Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsen kummiudesta eroon? OV
01.03.2011 |
Otsikon kysymys on kyllä aika huono - tiedän, etten pääse kummiudesta mitenkään eroon. Jonkinlainen henkinen taakka tästä virheestäni jäisi, vaikka sitten eroaisin kirkosta. Mitä voisin tehdä, mitä neuvoisitte? Tai annanko asian vaivata itseäni turhaan? Kummius ei ole sen kummempi juttu kuitenkaan kuin yhden hämärän järjestön määrittelemä rooli. Harmittaa myös kovasti tilanteeseen syyttömän lapsen puolesta.
Taustoja kovin sekavassa järjestyksessä:
Aviomieheni veli ja hänen vaimonsa pyysivät minua esikoisensa kummiksi viisi vuotta sitten. Meillä ei ole lapsia, en halua lapsia. Olemme huomattavasti paremmassa sosioekonomisessa asemassa kuin kummilapsemme perhe. Yritin kieltäytyä kummiudesta, mutta jostain syystä aloin sääliä pyytäjiä ja suostuin. Tiesin jo tuolloin tekeväni virheen, väärin sekä itseäni että tuota kummilastamme kohtaan. Mieheni on lapsen sylikummi.
Tällä hetkellä emme ole oikeastaan missään tekemisissä ko. perheen kanssa, mikä johtuu varmasti meidän erilaisesta elämäntilanteistamme ja siitä, että mitään muuta yhteistä ei ole kuin tuo satunnainen sukulaisuus. Langon kanssa kyllä jutellaan, jos satutaan kohtaamaan. Lapsen äidin kanssa ei edes kohdata, pariskunta on eronnut.
En ole koskaan ostanut lapselle mitään lahjaa, mutta puolestani on ok jos mieheni ostaa. Omat ovat rahansa. Hän ei kyllä lahjoja osta, korkeintaan lapsen vanhempien pyynnöstä joka toinen vuosi jotain kalliita leluja, joita kukaan muu ei suostu tai voi lapselle hankkia. Ensimmäisinä vuosina mieheni ja lapsen vanhemmat olettivat, että minä naisena hoitaisin tätä kummisuhdetta. Nyt ovat oppineet. Hassua on, että mieheni ei pidä sen aktiivisemmin yhteyttä, mutta hänen nimellään tulee edelleen joulu- ja muita kortteja. Vieläkin mieheni muu suku saattaa kysyä, että mitä olen ajatellut hankkia lapselle lahjaksi. ”No en kuulkaa yhtään mitään, ei minunkaan sukulaiseni oleta mieheni olevan erityisen proaktiivinen sukulaislapsiani kohtaan.”
Koen, että minut painostettiin kummiksi. Tein tietenkin valinnan itse, mutta tuota haluttomuuttani ei kunnioitettu. Kummiksi pyytäjät olettivat, että ojensivat minulle timantin ja minä olin vain kiittämätön, kun en sitä halunnut vastaanottaa. Ja kun en hyppinyt onnesta saadessani tuon timantin, olin huono. Mieheltä ei vastaavaa kiitollisuutta tai toimia odoteta. Tietenkään.
En pidä kummilapsestamme. Hän on hidas, hiljainen ja hänen persoonansa ei ole muutenkaan minulle mieluisa. Lapsi olisi ansainnut aikuiskontaktin, joka haluaa olla hänen kumminsa. On väärin lastakin kohtaan, että menin ja suostuin tähän. Ja väärin, että kummiksi pyytäjät eivät käsitä sitä, että usein lapsen kummius on vastenmielinen taakka.
Kommentit (56)
Otsikon kysymys on kyllä aika huono - tiedän, etten pääse kummiudesta mitenkään eroon. Jonkinlainen henkinen taakka tästä virheestäni jäisi, vaikka sitten eroaisin kirkosta. Mitä voisin tehdä, mitä neuvoisitte? Tai annanko asian vaivata itseäni turhaan? Kummius ei ole sen kummempi juttu kuitenkaan kuin yhden hämärän järjestön määrittelemä rooli. Harmittaa myös kovasti tilanteeseen syyttömän lapsen puolesta.Taustoja kovin sekavassa järjestyksessä:
Aviomieheni veli ja hänen vaimonsa pyysivät minua esikoisensa kummiksi viisi vuotta sitten. Meillä ei ole lapsia, en halua lapsia. Olemme huomattavasti paremmassa sosioekonomisessa asemassa kuin kummilapsemme perhe. Yritin kieltäytyä kummiudesta, mutta jostain syystä aloin sääliä pyytäjiä ja suostuin. Tiesin jo tuolloin tekeväni virheen, väärin sekä itseäni että tuota kummilastamme kohtaan. Mieheni on lapsen sylikummi.Tällä hetkellä emme ole oikeastaan missään tekemisissä ko. perheen kanssa, mikä johtuu varmasti meidän erilaisesta elämäntilanteistamme ja siitä, että mitään muuta yhteistä ei ole kuin tuo satunnainen sukulaisuus. Langon kanssa kyllä jutellaan, jos satutaan kohtaamaan. Lapsen äidin kanssa ei edes kohdata, pariskunta on eronnut.
