No nih! Telinevoimistelu palaamassa lasten kauhuksi kouluun.
Voi verjale meitä tältä hulluudelta.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/V%C3%A4it%C3%B6s+Koulujen+liikuntatu…
Kommentit (130)
sanoisin että pikemminkin lasten vanhempien kauhuksi. Eiväthän lapset tiedä minkälaista se oikeasti on jos sitä ei ole tähän asti ollut.
Itsellä sitä aikanaan koulussa oli, ja oli ihan kivaa. Kukin meni omien taitojensa mukaan.
ja eräs tyttö ei uskaltanut tehdä rekillä ym. liikkeitä, tämä oli yläasteella, kun oli sellainen rata, mitä piti kiertää. Opettaja tuli sitten viereen savustamaan ja vaatimaan tekemään sellaisia liikkeitä mitä tämä kömpelö tyttö ei osannut, saati uskaltanut. Lopulta opettaja jätti tytön rauhaan, kun tajusi, ettei mene niitä kuitenkaan uskalla tehdä. Tyttö ihan itki ja ei varmaan jäänyt kauhean suuri into harrastaa mitään liikuntaa. Koululiikunnan tulisi olla lasta tukevaa ja vaikka lapsi olisi oppinut kodissaan kömpelöksi, niin siitä ei tulisi opettajan rangaista lasta vaan kannustaa. Jos ei osaa jotain niin sitten ei osaa. Opettaja voisi miettiä vaihtoehtoisia liikuntamuotoja, esim. onko pakko olla telinevoimistelua kaikille, niillekin, jotka pelkää. Voisivat tehdä jotain voimisteluliikkeitä tai muuta jos ei kerta kaikkiaan uskalla tai osaa olla rekillä tai puomilla ym.
Minun lapsellani nyt vasta 5 luokkalaisella on jo traumat koululiikunnasta ja jouduin puuttumaan esim. pesäpallon joukkuejakoon jossa luokan kingit tosiaan valitsevat ne parhaimmat/suosituimmat ensin ja hitaammista kömpelöimmistä jne. lähes tapellaan, ettei tarvitse valita omaan joukkueeseen. Vaadin, että ope jakaa joukkueet, tuo nöyryyttäminen ei tuo liikunnan iloa kenellekkään.
Omani on kömpelö ja vähän pyöreä, juuri sellainen josta ope ajattelee, että ei varmaan harrasta liikuntaa jne.
No harrastaa uintia, snorkkelisukellusta ja juniorlife savign toimintaa...saa lähteä telinevoimistelija kroolaamaan rinnalle, voin arvata kumpi väsyy ensin.
Jokaisella on oma laji jossa voi olla hyvä, muita voi kokeilla ja pitääkin, mutta ei telinevoimistelu mikään pakollinen taito ole kenellekkään.
totta helvetti se pitää saada taksin sitten kouluihin!
Ei se ihme että lapset lihoo, kun ei ole edes kunnon liikuntaa enää.
(liikuntatraumojen olemessaolojen turvaamiseksi)ollut kouluissa koko ajan mutta että nyt sitä ollaan entisestään lisäämässä.
Itse kuulun tähän traumatisoituneeseen porukkaan. Maha tulee kipeäksi vieläkin, jos jossain näen niitä telineitä.
olin pääasiassa huono liikunnassa, inhosin yleisurheilua, pallopelejä, uimista ja erityisesti hiihtoa.
Mutta RAKASTIN telinevoimistelua.
Koulussa olin pääasiassa hyvä liikunnassa, tykkäsin yleisurheilusta, pallopeleistä, uinnista, jopa hiihdosta.
Mutta INHOSIN telinevoimistelua.
lapsi valittaa, että aina on vain polttopalloa, ei juuri muuta, aika yksipuolista on. telinevoimistelu ja voimistelu kehittää monipuolisesti kehoa ja sen hallintaa,
Itse kuuluin niihin huonoihin osaamattomiin ja arkoihin oppilaisiin.
Liikunnasta on jäänyt traumat lähinnä juuri siitä että kun en osannut niin se oli ihan tajuttoman NÖYRYYTTÄVÄÄ.
En uskaltanut jarruttaa luistimilla.
Minut valittiin joukkuepeleissä AINA viimeisenä.
Inhosin hiihtoa, koska oli hidas ja pelkäsin laskea mäet.
Koripallossa ja lentopallossa sattui aina joko sormille tai ranteisiin.
Yleisurheilu oli aina ihan hirveää.
Jumppäkärpäsestä näin etukäteen painajaisia.
