Olen nyt aikuisena onnellinen siitä, että vaikka olin avioerolapsi..

Äitini ja 26-vuotiaana kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Ei mennyt uusiin naimisiin ja asuu nyt 58-vuotiaana yksin. Isäni meni heti (toisen naisen kanssa) naimisiin ja sai vielä neljä lasta. En tavannut isääni paljoakaan. Olen ollut jokseenkiin katkera isälleni, siitä että hän jätti perheensä ja hankki "tilalle" uudet lapset. Nyt aikuisena tajuan kuitenkin sitäkin kuviota paljon paremmin ja olen kyennyt antamaan anteeksi. Paljon, paljon suurempi riesa ja ahdistuksen aihe on äitini, joka "uhrautui" meidän laste vuoksi, ei mennyt naimisiin, ei hankkinut lisää lapsia. Oikeasti, eläminen lapselle on niin väärin kuin väärin voi olla. Kukaan lapsi ei pyydä sellaista vanhemmaltaan eikä kukaan lapsi oikeasti halua sellaista taakkaa kannettavakseen. Koen päivittäin ahdistusta siitä, että äitini on yksin, kaikkina juhlapyhinä minulla on ääneenlausumaton pakko olla äitini kanssa, pitää soitella riittävän usein ja kuunnella sitä avautuimista "kun ei ole ketään jonka kanssa tekisi ja menisi". Ihan hirveän ahdistavaa. Minulla oli ihana ja turvallinen lapsuus, olimme selvästi äidille kaikki kaikessa. Nyt itse kolmen lapsen äitinä arvostan äitini apua ja rakkautta todella paljon, mutta silti tuo taakka on liian iso ja sellainen, jota en olisi halunnut. Olisi paljon parempi, jos äitini tuolloin 26-vuotiaana olisi aloittanut vielä "toisen elämän".

Korostan sitä, ettei äitini tehnyt ratkaisujaan mitenkään uhrautuen minun vuokseni - vaan myös itse halusi sitä. Hän on ollut koko tämän ajan parisuhteessa, ja on sitä vieläkin - vireä ja harrastava viiskymppinen, joka on työssä esimiesasemassa, opiskelee samalla monimuotoisesti ja harrastaa laajasti.

Hän ei vaan halunnut lisää lapsia uusiin parisuhteisiinsa, ja kunnioitan sitä. Hän on muutenkin elämässään ns. järki-ihminen, joka teki tuossa lapsiasiassakin järkiperäisen ratkaisun, jossa pysyi läpi vuosien ja vuosikymmenten huolimatta miehistä, jotka olisivat halunneet hänen kanssaan sen lapsen vielä parisuhteeseen hankkia.

Toivon, että sinunkin äitisi löytäisi muutakin sisältöä elämäänsä nyt, kun te lapset olette jo aikuisiksi kasvaneet. =)

Ap.

Äitini ja 26-vuotiaana kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Ei mennyt uusiin naimisiin ja asuu nyt 58-vuotiaana yksin. Isäni meni heti (toisen naisen kanssa) naimisiin ja sai vielä neljä lasta. En tavannut isääni paljoakaan.

Olen ollut jokseenkiin katkera isälleni, siitä että hän jätti perheensä ja hankki "tilalle" uudet lapset. Nyt aikuisena tajuan kuitenkin sitäkin kuviota paljon paremmin ja olen kyennyt antamaan anteeksi.

Paljon, paljon suurempi riesa ja ahdistuksen aihe on äitini, joka "uhrautui" meidän laste vuoksi, ei mennyt naimisiin, ei hankkinut lisää lapsia. Oikeasti, eläminen lapselle on niin väärin kuin väärin voi olla. Kukaan lapsi ei pyydä sellaista vanhemmaltaan eikä kukaan lapsi oikeasti halua sellaista taakkaa kannettavakseen. Koen päivittäin ahdistusta siitä, että äitini on yksin, kaikkina juhlapyhinä minulla on ääneenlausumaton pakko olla äitini kanssa, pitää soitella riittävän usein ja kuunnella sitä avautuimista "kun ei ole ketään jonka kanssa tekisi ja menisi". Ihan hirveän ahdistavaa.

