miten voi rakentaa onnensa toisen onnettomuudelle

viimeinen katkeruuteni lähde! Ärsytti,kun mies väitti rakastavansa lapsiaan yli kaiken. Mutta tämäkin piti antaa anteeksi. Erikseen.

Tämän jälkeen aloin näkemään, että ehkä tämä kaikki tapahtuikin lasteni parhaaksi...lasteni kasvavat tunne-elämältään tasapainoisemmiksi,kun eivät tapaa isäänsä joka päivä...

...vaan vähän vahingoniloinen. Mutta samalla säälin exsääni. Joistain naisista ei vain ole kotileikkeihin, niin ajattelen. Olen antanut anteeksi. Mutta lasten puolesta olen kyllä vähän vieläkin kai katkera. Kun on aika vaikea käsittää sitä, että äiti ei pane lapsiaan etusijalle. Vaan omat itsekkäät mielihalunsa. Joka siis tapahtui jo ennen toista miestäkin. On verraten harvinaista muutenkin, että äiti jättää isälle aivan pienet lapset ja ottaa ja häipyy.

Olin mieheni kanssa mielettömän onneton enkä uskonut että voisin enää koskaan ollakaan onnellinen. Meillä oli monenlaisia ongelmia, mm mieheni pyrki hallitsemaan minua henkisesti hyvin rajuilla keinoilla. Se rakkaus joka sai meidät jsokus menemään naimisiin kummitteli taustalla ja hidasti päätöstä. Meni kaksi vuotta siitä että ekan kerran tajusin haluavani eroa ja vuosi siitä kun tajusin ettei lopulta ole muuta ratkaisua siihen että lopulta erosimme. (Siinä välissä olin kyllä yrittänyt miestä parisuhdeterapiaan mutta 1,5vuotta kieltäytyi ja viimeisen 6kk perui aina hiukan ennen aikaa ettei pääsekään).



Tiedättekö vaan mitä tein erilailla kuin raukkiksina pitämäni ihmiset? Minä kävin sen kuolevan parisuhteeni loppuun. Rauhassa, ajan kanssa, keskustellen kumppaninin kanssa lukemattomia kertoja ja kertoen välillä jopa asiattomasti mutta kuitenkin kertoen suoraan missä todella mennään ja millä ehdoilla minä haluan tai en halua tätä jatkaa. Harkiten lisää ja katsoen rauhassa tuleeko neuvotteluista tulosta tai muuttaisiko aika omia tuntemuksiani. Enkä aloittanut rinnalle uutta piristettä heti kun aloin epäilemään vanhan kestävyyttä. Olihan siihen hirveä kiusaus, löytää joku joka ihailee minua ja saa oloni tuntumaan naiselliselta ja rakastettavalta ja kannustaisi minua epäilyn hetkellä. Tunsin välillä hyvinkin vahvaa ihastusta vaihtelevia muita miehiä kohtaan. Mutta hyvä tavaton minä hallitsen itseni. En ole eläin joka kulkee viettiensä varassa vaan ihminen joka tekee harkittuja päätöksiä läheisensä ja oman kunniantuntonsa huomioon ottaen.



En käsitä ihmisiä jotka perustelevat sivusuhdetta ja lennosta vaihtamista sillä että "vanha rakkaus loppui" tai "ei se ollutkaan todellista exän kanssa". Jos puolisoa (tai edes lapsia) kohtaan ei löydä sen vertaa kunnioitusta että suhteen lopettamisen hoitaisi kunnialla ja loppuun asti siihen keskittyen vaan on niin minäminä-hätähousu että aloittaa uuden suhteen päälle ennenkuin saa puolison kanssa asiat puhutta selväksi - kuka ihme haluaa sellaisen kanssa suhdetta?! Parisuhde on kahden kauppa jota ei sovita kolmansien kanssa. Joskus rakkaus päättyy tai ei riitä tuomaan onnea mutta se on silti niiden kahden parisuhde päättämiseensä asti. Minä en ikinä ottaisi miestä jonka muna ei riitä selvittämään välejä puolison kanssa asiallisesti ennen kuin sekoittaa uuden ihastumisen tunteet mukaan. Enkä käsitä miten naisett jaksavat puolustella miehiä joista jo tietävät että he eivät kykene selvittämään parisuhteensa ongelmia oman puolison kanssa vaan keskittyvät ulkopuolisen lohdun etsimiseen. Onko suurempaa luovuttajaa, petturia ja takinkääntäjää olemassakaan?



