Lue keskustelun säännöt.
miten voi rakentaa onnensa toisen onnettomuudelle
13.03.2011 |
Ex, joka jätti mut 15-v. nuoremman naisen takia, on nyt muuttamassa tämän naisen kanssa yhteen. Hehkutttaa onneaan kavereilleen ja sukulaisille (olen lasten takia tekemisissä myös sen puolen suvun kanssa).
Kuinka jonkun onni voi rakentua toisten (minun ja lasten) kärsimykselle? Eivätkö he tunne edes pistoa sydämessään? Ja miten sellainen voi kestää?
Kommentit (67)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen samaa mieltä tietyllä tapaa. jos onni on kiinni vain uudessa ihmisessä ja ihastumisen huumassa, se on hataralla pohjalla. oikea onni on mielenrauhaa, sisäistä taspainoa, muu on plussaa.
mutta en tiedä, elämä ei ole oikeudenmukaista. sen osoittaa jo tämä ketjukin, millaisia suuri osa ihmisistä nyt vaan on. voi hyvin olla, että exäni porskuttaa tyytyväisenä lopun elämäänsä ja minä nuolen näitä haavoja vielä monta vuotta.
ap
Se on oma valintasi jos päätät jäädä onnettomaksi. Yhtä lailla kuin onnea ei tuo toinen ihminen, ei se sitä myöskään vie.
lapsia, 43?
On lapsi, ja hänkin on onnellinen.
Voimia sinulle. Kerron sinulle salaisuuden: Paha saa palkkansa. Sinä tulet vielä olemaan onnellisempi kuin nyt, mutta miehesi joutuu vielä kärsimään kovia syyllisyyden tunteita teostaan.
Voimia sinulle. Kerron sinulle salaisuuden: Paha saa palkkansa. Sinä tulet vielä olemaan onnellisempi kuin nyt, mutta miehesi joutuu vielä kärsimään kovia syyllisyyden tunteita teostaan.
Ei tässä todellisuudessa. Tai no jos saakin, niin siinä on paljon nollia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
LUULEE, että joku ihminen tai materia voi tuoda ihmiselle onnen. Kestävä onni tulee aina sisältäpäin.
Lisäksi minusta tuntuu, että eksäsi vain hehkuttaa, koska hän selittää sillä syyllisyyttään pois. Hehkuttaessaan hän selittää suvulleen sitä, miksi hän teki oikean ratkaisun.
Minunkin eksäni valitti pahaa oloaan perheessä ja avioliitossa ja nyt uuden kanssa olo on ihan yhtä paha kun on esim. syyllisyys siitä mielipahasta minkä ero ja uusperhekuvio aiheuttaa. Uusi onni ei tuonutkaan onnea.
Minullepa uusi onni todellakin toi onnen. Ja se johtuu ihan siitä, että nykyinen mieheni on minulle paljon sopivampi puoliso. Ja kyllä olemme eläneet arkea, olemme olleet naimisissa pitempään kuin olin exäni kanssa.
meillä siis exä oli ihan viime viikkoihin puhunut kuinka minua rakastaa ja vielä samalla viikolla, kun minut jätti, tuli 'muru' ja 'kulta' -tekstareita. hän myös makasi kanssani kun oli jo tosi tosi ihastunut tähän toiseen.
muuta riitaa ei ollut kuin se, ettei exä halunnut puhua lapsen sairaudesta, sai raivokohtauksen kun pari kertaa yritin aloittaa keskustelun siitä ja sanoi, ettei halua puhua siitä sanallakaan. + itse olin ollut alakuloinen kun oli saman vuoden sisään käynyt ilmi, että isälläni on akava sairaus, joka tulee johtamaan ajan kanssa kuolemaan.
mutta kaiken se keskellä, juu, uskoin kyllä niihin rakkauden sanoihin.
olin hölmö, mutta minkäs teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen täysin sinun puolellasi, ap!
Voimia sinulle. Kerron sinulle salaisuuden: Paha saa palkkansa. Sinä tulet vielä olemaan onnellisempi kuin nyt, mutta miehesi joutuu vielä kärsimään kovia syyllisyyden tunteita teostaan.