Minulla oli ihana ja turvallinen lapsuus, olimme selvästi äidille kaikki kaikessa. Nyt itse kolmen lapsen äitinä arvostan äitini apua ja rakkautta todella paljon, mutta silti tuo taakka on liian iso ja sellainen, jota en olisi halunnut.

Olisi paljon parempi, jos äitini tuolloin 26-vuotiaana olisi aloittanut vielä "toisen elämän".

ja ei koskaan sen jälkeen seurustellut kenenkään kanssa. Kasvoin tapaan olla äidin kanssa koko ajan ja päivittäin vielä aikuisenakin, olla äidin kanssa kaikki juhlapyhät yms. ettei äiti jäisi yksin. Olen yrittänyt muutaman kerran seurustella mutta äiti on niin kiinteä osa elämääni ettei ne ole onnistuneet. Mä tunnen syyllisyyttä äidin jättämisestä yksin pidemmäksi aikaa. Mä kans olisin toivonut äidille kumppanin jonka kanssa hän voisi olla varsinkin nyt vanhempana. Jotenkin musta tuntuu että tämä ap ei välitä meidän kaltaisten viesteistä mitään koska me ei sovita hänen ajatusmaailmaan.

Olet niin oikeassa Ap. Sitäpaitsi "Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa",voidaan tässä todeta.

Olet niin oikeassa Ap. Sitäpaitsi "Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa",voidaan tässä todeta.

niin ei se tarkoita että kaikki kärsivät samoista ongelmista kuin ap.



Vastuu ei tietenkään ole ap:n vain hänen omien vanhempien jotka ovat vieraannuttaneet hänet omasta sisarpuolestaan. Se on molempien vanhempien vastuu. Vanhemmat ovat kykenemättömiä rakentamaan toimivaa suhdetta sisarusten välillle ja ap on onnellinen ettei muita puolisisaruksia ole olemassa, koska se tietäisi enemmän kärsimystä hänen olemassa ololle. Ap kärsii syvästä traumasta miksi muuten tällainen aloitus



On ymmärettävää että ap pitää niitä fiksuina jotka ajattelevat samoin kuin ap.



Asioiden ei kuitenkaan tarvitse olla niin tramaattisia miten ap asiat ilmaisee. Ap pohjaa ajatuksensa ja mietteensä omiin tarpeisiinsa. Ihmisen pahin vihollinen on täydellinen hylkääminen. Lasta jota ei ole hylätty tunnetasolla avioerosta huolimatta ei tekisi tällaista aloitusta.

Olet niin oikeassa Ap. Sitäpaitsi "Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa",voidaan tässä todeta.

Olet niin oikeassa Ap. Sitäpaitsi "Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa",voidaan tässä todeta.

niin ei se tarkoita että kaikki kärsivät samoista ongelmista kuin ap.

Vastuu ei tietenkään ole ap:n vain hänen omien vanhempien jotka ovat vieraannuttaneet hänet omasta sisarpuolestaan. Se on molempien vanhempien vastuu. Vanhemmat ovat kykenemättömiä rakentamaan toimivaa suhdetta sisarusten välillle ja ap on onnellinen ettei muita puolisisaruksia ole olemassa, koska se tietäisi enemmän kärsimystä hänen olemassa ololle. Ap kärsii syvästä traumasta miksi muuten tällainen aloitus

On ymmärettävää että ap pitää niitä fiksuina jotka ajattelevat samoin kuin ap.

Asioiden ei kuitenkaan tarvitse olla niin tramaattisia miten ap asiat ilmaisee. Ap pohjaa ajatuksensa ja mietteensä omiin tarpeisiinsa. Ihmisen pahin vihollinen on täydellinen hylkääminen. Lasta jota ei ole hylätty tunnetasolla avioerosta huolimatta ei tekisi tällaista aloitusta.

tämä ketju on hänen ikioma yksityinen terapiansa. Muuta arvoa tälle keskustelulle ei voi todellakaan antaa.

