Mitä yhden lapsen äidit eivät ymmärrä äitinä olosta vrt. monilapsiseen perheeseen?

Vierailija kirjoitti:

ja olen joskus miettinyt sitä voiko yhden lapsen yksinhuoltajaa verrata kaksi lapsiseen ydinperheeseen? Onko työmäärä sama? Yksi lapsi ja yksi vanhempi. Kaksi lasta ja kaksi vanhempaa.

Ei mitenkään. I+1 perhe on surkea. Lapsi alkaa pelätä sen ainoan vanhempansa kuolemaa kun oppii ajattelemaan. Ja äiti/isä liimaantuu lapseensa epäterveesti.

Vierailija kirjoitti:

Melkein kukaan yhdenlapsen äiti, ei ole kuitenkaan ollut joskus monenlapsen äiti, joten tieto siitä on vain oletusta eikä kokemusta.

Paitsi jotkut niistä joilla 1 tai useampi lapsi on kuollut lapsena.

Miksi kenelläkään pitäisi olla kokemusta kenenkään toisen elämästä? En todellakaan osaisi antaa vinkkejä kenellekään esimerkiksi allergisen lapsen juttuihin tai vaikkapa siihen, mikä on paras kestovaippa tai harso. Enkä usko, että ihan kuka tahansa kymmenen lapsen äiti olisi osannut antaa minulle vinkkejä siihen, kuinka käytännössä yhdistän tuon vauvanhoidon, ellei sillä 10 lapsen äidillä sitten ollut maatilaa pyöritettävänä ja lapset olivat niin samanikäisiä, etteivät vanhimmat vielä osanneet auttaa missään. 

Siinä 10-vuotiaana lapsi oikeasti jo osaakin auttaa (jos nyt ei puhuta nuorempien leikittämisestä, roskien viemisestä, imuroinnista ja jostain pöydän kattamisesta ja välipalan laittamisesta, tämmöisiä "apulaisia" saa jo pienistäkin). 

Pyykkiä tulee enemmän, ruokaa kuluu enemmän. Mutta samalla vaivalla ja ajankäytöllä nuo hoituu. Helpommalla pääsee kun lapsista on seuraa toisilleen, ei tarvitse jatkuvasti viihdyttää & leikkiä kuten ainokaista.

Miehelläni on entisestä avioliitostaan yksi lapsi, itselläni useampia. Mieheni exälle oli yhden lapsen äitinä todella vaikeaa ymmärtää, ettemme voi aikatauluttaa elämäämme vain hänen lapsensa mukaan. Tai, että lapsen isäviiikoilla ei mennä vain hänen lapsensa toiveiden mukaan. Että tämän koko katraan kanssa pitää suunnitella aikatauluja, kun joka päivä on jotain. Esimerkiksi se, että mies ei voikaan yhtäkkiä hypätä viemään lasta harrastukseen äitiviikolla, jos siitä ei ole etukäteen sovittu. Ei ilkeyttään vaan siksi, että on jo jossain muualla tai kotona pienempien kanssa.

En ole kyllä tuollaiseen törmännyt että yhden lapsen vanhemmat suljettaisiin ulos vanhemmuuskeskusteluista? 

 

Mutta tosiasia on että enpä yhden lapsen kanssa tiennytkään vielä mitä uupumus on vaikka luulin silloin tietäväni! Lisäksi luulin olevani huippu kasvattaja koska esikoinen on tosi rauhallinen ja hyväkäytöksinen lapsi ihan luonteeltaan. Nyt vähän naurattaa optimismini. 

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on entisestä avioliitostaan yksi lapsi, itselläni useampia. Mieheni exälle oli yhden lapsen äitinä todella vaikeaa ymmärtää, ettemme voi aikatauluttaa elämäämme vain hänen lapsensa mukaan. Tai, että lapsen isäviiikoilla ei mennä vain hänen lapsensa toiveiden mukaan. Että tämän koko katraan kanssa pitää suunnitella aikatauluja, kun joka päivä on jotain. Esimerkiksi se, että mies ei voikaan yhtäkkiä hypätä viemään lasta harrastukseen äitiviikolla, jos siitä ei ole etukäteen sovittu. Ei ilkeyttään vaan siksi, että on jo jossain muualla tai kotona pienempien kanssa.

Eksälläni on kaksi lasta, ja äiti yritti hyppyyttää meitä silti. Kaverin miehellä on kolme lasta, ja äiti yritti hyppyyttää. Mutta eihän se äiti hyppyyttää, kun se mies tekee asiat selväksi. 

