Lue keskustelun säännöt.
Miksi nainen menettää itsemääräämisoikeuden synnytyksessä?
16.02.2011 |
Tälläkin palstalla usein on kertomuksia miten synnytyksessä ei kuunneltu äitiä.
Kuvittele sama muihin toimenpiteisiiin, esimerkiksi hammaslääkäriin. Kenenkään hammasta ei positeta ilman asianmukaisia puudutteita, vaikka niin on satoja/tuhansia vuosia tehty.
Potilaalle pitää taata päätäntävlta omaan kehoonsa. Sumessa abortti on laillinen joten syntymäton lapsi on osa äidin kehoa ja näinollen äidin päätäntävalla alaisuudessa. Eli perustelut lapsen parhaalla eivät voi sivuuttaa äidin oikeuksia. Aikuinen henkilo suomen lain mukaan tekee (terveydenhoitohenkilokunnalta tarpeellisen tiedon saatuaan) itseään ja omaa kehoaan koskevat päätokset.
Miten synnytyksessä kaikki tämä katoaa? Jopa perusoikeudet?
Potilas ei saa päättää asennoista, kivunlievityksen riittävyydestä ym. Joillakin on jopa kiellosta huolimatta leikattu väliliha. Tai potilaalta lupaa kysymättä. Kuvittele tämä samanlainen toimintatapa mihin tahansa muihin toimenpiteisiin ja olisit järkyttynyt.
Tuleeko naisesta muiden omaisuutta raskaana ollessa, jonka ihmisarvo ja oikeudet poljetaan maahan?
Kommentit (104)
Onneksi paranist laatua omallasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usa:sta voisi ottaa tassa mallia. Kaikille on taattu synnytys sairaalassa ja kivunlievityksissa ei todellakaan kitsastella. Synnarilla on oma anestesialaakari, joten puudutteita ei joudu odttamaan tai ei saa koska ane kiinni leikkauksessa tms.
Eika episiotomiaa tehda mitenkaan rutiininomaisena toimenpiteena, vaan se alkaa olla lahinna poikkeus.
Jos vauvan sydänäänet laskevat yllättäen, on kyseessä 95% varmuudella kätilön osaamattomuus eli hän on vienyt (sillä ammattitaidollaan) synnytystä eteenpäin osaamatta ottaa huomioon kaikkia todennäköisiä mahdollisuuksia. Ehkä kannattaisi opetella lukemaan monitorien käyriä?
Varhainen epiduraalipuudutus ei lääketieteellisten tutkimusten mukaan pitkitä synnytystä. Kyse on suomalaisesta käytännöstä, jossa puudutuksen antamista pitkitetään mahdollisimman pitkään. Esim. Ruotsissa synnyttäjää kuunnellaan paljon paremmin, mutta siellä ei lapsikuolleisuus ole sen kamalampi kuin Suomessakaan.
Synnytykseen kuuluvaa kipua eivät kätilöt halua lieventää (tästä on jopa Kätilöliiton kannanotto), vaikka se olisi täysin mahdollista vaarantamatta lasta ja äitiä. Ongelmana on se, että kätilöt eivät silloin saisi käyttää valtaansa synnyttäjään kuten nyt. Ruotsissa on vuosia tehty synnytyskipua lievittävien lääkkeiden tutkimusta ja sitä pidetään naapurimaassa tärkeänä asiana. Synnytyskivun on todettu olevan tismalleen yhtä tärkeää kipua kuin hammassärynkin eli kipu ei vie synnytystä eteenpäin vaan jopa hidastaa sitä.
Ponnistusasento on yleensä täysin riippuvainen kätilön mielentilasta. Edelleenkin osa lapsista pitää ponnistaa ylöspäin, koska kätilö ei halua itse kumartua. Hänen hyvinvointinsa menee vauvan ja äidin hyvinvoinnin edelle.
Potilas voi allekirjoittaa lapun, jossa kieltäytyy hoidoista, mutta hän ei valitettavasti voi allekirjoittaa lappua, jolla saisi hoitoa. Siitä päättää mielivaltaansa käyttävä kätilö.
Mina kuitenkin tunsin paineen joka ponnistutti ja kayralta naki koska ponnistaa. Luulisi painvastoin etta helvetillinen kipu pidattaa ponnistusta? En tieda, ei ole kokemusta :)
Minä en.