Mutta taidan näine ajatuksineni olla aika paljon vanhempaa vuosikertaa kuin keskimääräinen av-mamma, joka tuntuu usein elävän enemmänkin hetkeä varten. :)

Se tämän palstan rikkaus onkin, että meitä on täällä joka suhteessa niin moneen lähtöön - ts. pystymme yhdistämään ajattelu- ja kokemusmallejamme, oppimaan toisiltamme ja saamaan uudenlaisia ajatuksia. Parhaassa tapauksessa tämä palsta inspiroi tekemään omassa elämässä tarpeellisia muutoksia, ja antaa laajempaa perspektiiviä.

Olet ihan oikeassa sanoessasi, että elämää tulisi ajatella myös laajemmassa mittakaavassa - lasten elämään olisi tärkeää saada turvallisuutta ja vakautta.

Ap.

niin ei se tarkoita että kaikki kärsivät samoista ongelmista kuin ap. Vastuu ei tietenkään ole ap:n vain hänen omien vanhempien jotka ovat vieraannuttaneet hänet omasta sisarpuolestaan. Se on molempien vanhempien vastuu. Vanhemmat ovat kykenemättömiä rakentamaan toimivaa suhdetta sisarusten välillle ja ap on onnellinen ettei muita puolisisaruksia ole olemassa, koska se tietäisi enemmän kärsimystä hänen olemassa ololle. Ap kärsii syvästä traumasta miksi muuten tällainen aloitus On ymmärettävää että ap pitää niitä fiksuina jotka ajattelevat samoin kuin ap. Asioiden ei kuitenkaan tarvitse olla niin tramaattisia miten ap asiat ilmaisee. Ap pohjaa ajatuksensa ja mietteensä omiin tarpeisiinsa. Ihmisen pahin vihollinen on täydellinen hylkääminen. Lasta jota ei ole hylätty tunnetasolla avioerosta huolimatta ei tekisi tällaista aloitusta.

tämä ketju on hänen ikioma yksityinen terapiansa. Muuta arvoa tälle keskustelulle ei voi todellakaan antaa.

Miksikö tälläinen aloitus?

Lasten vuoksi. Kuten olen jo aikaisemminkin monta kertaa sanonut, omistan tämän ketjun kaikille niille lapsille, joita tämä asiani koskee - heitä on monta, ja heidän joukkonsa on alati kasvava. Niin surullista kuin se onkin.

Mielestäni tällä ketjulla on suuri arvo, ja suuri merkitys, tästä lähtökohdasta ponnistaen - enkä todellakaan tee tätä itseni vuoksi. Tuo aika minun elämästäni on jo historiaa, eikä minun tarvitse kärsiä siitä enää - mutta niin monen muun täytyy. Sellaisten ihmisten, joilla ei ole perheessään keinoa tai väylää puolustaa omia oikeuksiaan tai tulla nähdyiksi. Minä olen heidän asiansa äänitorvi; vain väline jalompaan päämäärään. =)

Ap.

edes hänen pitkien ja hyvienkin viestiensä pohjalta ei voi kyllä tehdä mitään analyysia.



Mutta sen verran sanon, että ap:n äidin ratkaisu tottakai heijastuu häneen. Hänen äitinsä ei halunnut uutta suhdetta ja oli tyytyväinen elämäänsä kaksin ap:n kanssa.

Tottahan tällainen antaa hyvän lähtökohdan ap:lle :)



Mutta täällä on tullut esimerkkejä myös niistä äideistä, jotka tekivät ratkaisunsa vain velvollisuuden tunnosta. Jäivät yksin, vaikka sisimmässään olisivat ehkä halunneet uuden parisuhteen. Ja vaikka kuinka koittaisi sitä halua tukahduttaa, on vain inhimillistä, että se näkyy kumminkin elämässä. Äitikin on ihminen, ei kone.

Ja nämä, jotka kertovat tällaisista äideistään, eivät ole olleet kovin ilahtuneita äitiensä ratkaisuun. Ihan ymmärrettävää.