N25

Olenkin alkanut ajattelemaan samaan tyyliin ja tukemaan exsää, että pystyisi olemaan lastensa kaa. Näin itse saan omaa aikaa, mitä minulla ei ennen ole ollut. Olen kyllä miettinyt, että mitä lapset oikeasti hyötyvät äitinsä kanssa vietetystä ajasta, koska hän ei osaa olla äiti. Ja lapsilla ei oikein ole tunnesidettä äitiinsä. Nuoremmalla EI OLLENKAAN. Vanhempi tässä vasta kyseli, että onko tämä ihminen hänen äitinsä? Ja että mitä tämä äiti tarkoittaa? Eli jotain sentään on olemassa vanhemman kaa. Mutta kovin hennosti...

Mitäs jos paha saikin palkkansa jo, kun tuli jätetyksi? Kohteli miestä niin huonosti, että sai nyt rangaistuksensa? Miten ihmeessä voi ulkopuolinen määritellä sen pahan?

Ap, totuus on vaan, että sinä olisit rakentanut onnesi toisen onnettomuudelle. Te kumpikin ette vaan olisi voinut olla onnellisia tässä tilanteessa. Tottakai jätetyksi tuleminen sattuu, mutta aika parantaa ja hajonneesta syntyy aina jotain uutta. Ajattele, kukaan ei ole kuollut. Vain se on peruuttamatonta.

Voimia sinulle. Kerron sinulle salaisuuden: Paha saa palkkansa. Sinä tulet vielä olemaan onnellisempi kuin nyt, mutta miehesi joutuu vielä kärsimään kovia syyllisyyden tunteita teostaan.

Mitäs jos paha saikin palkkansa jo, kun tuli jätetyksi? Kohteli miestä niin huonosti, että sai nyt rangaistuksensa? Miten ihmeessä voi ulkopuolinen määritellä sen pahan?

Ap, totuus on vaan, että sinä olisit rakentanut onnesi toisen onnettomuudelle. Te kumpikin ette vaan olisi voinut olla onnellisia tässä tilanteessa. Tottakai jätetyksi tuleminen sattuu, mutta aika parantaa ja hajonneesta syntyy aina jotain uutta. Ajattele, kukaan ei ole kuollut. Vain se on peruuttamatonta.

Voimia sinulle. Kerron sinulle salaisuuden: Paha saa palkkansa. Sinä tulet vielä olemaan onnellisempi kuin nyt, mutta miehesi joutuu vielä kärsimään kovia syyllisyyden tunteita teostaan.

Miten väitetään että ap olisi rakentanut onnensa miehen onnettomuudelle. Mistä ihmeestä kukaan täällä tietää että perheen luo jääminen olisi tehnyt miehen onnettomaksi?

Miten ikavaa ja surullista, samaa olen ihmetellyt itsekin.



Omalle kohdalle ei ole sattunut, mutta hyvin lahelle muuten. Pahinta, kun kaikki osapuolet ystaviani (uusi nainen tosin etaisempi). Mutta ulkopuolisena on vain pysyttaydyttava ulkopuolisena, vaikka oikeustaju mita sanoisi.



Koeta olla ajattelematta asiaa, tee ihan kaikkea muuta mika tuottaa sinulle iloa, asioita, joihin pystyt elamassasi viela vaikuttamaan. Out of sight, out of mind - tee aktiivisesti valintoja, jotka vievat ajatuksesi kokonaan pois tuosta asiasta. Sinulla on lapset kuitenkin? Iloitse heista, niin, ja uudesta elamastasi.



Jos mies toimi noin, ei ollut sinun arvoisesi. Niin se vain menee.

siis ap saat kyllä sympatiat minulta. tuo asenne että minä ensin sitten muut, ei ole kaikille tuttu. miehen mieli oli helpottaa surullista arkea hakemalla uusi iloinen kumppani, ei se silti surua lapsesta poista eikä se sinun vikasi ole, moni mies ei kestä vastoinkäymisiä mutta tuskin sitten sitä seuraavaakaan liittoa.

minusta yhdessä pystytään ja hyvät ja huonot asiat jaetaan. niin on luvattu ja niin tulee olla. jos ei olisi etsinyt muuta ei olisi myös löytänyt. kyllä se parisuhde on sitoutumisasia, rakkauden huuma haihtuu ja arki astuu kuvaan jos on sellainen ettei sitä kestä ei kannata naimisiin mennä. lapsia käy myös sääli varsinkin jos isä lähti juuri lapsen sairauden takia.

halaus ja voimia ap. eivät kaikki ajattele niin kuin itsekeskeiset kokoomuslaiset:eli kaikki vaan mulle-ei mitään väliä miten muiden käy