa äänestää Kokoomusta, koska talouskasvu kasvattaa myös pottia, josta on sitten varaa jakaa rahaa muille sijoittajille, osakekeinottelijoille ulkomaille sekä uppoaviin pankkeihin.
Tehkää suomalaiset töitä, sillä noihin em. kohteisiin sitä rahaa jonkin verran uppoaa - panostanne tarvitaan.
Ja samalla voidaankin sitten viedä koko touhu takaisin spartalaiseen kulttuuriin, missä vammaiset ja vaivaiset heitettiin kielekkeeltä alas suoraan; ei tullut kuluja yhteisölle tuottamattomien kannattelusta omassa lähipiirissä, ja porukka säilyi vahvana.
Työttömänä 24 vuotiaana inhottaa kokoomuksen ajama politiikka ja se mitä he ovat saaneet aikaan työmarkkinoilla. Minulla on 3 ammattitutkintoa ja pakko hakea taas neljättä, koska alle 25 vuotiaiden on pakko hakea kouluun tai töihin. Töitä en saa. Alle 4kk töitä en ala tekemään niistä ei kerry eläkettäkään. Näillä pätkähommilla työllistetään ihmisiä ja tuilla elätetään ihmisiä. Se on rassaavaa, kun isänä koen että pitäisi tulevaisuuttakin suunnitella ja miettiä missä se lapsi kasvatetaan.
Olin 4kk hommissa, jo alussa luvattiin virkaa. Vaan sain monoa heti 4kk tultua täyteen. Työvoimatoimistosta olen kuullut että pätkähommiin pitää tyytyä ja saan karenssia jos en ota vastaan hommia. Voitte varmasti kuvitella millaisen vapauden opiskelu ja pieniopintotuki tuo tuon paskabyrokratian rinnalle.
Se on rennompaa ja vähemmän stressaavaa.
Toivon tosiaan teiltä vanhemmilta ihmisiltä järkeä päätöksissänne. Älkää äänestäkö kokoomusta. Teette meidän nuorten elämästä helvettiä. Olisi niin mukavaa tehdä töitä ja maksaa asuntolainaa (jos sitä saisi) suunnitella elämää, kuten tekin olette varmasti tehneet.
NYT TEETTE ELÄMÄSTÄMME HELVETTIÄ JA MONEN MUUN NUOREN ELMÄSTÄ. Multa on menny kaksi hyvää ystävää autokolarissa, humalassa ajoivat vailla tulevaisuutta. Mitäs sitä nuorimies muuta tekee, kun ei ole kunnon töitä joilla suunnitellaan perheen tulevaisuutta. Kyllä pätkähommilla ryyppäämisensä elättää.
Äänestin persuja. Nyt tämä muuttuu ja te vanhat haaskat te tulette antamaan meille tasa-arvoisen aseman. Se mikä aikuisille kuuluu. Loppuu nuorten kyykyttäminen ja virastoissa juoksuttaminen. Minä henkilökohtaisesti en hanki neljättä ammattitutkintoa. Joka kerta, kun tulen työkkäristä tyhjin käsin, niin tekisi mieli painua ryyppäämään ja juomaan ne vähäisetkin rahat perheeltä. Sitä en vielä tee.
Aika saa näyttää. Äänestäkää vaan kokoomusta, tuhoatte yhden sukupolven jos toisenkin.
3x amis 2 lapsen vihainen isä.
"Harmaa talous on lisääntynyt"
- Lähde ja miten asiaan puututaan? Erilaisia lakimuutoksia on tehty ja valmisteilla.
"köyhyys on lisääntynyt"
- Suhteellinen köyhyys. Miten köyhyys poistetaan, Jakamalla aina vaan lisää rahaa? Mistä? Vai ehkä sittenkin parantamalla yritysten toimintaedellytyksiä ja siten lisätä työpaikkoja?
"julkinen terveydenhuolto on mennyt huonompaan suuntaan
- Tilastot? Lähde? Mikä on huonompi suunta?
"tuloerot kasvavat"
Taantuman myötä tuloerot ovat laskeneet. Ja sitä paitsi mitä pahaa on tuloeroissa, verottaja kun kuitenkin kiittää?