Älä välitä suurimmasta osasta saamistasi vastauksista. Näitä tällaisia ihmisiä on paljon, suurin osa ihmisistä. Heidän moraalinsa ja älykkyytensä ei ole kovin korkea, joten ei kannata vaivautua edes vastaamaan. He elävät primitiivitasolla, jossa kaikki teot ovat oikeutettuja tavalla tai toisella, jopa toisen elävän satuttaminen. He eivät kulje elämässä kehittymisen tietä vaan valitsevat sen helpoimman reitin ja hakevat vain ja ainoastaan nautintoa ihan kenen tahansa, jopa omien lastensa, kustannuksella.
Miskikö menin exän kanssa yhteen? Koska tein virheen. Ei ollut elämänkokemusta riittävästi tajuamaan, että rakastaminen ei riitä jos ollaan liian kaukana henkisesti. Eri arvot, ei mitään muuta yhteistä kuin se rakkaus. Ja kun muututtiin, se tapahtui vielä kauemmas toisistamme. Ei ollut mitään mille rakentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tsemppiä ap:lle. Tilanteesi on paskamainen ja miehesi taitaa olla vähäsen kykenemätön käsittelemään perheen kriisiä (isäsi ja vauvanne sairaus). Jos ei aikuinen kestä realiteetteja niin se on kasvun paikka, miehesi valitsi karkuun juoksemisen.
Voimia ja jaksamista sulle.
Olin 4v avoliitossa, ei lapsia. Olen siis nainen. Exäni oli tosi omistushaluinen ja määräilevä, sai tuntemaan itseni ihan nollaksi. Haukkui koko ajan, haukkui kaverini myös, en lopulta uskaltanut kutsua ketään kylään, enkä soittaa kellekään.
Ystävystyin, siis ihan ystävystyin, siinä sivussa työn kautta tapaamani miehen kanssa. En uskonut, että siitä tulisi mitään sen kummempaa.
Kun kotona tilanne kärjistyi viikko viikolta pahemmaksi, ryhdyin lopulta miettimään, kannattaisiko sittenkin vaihtaa.
Otin asian silloisen avokkini kanssa puheeksi. Hän hätkähti. Miksikö? Siksi, että huomasi, että en kestäisi sellaista mollaamista loputtomiin! Hän sanoi, että aikoisi kohdella minua jatkossakin samalla tavalla, koska minussa on niin paljon ärsyttäviä piirteitä, ja ihan rakkaudesta hän nalkuttaa joka päivä.
Eksäni sanoi uskovansa, että en jättäisi häntä, koska olen jo niin vanha (olin 34).
Hän ei halunnut lapsia, minä halusin. Hän ei suostunut menemään kokopäivätöihin, koska siitä olisi tullut masennusta jne.
Pari viikkoa tästä, jätin hänet.
SIitä alkoi ihan uskomaton mustamaalaus. Tämä mies, joka oli vuosien ajan lytännyt itsetuntoani, vielä kehtasi soitella kavereilleni ja vanhemmilleni ja haukkua minut petolliseksi ja ties miksi.
No, eipä minua haittaa. Hän saa mielipiteensä pitää. Olen nyt tämän uuden miehen kanssa ollut jo kuusi vuotta naimisissa ja meillä on kolme lasta.
Se, että suhde on ollut olemassa ensin, ei tarkoita, että se olisi jotenkin arvokkaampi, kuin suhde, joka alkaa myöhemmin.
Minulla tämä uusi suhde on jo nyt kestänyt tuplasti sen mitä tuo aiempi suhde, jota kaikki luulivat pitävänsä sinä oikeana.
En tiedä, mitä syitä näillä muilla on, jotka jättää avopuolison tai aviopuolison, mutta minulla oli ainakin se, että mies kohteli tosi huonosti. Sellaista olisi sitten kuulemma pitänyt rakkauden nimissä kestää. Juu, kiitos ei. Etsiköön uudet lattiamaton ( tietääkseni ei kyllä vielä ole ketään löytänyt).
