Millaista elämäsi oli 23 -vuotiaana?

Meillä on 2,5-vuotias tytär, toinen tulossa ja olemme kuudetta vuotta yhdessä. Elämäni on ihan helvettiä.

Saako kysyä miksi elämäsi on yhtä helvettiä? :o

Tuntuu, että olisin voinut hypätä oravanpyörään myöhemminkin, valikoida kumppanini tarkemmin ja nauttia nuoruudestani.



No nytpä asutaan ahtaasti, rahaa on niukasti ja lapsia pukkaa, vaikkei suoraan sanottuna haluttukaan toista. Kierukka petti.



Ei ole taloudellisesti mahdollista opiskella kovinkaan pitkälle, kaverit ei enää pidä yhteyttä ja olen niin stressaantunut asuntomme vesivahingosta, että masulapsikin varmaan kärsii siitä (heh, eikös pitäisi aloittaa tupakanpoltto, kun stressiinhän nämä röökimammat aina vetoaa? :D)



T. Se kenen elämä on helvettiä

Pääsin juuri 23 vuotta täytettyäni oikikseen (ensimmäisellä kertaa). Toinen tutkinto oli jo hyvällä mallilla, mutta jäi sitten tekemättä kun uusi elämä alkoi.



Oli todella sosiaalista ja vilkasta aikaa. Erosin 5 vuoden seurustelun jälkeen (juurikin tuona vuonna), enkä voinut ajatellakaan, että ottaisin jonkun uuden miehen rinnalleni.



Ahhhhh. Sitä vapautta! :-)

Ystäviä, bileitä, urheilua.



Minulla oli mielestäni kropassani vaikka mitä vikoja, mutta nyt ajatellen, kroppani oli ihan täydellinen.



Rahasta oli puutetta ja kaurapuuroviikkoja oli paaaljon. Jostain syystä bileisiin riitti rahaa.

Kun täytin 23 olin opiskeleva yh. Pidin yllä toivoa, että on-off tavalla käyttäytyvä mies, jota lapseni alkoi juuri kutsua isäksi tasaantuisi ja asettuisi kanssamme aloilleen.



Niin ei käynyt, hän löysi paremman naisen elämäänsä ja häipyi. Olin kuolla suruun ja pettymykseen - en kelvannut, lapseni ei kelvannut.



Päätin hukuttaa suruni toimintaan, elin villin sinkkuäitivaiheen. Parhaimmillaan pyöritin viisi miestä kahdessa viikossa - ei mitään yhden illan juttuja vaan seksiä ja heilastelua, kaveruutta ja unelmia. Totesin nopeasti että ei ole viisasta hajoittaa itseään ja pistin joka ukon narikkaan, seurasi lapseen keskittynyt kesälomaika, jolloin nautittiin elämästä hänen kanssaan. Ehdin vielä tavata tulevan avomieheni, ennenkuin täytin 24 v.

mutettiin omaan kotiin, ja oli vakkari duuni... samassa kodissa asustellaan edelleekin ja samassa duunipaikassa, lapsia, poikia kaksi.. =)

vakituisessa työssä samassa työpaikassa ollut 3 v. Seurustellut 5-6 v. saman miehen kanssa(avoliitto). Kaksi koiraa, vuokra-asunto, yhteistä lainaa 13 000 (auto). Rahat aika tiukilla, matkustelua (aina kovan säästämisen takana). Joka viikonloppu kännit... Odotin koska elämä rauhoittuu ja asetutaan enemmän aloilleen.. Haaveilin jo lapsista ja suunnittelin, että niitä olisi kiva ruveta muutaman vuoden päästä yrittämään.

en yhtään enää ihmettele kuka näitä "sulta jää nuoruus" elämättä kommentteja heittää nuorille äideille. Nämä juopot kun heidän mielestään nuoruuteen kuuluu kauhea biletys ja ryyppäys.

takaisin keski-iässä. Tämä on nähty.

mieheni kanssa vuoden ja ollut vuoden lähi-äitipuolena hänen lapselleen. Kaikin puolin mukavaa ja onnellista, kuten edelleenkin :)

Olin vuotta aiemmin eronnut avokista ja elämä oli edessä. Oli vakituinen työpaikka ja rahaa oli siis käytössä.