Se, missä ap yhä edelleen menee mielestäni vikaan, on siinä että hän haluaa oman kokemuksensa yleistämään kaikkia. Että kaikki äidit toimisivat samoin kuin hänen äitinsä.



Se vain ei toimi niin, koska kaikki naiset eivät ole kuin hänen äitinsä. Eikä pidäkään olla. Ei siksi, että ap:n äiti olisi jotenkin huono ihminen. Ei tietenkään ole.

Vaan siksi, että on hyvä, että meitä on erilaisia :)

Kun vielä lakkaisit kommentoimasta itsellesi! :-D

Ja aloit itse kommentoida vastineita omille huuteluillesi? Aivan kuten teit ketjun alkupuolellakin? Voi voi..

Ap. (joka osaa kyllä signeerata omat kirjoituksensa)

edes hänen pitkien ja hyvienkin viestiensä pohjalta ei voi kyllä tehdä mitään analyysia. Mutta sen verran sanon, että ap:n äidin ratkaisu tottakai heijastuu häneen. Hänen äitinsä ei halunnut uutta suhdetta ja oli tyytyväinen elämäänsä kaksin ap:n kanssa. Tottahan tällainen antaa hyvän lähtökohdan ap:lle :) Mutta täällä on tullut esimerkkejä myös niistä äideistä, jotka tekivät ratkaisunsa vain velvollisuuden tunnosta. Jäivät yksin, vaikka sisimmässään olisivat ehkä halunneet uuden parisuhteen. Ja vaikka kuinka koittaisi sitä halua tukahduttaa, on vain inhimillistä, että se näkyy kumminkin elämässä. Äitikin on ihminen, ei kone. Ja nämä, jotka kertovat tällaisista äideistään, eivät ole olleet kovin ilahtuneita äitiensä ratkaisuun. Ihan ymmärrettävää. Se, missä ap yhä edelleen menee mielestäni vikaan, on siinä että hän haluaa oman kokemuksensa yleistämään kaikkia. Että kaikki äidit toimisivat samoin kuin hänen äitinsä. Se vain ei toimi niin, koska kaikki naiset eivät ole kuin hänen äitinsä. Eikä pidäkään olla. Ei siksi, että ap:n äiti olisi jotenkin huono ihminen. Ei tietenkään ole. Vaan siksi, että on hyvä, että meitä on erilaisia :)

Muuten tosi hyvä, mutta olen monessa kohdassa tätä viestiketjua kertonut, että oma äitini kyllä oli pitkissä uhteissa miesten kanssa (minulla oli isäpuoli saman katon alla lapsuudessani), mutta uusia lapsia hän ei näihin suhteisiin halunnut.

Ap.

silti muutu.



En minäkään tiedä teenkö 100% oikean ratkaisun, kun en halua lisää lapsia.

Lapseni saattaa olla aikuisena asiasta hyvinkin katkera. Päätökseni on silti puhtaasti itsekäs. Ihan kuten olisi päätös hankkia lapsia.



6,5-vuotiaani pohdiskeli tässä eräänä päivänä, että mitä sitten tapahtuu kun me vanhemmat kuolemme ja hän jää ihan yksin.

Kerroin, että ei hän ole varmaankaan silloin yksin. Hän voi olla itse naimisissa, voi olla omia lapsia, on serkkuja, tätejä, ystäviäkin varmasti jne.

Silti asia jäi selvästi askarruttamaan.



Pointti on se, että varmasti iso osa pyrkii tekemään kaikin puolin oikean ratkaisun. Osa onnistuu, osa ei.

En vain väsyneenä, koko ketjun yhteen putkeen lukeneena jaksanut muotoilla viestiä. Kiitos tästä!

