Mitä yhden lapsen äidit eivät ymmärrä äitinä olosta vrt. monilapsiseen perheeseen?

Mutta ei sitä kannata kuunnella: pohjimmiltaanhan kyse on " nollaajan" tarpeesta pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan.

Sukuvika, että sain kaksoset.



Juuri vkl olin kahdestaan toisen lapseni kanssa, toinen oli isänsä kanssa reissussa. Tuntui, kuin olisi taivaassa ollut, niin ihanaa, kun kerrankin sai hoidettua kotihommat ja antaa huomiota omalle lapselleni.



Kun olen kaksosten äiti, olen huomannut, että jos jollain on yksi lapsi en silloin ainakaan saa valittaa, ettei tule sitä tunnetta toiselle, että väheksyn sitä, että hänellä on vain yksi lapsi...plääh!

Vierailija:

Minä kyllä otan kunnian.

Meille syntyi viisi vuotta sitten todella itkuisa, huonosti nukkuva vauva. Temperamentiltaan hän on helposti kiihtyvä ja herkkä.

Ystävälleni (nykyisin jo neljän lapsen äiti) syntyi samoihin aikoihin ns. helppo vauva.

Ystäväni on mielestäni mennyt siitä, missä aita on matalin: ottanut vauvoja viereen, yöimettänyt näitä vuosia, mielistellyt taaperoita jne. Itse olen taas kasvattanut omaa itkuiitaani Anna Wahlgrenin oppien mukaan.

Minä menen siitä, missä aita on matalin. Otan vauvat viereen, yöimetän -- taaperoiden mielistelemisestä en kyllä osaa sanoa mitään. Mutta en tee noin siksi, että aita on siinä mielestäni matalin. Teen näin siksi, että en halua hoitaa vauvoja muulla tavalla. Minä haluan pitää vauvan vieressäni, siinä on mielestäni hänen paikkansa (siis minun lapseni, muiden lapsilla lienee omansa ja se riippuu heidän vanhemmistaan jne). Minä imetän öisin siihen asti kun se minulle + lapselle on sopivaa jne. Minulle vauvan hoitaminen tietyllä tavalla on erittäin tärkeä asia, osa vanhemmuuttani ja toivon tämän hoitotyylin jatkuvan myös lasteni kasvattaessa omiaan.

Minä puolestani koen tuon vähän erilailla kuin sinä: minusta se, että kasvattaa lapsensa mahdollisimman helpoksi, vaivattomaksi jne, on menemistä siitä, missä aita on matalin. Minä en kasvata lapsiani itseäni varten, kasvatan heitä elämää varten.

Se, että lapseni nukkuvat vieressäni tietyn aikaa yms, ei tarkoita, etteikö heitä olisi kasvatettu. Minulla on eri-ikäisiä lapsia (lukiossa, yläasteella, ala-asteella, hoitoiässä) ja mm. juuri käytöstapansa (meillä ollaan ns. vanhanaikaisia mm. tervehtimisessä, aikuisille puhumisessa jne) saavat aina järjestään hyvää palautetta kouluiässä. Osaavat huomioida muut, kiittävät, kättelevät ja ovat ns. " fiksuja lapsia" . (Juuri kehui nro neljän kummisetä, kuinka hänen käydessään meillä ennen joulua lahjaa tuomassa siten, että me vanhemmat + nuorin emme olleet paikalla, koko lapsikatras kävi ovella tervehtimässä, keskusteli fiksusti, ojensi vastalahjan, kiitti tuodusta jne. Mummolle/tädeille osataan tarjota kahvit, jos ei äiti ole paikalla yms.)

Minusta empatia kasvattaa empatiaa. Lapsi, jota hellitään, hellii. Toki tuota voi tehdä eri tavoilla eikä mittarina voi käyttää esim. sitä nukkuuko lapsi vieressä vai ei tms yksittäistä asiaa.

Minun on sinällään melko helppo uskoa linjaani :-), olen jo yhden lapsen saattanut liki täysi-ikäiseksi (täyttää puolen vuoden sisällä 18). Hänestä kasvoi hieno, fiksu, ihana, mahtava ihminen. Niin näyttää myös sisaruksistaan kasvavan. Joten kovin pahasti en voi olla hakoteillä.