En ole koskaan ostanut lapselle mitään lahjaa, mutta puolestani on ok jos mieheni ostaa. Omat ovat rahansa. Hän ei kyllä lahjoja osta, korkeintaan lapsen vanhempien pyynnöstä joka toinen vuosi jotain kalliita leluja, joita kukaan muu ei suostu tai voi lapselle hankkia. Ensimmäisinä vuosina mieheni ja lapsen vanhemmat olettivat, että minä naisena hoitaisin tätä kummisuhdetta. Nyt ovat oppineet. Hassua on, että mieheni ei pidä sen aktiivisemmin yhteyttä, mutta hänen nimellään tulee edelleen joulu- ja muita kortteja. Vieläkin mieheni muu suku saattaa kysyä, että mitä olen ajatellut hankkia lapselle lahjaksi. ”No en kuulkaa yhtään mitään, ei minunkaan sukulaiseni oleta mieheni olevan erityisen proaktiivinen sukulaislapsiani kohtaan.”
Koen, että minut painostettiin kummiksi. Tein tietenkin valinnan itse, mutta tuota haluttomuuttani ei kunnioitettu. Kummiksi pyytäjät olettivat, että ojensivat minulle timantin ja minä olin vain kiittämätön, kun en sitä halunnut vastaanottaa. Ja kun en hyppinyt onnesta saadessani tuon timantin, olin huono. Mieheltä ei vastaavaa kiitollisuutta tai toimia odoteta. Tietenkään.
En pidä kummilapsestamme. Hän on hidas, hiljainen ja hänen persoonansa ei ole muutenkaan minulle mieluisa. Lapsi olisi ansainnut aikuiskontaktin, joka haluaa olla hänen kumminsa. On väärin lastakin kohtaan, että menin ja suostuin tähän. Ja väärin, että kummiksi pyytäjät eivät käsitä sitä, että usein lapsen kummius on vastenmielinen taakka.
Olisikohan sinun aika opetella sanomaan ei? Sinä et ole edes yrittänyt tutustua lapseen. Kummin tehtävä ei ole ostaa kalliita lahjoja ja kun kerran sosioekonomisesti olet parempaa sakkia niin ei pitäs pienten lasten lahjat sinua vararikkoon vievän. Ajatus on tärkein. Ei varmaan muuten lapsi sinustakaan tykkää jos noin kylmä olet olemukseltasi kuin kirjoituksesikin on. Lapset ovat aitoja ja vilpittömiä, suosittelen tutustumista. Paljon voisit oppia heiltä.
Sinä olet aikuinen ja sinun vastuu päätöksistäsi. Minulla on kummi joka tuli setäni puolisona pyydetyksi ja se oli virhe. Hän ei minua koskaan muistanut/muista. Ei varmaan muista että on kummini. Minua suunnattomasti vituttaa se, että piti kuitenkin tunkea kummiksi. No, itsekäs hän on kyllä ollutkin, perheensä hajotti teoillaan.
Joten jatka sitä erinomaista ylemmmyyttäsi ja itsekkyyttäsi vaan. Kyllä se lapsi pärjää ilman sun "kummiuttasi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tehnyt mokan. Ja miten se voisi esim. erota teidän avioeroja tehtailevien naisten mokista? Aviomiehistä pääsee eroon, mutta kummilapsesta ei? Olisiko aika uudistaa tätäkin säännöstä.
Minä pidän lapsista. Tuo kummilapsemme on varmasti monen mielestä mukava, ei hän ole ikävän sorttinen. Hän on vain minusta erittäin epämiellyttävä persoona, kuten muutkin hiljaiset, sisäänpäin kääntyneet nyhveröt. Pahoitteluni, mutta näin vain on. Minun mielestäni.