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vaihto kannattaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä jouduin myös vaihtoon. Ja kun kuuntelen lasteni valitusta isästään, niin eipä tuo kovin onnelliselta kuulosta. Kukaan onnellinen ei rähjää tuolla tavalla.
tänään lapseni valitti isänsä rähjäämistä ja on sanonut minullekin että ei nyt sitten taidakaan olla onnellinen.
minä en ole ajatellut näitä narsistitapauksia vastatessani tähän kyselyyn. Kyllä se toinen voi vaihtaa puolisoa lennosta, vaikka tämä ei ole väärin ketään kohdellut. Silloin kyse on pään välistä.
Olin 4v avoliitossa, ei lapsia. Olen siis nainen. Exäni oli tosi omistushaluinen ja määräilevä, sai tuntemaan itseni ihan nollaksi. Haukkui koko ajan, haukkui kaverini myös, en lopulta uskaltanut kutsua ketään kylään, enkä soittaa kellekään. Ystävystyin, siis ihan ystävystyin, siinä sivussa työn kautta tapaamani miehen kanssa. En uskonut, että siitä tulisi mitään sen kummempaa. Kun kotona tilanne kärjistyi viikko viikolta pahemmaksi, ryhdyin lopulta miettimään, kannattaisiko sittenkin vaihtaa. Otin asian silloisen avokkini kanssa puheeksi. Hän hätkähti. Miksikö? Siksi, että huomasi, että en kestäisi sellaista mollaamista loputtomiin! Hän sanoi, että aikoisi kohdella minua jatkossakin samalla tavalla, koska minussa on niin paljon ärsyttäviä piirteitä, ja ihan rakkaudesta hän nalkuttaa joka päivä. Eksäni sanoi uskovansa, että en jättäisi häntä, koska olen jo niin vanha (olin 34). Hän ei halunnut lapsia, minä halusin. Hän ei suostunut menemään kokopäivätöihin, koska siitä olisi tullut masennusta jne. Pari viikkoa tästä, jätin hänet. SIitä alkoi ihan uskomaton mustamaalaus. Tämä mies, joka oli vuosien ajan lytännyt itsetuntoani, vielä kehtasi soitella kavereilleni ja vanhemmilleni ja haukkua minut petolliseksi ja ties miksi. No, eipä minua haittaa. Hän saa mielipiteensä pitää. Olen nyt tämän uuden miehen kanssa ollut jo kuusi vuotta naimisissa ja meillä on kolme lasta. Se, että suhde on ollut olemassa ensin, ei tarkoita, että se olisi jotenkin arvokkaampi, kuin suhde, joka alkaa myöhemmin. Minulla tämä uusi suhde on jo nyt kestänyt tuplasti sen mitä tuo aiempi suhde, jota kaikki luulivat pitävänsä sinä oikeana. En tiedä, mitä syitä näillä muilla on, jotka jättää avopuolison tai aviopuolison, mutta minulla oli ainakin se, että mies kohteli tosi huonosti. Sellaista olisi sitten kuulemma pitänyt rakkauden nimissä kestää. Juu, kiitos ei. Etsiköön uudet lattiamaton ( tietääkseni ei kyllä vielä ole ketään löytänyt). Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vaihto kannattaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 4v avoliitossa, ei lapsia. Olen siis nainen. Exäni oli tosi omistushaluinen ja määräilevä, sai tuntemaan itseni ihan nollaksi. Haukkui koko ajan, haukkui kaverini myös, en lopulta uskaltanut kutsua ketään kylään, enkä soittaa kellekään.
Ystävystyin, siis ihan ystävystyin, siinä sivussa työn kautta tapaamani miehen kanssa. En uskonut, että siitä tulisi mitään sen kummempaa.
Kun kotona tilanne kärjistyi viikko viikolta pahemmaksi, ryhdyin lopulta miettimään, kannattaisiko sittenkin vaihtaa.
Otin asian silloisen avokkini kanssa puheeksi. Hän hätkähti. Miksikö? Siksi, että huomasi, että en kestäisi sellaista mollaamista loputtomiin! Hän sanoi, että aikoisi kohdella minua jatkossakin samalla tavalla, koska minussa on niin paljon ärsyttäviä piirteitä, ja ihan rakkaudesta hän nalkuttaa joka päivä.
