Mitä yhden lapsen äidit eivät ymmärrä äitinä olosta vrt. monilapsiseen perheeseen?

Vierailija kirjoitti:

Useat yhden lapsen vanhemmat ovat kylläkin itsekin eläneet lapsiperheessä, jossa on enemmän kuin yksi lapsi. Useat elleivät kaikki tietävät, että lapsella on synnynnäinen temperamentti (johan se kerrotaan neuvolassa), eikä kaikkeen voi kasvatuksella vaikuttaa. Ainakin itse totesin jo nuorena, että me olimme omia persooniamme sisarustemme kanssa, vaikka samanlaisen kasvatuksen olimme saaneet. 

Tottakai, mutta on se silti ihan eri asia nähdä siitä vanhemman kuin lapsen näkökulmasta. Olen itse seitsemän lapsen perheestä ja silti yllätyin siitä, miten täysin eri tavoin omat lapseni reagoivat ja toimivat useissa asioissa. Aika monessa jutussa jouduin luopumaan siitä hyvästä uskosta, että jokin asia oli oman kasvatustyöni ansiota, kun toinen lapsi todisti asian olevan päinvastoin 🤭

T.  Neljän lapsen äiti 

Toi harmonia vanhemman ja lapsen kanssa ei ole itsestään selvyys. Jotkut vanhemmat ja lapset ovat liian erilaisia, että tulisivat hyvin toimeen. Jotkut ymmärtävät toisiaan paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

En ole kyllä tuollaiseen törmännyt että yhden lapsen vanhemmat suljettaisiin ulos vanhemmuuskeskusteluista? 

 

Mutta tosiasia on että enpä yhden lapsen kanssa tiennytkään vielä mitä uupumus on vaikka luulin silloin tietäväni! Lisäksi luulin olevani huippu kasvattaja koska esikoinen on tosi rauhallinen ja hyväkäytöksinen lapsi ihan luonteeltaan. Nyt vähän naurattaa optimismini. 

Minäkin ihmettelin miten jotkut antaa esim lastensa piirtää seiniin tai liimailla tarroja minne sattuu. Kunnes sain kuopuksen, joka oli varsinkin taaperona (ja osin edelleen) aivan täystuho, täynnä vauhtia, intoa, tarmoa ja kokeilunhalua. Ja kun oli se toinenkin lapsi niin eihän siinä vaan riittänyt itsellä kädet ja silmät samaan tapaan kuin yhden kanssa. Ja se esikoinen oli aivan toista maata. Onneksi tosin lapset sattui syntymään tuossa järjestyksessä, en tiedä miten olisin selvinnyt toisen lapsen vauvavuodesta järjissäni jos esikoinen olisi ollut se aktiivisempi tapaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vaan siinä, että yhden lapsen äidillä on kokemusta " vain" siitä omasta lapsestaan. Ikävä kyllä osa yhden lapsen äideistä, varsinkin jos ainokainen on vielä pieni, on sitten mielipiteiltään melko jyrkähköjä ja se heijastuu vähän siihen sun tähän.



Eivät kaikki toki ja voihan suurperheen äitikin olla turhan jyrkkä " vain minä olen oikeassa" ihminen, mutta niitä suurimpia kasvatusasiantuntijoita ovat usein joko yhden tai kahden _pienen_ (= alle 4-vuotiaan) lapsen äidit.



Suoraan sanottuna? Minä voin keskustella yhden/kahden lapsen äidin kanssa lapsista ja lapsiin liittyvästä ja mielelläni keskustelenkin. Mutta harvan kanssa minulla on liiemmin yhteistä. Puistokeskustelujen " meidän Erkki-Petteri se jo nukkuu yöt" (koska minä olen loistava kasvattaja) tai vastaavat eivät jaksa sykähdyttää, koska minulle ikäväli 0-2 on murto-osa lapsen elämästä.

Mutta kaksihan on yleisin lapsiluku (sitä useampi jo harvinainen määrä). Ja tässä puhuttiin yhdestä lapsesta. 