Vaan siinä, että yhden lapsen äidillä on kokemusta " vain" siitä omasta lapsestaan. Ikävä kyllä osa yhden lapsen äideistä, varsinkin jos ainokainen on vielä pieni, on sitten mielipiteiltään melko jyrkähköjä ja se heijastuu vähän siihen sun tähän.



Eivät kaikki toki ja voihan suurperheen äitikin olla turhan jyrkkä " vain minä olen oikeassa" ihminen, mutta niitä suurimpia kasvatusasiantuntijoita ovat usein joko yhden tai kahden _pienen_ (= alle 4-vuotiaan) lapsen äidit.



Suoraan sanottuna? Minä voin keskustella yhden/kahden lapsen äidin kanssa lapsista ja lapsiin liittyvästä ja mielelläni keskustelenkin. Mutta harvan kanssa minulla on liiemmin yhteistä. Puistokeskustelujen " meidän Erkki-Petteri se jo nukkuu yöt" (koska minä olen loistava kasvattaja) tai vastaavat eivät jaksa sykähdyttää, koska minulle ikäväli 0-2 on murto-osa lapsen elämästä.

voisiko olla niin, että monilapsiperheissä esikoinen on helppo lapsi ja loput on villejä. ja voisiko tämä johtua osaksi siitä, että esikoisen kasvatukseen on panostettu, ja seuraavien kasvatukseen ei sitten riitä aika/kärsivällisyys/mielenkiinto?



jos kerran se esikoinen on monessa perheessä helppo lapsi ja loput on sitten vaan luonteeltaan villejä ;)

Vierailija:

voisiko olla niin, että monilapsiperheissä esikoinen on helppo lapsi ja loput on villejä. ja voisiko tämä johtua osaksi siitä, että esikoisen kasvatukseen on panostettu, ja seuraavien kasvatukseen ei sitten riitä aika/kärsivällisyys/mielenkiinto?

jos kerran se esikoinen on monessa perheessä helppo lapsi ja loput on sitten vaan luonteeltaan villejä ;)

Minun viidestä lapsestani kolme oli pienenä ns. villejä. Kaikki ovat tyttöjä ;) ja yksi heistä on esikoinen.

Minulla puolestaan on teoria, että lapsi " aistii" voiko olla vaativa vai ei. Omassa ja parissa muussa tutussa perhessä " hankalan ajan lapsi" on ollut ns helpohko, ne muut eivät. Meillä poikien (2) syntyessä tytöt (2, kolmas tyttö on nuorin) ovat olleet parivuotiaita, joten vauvaan on toki panostettu, juu, mutta parivuotias on vienyt melko lailla aikaa.

Tämä teoria on toki huuhaata :), mutta...

Mutta siis minun perheeni Eemelit ovat olleet tyttöjä.

Kaikkihan me ollaan oltu jossain vaiheessa yhden lapsen äitejä (paitsi tietenkin monikkoäidit vaikka hekin tavallaan ovat samassa asemassa ensikertalaisina) ja tunnustan kaikki esikoisen ns. harjoituskappaleen kanssa tehdyt " synnit" mitä täällä on luettu. MUTTA



Onhan se ihan tosiasia, että jos olet yhden lapsen kasvattanut esim. 3 vuotiaaksi ja saat seuraavan niin onhan siinä " työkokemusta" jo hurrrrrjasti enemmän kuin esikoisen kanssa. Ehkä tämä menee nyt vähän asian vierestäkin, mutta muistan silti edelleen itsekin miltä tuntui olla esikoisen äiti (aivan ihanaa mutta vähän epävarmaa).



Nyt kun ystäväni joilla on vasta esikoinen kyselee jotakin niin kysyn takaisin, että haluatko vastauksen esikoisen vai kuopuksen mukaan. Useimmiten kerron molemmat - siitä voi sitten valita. Eli esikoisen olisin saattanut viedä samasta vaivasta ambulanssilla (kuvaannollisesti) ensiapuun josta kuopuksen kanssa olisin antanut lääkkeeksi vettä ja tarkkaillut rauhallisesti vielä 3 päivää.



Esikoinen sai karkkia vasta 3v. - kuopus 1v. kun suuhun kerran sitä tungettiin ja sen jälkeen tiesi mitä halusi.