Rekki plus muut kieputukset sattuivat ja pelottivat.
Päällimmäisenä on kuitenkin jäänyt mieleen HÄPEÄ, NÖYRYYTYS, KIPU (henkinen ja fyysinen) JA ITKU.
Itse kuuluin niihin huonoihin osaamattomiin ja arkoihin oppilaisiin. Liikunnasta on jäänyt traumat lähinnä juuri siitä että kun en osannut niin se oli ihan tajuttoman NÖYRYYTTÄVÄÄ. En uskaltanut jarruttaa luistimilla. Minut valittiin joukkuepeleissä AINA viimeisenä. Inhosin hiihtoa, koska oli hidas ja pelkäsin laskea mäet. Koripallossa ja lentopallossa sattui aina joko sormille tai ranteisiin. Yleisurheilu oli aina ihan hirveää. Jumppäkärpäsestä näin etukäteen painajaisia. Rekki plus muut kieputukset sattuivat ja pelottivat. Päällimmäisenä on kuitenkin jäänyt mieleen HÄPEÄ, NÖYRYYTYS, KIPU (henkinen ja fyysinen) JA ITKU.
Että ihan kaikki liikunta pelotti ja oli tuskallista. Tietenkään kaikesta ei voi tykätä, mutta eihän tuollaisia turhanitkijöitä jaksa kukaan.
ja on jäänyt myös traumat liikunnasta. On jo yläasteella. Mutta nyrkkeilyssä, uinnissa ja punttiksella todella hyvä. Mutta näitä ei koulussa ole kuin uintia ja sitäkin vain 2 kertaa vuoden aikana. Liikunnan numero siis 6. Uintitunneilla on ollut luokan mestari ja voittanut altaan mitalla kaikki muut ja ainoa, joka osaa uida teknisesti oikein.
Nyrkkeilyä ja raudannostoa ei liikuntatunneilla harrasteta, joten niissä ei voi osoittaa taitojaan.
Koululiikunta oli perseestä jo minun lapsuudestani. Olen kestävyysjuoksija, kenellä oli liikuntanumero myös kutonen, koska olin koulun 100m kisoissa aina melkein viimeinen. Mutta koskaan ei testattu kestävyyttä ja kympin kisassa olisin voittanut kaikki keveästi.
Minun lapsellani nyt vasta 5 luokkalaisella on jo traumat koululiikunnasta ja jouduin puuttumaan esim. pesäpallon joukkuejakoon jossa luokan kingit tosiaan valitsevat ne parhaimmat/suosituimmat ensin ja hitaammista kömpelöimmistä jne. lähes tapellaan, ettei tarvitse valita omaan joukkueeseen. Vaadin, että ope jakaa joukkueet, tuo nöyryyttäminen ei tuo liikunnan iloa kenellekkään.
Omani on kömpelö ja vähän pyöreä, juuri sellainen josta ope ajattelee, että ei varmaan harrasta liikuntaa jne.
No harrastaa uintia, snorkkelisukellusta ja juniorlife savign toimintaa...saa lähteä telinevoimistelija kroolaamaan rinnalle, voin arvata kumpi väsyy ensin.
Jokaisella on oma laji jossa voi olla hyvä, muita voi kokeilla ja pitääkin, mutta ei telinevoimistelu mikään pakollinen taito ole kenellekkään.
Itse kuuluin niihin huonoihin osaamattomiin ja arkoihin oppilaisiin. Liikunnasta on jäänyt traumat lähinnä juuri siitä että kun en osannut niin se oli ihan tajuttoman NÖYRYYTTÄVÄÄ. En uskaltanut jarruttaa luistimilla. Minut valittiin joukkuepeleissä AINA viimeisenä. Inhosin hiihtoa, koska oli hidas ja pelkäsin laskea mäet. Koripallossa ja lentopallossa sattui aina joko sormille tai ranteisiin. Yleisurheilu oli aina ihan hirveää. Jumppäkärpäsestä näin etukäteen painajaisia. Rekki plus muut kieputukset sattuivat ja pelottivat. Päällimmäisenä on kuitenkin jäänyt mieleen HÄPEÄ, NÖYRYYTYS, KIPU (henkinen ja fyysinen) JA ITKU.
Että ihan kaikki liikunta pelotti ja oli tuskallista. Tietenkään kaikesta ei voi tykätä, mutta eihän tuollaisia turhanitkijöitä jaksa kukaan.
Olin. Mutta olin mikä olin. Kukaan ei kuitenkaan noteerannut mitenkään. Ei edes mietitty mistä saattoi johtua tai kannustettu yrittämään.