Me tuossa jokin aika sitten mietimme, että nyt olisi viimeiset hetket yrittää lisää lapsia jos halutaan. Mutta kun juuri näin on hyvä. Molempien mielestä. Ja toivon samaa ihan kaikille. Että olette tyytyväisiä.

Tuntemani suurperheelliset ovat todella hienoja ihmisiä, ja lapset ovat olleet toivottuja ja heitä rakastetaan ja kasvatetaan. Tiedän, että on myös niitä suurperheitä, joissa elellään nuukasti tuilla ja lapsia tehdään jokaisen uuden kumppanin kanssa ja valitettavasti on myös niitä, joissa vanhemmat eivät ehkä haluaisi ihan niin montaa lasta. Toivon heillekin vain tsemppiä. 

Minä olen kaikin tavoin huono äiti, kun en ole yhtään kiinnostunut toisten lapsista enkä mistään äitiysseurasta tai vertailusta, annetaanhan minunkin kukkia. Oma lapsi kuitenkin rakastaa minua, koska olen hänen omituinen ja hassu äitinsä. 

...ja olen iloinen, jos jonkun pikkulapsi on ruvennut nukkumaan yönsä hyvin. Esimerkiksi kuukausi on lyhyt aika elämässä, mutta silti pitkä aika valvoa. 

Sama kokemus kuin monilla, että ne yhden (pienen) lapsen äidit on usein jyrkimpiä kasvatusmielipiteissään. On tosiaan helppo ajatella että tapani on se oikea, jos on kokemus vain siitä yhdestä lapsesta. Useamman lapsen äidit oppii väkisin tietyllä tapaa rennommaksi, kun ei vaan voi pitää samaan tapaan kontrollia kaikesta mitä perheessä tapahtuu.

Mutta on vanhemmissa ihan valtavia eroja ihan lapsilukumäärästä riippumatta, että ei nyt ihan kaikkiin voi tätä yleistää.

Ja lasten ikäkin vaikuttaa, pienten kanssa moni pingottaa vähän turhankin paljon, lapsen kasvaessa vanhemmuuskin muuttuu, tulee lisää varmuutta ja sitä myötä rentoutta. Sen huomaa ihan jo lasten kavereitten vanhemmista, jos lapsen kaveri on se vanhin, on vaikka leikkitreffien sopiminen erilaista kuin useampilapsisen perheen kuopuksen kohdalla. 

Sitä en ymmärrä, että jonkun identiteetti on niin vahvasti vaan äiti. Itse yhden lapsen äitinä koen olevani paljon muutakin. Äitiys on yksi osa minua.

Jos teitä niin häiritsee se, että me yhden lapsen äidit emme ole rentoja seurassanne, niin jakakaa ne vinkkinne sitten niille äippäkamuillenne tai isille. On todella vaikeaa olla rentona sellaisen ihmisen kanssa, jonka mielestä tekee kaiken väärin. 

Silloin kun kerroin raskaudestani, aloin tehdä kaiken väärin ja muutuin hysteerikoksi. Oikeasti, aivan kaikkea kytättiin ja sitten naureskeltiin päälle. En syönyt juustokakkua, koska en pitänyt siitä ja en syö muutakaan, mitä ko ihminen on leiponut. Yhtäkkiä se johtuikin raskaushysteriasta. Samoin se, etten syönyt maksaa, josta en valitettavasti pidä. Jne jne jne.

Synnytin väärin ja en edes soittanut kiusaajilleni että synnytys on käynnissä. Mieheni tuli mukaan synnytykseen vaikka olisi senkin ajan voinut olla palvelemassa äitiään.

Imetys meni väärin, kun olisi pitänyt antaa vettä ja appelsiinimehua ja velliä ja hunajaa. Tai vielä mieluummin antaa toisten, kokeneempien hoitaa. Annoin omaa maitoani rinnasta ja pullosta, kun sitä sattui olemaan. 

Aa ja joo, pesin tai keitin tutteja tai heitin jopa roskiin. En siis silloin jos se pyöri kotona tai pihalla tai jossain vanhempieni luona, mutta jos se tippui sellaiseen paikkaan, josta en itse söisi kovaa karkkia. Tallin lattia on ihan ok, bussipysäkin räkäklimppi ei. Hysteriaa. 

