Kertoisitko "toisen naisen" miehelle?
Mieheni jäi kiinni tekstiviestittelystä työkaverinsa vaimon kanssa. Omalla kohdallamme tämä asia on selvitetty, mies katuva, anteeksipyytävä ja avoimesti näyttänyt tallella olevat viestit. Valtaosa onkin aivan joka päiväisiä, viimeisissä tämä nainen ehdottelee suhdetta. Niihin mies sentään vastasi ei kiitos, muutoin ei osaa sanoa miksi alkoi viesteihin vastaamaan eikä kertonut niistä. Oli kuulemma kuin peliä, jännittävää kun toinen niin selkeästi on kiinnostunut. Tapaamisia ei ollut kuin meidän puolisoiden läsnäollessa, kerran pikkujouluissa, kahdesti meillä (koko perheet) ja yhden yön vietti "miehensä" kanssa työpaikalla kun mieheni oli samaan aikaan töissä. Näistä mies kyllä silloin ehti kertoikin, ei vaan hälytyskellot soineet kun nainen ei tosiaan ole mieheni tyyppiä ja aviomieskin oli koko ajan läsnä.
Mieheni toimia en puolustele, väärin tehty mikä väärin tehty ja sitä nyt edelleen käsitellään. Mietin vaan pitäisikö minun kertoa tuolle mieheni työkaverillekin, olen varma ettei hän tiedä. En itse haluaisi tulla tuolla tavalla hyväksi käytetyksi, nainen käytää miestään astinlautana tavatakseen toisia miehiä. Minua todella ärsyttää tämän naisen kaksi naamainen röyhkeys, tulla perheineen minun kotiini katsastamaan minun miestäni! Jutella kanssani kuin ei mitään, ei ihan joka naisesta tuohon ole. Pelkäänpä vain että suurin motiivini kertoa tuolle miehelle ei ole mikään rehellisyyden halu, vaan laittaa tuo nainen osaltaan maksamaan tekemisistään. Kertoisitko sinä tuolle miehelle?
Kommentit (57)
Kun kuulin esim. erään yhteisen tuttavamme yrittäneen baarissa lähes raiskata miestäni (omia todistajiakin on, eli kyse ei ollut mieheni versiosta :D), ja sanoneen vielä että "voin antaa sulle sellaiset kyydit joita et varmasti kotona saa", niin olin puhtaasti ja vain huvittunut. Nauroin itseni tärviölle. Tuolloinkaan en nähnyt mitään syytä naisen mieheen ottaa yhteyttä, vaikka nainen oli kaiken lisäksi kehuskellut saaneensa aviomiehensä avustuksella omakotitalon ja hakevansa nyt "munan muualta" :D Koin tämän ko. tapauksen pelkästään säälittävänä. Ei pidä antaa tällaisten tyyppien vaikuttaa omaan elämäänsä. Suuttumalla hänelle saat hänet vain luulemaan, että hän olisi jonkinlainen uhka. Katsele häntä alaspäin. ;)
näihin kyyteihin suostunut??????????
ja vielä osasyyllisyys my ass.
Sä et sitten tiedä hyvästä käytöksestä yhtään mitään saatikka sellaisesta kuin arvostus ja korrektiivisuus..
ITSEMURHA ON ITSEKKÄINTÄ JA RAUKKAMAISINTA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ. Se sun kaveris oli raukka ihminen, ja sinä vaan syyttelet toisia toisen idioottimaisen teon syyksi. HÄPEÄ!!!!!
Mitä luulet, olisiko mies kestänyt elämää aisankannattajana ehkä vuosikausia yhtään sen paremmin? Tai olisiko hänelle ehkä ollut helpompaa saada asia selville vasta vuosien jälkeen, ehkäpä kun vaimo jättää hänet toisen takia?