Sen muistan, että matkusteltiin reppumatkoja ja vietettiin ihania tyttöjen iltoja ja kävimme vaelluksilla yms. Nämä reissut ja hyvät kaverit on paras muisto niistä vuosista. Olemme nyt keski-ikäisiä akkoja ja edelleen vietämme tyttöjen iltoja.



Olen saanut elää hyvää nuoruutta ja hyvää elämää.

Ero laitettiin myös vireille sinä vuonna.

Ero laitettiin myös vireille sinä vuonna.

miten erilaisessa elämäntilanteessa ihmiset voivatkaan olla. Toisilla kaikki vielä edessä..lapset, avioliitto jne.

Onse elämän vaan jännä juttu

Aloin odottaa esikoista yllättäen ja voin todella huonosti, etsittiin kuumeisesti asuntoa. Oli lievää masennusta ja stressiä ja shokkiakin nopeiden tilanteiden muuttumisen takia. No, kaikki meni kuitenkin ok.

Olin päässyt yliopistoon opiskelemaan, asuin ihanassa yksiössä ja juhlin paljon. Ei ollut suuria huolia, rahaa oli tosi vähän, mutta eipä ollut elätettäviäkään. Tapasin silloin myös tulevan mieheni, johon palavasti rakastuin. Nykyään meillä on kaksi lasta. Tuolloin mietimme vain käsi kädessä kaupassa mitä leipää nyt ostettaisiin - yhdessä! :D Tuntui juhlalliselta saada käydä jonkun kanssa ruokakaupassa miettimässä.

Täytyypä miettiä oikein. Olin valmistunut sh:ksi ja aloitin uudet opinnot samantien, mitkä tosin jätin kesken. Kävin töissä. Nuoruudensuhteeni veteli viimeisiään, oli juuri kohtaamassa elämäni rakkauden.

Biletin paljon.

Mukavaa, ehdin harrastaa liikuntaa paljon.

Lapsia ei vielä ollut.

Matkusteltiin paljon.

Seurustelua takana noin vuosi, muutimme yhteen Helsingin keskustan kaksioon, opskelin yliopistolla, olin osa-aikatöissä, harrastimme molemmat paljon urheilua yhdessä ja yksin. Ihanaa lempeä ja tulevaisuus avoin. :) Ehkä elämäni parasta aikaa, ellei raskausaikaa lasketa mukaan.

ja asuin köyhänä mutta onnellisena saman miehen kanssa kuin nytkin. Nyt olen 27 ja nuo samat opinnot ovat loppumassa, teen opinnäytetyötä. Ei lapsia, ei autoa, ei asuntoa, ei vakituista työtä ole ollut vielä koskaan. Tuntuu erittäin kummalliselta ajatella, että joku on ollut jo 23-vuotiaana töissä ja äiti... Minun kohdallani aika on ikään kuin pysähtynyt siinä mielessä että mikään asia ei ole oikeastaan muuttunut siitä kun olin 23, sama koulu, sama mies, samat kuviot.

Nyt ollut avomiehen kanssa reilut 2 vuotta yhdessä ja saman katon alla, opinnot takkuaa eikä juuri kiinnosta, käyn osa-aikatöissä enkä juuri harrasta.



Tulevaisuudesta ei mitään tietoa, salaa toivon naimisiinmenoa ja lapsia mutten uskalla niitä miehelle edes ehdottaa.



Toivon vain että elämä on selkeämpää ja yksinkertaisempaa 10 vuoden päästä!

Naimisissa olimme olleet 2 vuotta, esikoisemme syntyi ja ostimme ensimmäisen asuntomme. Opiskelut olivat yhä kesken, mutta se ei haitannut =)