Videoita esikoinen näki vain hyvin harvoi ja silloinkin vain kieliopillisesti oikeaa muumia - kuopus syntymästään, kun esikoiselle piti välillä keksiä jotain harhautusta imetyksen ajaksi jne. jne. näitä esimerkkejä on ihan loputtomiin ja ainakin itseäni huvittaa OMA " kirkasotsainen" suhtautumiseni esikoisen " kasvatukseen" . Ja onhan se joskus väkisinkin huvittavaa seurata sivusta muiden kokematonta räpistelyä. Onneksi saan useimmiten pidettyä suuni kiinni.

Melkein kukaan yhdenlapsen äiti, ei ole kuitenkaan ollut joskus monenlapsen äiti, joten tieto siitä on vain oletusta eikä kokemusta.

Melkein kukaan yhdenlapsen äiti, ei ole kuitenkaan ollut joskus monenlapsen äiti, joten tieto siitä on vain oletusta eikä kokemusta.

No, tämä lause kävi vähän ärsyttämään:

Melkein kukaan yhdenlapsen äiti, ei ole kuitenkaan ollut joskus monenlapsen äiti, joten tieto siitä on vain oletusta eikä kokemusta.



Kuinka moni sitten osaa ajatella, että aika harva (vaikka onhan heitä toki!!!) esim. 6- vuotiaan äiti on yhden lapsen äiti?? On aivan eri asia olla yhden lapsen äiti kun toinen syntyy pienellä ikäerolla kun olla ihan oikeasti yhden lapsen lapsen äiti! Minulla on sellaista kokemusta yhden lapsen äitinä olemisesta mitä monilapsisilla taas ei välttämättä ole. On siis typerää väittää useamman lapsen äitinä, että tietää mitä yksilapsisuus on koska se tietämys loppuu siihen ikään kun toinen perheeseen syntyy. Kaikki paitsi kaksosten äidit ovat toki kokeneet sen yksilapsisuuden mutta jos toinen tulee 1,5v ikäerolla ei sellainen ihminen tiedä millaista se yksilapsisuus on 3- vuotiaan kanssa.



Minäkin olen joskus huomannut, että minua vähätellään ja kuinka usein saa kuulla sitä, että et voi tietää ja onpas sulla helppoa jne. Mä en ole kyllä koskaan kuvitellut, että lapseni on mitä on pelkästään kasvatuksen perusteella vaan tottakai luonne- erot lapsien välillä huomaa jo vaikka vauvamuskarissa. Mutta kai jotkut sitten kuvittelee? Paras ystäväni on 4 lapsen äiti (ikäeroa näillä lapsilla on 5v siis nuorimmalla ja vanhimmalla) ja usein vietän heillä aikaa joten voin rehellisesti sanoa nähneeni monilapsisen perheen arkea aika paljon. Ja toki kaikilla muillakin ystävilläni on useampia lapsia ja heistä vain yhden perhe-elämä on oikeasti rauhallista ja mukavaa. Ihan hirveän monen ei kannattaisi hankkia niitä lapsia koska meno on kauheaa katseltavaa. Säälin niitä lapsia joille ei todellakaan riitä aikaa ja jotka joutuvat tappelemaan olemassaolostaan sisarustensa kanssa. Rahatkaan eivät riitä samaan malliin ja pikkusisko perii isosiskon vaatteita, mitään ei saa ikinä uutena jne. 4 lapsen perheessä melu on hirveä ja sitten siihen päälle vielä lasten kaverit niin huhhuh.



Monilapsisuus voi olla hyvä asia- tai sitten ei. En välttämättä ymmärrä mistä olen jäänyt paitsi verrattuna monilapsisiin? Riittämättömyyden tunteesta? Metelistä? Useammista yöheräilyistä? Sisarusten riidoista? Siitä, että on vaikeampia lähteä jonnekin? No, niistä olen jäänyt paitsi mutta nähnyt kyllä ihan tarpeeksi. Ja tottahan useamman lapsen äiti on synnyttänyt useammin ja hoitanut useampaa erilaista vauvaa mutta miksi se tekee siitä äidistä jotenkin paremman? Pitääkö olla 2 lasta jotta voi kutsua itseään äidiksi?

Tämä pitää usein paikkansa, mutta tosin ei kaikkien monilapsisten äitien kohdalla. Jotkut monilapsiset äidit varmasti ihan kokemuksen kauttakin tajuavat (kuten tämäkin ketju osoittaa) että lapset ovat yksilöitä, toiset teettävät enemmän töitä ja toiset vähemmän, jotkut taas monen lapsen edestä.