Vauvan sänky oli vääränlainen, kun siellä ei ollut rumia kukkaisrättejä reunoilla. Niin ja ei edes tyynyä :D

Jatkan vikalistaani myöhemmin...

Vierailija kirjoitti:

Sitä en ymmärrä, että jonkun identiteetti on niin vahvasti vaan äiti. Itse yhden lapsen äitinä koen olevani paljon muutakin. Äitiys on yksi osa minua.

Tuskinpa kukaan ulkopuolinen tietää toisesta, että mikä on hänen identiteettinsä perusta. Elämässä moni asia muuttuu matkan varrella ja lapsen voi vaikka menettää, jolloin tilanne on aivan uusi. Lapsettomuutta kokeneet ovat yleensä hyvinkin kiitollisia äitiydestään. Monilapsisissa perheissä lapsia on voitu tehdä ihan muidenkin syiden takia kuin että haluttaisiin identifioitua äitinä.

Muuttujat eivät ole vain yksi lapsi = helppo ja kaksi lasta = vaikea, vaan lapsen tempperamentti, sairaudet, vaikeudet ym. tulevat asiaan mukaan. Melkein lonkalta voi sanoa, että yksi erityislapsi on paljon vaikeampi kuin kaksi tervettä lasta.

No nii , jatkan listaani: en antanut lapsen leikkiä insuliinikynällä, pistorasioilla tai lääkepurkeilla, mitkä ovat aivan normaaleja leluja useampilapsisissa perheissä. 

En laittanut vauvalle vaunuihin takkia kesällä, vaikka naapurin tyttö kaipasi pitkähihaista kun oli uinut järvessä koko iltapäivän.

En suostunut siihen, että meille kannetaan tavaraa ja että minun pitäisi kiitollisena lähettää rahaa noista tavaroista, joita en tarvitse vaikka minulla on lapsi.

Pakkasin vaipat väärin.

En kuulemma osannut pakata lainkaan mitään, vaan anoppi oli kätköistään kaivanut matkalaukullisen tarvittavaa tavaraa mukaan. 

Kävin lomilla vauvan, taaperon, lapsen kanssa. Olisi pitänyt antaa miehen mennä yksin ja pysyä kotona :D

Haluatteko lisää esimerkkejä? Ette varmaan, kun olette kokeneet kaiken tämän saman paskan, nyt vaan otatte rennommin näiden kiusaajienne käsissä. 

Kyllä 1 lapsen kanssa on aivan erilaista kuin useamman. Kaikin tavoin. Lapset ovat yksinään rauhallisempia ja meininki ihan erilaista. Monilapsisessa perheessä on aina vähän kaaos. 

Lapsilukumäärä on nykyaikana oma valinta. Jokainen tekee je elämänvalinnat, jotka sopii itselle. Jos joku haluaa enemmän lapsia se on ok samoin kuten ettei halua lainkaan  tai vain yhden. 

Meillä on kolme lasta ja mulle sanoi yksi yhden lapsen äiti (ystäväni), että mulla on helpompaa kuin hänellä, koska yhtä lasta täytyy viihdyttää ja usemmat leikkivät keskenään ja viihdyttävät toisiaan :D. Eräs tunnettu kolmen lapsen someäiti kun oli kertonut näin. Tämä kommentti sekä v*tutti, että huvitti. Tervetuloa kokeilemaan vaan!



Minulla on paljon yhden lapsen vanhempia ystävinä ja suurin ero on ehkä juurikin tuossa, että vasta useamman vanhempana tajuaa, että ei olekaan niin täydellinen kasvattaja ja kaikki johdu vain siitä. Yhden kanssa on helppo kuvitella niin.



Kolmen kanssa on välillä todella rankkaa. Jos olen vain isoimman kanssa jossain, niin on todella helppoa. Ymmärrän niitäkin, jotka jättävät lapsiluvun yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä 1 lapsen kanssa on aivan erilaista kuin useamman. Kaikin tavoin. Lapset ovat yksinään rauhallisempia ja meininki ihan erilaista. Monilapsisessa perheessä on aina vähän kaaos. 