Kyllä, kysyä saa. Kunnioittakaa kuitenkin kielteistä vastausta ja itseänne, älkää alentuko kärttämään ja kitisemään. Säälistä suostuin. Paha virhe, valtava.
Totta, että "lapsi olisi ansainnut aikuiskontaktin, joka haluaa olla hänen kumminsa".
Vaikka haluatkin valita ihmiset ympärilläsi, niin pystyisitkö kuitenkin kaivamaan hivenen lämpöä itsestäsi? Unohtaa nuo sosioekonomiset asetelmat ja vaikkapa vain kohteliaisuudesta tavata lasta edes silloin tällöin, syntymäpäivillä? Sillä voi olla yllättävän iso merkitys lapselle.
Montako kummilasta Sinulla muuten on?
aivan kun oltaisiin samankaltaisia sun kummilapsesi vanhempien kanssa.
Ei kai suurimmalle osalle synny tarvetta jäädä toistamaan pyyntöä, että tule kummiksi, jos siitä kieltäytyy. Tässäkään tapauksessa ei näin ilmeisesti käynyt, vaan säälin tunteesta päätit lähteä sitten kuitenkin hommaan.
Mistä sinä haluat eroon? Mikä tarkalleen ottaen on kummiudessasi sitä, mitä et kestä. Et pidä yhteyttä, et osta lahjoja, etkä pidä lapsesta, mutta mikä tässä kuviossa sua rasittaa? Ei luulisi tuollatavoin toteutettuna olevan kovin raskas nakki.
Kaksi, eli tämä viisi vuotta sitten tullut ja toinen 16-vuotias. Vanhemman kanssa meillä on hyvät, lämpimät ja läheiset välit. Suhde, johon kuuluu niin riitoja kuin rakkauttakin.
Lapsi ansaitsee halukkaan kummin samoin kuin aikuinen ansaitsee halukkaan puolison. Tai ystävän. Miten tämä eroaa näistä suhteista?
Unohtaisin mielelläni nämä eromme, mutta jo alusta asti oli selvää mikä on roolimme. Kastetilaisuudesta lähtien on lahjat ja muu suoraan tai epäsuorasti vaadittu panostus ollut aika maallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ps kenet luulet saavasi mahdollisten lastesi kummiksi ap???
Kaikki lapset ovat ok ja syyttömiä olemassaoloonsa. Minun ei kuitenkaan täydy pitää lapsista.
Minä en halua lapsia. Jos haluaisin ja niitä saisin, olisi minulla jo tiedossa halukkaat, sopivat kummit. Joiden rahoja tai lapsenvahtipalveluita en tarvitse. Voisin myös olla kummitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki lapset ovat ok ja syyttömiä olemassaoloonsa. Minun ei kuitenkaan täydy pitää lapsista. Minä en halua lapsia. Jos haluaisin ja niitä saisin, olisi minulla jo tiedossa halukkaat, sopivat kummit. Joiden rahoja tai lapsenvahtipalveluita en tarvitse. Voisin myös olla kummitta.
voimia valitsemallasi tiellä- ole "näkymätön kummi"- siitä jo kummilapsesi perhe huomaa, ettet halua olla kummi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro vielä että olet työksesi lasten kanssa tekemisissä. heh.
Itse taidat olla äänekäs nyhverö, mitättömyys, nobody, luuseri. Joka luulee olevansa jotenkin sosiaalisesti ylhäällä. Vaikka noin sivistynyt ihminen ei kyllä ole, et osaa edes sanoa ei. Tuskin sua ase ohimolla haettiin kummiksi.
Ymmärrän että on epäreilua että naiselta odotetaan enemmän kuin mieheltä. Muttajos kerran tiedät mitä sinulta odotetaan, ja väität olevasi varakkaita, niin onko helvetinmoinen vaiva ostaa joku pieni lahja 2 kertaa vuodessa tai kertoa miehelle että nyt käyt ostamassa kirjan/leffan/lelun ja viet ja käyt ja tutustut.
Et kuulosta edes terveeltä.
..hidas ja hiljainen lapsi eikä edes mieluisa..
On taas iso ongelma huoh..
..ja vielä kun olette huomattavasti paremmassa sosioekonomisessa asemassakin.. voi paska!