Vierailija:

yhdessä erityislapsessa voi olla työtä kahden edestä.

Joskus joku useamman lapsen äiti kertoi, että on niin rankkaa monen lapsen kanssa kun on joutunut heräilemään 2 vuotta. En viitsinyt sanoa, että meillä on yhden lapsen kanssa valvottu jo lähes 5 vuotta.

Vierailija:

Monilapsisuus voi olla hyvä asia- tai sitten ei. En välttämättä ymmärrä mistä olen jäänyt paitsi verrattuna monilapsisiin? Riittämättömyyden tunteesta? Metelistä? Useammista yöheräilyistä? Sisarusten riidoista? Siitä, että on vaikeampia lähteä jonnekin? No, niistä olen jäänyt paitsi mutta nähnyt kyllä ihan tarpeeksi. Ja tottahan useamman lapsen äiti on synnyttänyt useammin ja hoitanut useampaa erilaista vauvaa mutta miksi se tekee siitä äidistä jotenkin paremman? Pitääkö olla 2 lasta jotta voi kutsua itseään äidiksi?

Ei kai nyt kukaan oleta, että yhden lapsen äiti ei olisi " äiti" ?

Kun lukee näitä sinun loppukysymyksiäsi tulee kyllä sellainen tunne, että ennen kaikkea sinulla on ennakkoluuloja ja tosi huono käsitys ystäviesi perhe-elämästä.

Minä pidän metelistä = elämisen äänistä, suurimman osan ajasta. Yöheräilykin on ollut hanskattavissa (kuten joku täällä sanoi: joskus yksi lapsi valvottaa enemmän kuin vaikkapa 3-4 yhteensä, se ei ole lapsiluvusta kiinni). Riittämättömyyden tunteesta en ole kärsinyt aika päiviin: hanskaan ne " tärkeimmät" asiat arjessa ihan ok. Ihan samalla lailla työn + perheen yhteensovittaminen olisi haastavaa, vaikka minulla olisi yksi lapsi kuopukseni iässä.

Minusta nykyaikana on ihanaa, että moni voi itse päättää lapsilukunsa (toki kaikille se ei ole mahdollista, esim. lapsettomuuden vuoksi). Jos ei halua lapsia, fine. Jos haluaa yhden, fine. Jos haluaa monta, fine.

Jostain syystä vain esim. viisi lasta on osalle ihmisiä uhkakuva. Minä + lapset asetamme automaattisesti tiettyjä oletuskuvia (tyyliin " suurperheen äiti on väsynyt" , " suurperheen äiti ei ehdi huolehtia itsestään" jne) ja esim. tuo " meteli" on yksi negatiivisista esiintuotavista asioista. So? Jos lapsista lähtee ääntä, niin sitten lähtee. Joskus yhdestäkin lapsesta lähtee ääntä.

Toivon todella, että et ole minun ystäväpiirini ihmisiä. Koska jos olet, et kyllä ole ystävä sanan varsinaisessa merkityksessä. Minun ystäväni ovat, onneksi, valikoituneet siten, että he suvaitsevat erilaisuutta, oli se sitten lapsenhoitotyylin suhteen, lapsiluvun ja odotusten suhteen tms.

Ensimmäisen kanssa todellakin kuvittelee, että kaikki lapsen käytös on vanhempien aikaansaannosta. Yhden lapsen äidit tule ajatelleeksi myöskään käytännön asioita esim. miten hankalaa on imettää vauvaa, kun samalla täytyy organisoida esikoinen pysymään pois tempuiltaan, jne. Elämä yhden lapsen kanssa ei välttämättä kuitenkaan ole helpompaa kuin monen lapsen kanssa.

Laitat ruokaa. Kesken kastikkeen teon viereisestä vessasta kuuluu kiljaisu: nelivuotias huomasi kaksivuotiaan avanneen lavuaarin hanan ja laittaneen tulpan kiinni. Vessan lattia lainehtii. Kaksivuotiaasta tämä on tosi hauska juttu, nelivuotias on nelivuotiaan tyylisesti perin närkästynyt.



Siirrät kastikkeen pois kuumalta levyltä. (Hellalla on liesisuoja, joten voit jättää kattilan takalevylle odottamaan.) Perunat jäävät kiehumaan. Siirryt vessaan.