Esikoisen ponnistusvaihe oli paljon parempi kokemus kun tunsin supistukset ja ponnistamisen tarve tuli.
Kuopuksen aikaan lääke vaikutti kun sain luvan ponnistaa. En tuntenut tarvetta enkä supistuksia. Mieheni piti huutaa milloin ponnistaa.
Arvaa kumpi lapsi oli nopeammin pihalla?
Kyllä naisia on sen verran paljon ettei samanlaisia kokemuksia ole. Jotkut eivät halua puudutteita ponnistusvaiheeseen, jotkut haluavat.
Ja kyllä minulle tarjottiin esikoisen aikaan jotakin puudutetta ponnistusvaiheeseen, onneksi en ottanut.
Mina kuitenkin tunsin paineen joka ponnistutti ja kayralta naki koska ponnistaa. Luulisi painvastoin etta helvetillinen kipu pidattaa ponnistusta? En tieda, ei ole kokemusta :)
Minä en. Esikoisen ponnistusvaihe oli paljon parempi kokemus kun tunsin supistukset ja ponnistamisen tarve tuli. Kuopuksen aikaan lääke vaikutti kun sain luvan ponnistaa. En tuntenut tarvetta enkä supistuksia. Mieheni piti huutaa milloin ponnistaa. Arvaa kumpi lapsi oli nopeammin pihalla? Kyllä naisia on sen verran paljon ettei samanlaisia kokemuksia ole. Jotkut eivät halua puudutteita ponnistusvaiheeseen, jotkut haluavat. Ja kyllä minulle tarjottiin esikoisen aikaan jotakin puudutetta ponnistusvaiheeseen, onneksi en ottanut.
en vaitakkaan etta kaikilla samanlainen kokemus kuin minulla. minusta on hienoa etta sinulle tarjottiin mahdollisuus valita otatko puudutetta vai et. tata peraankuulutan suomalaiseen terveydenhuoltoonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mina kuitenkin tunsin paineen joka ponnistutti ja kayralta naki koska ponnistaa. Luulisi painvastoin etta helvetillinen kipu pidattaa ponnistusta? En tieda, ei ole kokemusta :)
Minä en. Esikoisen ponnistusvaihe oli paljon parempi kokemus kun tunsin supistukset ja ponnistamisen tarve tuli. Kuopuksen aikaan lääke vaikutti kun sain luvan ponnistaa. En tuntenut tarvetta enkä supistuksia. Mieheni piti huutaa milloin ponnistaa. Arvaa kumpi lapsi oli nopeammin pihalla? Kyllä naisia on sen verran paljon ettei samanlaisia kokemuksia ole. Jotkut eivät halua puudutteita ponnistusvaiheeseen, jotkut haluavat. Ja kyllä minulle tarjottiin esikoisen aikaan jotakin puudutetta ponnistusvaiheeseen, onneksi en ottanut.
en vaitakkaan etta kaikilla samanlainen kokemus kuin minulla. minusta on hienoa etta sinulle tarjottiin mahdollisuus valita otatko puudutetta vai et. tata peraankuulutan suomalaiseen terveydenhuoltoonkin.
Että olisiko paikkakunnissa eroja.
Edelleen vähän ihmetyttää että miksi meillä sitten on kätilöitä ja lääkäreitä jos he tekevät kaiken väärin?
Tiedättekö te miksi Suomessa on tällaista? Sairaaloissa on ruuhkaa. Ikävä kyllä, synnyttäjät pitää kaikilla ilveillä saada salista pois että seuraava pääsee tilalle.
Tällaisia ikäviä kokemuksia olen kuullut ihmisiltä. Naista ei edes ehditä kuuntelemaan.
Ja lisää vain tulee suuriin sairaaloihin ruuhkaa kun pieniä suljetaan. Kuvittelevat idiootit säästävänsä tuollaisella toiminnalla. Äitejä ja lapsia ei kuunnella yhtään.
Ja minun kokemukseni on pienestä sairaalasta, suututtaa kun sitäkin ollaan sulkemassa.