Asia, jota mielestäni ei ole tässä pitkässä, kiinnostavassa ketjussa otettu kuin sivuuttaen huomioon, on se, että lapset ovat lapsia kovin lyhyen aikaa. Se noin 20 v., jonka lapsi kotonaan asuu, on kuitenkin aika lyhyt vaihe ihmiselämässä, ja tuntuu vielä lyhyemmältä jatkuvan arjen kiireen vuoksi. Jos aikuinen vanhempi sen ajan noin pääsääntöisesti pystyy asettamaan lapsen edun oman etunsa ja onnensa edelle, osoittaa hän olevansa oikeasti kasvanut aikuiseksi ja vanhemmaksi. Neli-viisikymppisenä voi ihan varmasti niin halutessaan rakastua ja löytää uuden onnen, sekä mies että nainen, jos siltä tuntuu. Mutta omalle lapselleen aiheuttama haitta on tämän kasvettua jo aikuiseksi paljon vähäisempi.

Mutta taidan näine ajatuksineni olla aika paljon vanhempaa vuosikertaa kuin keskimääräinen av-mamma, joka tuntuu usein elävän enemmänkin hetkeä varten. :)

niin ei se tarkoita että kaikki kärsivät samoista ongelmista kuin ap. Vastuu ei tietenkään ole ap:n vain hänen omien vanhempien jotka ovat vieraannuttaneet hänet omasta sisarpuolestaan. Se on molempien vanhempien vastuu. Vanhemmat ovat kykenemättömiä rakentamaan toimivaa suhdetta sisarusten välillle ja ap on onnellinen ettei muita puolisisaruksia ole olemassa, koska se tietäisi enemmän kärsimystä hänen olemassa ololle. Ap kärsii syvästä traumasta miksi muuten tällainen aloitus On ymmärettävää että ap pitää niitä fiksuina jotka ajattelevat samoin kuin ap. Asioiden ei kuitenkaan tarvitse olla niin tramaattisia miten ap asiat ilmaisee. Ap pohjaa ajatuksensa ja mietteensä omiin tarpeisiinsa. Ihmisen pahin vihollinen on täydellinen hylkääminen. Lasta jota ei ole hylätty tunnetasolla avioerosta huolimatta ei tekisi tällaista aloitusta.

tämä ketju on hänen ikioma yksityinen terapiansa. Muuta arvoa tälle keskustelulle ei voi todellakaan antaa.

Miksikö tälläinen aloitus? Lasten vuoksi. Kuten olen jo aikaisemminkin monta kertaa sanonut, omistan tämän ketjun kaikille niille lapsille, joita tämä asiani koskee - heitä on monta, ja heidän joukkonsa on alati kasvava. Niin surullista kuin se onkin. Mielestäni tällä ketjulla on suuri arvo, ja suuri merkitys, tästä lähtökohdasta ponnistaen - enkä todellakaan tee tätä itseni vuoksi. Tuo aika minun elämästäni on jo historiaa, eikä minun tarvitse kärsiä siitä enää - mutta niin monen muun täytyy. Sellaisten ihmisten, joilla ei ole perheessään keinoa tai väylää puolustaa omia oikeuksiaan tai tulla nähdyiksi. Minä olen heidän asiansa äänitorvi; vain väline jalompaan päämäärään. =) Ap.

paljastavat enemmän kuin uskotkaan. Haluat verhota omat ongelmasi olettamalla että kaikki avioerolapset kärsivät samoin kuin sinä. Heitä ei saa kohdella samoin kuin sinua on kohdeltu. Kaikki kumpuaa sinusta ja omasta lapsuudestasi. Lapsuttaan ja omaa historiaan ei voi koskaan paeta tai unohtaa se kulkee aina mukana. Eli et ole asian kanssa vielä sinut koska haluat rikkinäisen lapsuuden kautta omistautua avioero lapsille. Sinua ei kohdeltu hyvin koska sait sirarpuolen. Oliko oikein äitiäsi kohtaan luopua kaikesta siitä rakkaudesta jota hänelle olisi suotu uuden lapsen kautta. On vaarallista alkaa raamittamaan toisten elämää ja olettaa mikä minulle on hyvää on myös hyvää muille.

Lasta tulee ja pitää rakastaa aidosti, oli sitten kyse mistä vaan. Moni lapsi särkyy, kun vanhemmat eroavat. Mielestäni on hyvä antaa lapsen toipua ennen uutta suhdetta jopa vuosia. Joskus luin jostakin, että naiset solmivat uuden suhteen eron jälkeen keskimäärin 7 vuoden jälkeen, mutta tästä lukemastani on niin kauan, että tilanne on varmaan toinen tänä päivänä?



