Missä olit tai mitä teit, kun kuulit Tsernobylin onnetemuuden aikaan?

Olin juuri murrosiässä. Luultavasti runkkailin.



T: 11cm mies

, mutten tajunnut / minulle ei kerrottu / puhuttu asian vakavuudesta.

Tuli dokumentti aavekaupungista, eläimet olivat ottaneet vallan, harvinaisia eläimiä saavat olla rauhassa Toivottavasti uusitaan?

kun kerrottiin, että säteilyarvot olivat nousseet mutta syytä ei vielä tiedetty. Neuvostoliitossa ei viitsitty niin mainostaa että onnettomuus oli tapahtunut.



Kaikki oli hyvin salaperäistä ja maailma oli silloin hyvin erilainen. Olin 10-vuotias. Löytyy näemmä Ylen arkistostakin:



http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=2&ag=9&t=52&a=1

saa olla nuorikin ,kun joku iso asia jää mieleen.

Opiskelukavereiden kanssa. En muista olleeni erityisen huolestunut. Parikymppisenä kun on kuolematon.

Olin äitini vatsassa kasvamassa. Isäni nykyinen työkaveri on ollut raivaamassa aluetta lähellä ydinvoimalaa onnettomuuden jälkeen ilman mitään suojaimia. Hän ei voi saada lapsia.

mäkiin jo aiemmin kirjoitin ketjuun, että ulkona kurassa leikittiin ja kilpirauhasongelmia on ollu mullakin. No johtuispa tuosta tai ei niin ikäviä vaivoja............

että nyt spekuloidaan mitkä alueet pitää evakuoida ja spekuloitiin myös Suomen kohtalolla.

Olin silloin vasta harkinnassa.

Oikeesti en muista ollenkaan...



Pitäisi etsiä vanhat päiväkirjat, joihin tein päivittäin merkintöjä, jos vaikka löytyisi mietteitä aiheesta.

Suomeenhan tieto onnettomuudesta tuli parin päivän viiveellä Ruotsin kautta. Muistan sen, että metsän antimet jätettiin metsiin parina seuranneena vuotena.



Muistan myös sinä kesänä Euroopassa reilatessani, että eurooppalaiset suhtautuivat voimakkaammin tapahtuneeseen kuin suomalaiset.



Kuinkahan paljon meiltä suomalaisilta lopulta sensuroitiin tietoa?

huhtikuun viimeiset päivät olivat tavallista lämpimämpiä, ihan helteisiä. Kuljin avojaloin ja mulle motkotettiin siitä koulussa: ei vesilätäköihin jnpp. Ei se kauheasti huolettanut.

Olin koulussa ala-asteella. Olisi pitänyt alkaa jumppatunti, mutta meidän opettaja tuli ihan hysteerisenä sanomaan, että menkää kaikki kotiin, on tapahtunut ydinonnettomuus. Muistan olleeni koulun parkkipaikalla, kun opettaja huristeli hysteerisenä autollaan kotiin. Lähdin kävelemään kotiin ja alkoi tihuttaa sadetta. On jäänyt ihan kuvina mieleen, kun oli niin järkyttävä se opettajan reaktio. Sateinen kevätpäivä se oli.

Olin vähän alle yks vee, joten varmasti levitin kakkaa olohuoneen seinään vaipasta tai olin päikkäreillä tai suoritin muita yleisiä vauvan toimia :D Ei muistikuvia.

Olin tuolloin 3. luokalla ja muistan oikein elävästi hetken, jolloin olen  kuullut ne aivan ensimmäiset uutiset. Wikipediassa kerrotaan tiedottamisesta Suomessa näin:

Säteilyturvakeskus laati ensimmäisen lehdistötiedotteen poikkeustilanteesta noin klo 15 ja se luettiin STT:n radiouutisissa maanantaina 28.4. klo 16. Syytä tilanteeseen ei vielä tunnettu — kerrottiin vain, että radioaktiivisuutta oli havaittu ja että se oli ilmeisesti peräisin reaktorionnettomuudesta. Neuvostoliitto myönsi Tšernobylin voimalaonnettomuuden maanantai-iltana noin klo 19.30 Suomen aikaa.

Olen siis  kuullut nuo ihan ensimmäiset "STT:n uutiset"  lähikaupassa ollessani ostamassa irtokarkkia matkalla balettitunnille. Taisi olla elämäni toinen tanssitunti - paikkakunnalle oli vasta tullut kunnon tanssisali peileineen ja tankoineen -, joka tapauksessa tuonkin takia olin innoissani. Oli myös aivan poikkeuksellisen kaunis  ja lämmin päivä, muistan, että olin liikenteessä hameessa ja lyhythihaisessa paidassa, vaikka olen vilukissa.

Seuraavina päivinä olin sisätiloissa oma-aloitteisesti, koska minulla puhkesi ala-asteella koivuallergia, jota ei 80-luvulla lääkitty yhtään samalla tavalla kuin nykyään,  ja olo ulkona olisi ollut senkin takia tukalaa. 

Tämäpä mielenkiintoinen kysymys. En ollut edes siittiö, joten en ollut oikeastaan yhtään missään, yhtään mikään.

Olin äitini kohdussa ja synnyin kolme viikkoa myöhemmin. Silmissäni on kehityshäiriö, jonka vuoksi sain silmälasit neljävuotiaana. Samoin sai moni muukin samana keväänä syntynyt, kertoi silmälääkäri tuolloin.

Olin seuramatkalla Leningradissa. Suomeen tultuamme kuulimme onnettomuudesta.

Asuimme alueella, johon tuli iso laskeuma. Olin kuuden vanha. Lähisukua asui myös paljon ihan naapurissa, joista äidin vaari kuoli vatsasyöpään, äidin äiti kuoli erittäin agressiivisesti etenevään vatsasyöpään ja äidin sisko, siis tätini, taistelee parhaillaan syövän kanssa. Itsehän en aikoinaan tajunnut mitään mitä oli tapahtunut, muistan vain kuinka hysteerinen äiti oli kun kerroin metsästä syöneeni ketunleipiä. Äiti näki vielä kymmenen vuotta onnettomuudesta painajaisia sienipilvestä horisontissa.