Tässä alkajaisiksi tilastoja vuosilta 2008-2009. Ensisynnyttäjien episiotomiaprosentit sairaaloittain:
Päijät-Hämeen ks 71%
Etelä-Pohjanmaan ks 68%
Jorvi 67%
Hyvinkää 65%
Pohjois-Karjalan ks 63%
Satakunnan ks 62%
Oulun yo 61%
Tampereen yo 61%
Mikään muu kuin rutiini ja tavat eivät selitä noita lukuja. Kaikissa yllämainituissa sairaaloissa episiotomia on selvästikin tapa. Rutiinia. Koska niin on aina tehty. Mikä on muuten sinun leikkausprosenttisi?
Ja toinen juttu. Jo KYMMENEN vuotta sitten Duodecimin pääkirjoituksena oli juttu siitä, kuinka episiotomia ei ehkäise lisärepeämiä. Tässä lainaus sieltä:
"Episiotomian hyödyttömyyteen tai jopa haitallisuuteen viittaavia tutkimuksia on paljon. Erityisesti mediaalinen episiotomia näyttää meta-analyysien mukaan jopa lisäävän 3.-4. asteen repeämien esiintyvyyden 4–5-kertaiseksi (Thacker ja Bantu 1983) ja saattaa jopa lisätä ulosteinkontinenssin vaaraa (Signorello ym. 2000). Myöskään pihtisynnytyksen yhteydessä tehty mediaalinen episiotomia ei suojaa välilihaa repeämiltä, ja voi imukupin käytön yhteydessä jopa lisätä niitä (Robinson ym. 1999)." Erja Halmesmäki, apulaisylilääkäri, HUS
Lähde: Duodecim 2000:116, 1797-1798.
t. Maallikko, joka osaa ottaa asioista selvää
Myönnän, että eppareita saatetaan vielä tehdä joissain paikoissa vielä ns. rutiinina enkä itsekään pidä sitä useimmissa tapauksissa tarpeellisena. Joskus taas se eppari on tarpeen tehdä esim. silloin kun näyttää siltä, että äiti olisi pahasti repeämässä peräsuoleen päin. Tuskin kukaan toivoo niitä ongelmia mitä jälkikäteen paha repeämä voi aiheuttaa. Toinen syy epparin leikkaamisen on se, että vauva täytyy saada nopeasti syntymään esim. sydänäänilaskujen vuoksi. Tällöin mielestäni vauvan henki ja terveys menee ehdottomasti äidin toiveen edelle.
-klö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis todellako sinun mielestäsi on kätilön syy jos vauvan sydänäänet laskevat? Tai ylipäätään jos sydänääniin tulee muutoksia? Näytä mulle tutkimustulos missä tälläinen todennetaan.
Jos vauvan sydänäänet laskevat yllättäen, on kyseessä 95% varmuudella kätilön osaamattomuus eli hän on vienyt (sillä ammattitaidollaan) synnytystä eteenpäin osaamatta ottaa huomioon kaikkia todennäköisiä mahdollisuuksia. Ehkä kannattaisi opetella lukemaan monitorien käyriä?
Siis todellako sinun mielestäsi on kätilön syy jos vauvan sydänäänet laskevat? Tai ylipäätään jos sydänääniin tulee muutoksia? Näytä mulle tutkimustulos missä tälläinen todennetaan.
Jos vauvan sydänäänet laskevat yllättäen, on kyseessä 95% varmuudella kätilön osaamattomuus eli hän on vienyt (sillä ammattitaidollaan) synnytystä eteenpäin osaamatta ottaa huomioon kaikkia todennäköisiä mahdollisuuksia. Ehkä kannattaisi opetella lukemaan monitorien käyriä?
Ehkä kannattaisi muistaa sekin, että ilman kivunlievitystä äidin itse erittämät "kipuhormonit" vahingoittavat lasta ja pitkittynyt synnytys jos mikä aiheuttaa sen, että sydänäänet alkavat heiketä.