Vierailija 66: minä taas en ole kuvitellutkaan tietäväni, mitä joku lapsista koituva väsymys on. Eikä minulla ole mitään huippukasvatuskuvitelmiakaan. Niin sitä ollaan erilaisia. 

Tätä shown määrää. Joskus kun toinen lapsi ei ole kotona ja meillä on vain yksi lapsi menossa mukana niin koti tuntuu sellaiselta seesteisyyden tyyssijalta että huhhuh! 

 

Kahdesta lapsesta lähtee nelinkertainen meteli verrattuna yhteen lapseen koska lapset riehaannuttavat toisiaan. 

 

Lisäksi, jos mahdollista niin oma aika vähenee entisestäkin. Se pieni aikarako minkä olet ennen ehtinyt vaikka juoda kahvia, on mennyttä. 

Kyllä minä ymmärrän että kaksi pientä lasta vaatii melkein tuplasti aikaa. Sinulla on typeriä tuttavia, jos eivät sitä tajua. Vai oletatko vain...? 

Ja juu, meillä on lapsen kavereita useita kertoja viikossa kylässä ja yksi kaveri on ollut meillä usein yökylässä pienestä pitäen, niin hieman voin jopa aavistella että useammasta lapsesta voi lähteä enemmän ääntä. 

Vierailija kirjoitti:

kun kaikki aika, huomio, pohdinta, kasvatus, ohjaus, raha jne menee vain siihen yhteen lapseen - se yksi lapsi muokkautuu jo alustavasti erilaiseksi ja on erilaisen huomion kohteena, kuin lapset monilapsisessa perheessä. Yhden lapsen vauva-aika hujahtaa ohi hetkessä ja lapsi onkin jo suht omatoiminen, yhdelle löytää hoitopaikan helpommin, yksi harvoin riehaantuu ja hilluu itsekseen, hän ei riitele sisaruksiensa kanssa ja jos ongelmia tulee onkin jo heti kaksi syliä odottamassa - ja niillä kahdella aikuisella on siksikin jo enemmän aikaa, kun ei ole ison perheen arkea pyöritettävänä. Ulkopuolisuudentunne tulee siitä, että yksilapsiset ovat todella ulkopuolisia lapsiperheen arjesta. Niin se vaan on.

Kaksi leikkii keskenään, yksi leikkii ja riitelee vanhemman kanssa eli vie aina sen vanhemman ajan. Kaikilla lapsilla ei ole muuten kahta vanhempaa tai he ovat eronneet. Yksi pystyy riehumaan aivan helposti yksin. Miksi ei pystyisi?

Sitten on adoptiolapset muiden lasten keskellä ja lapsettomat naiset miehet ja ne kuuntelee niitä juttuja töissä ja ne kun ei ole isovanhempia joutuu kestään juttuja. Ja ne joiden lapsi on kuollut joutuu kuunteleen miten muiden lapset tekee sitä tätä. Täällä joutuu kärsimään . Eronneita joiden lapset asuu muualla eikä tapaa koskaan. Tai vammaisia . Muut puhuu terveistä. Jonkun puoliso vaihtoi nuorempaan tai kuoli. Elämä on noin moninaista . Yhden lapsen äiti ehtii olla lähellä enemmän kuin että 5-6 lasta huutaa kuorossa. 

Meillä lapset voivat pitää toisilleen seuraa, joten ei tarvitse la aamuisin keksiä ohjelmaa. Yksilapsisessa perheessä aikuisten ilmeisesti pitää keksiä lauantaiaamupäiviin tekemistä.

Lapsettoman näkökulmasta useamman lapsen äidit hössöttää omaa äitiyttään ja selostaa siihen liittyvää suorittamista paljon vähemmän jos ollenkaan. Olen laskenut tämän besserwisseröinnin epävarmuudeksi jolla on vähän hassu kohde, mutta varmaan turvallinen 

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset voivat pitää toisilleen seuraa, joten ei tarvitse la aamuisin keksiä ohjelmaa. Yksilapsisessa perheessä aikuisten ilmeisesti pitää keksiä lauantaiaamupäiviin tekemistä.

Monilapsisissa perheissä lapset eivät ilmeisesti lähde kavereidensa kanssa ulos...? (Ja joo, kyllä täällä päin lähtevät). Silloin kun lapsi ei vielä saanut ulkoilla ilman aikuista, niin kulki mukana hommissa ja sai katsella lastiksia jos minulla oli paperitöitä siinä aamusta. 

Minulla on niin yksilapsisia ystäviä kuin monilapsisiakin, enkä heitä kyllä erottele lapsimäärän mukaan ja yhtä tervetulleita ovat kaikki seuraan.

