Miten pääsen kummiudesta eroon? OV
Otsikon kysymys on kyllä aika huono - tiedän, etten pääse kummiudesta mitenkään eroon. Jonkinlainen henkinen taakka tästä virheestäni jäisi, vaikka sitten eroaisin kirkosta. Mitä voisin tehdä, mitä neuvoisitte? Tai annanko asian vaivata itseäni turhaan? Kummius ei ole sen kummempi juttu kuitenkaan kuin yhden hämärän järjestön määrittelemä rooli. Harmittaa myös kovasti tilanteeseen syyttömän lapsen puolesta.
Taustoja kovin sekavassa järjestyksessä:
Aviomieheni veli ja hänen vaimonsa pyysivät minua esikoisensa kummiksi viisi vuotta sitten. Meillä ei ole lapsia, en halua lapsia. Olemme huomattavasti paremmassa sosioekonomisessa asemassa kuin kummilapsemme perhe. Yritin kieltäytyä kummiudesta, mutta jostain syystä aloin sääliä pyytäjiä ja suostuin. Tiesin jo tuolloin tekeväni virheen, väärin sekä itseäni että tuota kummilastamme kohtaan. Mieheni on lapsen sylikummi.
Tällä hetkellä emme ole oikeastaan missään tekemisissä ko. perheen kanssa, mikä johtuu varmasti meidän erilaisesta elämäntilanteistamme ja siitä, että mitään muuta yhteistä ei ole kuin tuo satunnainen sukulaisuus. Langon kanssa kyllä jutellaan, jos satutaan kohtaamaan. Lapsen äidin kanssa ei edes kohdata, pariskunta on eronnut.
En ole koskaan ostanut lapselle mitään lahjaa, mutta puolestani on ok jos mieheni ostaa. Omat ovat rahansa. Hän ei kyllä lahjoja osta, korkeintaan lapsen vanhempien pyynnöstä joka toinen vuosi jotain kalliita leluja, joita kukaan muu ei suostu tai voi lapselle hankkia. Ensimmäisinä vuosina mieheni ja lapsen vanhemmat olettivat, että minä naisena hoitaisin tätä kummisuhdetta. Nyt ovat oppineet. Hassua on, että mieheni ei pidä sen aktiivisemmin yhteyttä, mutta hänen nimellään tulee edelleen joulu- ja muita kortteja. Vieläkin mieheni muu suku saattaa kysyä, että mitä olen ajatellut hankkia lapselle lahjaksi. ”No en kuulkaa yhtään mitään, ei minunkaan sukulaiseni oleta mieheni olevan erityisen proaktiivinen sukulaislapsiani kohtaan.”
Koen, että minut painostettiin kummiksi. Tein tietenkin valinnan itse, mutta tuota haluttomuuttani ei kunnioitettu. Kummiksi pyytäjät olettivat, että ojensivat minulle timantin ja minä olin vain kiittämätön, kun en sitä halunnut vastaanottaa. Ja kun en hyppinyt onnesta saadessani tuon timantin, olin huono. Mieheltä ei vastaavaa kiitollisuutta tai toimia odoteta. Tietenkään.
En pidä kummilapsestamme. Hän on hidas, hiljainen ja hänen persoonansa ei ole muutenkaan minulle mieluisa. Lapsi olisi ansainnut aikuiskontaktin, joka haluaa olla hänen kumminsa. On väärin lastakin kohtaan, että menin ja suostuin tähän. Ja väärin, että kummiksi pyytäjät eivät käsitä sitä, että usein lapsen kummius on vastenmielinen taakka.
Kommentit (56)
stressaavaksi ja ilmoitti haluavansa luopua kummiudesta. Eivät juuri koskaan tulleet kylään eivätkä muistaneet heidän kummilastaan. Poisti myös minut fb:sta, vaikka olemme olleet ystäviä vuosia.
Mieheni on heidän lapsen kummi (itse kieltäydyin kummiudesta, koska en halua olla ristiin kummi. He kuitenkin olettivat että me haluamme muistaa heidän lastaan ja käymme kylässä ja ostamme hänelle lahjoja. Niin teimmekin aikamme.
Me ratkaisimme asian niin, että lapseni sai uuden kummin välittävästä aikuisesta, serkustani. Kummiudesta ei voi erota. Itsekin olen eronnut kirkosta, mutta olen 100 % kummi kaikille kummilapsilleni. Kummi voi olla niin monella tapaa.
Terveisin 3 lapsen äiti, jolla 3 kummilasta.
ja siis miten pääsen siitä kummiudesta eroon? Tai sen ajattelemisesta? Miten tuo viaton lapsi pääsee tilanteesta eroon?