Ehkä kätilön kannattaisi kuunnella sitä äitiä ja pitää hänestä huolta, silloin myös sydänäänien yllättäviä laskuja olisi vähemmän. Kutsuvat sitä ammattitaidoksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minultakin katilo tuli riistamaan silmalasit paasta. itse olin niin sekaisin kivusta etten estanyt. onneksi miehella oli sen verran jarki paassa etta pyysi ne takaisin. olen todellakin sokea ilman laseja ja siinahan oisin maannut sokeana hulluna kivuista. en saanut mitaan kivunlievitysta pyynnoista huolimatta. petadiinia ei ollut, anestesia laakari oli kiireinen ym ym. olin aivan shokissa. vauva syntyi imukupilla, iso eppari. Lapsi nyt 8v enka hetkeakaan ole kuvitellut synnyttavani toista.
itsemääräämisoikeuden loukkaaminen on vauvan parhaaksi. Omista kokemuksistani tämän verran:
Olen synnyttänyt viisi lasta. Esikoisen synnytys pitkittyi, koska olin valtavan kipeä ja kaikki lihakseni olivat niin jännittyneitä, että kohdunsuu ei päässyt aukeamaan 4cm:stä. Epiduraalista kieltäydyin, koska pelkäsin halvaantuvani. Lopulta kätilö sanoi, että nyt se piikki on pistettävä, koska synnytys ei muuten etene. Luotin ammattilaiseen, annoin pistää piikin, ja kas kummaa, synnytys lähti etenemään lähes räjähdysmäisesti puudutuksen alettua vaikuttaa eli kun pystyin rentoutumaan.
Ponnistusvaiheen alkaessa kätilö kehotti ottamaan nilkoista kiinni (perinteinen puoli-istuva asento). Ilmoitin, että haluaisin kokeilla polviasentoa, ja minut autettiinkin sängynpäätyä vasten. Loppuvaiheessa taas tuli tilanne, jossa kätilö ilmoitti, että hän leikkaa nyt välilihan, ja käski olemaan ponnistamatta. Sanoin, etten voi lopettaa, johon kätilö sanoi että hyvä on. Lapsi syntyi ilman epparia, sain kaksi pientä nirhamaa joihin laitettiin kumpaiseenkin yksi tikki. Ei siis varsinaista repeämää. Tällä kertaa siis noudatettiin minun toivomustani, ja vaistoni olivat oikeassa sekä asennon että episiotomian suhteen.
Toisessa synnytyksessäni minua kuunneltiin loistavasti. Tosin se olikin sellaista menoa, ettei siinä paljon muuta ehdittykään. :-D
Kolmannessa synnytyksessä olin sanonut, etten halua selkäydinpuudutusta ennen kuin kalvot ovat puhjenneet (kahden aiemman synnytyksen kokemusten perusteella supistuskipu on melko helppo kestää niin kauan kuin vedet ovat tallella, jonka jälkeen kipu muuttuu huomattavasti). Synnytys käynnistettiin kalvot puhkaisemalla, ja heti kun vesi meni, tuli anestesialääkäri ja laittoi spinaalin. Jälkikäteen se on harmittanut, koska spinaalin laittamisen jälkeen en saanut enää nousta ym. (jaloista meni tunto) vaan koin olevani objekti, en aktiivinen toimija. Mutta alkuperäistä toivomustani noudatettiin ja kaikki meni hyvin.
Neljäs lapseni syntyi pienenä keskosena. Olin ehtinyt olla sairaalassa viikon verran ja saanut tietoa keskossynnytyksistä. Olin esittänyt toivomuksen, että jos joudutaan sektioon, minut nukutettaisiin. Kävi kuitenkin niin, että minut leikattiin spinaalissa. Leikkauksessa minua ei otettu muutenkaan ihmisenä huomioon: kun puhuin, kukaan ei vastannut, kun tärisin shokissa ja itkin, kukaan ei lohduttanut.
Myöhemmin kävin pelkopolilla asiaa läpi ja vasta silloin kerrottiin, että syynä huonoon sektiokokemukseeni oli se, että kaikki olivat hyvin huolissaan vauvasta. Nukutusta en saanut, koska se olisi luultavasti ollut viimeinen tikki vauvalle. Anestesialääkäri ja minun voinnistani vastannut kätilö olivat hekin jännittäneet niin paljon vauvan tilannetta, että eivät ymmärtäneet minun tarpeitani. Tämä oli ammattitaidottomuutta, mikä myönnettiin, mutta ymmärsin kyllä että hekin ovat ihmisiä. Ja lopputulos - alunperin todella heikkokuntoinen, hätäkastettu vauva, joka on nyt 2,5-vuotiaana terve ja kehityksessä reippaasti ikätasoaan edellä - oli todiste henkilökunnan oikeista ratkaisuista.