En tiedä. En ole ennustaja. Tuolle kävi noin olisi voinut käydä erillaillakin, mutta kun ei käynyt. Olen aika varma, että kertoja ainakin kantaa kovia tuskia. Hänenkin suhde meni rikki ja melkoisella todennäköisyydellä tuntee syyllisyyttä/osasyyllisyyttä toisen itsemurhasta. Itsemurha on kyllä aikasta raukkaminen ratkaisu, mutta kait se jossain tilanteissa vaan tuntuu ainualta henkilökohtaiselta mahdollisuudelta. m36
Tarina ei ole tuosta edennyt mihinkään eli en siis ole kertonut. Em sitten saanut itsestäni sitä irti että ottaisin yhteyttä itselleni melko vieraaseen ihmiseen ja kertoisin tuollaista. Edelleen jahkaan, mutta ehkä aikaa on kulunut sen verran että kannattaneeko enää edes kertoa kun ei heti kertonut? Tosin epäilen että jonain päivänä kun väistämättä tulemme kohtaamaan niin pystynkö pitämään suutani kiinni... Miehen kanssa menee hyvin, se minulle on tärkeintä :)
Se aito ja alkuperäinen ap
Kun kuulin esim. erään yhteisen tuttavamme yrittäneen baarissa lähes raiskata miestäni (omia todistajiakin on, eli kyse ei ollut mieheni versiosta :D), ja sanoneen vielä että "voin antaa sulle sellaiset kyydit joita et varmasti kotona saa", niin olin puhtaasti ja vain huvittunut. Nauroin itseni tärviölle. Tuolloinkaan en nähnyt mitään syytä naisen mieheen ottaa yhteyttä, vaikka nainen oli kaiken lisäksi kehuskellut saaneensa aviomiehensä avustuksella omakotitalon ja hakevansa nyt "munan muualta" :D Koin tämän ko. tapauksen pelkästään säälittävänä. Ei pidä antaa tällaisten tyyppien vaikuttaa omaan elämäänsä. Suuttumalla hänelle saat hänet vain luulemaan, että hän olisi jonkinlainen uhka. Katsele häntä alaspäin. ;)
näihin kyyteihin suostunut??????????
Ei tietenkään. Pointti onkin se, ettei näin tapahtunut eikä ollut syytä edes epäillä, vaan kyseessä oli humalainen iskuyritys naisen taholta. Mikään tilanteessa ei siis riittänyt ärsytyskynnykseni ylittymiseen, vaan sain naisen kustannuksella hyvät naurut. Ja ihan ystävällisesti häneen yhä suhtaudun kun näen, mielessäni vain vähän hymyilen :) Itsekin tullut joskus hölmöiltyä kännissä.
Jos mieheni olisi joskus ollut esim. viestittelyyn asti mukana jossain tällaisissa peleissä, niin toki olisin hänelle suuttunut, mutta en edelleenkään keksi yhtään syytä miksi minun pitäisi lähteä minulle vieraan osapuolen eli sen naisen perhe-elämään sekaantumaan. Minä en usko, että kenelläkään on oikeasti motiivina mikään "sillä on oikeus tietää", vaan puhdas katkeruus ja kostonhimo. Olen vanhemmiten ymmärtänyt, että ihan jonkun yksittäisen hairahduksen takia ei tarvitse mennä aiheuttamaan perheriitoja ja ehkä ikuisia luottamuspulia etenkään lapsiperheisiin. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia, joku tekstarihässäkkä on aivan mitätön juttu.
Tämän naisen kohdalla se on tuo röyhkeys jolla tullaan kotiimme oikein perheiden kera vaikka motiivit on aivan muualla kuin perheystävyydessä. Oikein ihastellaan kuinka hyvin ne lapsetkin keskenään toimeen tulee. Minun on vaikea tuollaista kaksinaamaisuutta ymmärtää. Siihen että nainen esimerkiksi meni miestemme työpaikalle vapaa-aikaansa viettämään lähinnä huvittaa, vaikka tuo työkaveri käy kyllä vähän sääliksikin :( Ehkäpä jonain päivänä pystyn asiaan huvittuneesti suhtautumaan, nyt vielä ärsyttää. Siitä kyllä olin ja olen edelleen varma että jos mies johonkin toiseen naiseen ihastuisi, niin tuo nainen se ei ikinä tule olemaan.