Itse olen joutunut eroamaan lasteni isästä, jota kyllä rakastin ja hänkin minua väkivallan ja alkoholin takia. Lapseni kärsivät ihan tajuttomasti erosta ja alkoivat oireilla. Surettaa!



Olisi pitänyt hakea apua ajoissa, eikä erota. Uutta suhdetta en voi kuvitellakaan. Asun nyt nuorimman kanssa kaksin,vanhempi jo lentänyt pesästä, mutta hänelle oli pahoja ongelmia ja on ehkä vieläkin. Nuorin oli vielä pieni, kun erottiin ja olen keskittynyt häneen, mutta vanhemmalle tuli masennusta, käytösongelmia koulussa jne..

niin ei se tarkoita että kaikki kärsivät samoista ongelmista kuin ap. Vastuu ei tietenkään ole ap:n vain hänen omien vanhempien jotka ovat vieraannuttaneet hänet omasta sisarpuolestaan. Se on molempien vanhempien vastuu. Vanhemmat ovat kykenemättömiä rakentamaan toimivaa suhdetta sisarusten välillle ja ap on onnellinen ettei muita puolisisaruksia ole olemassa, koska se tietäisi enemmän kärsimystä hänen olemassa ololle. Ap kärsii syvästä traumasta miksi muuten tällainen aloitus On ymmärettävää että ap pitää niitä fiksuina jotka ajattelevat samoin kuin ap. Asioiden ei kuitenkaan tarvitse olla niin tramaattisia miten ap asiat ilmaisee. Ap pohjaa ajatuksensa ja mietteensä omiin tarpeisiinsa. Ihmisen pahin vihollinen on täydellinen hylkääminen. Lasta jota ei ole hylätty tunnetasolla avioerosta huolimatta ei tekisi tällaista aloitusta.

tämä ketju on hänen ikioma yksityinen terapiansa. Muuta arvoa tälle keskustelulle ei voi todellakaan antaa.

Miksikö tälläinen aloitus? Lasten vuoksi. Kuten olen jo aikaisemminkin monta kertaa sanonut, omistan tämän ketjun kaikille niille lapsille, joita tämä asiani koskee - heitä on monta, ja heidän joukkonsa on alati kasvava. Niin surullista kuin se onkin. Mielestäni tällä ketjulla on suuri arvo, ja suuri merkitys, tästä lähtökohdasta ponnistaen - enkä todellakaan tee tätä itseni vuoksi. Tuo aika minun elämästäni on jo historiaa, eikä minun tarvitse kärsiä siitä enää - mutta niin monen muun täytyy. Sellaisten ihmisten, joilla ei ole perheessään keinoa tai väylää puolustaa omia oikeuksiaan tai tulla nähdyiksi. Minä olen heidän asiansa äänitorvi; vain väline jalompaan päämäärään. =) Ap.

paljastavat enemmän kuin uskotkaan. Haluat verhota omat ongelmasi olettamalla että kaikki avioerolapset kärsivät samoin kuin sinä. Heitä ei saa kohdella samoin kuin sinua on kohdeltu. Kaikki kumpuaa sinusta ja omasta lapsuudestasi. Lapsuttaan ja omaa historiaan ei voi koskaan paeta tai unohtaa se kulkee aina mukana. Eli et ole asian kanssa vielä sinut koska haluat rikkinäisen lapsuuden kautta omistautua avioero lapsille. Sinua ei kohdeltu hyvin koska sait sirarpuolen. Oliko oikein äitiäsi kohtaan luopua kaikesta siitä rakkaudesta jota hänelle olisi suotu uuden lapsen kautta. On vaarallista alkaa raamittamaan toisten elämää ja olettaa mikä minulle on hyvää on myös hyvää muille.

voi sinua pikku-ap.