Viides synnytykseni taas oli esimerkki siitä, että äitiä ei kuunneltu. Olin jälleen maannut jo viikkoja sairaalassa, kun synnytys lopulta käynnistyi viikolla 30. Sanoin jo synnytyksen alkuvaiheessa, että en saa pissattua, vaikka pissattaa. Pyysin katetrointia useaan kertaan, mutta kätilö ei ottanut asiaa todesta. Olin sanonut, että toivon sektiota vältettävän viimeiseen asti. Lääkäri tuli tarkastamaan tilanteen ja sanoi, ettei vauva ole vieläkään laskeutunut. Hän päätti vielä ultrata vauvan asennon ja totesi, että rakkoni on niin täynnä, ettei vauva pääse laskeutumaan. Tässä vaiheessa synnytys oli ollut käynnissä jo tunteja edistymättä lainkaan. Kätilö katetroi minut, ja vauva laskeutui välittömästi. Saman tien kuitenkin sykekäyrä muuttui entistäkin huonommaksi ja mentiin hätäsektioon. Siinä vaiheessa mulle synnytystapa oli täysin merkityksetön, halusin vaan että vauva kiskotaan ulos että hän selviäisi. Tällä kertaa minut nukutettiin ja viimeinen muistikuva on se, että kätilö oli vierelläni ja keskittyi minun rauhoittelemiseeni.
Jälkikäteen todettiin, että minut OLISI pitänyt katetroida jo aiemmin, silloin kun sitä ensi kertaa pyysin. Todennäköisesti vauva olisi silloin päässyt syntymään alakautta turvallisesti, koska synnytys ei olisi pitkittynyt täyden rakon takia. Tässä kätilö siis teki virhearvion. Sen sijaan siinä, miten sektio hoidettiin, toimittiin täsmälleen toiveeni mukaan: vierelläni oltiin turvaamassa ja rauhoittamassa minua, minut nukutettiin (tällä kertaa tosin oli pakkokin, koska oli TOSI kiire) ja sektion jälkeinen kipulääkitys oli kohdallaan, toisin kuin ensimmäisessä sektiossani. Summa summarum: ennalta tiedossa olleita toiveitani noudatettiin, mutta synnytyshetkellä omaa kokemustani kropastani ei kuunneltu. Jollekin sektio olisi ehkä ollut yksi lysti, mutta minulle näin ei ollut. Ajattelen asiaa edelleen päivittäin, itken viikottain sen vuoksi ja elän toivossa, että jonakin päivänä saisin vielä synnyttää alakautta. Tärkeintä on kuitenkin, että myös toinen keskosemme on terve ja reipas. Jos oltaisiin menty täsmälleen niin kuin minä olin toivonut, häntä ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kipulaakkeen pihtaaminen vain vahingoittaa!!
vai ovatko suomalaiset naiset anatomialtaan erilaisa kun muissa lansimaissa laaketta saa alusta loppuun? vai miten selitat katilo??
mutta eihän se mikään yleinen käytäntö ole. Itse koin voivani vaikuttaa hyvinkin paljon synnytykseni kulkuun, ei mitään valittamista siinä. Pystyn tosin avaamaan suuni ja ilmaisemaan itsäni tarvittaessa napakastikin. En tajua myöskään noita kertomuksia että hammas on väkisin paikattu ilman puudutusta!?! Ei kai teitä ole sidottu siihen tuoliin? Lähtekää pois jos ette saa tarvittavaa kivunlievitystä! Vai pyysittekö sitä toistamiseen, jos ensin jostain syytä sitä ette saaneet? Olen itse lähtenyt kerran kesken toimenpiteen lääkäristä, kun tilanne oli epämiellyttävä lääkärin valintojen ja asenteen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta eihän se mikään yleinen käytäntö ole. Itse koin voivani vaikuttaa hyvinkin paljon synnytykseni kulkuun, ei mitään valittamista siinä. Pystyn tosin avaamaan suuni ja ilmaisemaan itsäni tarvittaessa napakastikin. En tajua myöskään noita kertomuksia että hammas on väkisin paikattu ilman puudutusta!?! Ei kai teitä ole sidottu siihen tuoliin? Lähtekää pois jos ette saa tarvittavaa kivunlievitystä! Vai pyysittekö sitä toistamiseen, jos ensin jostain syytä sitä ette saaneet? Olen itse lähtenyt kerran kesken toimenpiteen lääkäristä, kun tilanne oli epämiellyttävä lääkärin valintojen ja asenteen vuoksi.