Ryhdyt kuivaamaan lattiaa pyyhkeillä. Kaksivuotiaasta tämä on vielä hauskempi juttu, jiihaa, äiti on hevonen. Pyyhit lattiaa kaksivuotias niskassasi, nelivuotias seuraa vierestä.



Seitsemänvuotias hoippuu alakertaan, katsoo sinua ja sanoo kurjalla äänellä " mulla on paha olo" ja ryhtyy oksentamaan. Lattia on vielä täynnä vettä, vessanpöntölle ei pääse, isket märän pyyhkeen oksentajan eteen -- tämäkin on kaksivuotiaasta hauskaa -- ja rynnit hakemaan astiaa, johon oksentaa. Nelivuotiaasta oksentaminen on äärimmäisen mielenkiintoista, joten hän kutakuinkin kyykkiin isosisaruksen vieressä.



Tässä vaiheessa kymmenen vee kävelee alas ja ihmettelee ääneen, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Ohjeistat hänet ottamaan kaksivuotiaan pois jaloista pyörimästä, pyydät nelivuotiasta siirtymään kauemmaksi, silittelet seitsemänvuotiasta.



Seuraavaksi siirrät oksennuksessa olevan pyyhkeen koneeseen (huuhtelu ensin), siivoat loput oksennukset lattiatasosta, kuivaat wc:n lattian loppuun, asetat 7 veen ja oksennussangon olkkarin sohvalle (pyyhkeitä, paljon pyyhkeitä + matto rullalle), pyydät 10-vuotiasta ja 4-vuotiasta kattamaan pöydän (sekin on 2 veestä hauskaa), laitat kastikkeen loppuun, toteat perunoiden sijaan syötävän makaronia ja keität ne makaronit. Kurkkua, tomaattia, vihanneksia mikron kautta ja ruoka on valmista ;-).



Jos kuvaus oli mielestäsi erityisen karmea katastrofi, järkyttävää sähläystä ja ei-meille-vaan-tuollaista, et ole suurperheen äiti ainesta. Jos kyseessä oli mielestäsi " tämä huvittaa minua myöhemmin" -tilanne, olet.



:-)

Siis nimenomaan sen vauva-ajan. Kun ei tuo taapero nuku vieläkään, ja sitten vauvan tultua valvomista on kaksinverroin edessä. Voi apua!

Jostain syystä vain esim. viisi lasta on osalle ihmisiä uhkakuva. Minä + lapset asetamme automaattisesti tiettyjä oletuskuvia (tyyliin " suurperheen äiti on väsynyt" , " suurperheen äiti ei ehdi huolehtia itsestään" jne) ja esim. tuo " meteli" on yksi negatiivisista esiintuotavista asioista. So? Jos lapsista lähtee ääntä, niin sitten lähtee. Joskus yhdestäkin lapsesta lähtee ääntä.



No en mä kyllä ajattele ihan noinkaan ;) Mutta itse koen tuon metelin kamalan stressaavaksi, siksi toin sen esille.



Toivon todella, että et ole minun ystäväpiirini ihmisiä. Koska jos olet, et kyllä ole ystävä sanan varsinaisessa merkityksessä. Minun ystäväni ovat, onneksi, valikoituneet siten, että he suvaitsevat erilaisuutta, oli se sitten lapsenhoitotyylin suhteen, lapsiluvun ja odotusten suhteen tms.



Hei, kyllä mä hyväksyn " erilaisuutta" vaikka ei kyllä 5 lapsen äidit tai isät ole mun mielestä mitenkään erilaisia sinänsä. Onhan se mielestäni vähän erikoista haluta 5 lasta mutta en kyllä tuollaisten asioiden perusteella valikoi ystäviäni. Eiväthän nämä suurperheelliset ole myöskään olleet valitsematta minua vaikka minulla vain 1 lapsi onkin. Kyllä me hyväksymme ystävieni kanssa toistemme valinnat, hoitotavat (paitsi mitään kyseenalaista kasvatusta kuten lyöminen tms. en hyväksyisi keneltäkään) ja lapsiluvut. Älä nyt väärin käsitä! Silti en voi sille mitään, että suurperheen arki on karmeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Tuo viimeisimmän kirjoittajan suurperhe esimerkki ei itse asiassa poikennut juurikaan näkemästäni. Ihmekään jos lasten nimetkin menee sekaisin kun saa koko ajan komentaa. Mutta siis hyvä jos sopii sulle, ei vaan sovi mulle. Molemmat on silloin tyytyväisiä? Ärsytti vaan yleensä ottaen tuollainen asenne, että yhden lapsen äidit on jotain puolikkaita.