On se hyvä ettei sinulla ole lapsia !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei meiltä rahaa olekaan pyydetty, vaan arvokkaita lahjoja. Enkä ole sanonut, että olemme varakkaita, olemme vain varakkaampia kuin kummilapsemme vanhemmat.
En luule olevani sosiaalisesti ylhäällä, olen siis vain erilaisessa asemassa kuin tuo perhe. Osaan sanoa ei, mutta jostain syystä tunsin sääliä pyytäjiä kohtaan. Ja edelleen, miksei tätä sopimusta voi purkaa, kun muut vastaavat voi?
Ei, ei ole vaiva. Minä en vain halua. Annan ne rahat mieluummin jollekulle tarvitsevalle. Tai vaikka sisaruksilleni. Miksi minun pitäisi toimia kuten minulta odotetaan?
En ole työkseni tekemisissä lasten kanssa.
On erittäin hyvä, ettei minulla ole lapsia. Olen tehnyt monia virheitä, mutta en niin raskaita ja peruuttamattomia kuin teistäs suurin osa - nytkin on kyse vain kummmilapsesta, ei siitä, että en pitäisi omasta lapsestani. Tai vaikka teistä moni pitääkin, pilaa lapsen ja oman elämänsä kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni silloin jaottelu "miehen sukulaiset" tuolla tavalla on tosi kummallista. Naimalla miehesi heistä tuli sinunkin läheisiäsi, ja onhan se nyt selvä että miehen veljen lapsi on lähipiiriä!! Meillä ainakin muistetaan lastemme serkkuja eli sisarusten lapsia olivat he sitten kummilapsia tai ei. Jos ap ei halua pitää yhteyttä sukulaisiin, niin sitten ei pidä, mitä siitä nyt tuollaista haloota nostamaan. Eiköhän he ole kylmyytesi jo huomanneet muutenkin.
meidänkin lapsen ex-kummi on ikisinkku
Ap:lle:
Ehdollistat rakkauden. Pystyt rakastamaan vain sellaisia lapsia jotka on rohkeita ja pärjääviä.Et pysty rakastamaan hiljaista, heikkoa lasta.
Sinun pitäisi opetella näkemään kaikissa ihmisissä/lapsissa jotain rakastamisen arvoista.
Et ilmeisesti hyväksy itsessäsikään mitään heikkoa. Kuulostat siltä että tarvitsisit henkistä apua, psykologille kannattaisi mennä.
Kerro lapsen vanhemmille että sinusta ei vain ole kummiksi. Pyydä heitä valitsemaan lapselleen uusi kummi. Kummeja saa nimittäin ottaa lisää !
- se menee jo ap:n kiusaamseksi- olen pahoillani ap-
kyllä sinulla on oikeus muuttaa mielstäsi ja erota kummiudesta
jaksamista ap!
kunpa mun lasten kummit sanoisivat haluavansa kummeudesta eroon. Ilomielin antaisin heille tämän mahdollisuuden. Mikset siis vaan mene ja sano suoraan niinkuin asia on?
Kahdella lapsellani on kummit jotka eivät piittaa pätkääkään. Toinen heistä (nainen) pyysi itse päästä kummiksi, toinen muuten vaan suostui heti pyydettäessä hyvin iloisena (mies). He ovat itsenäisiä kummeja, olivat sinkkuja tuolloin enkä oleta että kummankaan puoliso muistaisi lapsia. Lapsille olisi mukavampaa kun saisivat nyt ottaa uudet kummit virallisestikin, epävirallisesti meillä onkin jo sellaiset olemassa.
ja venkoilet lupauksesi perustellen, että lapsi on ikävän sorttinen, etkä pidä lapsista.
Eihän kyse kait ole muusta kuin siitä, että uskallat ottaa asian esiin vanhempien kanssa, että haluat lopettaa tämän suhteen, vaikka se kirkonkirjoihin jääkin, niin voitte sosiaalisella tasolla sopia, että päätös tulee tässä ja nyt tälle suhteelle. Perhe voi kutsua kummeiksi jälkikäteen muita haluamiaan kirkon jäseniä, joten ilman kummia tuo lapsi ei jää, mikäli vanhemmat näin toimivat.
Moka oli alunperin sinun, ja sinun se on jotekin sitten korjattava.
Kurjaa, etteivät ihmiset osaa sanoa riittävän selvästi, että ryhtyäkö vai eikö. Kysyähän aina saa.