Aivan! kun potilaat rupeavat vaatimaan enemman ja parempaa hoitoa ja kunnollisia perustelu, alkaa terveydenhoidossa asenteet muuttua.
Etta arsyttaa nama 'luotan ammattilaiseen'!! etteko ota itse selvaa msitaan. meidan perheessa olisi jo kaksi kuollut jos emme olsii kyseenalaistaneet laakaria ja toimineet vastoin maarayksia
jerron oman kokemukseni ja saatte päättää oliko minulla potilaan oikeudet:
synnytys alkoi (elokuu) ja asun lähellä sairaalaa (2km) joten kipaisin sinne fillarilla. meillä ei ole autoa ja tuleva isä lähti tulemaan duunista julkisilla. vastaanotossa sain huudot (ihan oikeast huudot) siitä että tulin fillarilal. olin kuulemma edesvastuuton.
olin 3cm auki kun saliin ja kokeilin hirontaa, jumppapalloa, kaurapussia kunnes 5cm. alkoi olla jo niin tukalaa että pyysin epiduraalia. sanottin että en näytä kovin kipeältä kun liikkumaankin pystyn (sattui ihakamalasti mutta ajattelin liikkumisen tuovan vauvaa alemmas enemmän kuin makoilun) ei vielä tarvita.
suorastaan anelin epiduraalia seuraavien parin tunnin ajan. loppujenlopuksi en saanut, kipupiikin sain kun vuoro vaihtui ja toinen hoitaja tuli vuoroon. ei ollut enää aikaa epiduraaliin. kipupiikki sekoitti minut ihan koko naan ja oksensin koko ponnistusajan.
seuraavassa synnytyksessä papereissani oli merkintä "yliherkkä opiaateille" ja tähän vedoten en saanut kuin aqua rakkulat!! en tiedä mistä tuo tieto oli peräisin ja kukaan ei kuunnellut kun sanoin ettei niin ole.
en enää KOSKAAN synnytä!!
molemmissa leikattiin eppari mitään sanomatta ja siksi minulla vieläkin tunnoton alue emättimen alapuolella. olsiin ennemin revennyt kuten synnytystoivelistaan laitoin. olin lukenut tutkimuksia ja niihin perustuen kielsin epparin.
Olit kun polkasit fillarilla synnyttämään!
Jaa, vaikea sanoa että oliko se epi nyt ihan tarpeellinen, harmittavaa joka tapauksessa ettei uskota jos sanoo että on kovat kivut. ihmiset reagoivat kipuun niin eri tavoilla, joten hoitohenkilökunnan ei kannattaisi yleistää...
Mulla supistus/avautumiskivut oli sen verran kovat että jouduin joka kerta menemään kontalleen ja keskittymään hengitykseen, enkä välittänyt pätkääkään olinko parkipaikalla vai sairaalan aulassa, kunbse oli ainoa asento joka auttoi. vedet meni vasta loppuvaiheessa kun olin jo 9cm auki.
Kätilöt valitsevat siis vartavasten alansa ja suunnitelmallisesti pimittävät synnytäviltä äideiltä kaiken ja koittavat parhaansa mukaan kiduttaa...?!?
Joltain jäi lääkkeet ottamatta :D
Kuule ei kannata tehdä lapsia noin harhaluuloisena. JA jos kipua ei kestä niin aina voi kääriä itsensä kuplamuoviin ja mennä hestenssiin odottamaan kuolemaa ;)
Kätilöt valitsevat siis vartavasten alansa ja suunnitelmallisesti pimittävät synnytäviltä äideiltä kaiken ja koittavat parhaansa mukaan kiduttaa...?!?