Todennäköisesti/kuulemma hänet kasvatetaan inhoamaan minua - ansaitsen sen - mutta onko sekään lapsen etu?
tehdä itsestäsi uhria, aikuinen tietää mihin ryhtyy.
Ja toisekseen tuskin sinäkään olet kummina mikään kaikkien aikojen paras.
Luojalle kiitos, että sinulla ei ole lapsia.
Haluaako miehesi eroon kummiudesta? Minun on vaikea kuvitella, ettei mies vähääkään välittäisi kummilapsesta, joka on kuitenkin oman veljen lapsi.
Minun mielestäni teette törkeästi, jos kummiuteen suostuu, pitää kantaa velvoitteensa.
Olet kristillisessä kastetilaisuudessa lupautunut kummiksi. Sinulla on velvollisuuksia kummina. Kummiudesta ei voi päästä eroon. Kristityn rooliin kuuluu lähimmäisenrakkaus ja pyyteettömyys. Jos et ole kristitty, etkä allekirjoita sakramenttejamme mikset eroa kirkosta ja näin ollen et tarvitse selitellä kenellekään miksi et voi tulla kummiksi eikä sinua voida siihen jatkossakaan panostaa. Kristilliseen perinteeseen kuuluu, että kummiudesta ei kieltäydytä, koska se on kohteliaisuus.
Kyseessähän on miehesi veljen lapsi. Todella läheinen sukulainen. Sisarusten lapsethan ovat vielä mukana perimisjärjestyksessäkin.
Mielestäni teidän pitäisi muutenkin muistaa miehesi lasta lahjoilla ja läheisyydellä, vaikkette kummeja olisikaan. Mutta kun olette vielä kummejakin.
Eli yritä nyt löytää itsestäsi jotain lämmintä puolta. Sinulla on varmaan ollut hyvin kylmät vanhemmat, kun olet noin kylmä itse. Yrittäjiä hekin?
Mieheni tietenkin välittää lapsesta ja hän saa ilman muuta olla lapsen kanssa niin paljon kuin haluaa. Ei siihen minua kaivata. Emme elä symbioosissa. Mieheni ei kuitenkaan ole osoittanut mitään kiinnostuksen merkkejä lapsen kontaktoimiseen.
Se, että olen kristitty, ei tarkoita, että sääntöjä ja perinteitä pitäisi noudattaa orjallisesti. Enhän minä mm. kivitä lähimmäisiäni.
Jokaisella ihmisellä on tunteet. Minä en pidä tuosta lapsesta ja sen vuoksi olen valinnut toimintamalliksi lapsen välttelemisen. En usko, että hänen parhaakseen olisi tavata aikuista, joka ei arvosta häntä.
ja ota vastuu omasta elämästäsi. Onneksi sinulla ei ole omia lapsia. Olet aika tunteeton ihminen. Loukkaat viatonta kummilastasi ja myös miestäsi omasta vastuuttomuudestasi, jonka sysäät muitten niskoille.
Harvoin olen tullut niin vihaiseksi täällä kirjoitetusta kuin tästä.
poisti perheemme face bookista ja puhelinmuistiostaan- that`s all
- papilta ei kysynyt siis- koska kummiudesta ei voi erota oikeasti
En ole yrittäjä, eivätkä vanhempanikaan. Primääriperheeni välit ovat hyvin lämpimät ja läheiset, tapaamme ja pidämme yhteyttä useita kertoja viikossa. Rakastan sisarusteni lapsia ja monia muiden läheisteni lapsia ja näytän sen lahjoin ja läheisyydellä ja ilmeillä ja eleillä.
Miksi mieheni sukulaisuus joihinkin ihmisiin velvoittaisi minut välittämään heistä sen enempää kuin kenestäkään tuttavasta?
Silloinko ostaisit lahjoja ja tapaisit?
Olet itse suostunut kummiksi, ja nyt kuitenkin penäät, että muiden olisi pitänyt tajuta, että et halua kummiksi. Muut eivät lue ajatuksiasi ja ovat ehkä luulleet, että vain ujouttasi vähän mutiset vastaan. Jotkut ihmiset hangoittelevat vastaan vain periaatteen vuoksi. On siis täysin oma mokasi, että olet tässä tilanteessa. On totta, että kummilapsesi ansaitsee parempaa, mutta hänellä ei nyt ole parempaa. Olepa AIKUINEN, ja tee velvollisuutesi. Ei kummilapsestaan tarvitse pitää. Et pidä kaikista muistakaan ihmisistä, joiden kanssa olet tekemisissä. Sinun tehtäväsi kummina on olla hänelle aikuisen malli. Vähintä, mitä voit tehdä (kun et kovin aikuinen ole), on ostaa ne syntymäpäivä- ja joululahjat tai ainakin laittaa miehesi ostamaan ne. On tässä maailmassa pahempiakin velvollisuuksia...
ja siis miten pääsen siitä kummiudesta eroon? Tai sen ajattelemisesta? Miten tuo viaton lapsi pääsee tilanteesta eroon?