"Viime hallituskaudella tehdyt vähäosaisten avustamistoimenpiteet olivat ihan palikkaratkaisuja ja vaalitemppuja, joilla ei ollut mitään todellista vaikutusta vähempiosaisten elämässä."
- Vau. No sanotko että millä sitten on ja miten se toteutetaan? Niin ja paljon se maksaa ja miten rahoitetaan?
Sinulla ei ole tähän minkäänlaista konkretiaa Toi on pelkkää sosialistien sumutusta.
Ja hyvinvointiyhteiskunnan kunnallisia palveluja alaspäin. Haluatteko te Amerikan mallin Suomeenkin? Kalliilla vakuutuksilla pääset hyvään hoitoon yksityistettyyn sairaalaan, maahanmuuttajia on lisätty se Kataisen haaveilemat 1,8 milj. ja tuloerot näin ollen lisääntyvät, sekä ohi kirjanpidon menevä harmaa talous, sekä palkkojen polkeminen jatkuu.
Ja en ole sosialisti. Aikaisemmin olen äänestänyt Kokoomusta, nyt äänestin Perussuomalaisia - kuulostaako sosialistiselta puoluekannalta sinun mielestäsi?
Tosiasia kuitenkin on se, että harmaa talous on lisääntynyt, köyhyys on lisääntynyt, julkinen terveydenhuolto on mennyt huonompaan suuntaan (yhä vaan edelleen) ja tuloerot kasvavat.
Viime hallituskaudella tehdyt vähäosaisten avustamistoimenpiteet olivat ihan palikkaratkaisuja ja vaalitemppuja, joilla ei ollut mitään todellista vaikutusta vähempiosaisten elämässä.
Aivan uskomatonta tekstiä. "Kansa" ei tunnu todellakaan tietävän.
kannattaa äänestää Kokoomusta. Jopa tulonsiirroilla elävien kannattaa äänestää kokoomusta, koska talouskasvu kasvattaa myös pottia, josta on sitten varaa jakaa rahaa myös tulonsiirroilla eläville.
Jopa tulonsiirroilla elävien kannattaa äänestää Kokoomusta, koska talouskasvu kasvattaa myös pottia, josta on sitten varaa jakaa rahaa muille sijoittajille, osakekeinottelijoille ulkomaille sekä uppoaviin pankkeihin.
Tehkää suomalaiset töitä, sillä noihin em. kohteisiin sitä rahaa jonkin verran uppoaa - panostanne tarvitaan.
Ja samalla voidaankin sitten viedä koko touhu takaisin spartalaiseen kulttuuriin, missä vammaiset ja vaivaiset heitettiin kielekkeeltä alas suoraan; ei tullut kuluja yhteisölle tuottamattomien kannattelusta omassa lähipiirissä, ja porukka säilyi vahvana.
Mutta ainiin, miten Kokoomus liittyy tähän yhtään mitenkään?
Persulassa kaikille on aina töitä ja byrokratiaa ei ole olemassa? Rahaa saa hakemalla sitä taikaseinästä jne?
Työttömänä 24 vuotiaana inhottaa kokoomuksen ajama politiikka ja se mitä he ovat saaneet aikaan työmarkkinoilla. Minulla on 3 ammattitutkintoa ja pakko hakea taas neljättä, koska alle 25 vuotiaiden on pakko hakea kouluun tai töihin. Töitä en saa. Alle 4kk töitä en ala tekemään niistä ei kerry eläkettäkään. Näillä pätkähommilla työllistetään ihmisiä ja tuilla elätetään ihmisiä. Se on rassaavaa, kun isänä koen että pitäisi tulevaisuuttakin suunnitella ja miettiä missä se lapsi kasvatetaan.
Olin 4kk hommissa, jo alussa luvattiin virkaa. Vaan sain monoa heti 4kk tultua täyteen. Työvoimatoimistosta olen kuullut että pätkähommiin pitää tyytyä ja saan karenssia jos en ota vastaan hommia. Voitte varmasti kuvitella millaisen vapauden opiskelu ja pieniopintotuki tuo tuon paskabyrokratian rinnalle.