Joltain jäi lääkkeet ottamatta :D
Kuule ei kannata tehdä lapsia noin harhaluuloisena. JA jos kipua ei kestä niin aina voi kääriä itsensä kuplamuoviin ja mennä hestenssiin odottamaan kuolemaa ;)
Että kätilöt haluavat kiduttajiksi ja valitsevat sen takia alansa! Kyse on siitä, että pitäisi todellakin herättää keskustelua synnytyksestä ja äidin roolista siinä! Olen täysin samaa mieltä ap:n ja todella monen muunkin kanssa, että äidiltä todellakin varsin usein viedään itsemääräämisoikeus synnytyksen aikana täysin. Vai mistä muusta toimenpiteestä kuulette näin paljon kummallisia kertomuksia? Eikä kukaan ole sanonut, ettei hätätilanteessa ammattilaisten kuulukin ottaa ohjat omiin käsiinsä, mutta synnytys kun ei normaalisti ole mikään hätätilanne!
Jotenkin luulen, että Suomessa tämä kaikki vaan johtuu jostain iänikuisesta "nainen syntyy itse äidiksi vasta synnytyksessä" tjtn ajatusmallissa, jonka mukaan parhaiten kipua kestänyt äiti pärjää parhaiten myös lapsensa kanssa elämän aallokoissa. Ettehän te kätilötkään voi ihan tosissaan väittää, ettei kipulääkitystä todellakin Suomessa pihdata verrattuna moniin samoilla lääketieteellisillä taidoilla varustettuihin länsimaihin? Puhumattakaan noista eppareiden tekemisiin liittyvistä vuosisatoja vanhoista käytännöistä. Ihan hävettää.
Minkä ihmeen takia tätä keskustelua ei ihan oikeesti, arvon av-mammat jotka lienee pelkäätte muutenkin auktoriteettien arvostelemista, voida käydä? Pelkäättekö, että kätilöt menee lakkoon ja ette saa apua seuraavassa synnytyksessä tai teidän päälle syljetään, koska uskalsitte osallistua tähän kehityskeskusteluun? Koska kukaan ei voi väittää, että juuri Suomessa olis absoluuttisesti paras ja turvallisin synnytyskulttuuri, olisi enemmän kun sivistynyttä perata koko synnytyskulttuuri läpi ja miettiä mikä oikeasti on lääketieteellistä ja mikä jotain täysin muuta kulttuuriin liittyvää, josta jokaisen pitäisi siis pystyä itse päättämään.
Olisin kovin onnellinen, jos johonkin vaikka kerättäisiin äitien kokemuksia synnytyksistä ja kätilöistä (ja joku luonnollisesti myös tutkisi tätä aineistoa), koska silloin ehkä avautuisi niin päättäjien, rahoittajien, esimiesten, mutta myös teidän kätilöiden silmät.
Tämä aihe muuten saa todella veren kiehumaan! Ei tiedä hyvää yöunille :).
"Joltain jäi lääkkeet ottamatta"
Ainakin se kipulääke!!
Äidin kipua pyritään hoitamaan mahdollisimman hyvin olemassa olevilla keinoilla, mutta kuitenkin täytyy ajatella synnytyksen etenemistä. Myöhään annettu puudutus taas usein pitkittää synnytystä tarpeettomasti.
Heippa!
kiitos kirjoituksestasi katilona. Lainaamaani lauseeseen viitaten voin kylla esittaa eriavan mielipitaan monia ystavien ja oman kolmen synnytyksen pohjalta.
Olen synnyttanyt USA:ssa ja ainoa kipu mita koin (ja samaa mielta kaikki taalla synnyttaneet joiden kanssa jutellut) oli supistukset sairaalaan ajaessa. Epiduraalin sain heti kun ovista paasimme sisalle ja ennen ponnistusta viela lisaannoksen. Kipua ei ollut yhtaan!
Laakari kysyi mielipidetta eppariin ja kielsin. Ei leikattu ja repesi 2 tikin verran.
Mainittakoon viela etta mitaan lisa oksitosiineja tai imukuppeja ei silti kaytetty.
En kasita miksi puudutusta ei anneta ponnistusvaiheeseen. Vaitetaan etta se vie ponnistamisen tarpeen. Mina kuitenkin tunsin paineen joka ponnistutti ja kayralta naki koska ponnistaa. Luulisi painvastoin etta helvetillinen kipu pidattaa ponnistusta? En tieda, ei ole kokemusta :)