Eksäni sanoi uskovansa, että en jättäisi häntä, koska olen jo niin vanha (olin 34).
Hän ei halunnut lapsia, minä halusin. Hän ei suostunut menemään kokopäivätöihin, koska siitä olisi tullut masennusta jne.
Pari viikkoa tästä, jätin hänet.
SIitä alkoi ihan uskomaton mustamaalaus. Tämä mies, joka oli vuosien ajan lytännyt itsetuntoani, vielä kehtasi soitella kavereilleni ja vanhemmilleni ja haukkua minut petolliseksi ja ties miksi.
No, eipä minua haittaa. Hän saa mielipiteensä pitää. Olen nyt tämän uuden miehen kanssa ollut jo kuusi vuotta naimisissa ja meillä on kolme lasta.
Se, että suhde on ollut olemassa ensin, ei tarkoita, että se olisi jotenkin arvokkaampi, kuin suhde, joka alkaa myöhemmin.
Minulla tämä uusi suhde on jo nyt kestänyt tuplasti sen mitä tuo aiempi suhde, jota kaikki luulivat pitävänsä sinä oikeana.
En tiedä, mitä syitä näillä muilla on, jotka jättää avopuolison tai aviopuolison, mutta minulla oli ainakin se, että mies kohteli tosi huonosti. Sellaista olisi sitten kuulemma pitänyt rakkauden nimissä kestää. Juu, kiitos ei. Etsiköön uudet lattiamaton ( tietääkseni ei kyllä vielä ole ketään löytänyt).
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vaihto kannattaa!
Miksi tarvitsit tuon toisen miehen että lähdit pois selkeästikin huonosta suhteesta? Tai pikemminkin ihmettelen miksi edes aloit suhteeseen tuollaisen miehen kanssa?
Mun ex-vaimo otti ja lähti 14 vuoden avioliiton jälkeen samaan tyyliin. Tuli kotiin ja ilmoitti, että on toinen jä häippäs.
Jätti isille 2 pientä lasta, molemmat vielä sairaita (pienempi on nyt parantunut täysin, vanhempikin paljon parempi=ei valvota joka yö).
Tästä on nyt kulunut aika tasan kaksi vuotta. Äiti lähti pakoon kovaa arkea, halusi helppoa elämää. Rikasta elämää, uudella miehellä on rahaa kuin roskaa.
No, nyt ruikuttaa takaisin. Ehdotti suoraan, että eroaa aviomiehestään (ehti jo naimisiinkin) ja kun avioehtoa ei ole, niin on paljon rahaa. IKÄÄN KUIN YRITTI OSTAA MINUA RAHALLA TAKAISIN. Yök!
No, totesin, että pidä sinä rahasi, minä pidän lapset. Täällä ei todella ole mikään helppo elämä, jos kerran on sitä lähtenyt pakoon, niin ei ole mittään mahdollisuutta enää.
Mun huomio suuntautui täysin pieniin, sairaalloisiin lapsiin ja kun äitinsä ei yhtään edes auttanut mua (ei edes huonon aviomiehen verran). Niin ex jäi vaille sitä huomiota mieheltä, mitä naiset kaipaavat. Jo isin katkeruudenkin vuoksi, ei huvittanut, kun toinen ei tehnyt mitään perheensä eteen.
Mutta rikas, helppo elämä ei kuitenkaan sitten il meisesti ole se, mikä loppupeleissä sen onnen tuo.
Luulen, että se johtuu siitä. Että TÄÄLLÄ ON SE OIKEA elämä. Se elämä, joka antaa itsekunniotuksen ja todellisen merkityksen elämälle. Sitä ei korvaa raha tai helppo elämä.
Ilmeisesti ex on huomannut tämän, mutta sorry, on jo liian myöhäistä. Isi on huomannut, että pärjää vallan hyvin lastensa kanssa itsekseenkin. Ja huomannut myös sen, että aivan kuka tahansa vastaan ensimmäisenäkin kävelevä nainen olisi exsää parempi. Ja mun ei tartte tyytyä moiseen paskaan...
tuollainen silloin, kun toisen tapaa. Ihmiset muuttuvat. Ja ihmiset pysyvät huonoissa suhteissa sen takia, että se toinen on joskus niiiiiiin mukava.