Minä ainakin pelkäsin niin helkutisti etten ehtinyt edes hävetä sitä tunarointia. Tunnin jälkeen lähinnä vaan kiitin kaikki tietämäni jumalat läpi kun olin vielä yhtenä kipaleena ( muutamilla mustelmilla varustettuna ). Siinä ei oikeasti paljon painanut luokkakavereiden mahdolliset virnistelyt, olin vaan onnellinen että olin edelleen hengissä.
Miksei näillä tunneillä edes anneta kypäröitä päähän? Tällä ketteryydellä kun pistetään roikkumaan pää alaspäin niin sieltä tullaan rytinällä alas. Ja juu-u, olin lapsena paikallisessa urheiluseurassa, mutta pysyttelin sellaisten lajien parissa, jotka ei vaadi sen suurempaa akrobatiaa.
eniten voimistelusta ja telinevoimistelusta.
Niitä ei kuitenkaan pidetty kuin max. kahtena viikkona vuodesta.
Kaikki muut liikuntatunnittunnit pelattiin pallopelejä >:(
ja luulen, että oma tyttärenikin tykkää siitä. Olin hirveän huono liikunnassa yleensä mutta telinevoimistelussa ja muussakin voimistelussa pärjäsin ihan kiitettävästi.
Itse kuuluin niihin huonoihin osaamattomiin ja arkoihin oppilaisiin. Liikunnasta on jäänyt traumat lähinnä juuri siitä että kun en osannut niin se oli ihan tajuttoman NÖYRYYTTÄVÄÄ. En uskaltanut jarruttaa luistimilla. Minut valittiin joukkuepeleissä AINA viimeisenä. Inhosin hiihtoa, koska oli hidas ja pelkäsin laskea mäet. Koripallossa ja lentopallossa sattui aina joko sormille tai ranteisiin. Yleisurheilu oli aina ihan hirveää. Jumppäkärpäsestä näin etukäteen painajaisia. Rekki plus muut kieputukset sattuivat ja pelottivat. Päällimmäisenä on kuitenkin jäänyt mieleen HÄPEÄ, NÖYRYYTYS, KIPU (henkinen ja fyysinen) JA ITKU.
samat fiilikset koulun liikuntatunneista, vaikka vapaa-ajalla harrastin aktiivisesti voimistelua, jazz-tanssia ja balettia.
Voimistelua, josta olisin tykännyt, ei meillä koulussa ollut ollenkaan.
Aina kun vaan mahdollista pelattiin jotain pallopeliä. Ainoastaan hiihtoon ja suunnistukseen ei liittynyt mitään pelaamisia. Ne ovatkin ainoat siedettävät lajit koululiikunnassa.
Jopa luistelutunnit vietettiin pelaten jääpalloa tai jääkiekkoa.
siitä, ettei niskat olleet menneet nurin ja kalvavan mahakivun siitä asti kun selvisi, että seuraavalla tunnilla on taas telinevoimistelua.
Turpa kiinni sinäkin. En ole kinkku. Olen 01 ja painan 38 kiloa. Olenko kinkku, vaikken osaa telinevoikkajuttuja??
[quote author="Vierailija" time="27.03.2011 klo 18:43"]
mikä eds on 'kaarihyppy aisalta', 'arabialainen', 'kuperkeikkahyppy pitkittäisellä arkulla' tai 'lentokuperkeikka'?
Harrastakoot tuota innostuneet omalla ajallaan, koulussa voitaisiin tehdä jotain, josta kaikki voivat nauttia ja oppia.
mitä oli 35 vuoden takainen kuperkeikkahyppy pitkittäisellä arkulla. En ikinä uskaltanut tehdä sitä ja julkinen häpeä oli hirveä. Arabialaisen osasi tehdä yksi tyttö, joka oli huippuliikunnallinen. Kärrynpyörän osasi tehdä pari tyyppiä. Inhosin juoksuleikkejä, pikajuoksuja ajanottoineen ja megafonisine tulosjulkistuksineen, hiihtämistä 10 cm jäät suksenpohjissa, hernepussikisoja. Mutta lentopallossa, suunnistuksessa ja pesiksessä olin tosi hyvä ja kuntosali oli kuin mulle tehty. Onneksi!
Hetken ajattelin että sielunsisko, mutta vuosiluvun tarkistamisen jälkeen ymmärsin, että tää oli varmaan mun oma kirjoitus :)
olin pääasiassa hyvä liikunnassa, tykkäsin yleisurheilusta, pallopeleistä, uinnista, jopa hiihdosta.
Mutta INHOSIN telinevoimistelua.