Mutta on siinä äitiydessä yleensä eroa, jos ihminen on yhden tai sitten useamman lapsen äiti. Monet yksilapsiset ystäväni ovat jollakin tapaa kapeakatseisempia ja usein ehdottomampia vanhemmuudessaan. Heiltä puuttuu se kokemus siitä, miten kunkin lapsen temperamentti poikkeaa toisistaan ja miten samalla kasvatuksella voi tulla aivan erilainen lopputulos. Myönnän auliisti että itse olin myös tällainen äiti yhden lapsen äitinä.

Nyt meillä on neljä lasta, joista kaikki ovat hyvin erilaisia persoonia. Koen, että oma äitiyteni on varmasti paljon rennompaa nyt kuin yhden ja oikeastaan vielä kahdenkin lapsen kanssa. En pysty hallitsemaan kaikkea pilkulleen, joten priorisoin tärkeät asiat ja pienet vastoinkäymiset eivät hetkauta enää niin paljon.

Ehkä tämä niissä monilapsisten ystävienikin kanssa olemisessa on erona. Yksilapsiset stressaavat usein enemmän kaikesta, monilapsiset pystyvät ottamaan rennommin ja heillä on jollain tapaa ymmärtävämpi ja avarampi käsitys lasten eroista ja kasvatuksesta. 

Tämä toki aika yksinkertaistettua tekstiä ja tietysti erilaisia äitejä ja isiä löytyy niin yhden kuin useammankin lapsen perheistä, mutta tässä neljän pienen lapsen äidin karkea kokemus lähivuosilta 🙂

Vierailija kirjoitti:

ja olen joskus miettinyt sitä voiko yhden lapsen yksinhuoltajaa verrata kaksi lapsiseen ydinperheeseen? Onko työmäärä sama? Yksi lapsi ja yksi vanhempi. Kaksi lasta ja kaksi vanhempaa.

Minusta kahden lapsen kaksi vanhempaa pääsee helpommalla. Toinen voi vahtia lapsia yksinkin ja toinen pääsee harrastamaan. Saavat tukea toisistaan. 

Yksinhuoltaja ei pääse mihinkään ikinä. Ja kaikki pitää tehdä yksin. 

Useat yhden lapsen vanhemmat ovat kylläkin itsekin eläneet lapsiperheessä, jossa on enemmän kuin yksi lapsi. Useat elleivät kaikki tietävät, että lapsella on synnynnäinen temperamentti (johan se kerrotaan neuvolassa), eikä kaikkeen voi kasvatuksella vaikuttaa. Ainakin itse totesin jo nuorena, että me olimme omia persooniamme sisarustemme kanssa, vaikka samanlaisen kasvatuksen olimme saaneet. 

Vierailija kirjoitti:

ja olen joskus miettinyt sitä voiko yhden lapsen yksinhuoltajaa verrata kaksi lapsiseen ydinperheeseen? Onko työmäärä sama? Yksi lapsi ja yksi vanhempi. Kaksi lasta ja kaksi vanhempaa.

Minusta kahden lapsen kaksi vanhempaa pääsee helpommalla. Toinen voi vahtia lapsia yksinkin ja toinen pääsee harrastamaan. Saavat tukea toisistaan. 

Yksinhuoltaja ei pääse mihinkään ikinä. Ja kaikki pitää tehdä yksin. 

Toisaalta pitäö kyllä sanoa, että meillä on lapsen kanssa hyvä harmonia. Tosi rauhaullista kotona. Jos olisi toinen lapsi ja mies vielä kotona, saattaisi olla aikamoinen älämölö, riehumista ja tappelua. 

Vierailija kirjoitti:

En ole kyllä tuollaiseen törmännyt että yhden lapsen vanhemmat suljettaisiin ulos vanhemmuuskeskusteluista? 

 

Mutta tosiasia on että enpä yhden lapsen kanssa tiennytkään vielä mitä uupumus on vaikka luulin silloin tietäväni! Lisäksi luulin olevani huippu kasvattaja koska esikoinen on tosi rauhallinen ja hyväkäytöksinen lapsi ihan luonteeltaan. Nyt vähän naurattaa optimismini. 

No tää on aloitettu vuonna 2007. Silloin oli ehkä vielä tuomitsevampaa "äitikulttuuria" kuin nykyään. Ainakin oma tuntemus on, että nykyään ollaan paljon suvaitsevaisempia erilaisia äitejä ja vanhemmuuden tapoja kohtaan kuin vaikka reilu vuosikymmen sitten, kun itse haaveilin esikoisestani.