Todennäköisesti/kuulemma hänet kasvatetaan inhoamaan minua - ansaitsen sen - mutta onko sekään lapsen etu?
Ah ja voih miten viattoman lapsen elämä on pilalla koska et suvaitse laskea armollista kättäsi hänen päälleen?
Et vain tee mitään. Eli jatkat samalla mallilla kuin tähänkin asti. Omia kummejani en ola nähnyt varmaan 30 vuoteen. Mitäs sitten. Ei se minua ole hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Vanhempani olivat silloin näiden kummien kanssa tekemisissä kun synnyin, mutta eivät sitten enää olleet, koska he kummini erosivat, kummitäti kai oli joku lääkeriippuvainen ja kummisetä alkoholisti. Mitäs minä niillä. Sinä olet itsekeskeinen ja kylmä ihminen, mitäs se kummilapsesi sinulla? Ei sellaista voi kaivata, mitä ei ole ikinä ollutkaan.
Aivan sama, inhoaako tuo lapsi minua, harmi vain, että hänelle syötetään pienestä pitäen negatiivisia kommentteja muista ihmisistä.
Ilmoitin hyvin suoraan, kiertelemättä ja kaartelematta, etten halua kummiksi. Yhtä suoraan kun teille nyt kirjoitan. Tätä ei kukaan käsittänyt, vaan alkoi kärttäminen. Tein typerästi, mutta harvasta typeryydestä ei pääse eroon. Tässä taas yksi esimerkki tuon kirkoksi kutsutun järjestön järjettömyydestä. Siinäkin on hyvä asia pilattu.
Miksi minun pitäisi patistaa miestäni? Miksei hän tue minua ja osta vaikka nimissämme noita lahjoja? Hänen sukulaisiaan kummilapsen perhe edustaa.
Oletteko koskaan kukaan miettineet, että miten ahdistavaa on kummiksi pyytäminen?
Aivan sama, inhoaako tuo lapsi minua, harmi vain, että hänelle syötetään pienestä pitäen negatiivisia kommentteja muista ihmisistä.
Ilmoitin hyvin suoraan, kiertelemättä ja kaartelematta, etten halua kummiksi. Yhtä suoraan kun teille nyt kirjoitan. Tätä ei kukaan käsittänyt, vaan alkoi kärttäminen. Tein typerästi, mutta harvasta typeryydestä ei pääse eroon. Tässä taas yksi esimerkki tuon kirkoksi kutsutun järjestön järjettömyydestä. Siinäkin on hyvä asia pilattu.
Miksi minun pitäisi patistaa miestäni? Miksei hän tue minua ja osta vaikka nimissämme noita lahjoja? Hänen sukulaisiaan kummilapsen perhe edustaa.
Oletteko koskaan kukaan miettineet, että miten ahdistavaa on kummiksi pyytäminen?
ostaisin lahjoja, viettäisin aikaa hänen kanssaan, ottaisin osaksi elämääni. Kaipaisin häntä. Tarjoisin yhdenlaisen aikuisen mallin.
Ei minua haittaa se, etten ole lapsen elämässä. Hän pärjää hyvin ilman. Vaan se, että vanhemmat syövyttävät negatiivisen asenteen lapseen, kylvävät pahaa mieltä. Ja toisaalta samat käytösnormit eivät siis koske miestäni.
meillä on yhtenä kummilapsena mieheni sukulaislapsi. Mieheltäni kysyttiin halukkuutta kummiuteen -minulta ei. Oletus siis oli että nainen ilman muuta suostuu. Vanhemmilla oli selvä tavoite kummiudelle -tavaraa, tavaraa ja tavaraa mukulalle. Ei sitten olla täytettyy odotuksia ;) Synttäri-, joulu yms. muistamiset ovat olleet maltillisia ja arvatkaa onko niistä kertaakaan 10 vuoden aikana kiitetty. Aluksi yritin soitella kuulumisia mutta aina oli liian kiire jutella. Olisi pitänyt kieltäytyä vaikka se olisi ollut mahdollista vasta papin edessä.
Juurikin näin! Et ole lapsen elämään osallistunut aikaisemminkaan, joten eipä tuolla suhtautumisellasi ole mitään väliä.
Minua säälittää AP lähinnä tuo ajatusmaailmasi. Kaltaisiasi ihmisiä valitettavasti löytyy. Toivottavasti joskus opit, että et ole mikään maailman napa.