Se on rennompaa ja vähemmän stressaavaa.Toivon tosiaan teiltä vanhemmilta ihmisiltä järkeä päätöksissänne. Älkää äänestäkö kokoomusta. Teette meidän nuorten elämästä helvettiä. Olisi niin mukavaa tehdä töitä ja maksaa asuntolainaa (jos sitä saisi) suunnitella elämää, kuten tekin olette varmasti tehneet.
NYT TEETTE ELÄMÄSTÄMME HELVETTIÄ JA MONEN MUUN NUOREN ELMÄSTÄ. Multa on menny kaksi hyvää ystävää autokolarissa, humalassa ajoivat vailla tulevaisuutta. Mitäs sitä nuorimies muuta tekee, kun ei ole kunnon töitä joilla suunnitellaan perheen tulevaisuutta. Kyllä pätkähommilla ryyppäämisensä elättää.
Äänestin persuja. Nyt tämä muuttuu ja te vanhat haaskat te tulette antamaan meille tasa-arvoisen aseman. Se mikä aikuisille kuuluu. Loppuu nuorten kyykyttäminen ja virastoissa juoksuttaminen. Minä henkilökohtaisesti en hanki neljättä ammattitutkintoa. Joka kerta, kun tulen työkkäristä tyhjin käsin, niin tekisi mieli painua ryyppäämään ja juomaan ne vähäisetkin rahat perheeltä. Sitä en vielä tee.
Aika saa näyttää. Äänestäkää vaan kokoomusta, tuhoatte yhden sukupolven jos toisenkin.3x amis 2 lapsen vihainen isä.
kannattaa äänestää Kokoomusta.
Jopa tulonsiirroilla elävien kannattaa äänestää kokoomusta, koska talouskasvu kasvattaa myös pottia, josta on sitten varaa jakaa rahaa myös tulonsiirroilla eläville.
Pätkätyöt eivät lisää perheitä.
Maahanmuuttajat kyllä lisääntyvät siitä ei pidä huolestua. Vaan omat nuoremme ei lisäännyt. Syynä on pätkätyöllisyys. Eihän sellaisessa kierteessä voi hankkia lapsia. Ei myönnetä edes lainaa.
Tälläisen ihmisen on turha yrittää. Näen ratkaisun alkoholissa.
Tukien varassa taas voi elää melko tasapainoista elämää mikäli molemmat vanhemmistä käyttää tukia hyödyksi. Lapsi saa nauttia vanhemmistaan vaikka olisikin vähän köyhää.
Sensijaan pätkätyöläisen perhe-elämä on äärimmäisen stressaavaa. Tulevaisuudeesta ei ole tietoa ja se kelassa-sossussa juokseminen lapsen kanssa.
Se vasta on jotakin. Etenkin autottomille.
Nyt tarvitaan tukia nuorille. Töitä heille ei ole tarjota. Tarviaan paksuja tukia ja ne maksaa keskiluokka. Piste. Minun vanhin tytär elää juuri tuollaisessa pätkätyöhelvetissä Espoon lähiössä ja ei käy kateeksi nuoria työläisiä.
Milloinkaan ei ole ollut asiat nuorilla lapsiperheillä näin huonosti. Ei ne persuja äänestämällä pahene.
Työttömänä 24 vuotiaana inhottaa kokoomuksen ajama politiikka ja se mitä he ovat saaneet aikaan työmarkkinoilla. Minulla on 3 ammattitutkintoa ja pakko hakea taas neljättä, koska alle 25 vuotiaiden on pakko hakea kouluun tai töihin. Töitä en saa. Alle 4kk töitä en ala tekemään niistä ei kerry eläkettäkään. Näillä pätkähommilla työllistetään ihmisiä ja tuilla elätetään ihmisiä. Se on rassaavaa, kun isänä koen että pitäisi tulevaisuuttakin suunnitella ja miettiä missä se lapsi kasvatetaan.
Olin 4kk hommissa, jo alussa luvattiin virkaa. Vaan sain monoa heti 4kk tultua täyteen. Työvoimatoimistosta olen kuullut että pätkähommiin pitää tyytyä ja saan karenssia jos en ota vastaan hommia. Voitte varmasti kuvitella millaisen vapauden opiskelu ja pieniopintotuki tuo tuon paskabyrokratian rinnalle.