Useammassa viestissä kysellään ja kauhistellaan, mitä minä saan enemmän, jos on enemmän lapsia, kuinka kamalaa, kun lapsi saa siskonsa vanhoja vaatteita, ihan hirveä meteli, eikä huomiotakaan saa, en halua kokea sellaista!! Voi yksilöllisyyden ylistys! Pinnallisesti katsottuna kenenkään ei missään nimessä kannata hankkia yhtään lasta, jos on pakko yksi riittäköön. Mutta onneksi on ihmisiä, jotka näkevät sydämellään ja tietävät enemmän.

Minä suhtaudun näihin muutamiin kaikkitietäviin kokeneisiin äiteihin suurella lempeydellä. Tohkeissaan kertovat, kuinka esikoisen aikaan pesivät salaatit ja pesivät käsiään "hysteerisenä" (olen aina tehnyt nuo ja teen vastakin) ja toisen kohdalla relattiin. Esikoisen kohdalla täytettiin vauvakirjaa (sehän on kivaa, meidän äiti täytti joka lapselle, itse en edes ainoalleni) mutta toisen kohdalla ei. Ensimmäisen kohdalla sitä osteltiin luomupuuvillaa mutta toiselle mahdollisimman kuluneet rääsyt (paitsi että ne lapset kyllä puetaan identtisiin vaatteisiin...) minua ei kiinnosta vaatteissa muu kuin käytännöllisyys. 

Lapseni on maailman ihanin ja empaattisin ihminen, mutta valitettavasti minulla on koko ajan muutakin tekemistä kuin vauvan/lapsen hoitaminen. Synnäriltä menin suoraan vauva sylissä ruokkimaan eläimet ja siitä vauva isälleen kun tämä tuli päivätöistään kotiin ja minä omille hommilleni.

En suoraan sanottuna olisi kyennyt elämään niin hirveää elämää kuin jotkut ovat esikoisensa kanssa viettäneet, ja osasin kyllä tehdä järjestelyjä siltä varalta, että synnytyksestä toipuminen tai vaikkapa vauvan koliikki toisi mutkia matkaan. Niin sitä on joutunut varautumaan aina... 

Minua ei kiinnosta yhtään keskustella pikkulapsista, isompien lasten harrastuksen sun muut ovat jo paljon mielenkiintoisempia. Mutta jos äiti huokaa onnellisena, että "meidän Pirjo nukkuu jo yöt" niin olen vain onnellinen hänen puolestaan enkä hae siitä mitään piilomerkityksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä itse en ole koskaan kokenut yhden lapsen äitiyttä, sillä saimme kaksoset. Olen haaveillut kolmannesta lapsesta, jotta saisin kokea mitä on vauva-aika yhden vauvan kanssa - tokihan kaksoset ovat mukana mutta vain yksi vauva kerralla. Tuplien kanssa on alusta asti joutunut jakamaan aikansa ja huomionsa. Ja aivan samalla kasvatuksella ja ympäristöllä näkeen kehittyvän kaksi niin erilaista lasta.



Yhden lapsen äitien kohdalla olen huomannut tuon saman kasvatusoptimismin - kasvatus muokkaa lapsen, ja sitä kautta vanhemmat pitävät itseään joko hyvinä tai toisaalta huonoina vanhempina. Toinen iso ero on vapaa-ajassa: Yhden lapsen kanssa toinen vanhempi voi helpommin ottaa omaa aikaa ja vaikka harrastaa. Useamman lapsen kanssa se on jo vaikeampaa, sillä puolison jättäminen yksin esim. iltarumbaa pyörittämään on jo vähän korkeamman kynnyksen takana.

En käsitä mikä on iltarumba ja miksi sitä pitää pyörittää. Kuulostaa rasittavalta kaikille.

En ole äiti mutta minulla oli isä sekä äiti. Meillä ei onneksi näkynyt iltarumbia. Äiti ja isä oli molemmat vuorotöissä.

Onko tullut mieleen, että se rumbaaminen on vapaaehtoista?