(olen ohis, enkä siis yo henkilö)
mutta muistathan, että eksäsi koukuttaa sinua just niin kauan, ennenkuin annat hänelle anteeksi. Ja tuo anteeksiantamattomuus (eli katkeruus) on kosketeltavaa.
Anteeksiantaminen ei tapahdu väkisin eikä pakolla, vaan tunnetyöskentelyn kautta. Been there, done that. Mies vaihtoi minut toiseen 20 vuoden jälkeen.
Mun ex-vaimo otti ja lähti 14 vuoden avioliiton jälkeen samaan tyyliin. Tuli kotiin ja ilmoitti, että on toinen jä häippäs. Jätti isille 2 pientä lasta, molemmat vielä sairaita (pienempi on nyt parantunut täysin, vanhempikin paljon parempi=ei valvota joka yö). Tästä on nyt kulunut aika tasan kaksi vuotta. Äiti lähti pakoon kovaa arkea, halusi helppoa elämää. Rikasta elämää, uudella miehellä on rahaa kuin roskaa. No, nyt ruikuttaa takaisin. Ehdotti suoraan, että eroaa aviomiehestään (ehti jo naimisiinkin) ja kun avioehtoa ei ole, niin on paljon rahaa. IKÄÄN KUIN YRITTI OSTAA MINUA RAHALLA TAKAISIN. Yök! No, totesin, että pidä sinä rahasi, minä pidän lapset. Täällä ei todella ole mikään helppo elämä, jos kerran on sitä lähtenyt pakoon, niin ei ole mittään mahdollisuutta enää. Mun huomio suuntautui täysin pieniin, sairaalloisiin lapsiin ja kun äitinsä ei yhtään edes auttanut mua (ei edes huonon aviomiehen verran). Niin ex jäi vaille sitä huomiota mieheltä, mitä naiset kaipaavat. Jo isin katkeruudenkin vuoksi, ei huvittanut, kun toinen ei tehnyt mitään perheensä eteen. Mutta rikas, helppo elämä ei kuitenkaan sitten il meisesti ole se, mikä loppupeleissä sen onnen tuo. Luulen, että se johtuu siitä. Että TÄÄLLÄ ON SE OIKEA elämä. Se elämä, joka antaa itsekunniotuksen ja todellisen merkityksen elämälle. Sitä ei korvaa raha tai helppo elämä. Ilmeisesti ex on huomannut tämän, mutta sorry, on jo liian myöhäistä. Isi on huomannut, että pärjää vallan hyvin lastensa kanssa itsekseenkin. Ja huomannut myös sen, että aivan kuka tahansa vastaan ensimmäisenäkin kävelevä nainen olisi exsää parempi. Ja mun ei tartte tyytyä moiseen paskaan...
Miehesi teki väärin. Hoida lapset hyvin kaikesta huolimatta ja käy purkamassa surua ja pettymystä ammattiauttajalla. Pyydä apua läheisiltä! Itse koin saman vuosi sitten...
...vaan vähän vahingoniloinen. Mutta samalla säälin exsääni. Joistain naisista ei vain ole kotileikkeihin, niin ajattelen. Olen antanut anteeksi. Mutta lasten puolesta olen kyllä vähän vieläkin kai katkera. Kun on aika vaikea käsittää sitä, että äiti ei pane lapsiaan etusijalle. Vaan omat itsekkäät mielihalunsa. Joka siis tapahtui jo ennen toista miestäkin. On verraten harvinaista muutenkin, että äiti jättää isälle aivan pienet lapset ja ottaa ja häipyy.
Minullepa uusi onni todellakin toi onnen. Ja se johtuu ihan siitä, että nykyinen mieheni on minulle paljon sopivampi puoliso. Ja kyllä olemme eläneet arkea, olemme olleet naimisissa pitempään kuin olin exäni kanssa.