No jaa, teinillä nyt oli se kaaos ennenkuin pikkuveli syntyi, muuten meillä on edelleen ihan rauhallista. Teini hoivaa ja leikittää vauvaa sen verran kuin itse haluaa, mutta vauva tehtiin vanhemmille eikä isoveljen hoidettavaksi. 

"Meillä on kolme lasta ja mulle sanoi yksi yhden lapsen äiti (ystäväni), että mulla on helpompaa kuin hänellä, koska yhtä lasta täytyy viihdyttää ja usemmat leikkivät keskenään ja viihdyttävät toisiaan :D. Eräs tunnettu kolmen lapsen someäiti kun oli kertonut näin. Tämä kommentti sekä v*tutti, että huvitti. Tervetuloa kokeilemaan vaan!

Niin, eipä se kolmen lapsen someäiti voi tietää muusta kuin omasta perheestään. Mutta oletko itse töräytellyt ystävällesi jotain kaikkitietävää? 

Tähän on hyvä, toimiva ratkaisu: Älä ole tyhmien ihmisten kanssa tekemisissä. 

Mulla esim. Suurin osa ystävistä on lapsettomia ja sitten on tasan kaksi ystävää joilla on lapsia. Toisella on 5 lasta bonuslapset mukaan laskettuna ja toisella 2. 

Mulla on 1 lapsi mutta mulla on myös vaikea traumatausta. 

Jokaisella meistä on erityislapsia ja kahdella meistä äideistä on ADHD-diagnoosi. 

Kukaan meistä ei vähättele toisen kokemusta. 

Lapset ovat yksilöitä ja myös me aikuiset. 

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on entisestä avioliitostaan yksi lapsi, itselläni useampia. Mieheni exälle oli yhden lapsen äitinä todella vaikeaa ymmärtää, ettemme voi aikatauluttaa elämäämme vain hänen lapsensa mukaan. Tai, että lapsen isäviiikoilla ei mennä vain hänen lapsensa toiveiden mukaan. Että tämän koko katraan kanssa pitää suunnitella aikatauluja, kun joka päivä on jotain. Esimerkiksi se, että mies ei voikaan yhtäkkiä hypätä viemään lasta harrastukseen äitiviikolla, jos siitä ei ole etukäteen sovittu. Ei ilkeyttään vaan siksi, että on jo jossain muualla tai kotona pienempien kanssa.

Tietenkään äiti ei voi määrä teidän perheenne asioita, mutta niin sitä joskus joutuu ydinperheessäkin pakkaamaan lapset mukaan ja lähtemään auttamaan yhtä perheenjäsentä. 

---

Ja koettakaa nyt päättää, onko niistä useista lapsista seuraa toisilleen vai ei, kun yksi väittää yhtä ja toinen toista. Vai voisiko kuitenkin olla niin, ettei kukaan meistä oikeasti tiedä, mitä toisten elämä on? Vaikka juuri sinä olisit pingottanut ensimmäisen lapsesi kanssa ja ollut rennompi toisen kanssa. Ja vaikka kuinka vasta se toinen lapsi olisikin ollut hankala ihan samasta kasvatuksesta huolimatta (Niinpä, aika ristiriitaista). 

Jos ainoa lapsi käyttäytyy hyvin, se johtuu toki siitä, että ÄITI pingottaa ja stressaa ja lukee kasvatusoppaita. Jos ainoa lapsi käyttäytyy huonosti, se johtuu siitä, että ÄITI ei vielä osaa kasvattaa ja lasta hemmotellaan ja annetaan kaikessa periksi. Jos ainoa lapsi jakaa karkkinsa kavereilleen, hänet on ÄITI kasvattanut nössöksi kasvatusoppaineen, ei lapsiparka osaa edes tapella. Jos ainoa lapsi ei annakaan niitä karkkejaan, niin hänet on kasvatettu itsekkääksi. 

Tsemppiä yhden lapsen äidit, osa naisista on kyllä oikeita korppikotkia. 

Up