Lasta tulee ja pitää rakastaa aidosti, oli sitten kyse mistä vaan. Moni lapsi särkyy, kun vanhemmat eroavat. Mielestäni on hyvä antaa lapsen toipua ennen uutta suhdetta jopa vuosia. Joskus luin jostakin, että naiset solmivat uuden suhteen eron jälkeen keskimäärin 7 vuoden jälkeen, mutta tästä lukemastani on niin kauan, että tilanne on varmaan toinen tänä päivänä? Itse olen joutunut eroamaan lasteni isästä, jota kyllä rakastin ja hänkin minua väkivallan ja alkoholin takia. Lapseni kärsivät ihan tajuttomasti erosta ja alkoivat oireilla. Surettaa! Olisi pitänyt hakea apua ajoissa, eikä erota. Uutta suhdetta en voi kuvitellakaan. Asun nyt nuorimman kanssa kaksin,vanhempi jo lentänyt pesästä, mutta hänelle oli pahoja ongelmia ja on ehkä vieläkin. Nuorin oli vielä pieni, kun erottiin ja olen keskittynyt häneen, mutta vanhemmalle tuli masennusta, käytösongelmia koulussa jne..

vaan väkivaltisesta suhteestaa. Joskus on hyväksyttävä se tosiasia ettei kaikkia voida auttaa. Takana voi olla vakava mielenterveydellinen tila.

Avainsana sana on rakkaus kuten sanoit. Lapsesi on vaikea hahmottaa elämää koska hän on kokenut turvattomuutta väkivaltaisessa suhteessa.

Käytöshäiriöt voi myös olla perityviä ennaltaehkäisy varhaislapsuudessa on tärkeää.

Kun vanhemmat eroavat viisaasti toisiaan kunnioittaen lapset oppivat kunnioittamaan myös itseään, koska vanhemmat tekevät niin toisiaan kohtaan.

Eroa viisaasti kouluja tarvittaisiiin kipeästi.

Lasta tulee ja pitää rakastaa aidosti, oli sitten kyse mistä vaan. Moni lapsi särkyy, kun vanhemmat eroavat. Mielestäni on hyvä antaa lapsen toipua ennen uutta suhdetta jopa vuosia. Joskus luin jostakin, että naiset solmivat uuden suhteen eron jälkeen keskimäärin 7 vuoden jälkeen, mutta tästä lukemastani on niin kauan, että tilanne on varmaan toinen tänä päivänä? Itse olen joutunut eroamaan lasteni isästä, jota kyllä rakastin ja hänkin minua väkivallan ja alkoholin takia. Lapseni kärsivät ihan tajuttomasti erosta ja alkoivat oireilla. Surettaa! Olisi pitänyt hakea apua ajoissa, eikä erota. Uutta suhdetta en voi kuvitellakaan. Asun nyt nuorimman kanssa kaksin,vanhempi jo lentänyt pesästä, mutta hänelle oli pahoja ongelmia ja on ehkä vieläkin. Nuorin oli vielä pieni, kun erottiin ja olen keskittynyt häneen, mutta vanhemmalle tuli masennusta, käytösongelmia koulussa jne..

vaan väkivaltisesta suhteestaa. Joskus on hyväksyttävä se tosiasia ettei kaikkia voida auttaa. Takana voi olla vakava mielenterveydellinen tila. Avainsana sana on rakkaus kuten sanoit. Lapsesi on vaikea hahmottaa elämää koska hän on kokenut turvattomuutta väkivaltaisessa suhteessa. Käytöshäiriöt voi myös olla perityviä ennaltaehkäisy varhaislapsuudessa on tärkeää. Kun vanhemmat eroavat viisaasti toisiaan kunnioittaen lapset oppivat kunnioittamaan myös itseään, koska vanhemmat tekevät niin toisiaan kohtaan. Eroa viisaasti kouluja tarvittaisiiin kipeästi.

A-studion Lapsen Ilta ohjelmassakin nimenomaan aikuiset, lapsina huostaan otetut / toisaalle adoptoidut lapset painottivat sitä, että vaikka omat vanhemmat olisivat millaisia tahansa, heitä silti rakastaa yli kaiken, ja he ovat lapselle korvaamattoman tärkeitä.

Ap.