Olen nyt jo pariin kertaan kysynyt, miten voit olla noin varma, että hänellä oli jotain mielessään jo silloin kun kyläili teillä? Ehkäpä ne ajatukset heräsivät siinä pikku hiljaa. Älä siis kehittele mielessäsi mitään teorioita laskelmoivasta saalistajasta kun et voi tietää.
Olisiko fyysistä kostoa odotettavissa? Saattaisin harkita kertomista.
hän pyytäisi työkaverinsa teille kylään ja kertoisi itse siinä sinun läsnäollessasi ja pyytäisi myös työkaveriltaan anteeksi. Tämä olisi mielesätni oikea tapa.
Se ei sinun deilemmaaasi muuta miksikään.
Itse sinun on mietittävä, mitä miehesi kertoi - ja uskotko siihren - älä suuremmin mieti, mitä muiden on ajateltava.....
nainen, kierohko kun tuntuu olevan, keksii keinon kostaa sinulle jotenkin? Ihan millä elämänalueella tahansa.
Tämän naisen kohdalla se on tuo röyhkeys jolla tullaan kotiimme oikein perheiden kera vaikka motiivit on aivan muualla kuin perheystävyydessä. Oikein ihastellaan kuinka hyvin ne lapsetkin keskenään toimeen tulee. Minun on vaikea tuollaista kaksinaamaisuutta ymmärtää. Siihen että nainen esimerkiksi meni miestemme työpaikalle vapaa-aikaansa viettämään lähinnä huvittaa, vaikka tuo työkaveri käy kyllä vähän sääliksikin :( Ehkäpä jonain päivänä pystyn asiaan huvittuneesti suhtautumaan, nyt vielä ärsyttää. Siitä kyllä olin ja olen edelleen varma että jos mies johonkin toiseen naiseen ihastuisi, niin tuo nainen se ei ikinä tule olemaan.
Olen nyt jo pariin kertaan kysynyt, miten voit olla noin varma, että hänellä oli jotain mielessään jo silloin kun kyläili teillä? Ehkäpä ne ajatukset heräsivät siinä pikku hiljaa. Älä siis kehittele mielessäsi mitään teorioita laskelmoivasta saalistajasta kun et voi tietää.
Nuo ensimmäiset viestit miehelleni tulivat jo ennen ensimmäistä vierailua, sen jälkeen kun mieheni oli eräissä juhlissa tavannut tämän pariskunnan yhdessä. Aiemmin eivät ole meillä vierailleet eivätkä tuon miehen suhteesta kieltäytymisen jälkeen. Enkä usko että enää vierailevat :)
Oman miehen kanssa alkaa asiat olla pääosin kunnossa, ihan täysin en voi luottavani sanoa kuitenkaan.
kutsuisin naisen kahvilaan kahville ja veetuilisin hänelle rivien välistä! siinä olisi tarpeeksi hyvä kosto.
Ihan sama mikä kertojan motiivi on, eihän se sitä itse asiaa muuta. Ettekö todella haluaisi tietää, jos oma puolisonne yrittäisi tosissaan iskeä jotain toista henkilöä? Ja ehkä vielä käyttämällä teitä itseänne hyväkseen siinä? Ja muut ihmiset tietäisivät asiasta, ehkä säälisivät "tyhmää" ja sokeaa puolisoa..
t:12
En koston takia vaan siksi, että miehellä on oikeus tietää asiasta.
Itse sain puhelun "toisen naisen" mieheltä ja olen hänelle ikuisesti asiasta kiitollinen. Eihän tietämättömyys totuutta muuta miksikään. Mielestäni on parasta tietää ja saada itse tehdä päätöksiä sen jälkeen - esim. liiton jatkamisesta. Luottamus on iso asia, ja jos puolison selän takana joutuu pelinsä pelaamaan, niin ei liitto kovinkaan hyvältä kuulosta. MUTTA, jos liitto on kerran huono, niin molemmilla osapuolilla on siitä oikeus tietää vaikka omalla puolisolla ei olisikaan siitä "munaa" kertoa.