Se on rennompaa ja vähemmän stressaavaa.Toivon tosiaan teiltä vanhemmilta ihmisiltä järkeä päätöksissänne. Älkää äänestäkö kokoomusta. Teette meidän nuorten elämästä helvettiä. Olisi niin mukavaa tehdä töitä ja maksaa asuntolainaa (jos sitä saisi) suunnitella elämää, kuten tekin olette varmasti tehneet.
NYT TEETTE ELÄMÄSTÄMME HELVETTIÄ JA MONEN MUUN NUOREN ELMÄSTÄ. Multa on menny kaksi hyvää ystävää autokolarissa, humalassa ajoivat vailla tulevaisuutta. Mitäs sitä nuorimies muuta tekee, kun ei ole kunnon töitä joilla suunnitellaan perheen tulevaisuutta. Kyllä pätkähommilla ryyppäämisensä elättää.
Äänestin persuja. Nyt tämä muuttuu ja te vanhat haaskat te tulette antamaan meille tasa-arvoisen aseman. Se mikä aikuisille kuuluu. Loppuu nuorten kyykyttäminen ja virastoissa juoksuttaminen. Minä henkilökohtaisesti en hanki neljättä ammattitutkintoa. Joka kerta, kun tulen työkkäristä tyhjin käsin, niin tekisi mieli painua ryyppäämään ja juomaan ne vähäisetkin rahat perheeltä. Sitä en vielä tee.
Aika saa näyttää. Äänestäkää vaan kokoomusta, tuhoatte yhden sukupolven jos toisenkin.3x amis 2 lapsen vihainen isä.
Kuka käski hankkia lapset noin nuorina?
Nöyryydestä se lähtee. Et ole tarpeeksi nöyrä. Kamala uho nuorella. Menisit itseesi. Olet laiska ja kuormitat systeemiä. Menisit töihin kuten muutkin.
En tiedä miksi nautin kärsimyksestäsi. Ehkä siksi että olen aina halveksinut kaltaistasi lähiöpelleä. Toivottavasti saatte ruton.
No onneksi sentään tasan 81% äänestäneestä kansasta on jokseenkin viisaita. Tai ainakin vähemmän tyhmiä.
Kyllä meillä on viisas kansa. =) ?
Suuri osa äänestäjistä oli Perussuomalaisten linjoilla esimerkiksi maahanmuuttokysymyksessä, mutta päätyivät silti tällä kertaa painottamaan jotakin toista teemaa korkeammalle ja äänestivät toista puoluetta sen toisen seikan vuoksi. Iso osa nukkui (nukkuvien puolue oli jälleen isoin puolue - heidän kantaansa et voi tietää). 81% ei ole siis (tod.) mikään absoluuttinen totuus, eikä sinällään kerro siis Suomen kansasta yhtään mitään.
Mika ihmeen kristallipallo sulla on, etta tiedat muiden syyt aanestamiseen ja aanestamatta jattamiseen, ja siihen, miksi aanesti ketakin.
Muuten, kerrankin hyva ketju, paljon asiaa!!!
Olipas koskettava viesti *pyyhkii kyyneliä*Mutta ainiin, miten Kokoomus liittyy tähän yhtään mitenkään?
Persulassa kaikille on aina töitä ja byrokratiaa ei ole olemassa? Rahaa saa hakemalla sitä taikaseinästä jne?
Rahaa tulisi saada hakea taikaseinästä. Tai alkaa ryöstely. Minä itse olen hyvin huolissani toimeettomista ja rahattomista nuorista miehistä.
Sitten ei kukaan saa liikkua rauhassa kaduilla.
Sopii tarkastella Yhdysvaltoja ja jengejä. Vertaa kokoomuksen politiikkaa sinne ja tee yhteenveto.
Iso-Britannia ja Ruotsi lähtivät mukaan vapaaehtoispohjalta, koska niillä oli Irlannissa huomattavia intressejä. Portugalin tapauksessa ne eivät ole olleet tällä tavoin liikkeellä, vaikka maan ajautuminen maksukyvyttömyyden tilaan voisi olla uhka kansainväliselle pankkijärjestelmälle.
Ruotsi on EU maa, pösilö!