Tämän naisen kohdalla se on tuo röyhkeys jolla tullaan kotiimme oikein perheiden kera vaikka motiivit on aivan muualla kuin perheystävyydessä. Oikein ihastellaan kuinka hyvin ne lapsetkin keskenään toimeen tulee. Minun on vaikea tuollaista kaksinaamaisuutta ymmärtää. Siihen että nainen esimerkiksi meni miestemme työpaikalle vapaa-aikaansa viettämään lähinnä huvittaa, vaikka tuo työkaveri käy kyllä vähän sääliksikin :( Ehkäpä jonain päivänä pystyn asiaan huvittuneesti suhtautumaan, nyt vielä ärsyttää. Siitä kyllä olin ja olen edelleen varma että jos mies johonkin toiseen naiseen ihastuisi, niin tuo nainen se ei ikinä tule olemaan.
Tämän naisen kohdalla se on tuo röyhkeys jolla tullaan kotiimme oikein perheiden kera vaikka motiivit on aivan muualla kuin perheystävyydessä. Oikein ihastellaan kuinka hyvin ne lapsetkin keskenään toimeen tulee. Minun on vaikea tuollaista kaksinaamaisuutta ymmärtää. Siihen että nainen esimerkiksi meni miestemme työpaikalle vapaa-aikaansa viettämään lähinnä huvittaa, vaikka tuo työkaveri käy kyllä vähän sääliksikin :( Ehkäpä jonain päivänä pystyn asiaan huvittuneesti suhtautumaan, nyt vielä ärsyttää. Siitä kyllä olin ja olen edelleen varma että jos mies johonkin toiseen naiseen ihastuisi, niin tuo nainen se ei ikinä tule olemaan.
Eikös sinulla logiikka nyt hieman petä tässä? Perustelit kertomishalujasi sillä, että "naisen miehellä on oikeus tietää." Eikö sellaistenkin naisten miehillä olisi "oikeus tietää", jotka ovat miestäsi yrittäneet iskeä. ;) Nyt erona on vain se, että miehesi on viestittelyyn asti ollut mukana touhussa. Motiivisi lienee siis joku ihan muu kuin rehellisyyden halu. Yrität tehdä naisesta sijaiskärsijää, kaataa omaa suuttumusta hänen niskaansa.
En koston takia vaan siksi, että miehellä on oikeus tietää asiasta. Itse sain puhelun "toisen naisen" mieheltä ja olen hänelle ikuisesti asiasta kiitollinen. Eihän tietämättömyys totuutta muuta miksikään. Mielestäni on parasta tietää ja saada itse tehdä päätöksiä sen jälkeen - esim. liiton jatkamisesta. Luottamus on iso asia, ja jos puolison selän takana joutuu pelinsä pelaamaan, niin ei liitto kovinkaan hyvältä kuulosta. MUTTA, jos liitto on kerran huono, niin molemmilla osapuolilla on siitä oikeus tietää vaikka omalla puolisolla ei olisikaan siitä "munaa" kertoa.
Huom tässä ei ole tapahtunut mitään pettämistä vaan joku kämänen tekstarihässäkkä, joka on jo ohi. Jos puolisolla on "oikeus tietää" tuollaisestakin niin se alkaa jo lähennellä sellaista, että puolisolle olisi raportoitava jokainen minuutti päivän kulusta koska onhan sillä nyt oikeus tietää.
Tämän naisen kohdalla se on tuo röyhkeys jolla tullaan kotiimme oikein perheiden kera vaikka motiivit on aivan muualla kuin perheystävyydessä. Oikein ihastellaan kuinka hyvin ne lapsetkin keskenään toimeen tulee. Minun on vaikea tuollaista kaksinaamaisuutta ymmärtää. Siihen että nainen esimerkiksi meni miestemme työpaikalle vapaa-aikaansa viettämään lähinnä huvittaa, vaikka tuo työkaveri käy kyllä vähän sääliksikin :(
Ehkäpä jonain päivänä pystyn asiaan huvittuneesti suhtautumaan, nyt vielä ärsyttää. Siitä kyllä olin ja olen edelleen varma että jos mies johonkin toiseen naiseen ihastuisi, niin tuo nainen se ei ikinä tule olemaan.