Jään "yksilapsiseksi". Onko muita, kertokaa siitä positiivista, koska mulla kovin haikee olo

tuskin vaan on kovasti tutkittu esim alle kouluikäisiä ainokaisia lapsia

sille, että miksi ainokainen saisi aina heti jakamattoman huomion...

Monilapsisessa perheessä on ihan pakko oppia jakamaan huomiota kun taas ainokaisen kanssa siihen ei ole pakkoa vaan se keino on löydettävä ihan muuten.

on yksi lapsi ja todennäköisesti ainoakseni jää (ihan vapaasta tahdostani). Ja ei, lapseni ei ole läheskään aina maailmani keskipiste, ei hae huomiota, jos on vieraita kylässä, joutuu odottamaan vuoroaan (hui, aikuisetkin voi olla joskus ensin), ei saa päättää kaikista asioista itse jne... Ihan samanlailla kasvattaisin mahdollisen sisaruksenkin.

kyllä mun kokemuksen mukaan ne ainokaiset helpommin siellä päivkäkodeissakin käyttävät sitä kyynäspäätekniikkaa...joo itse olen ollut useamman vuoden tarhassa huomioimassa 3-5v lapsia.

Itse olen "olosuhteiden pakosta" ainut lapsi - isäni kuoli varhain ja äidiltäni jouduttiin ison ja oireilevan myooman takia poistamaan kohtu, kun olin 6-vuotias. Kokemukseni ainoana lapsena olemisesta on se, että varmasti sain enemmän sananvaltaa kuin olisin kahden vanhemman perheessä saanut. Toisaalta äitini on _erittäin_ dominoiva yksilö ja meillä käytännössä tehtiin niin kuin hän halusi. En muista, että mulla edes olisi lapsuudessa ollut mitään erityisiä haluja tai toiveita - äitini päätti, miten tehdään, ja mukauduin siihen.



Oma lapseni on myös valitettavasti ainokainen. Erosin hänen isästään ja nykyinen mieheni ei todennäköisimmin pysty saamaan lapsia. Ainoa positiivinen asia tässä on se, että voin keskittyä tuon ainoan lapsen asioiden hoitamiseen, ja vaativan työn päälle se on ihan riittämiin. Lisäksi voin aina sanoa työnantajalle, että en jää vauvalomalle enää koskaan.

sivulle kokonaan, lue se, saat vastauksen.

sivulle kokonaan, lue se, saat vastauksen.

toisen lapsen tai vaikka sen puhelimen kanssa. Sitä paitsi valitettavan usein ne ainokaiset ovat niitä lapsia joita on ollut vaikeaa saada ja siksikin ovat todella lellipentuja välillä.

haukkumassa ainoita lapsia.

haukkumassa ainoita lapsia.

haukkumassa ainoita lapsia.

ne kun useinkin on tehty kertomaan se tulos mitä haettukin mutta itse olen havainnoinut elävää elämää jos 36v ajan ja olen huomannut että aika usein ne ainoat lapset pistävät jollain tapaa silmään. Eniten olen laittanut merkille sen että ovat kovia puhumaan päälle ja tykkäävät olla huomion keskipisteenä. Lisäksi eivät niin helposti tulata toisten mielipiteitä ja toiveita. Tällaisia siis omassa tuttavapiirissä enkä usko enää ihan sattumaksi kun niin usein ole sitä havainnut. Ikävää jos tämä loukkaa hyväkäytöksisten ainokaisten vanhempia. Toki samanlaista löytyy monilapsisistakin perheistä mutta ei samoissa määrin...mun kokemukset ovat mun kokemuksiani :)

faktoja tuttavapiiristään? Sitä paitsi eikö se ole ihan selvää että ainokaisten on vaikeampaa oppia jakamaan?

valitettavasti itsekkäimmät lapset ovat olleet ainoita lapsia. Sattumaa tai sit ei mutta niin se on mennyt. Ikävää jos sen takia täytyy kaivella palkoa nenästä...

sisarukset on usein rikkaus mutta ainoana lapsena oleminen sitä ei ole koskaan.

eipä ole autuaaksi totisesti tehnyt se asia, että lapsella on sisaruksia. Itse ainoa lapsi, koulussa oli käytös aina kymppi, oli ystäviä paljon, olin reilun kaverin maineessa. Ainoa, mistä kieli se, että olin ainoa lapsi, että en osanut pitää puoliani, esim. riitatilanteessa, kun minun ei ollut tarvinnut lapsuudessani tapella kenenkään kanssa. Sekin piirre kyllä sitten hälveni, ja osasin pitää puoleni. Tänä päivänä olen sosiaalinen ja minulla yhä paljon ystäviä, ainokaisia ja ei-ainokaisia. En huomaa eroa.



Ketju on tosiaan mennyt aika naurettavaksi.

muistakaa te ainokaisten vanhemmat sitten itse touhuta lastenne kanssa ja antaa sitä aikaa kun sisarta ei ole leikkikaveriksi. Eivät ne naapurin monilapsiset perheet välttämättä kaipaa niitä ainokaisianne heille seuraksi aina ja joka ikinen päivä! Nimimerkillä omakohtaista kokemusta omaava kolmen lapsen äiti joka kyllästynyt leikittämään myös sitä neljättä joka ei kuulu perheeseen.

kun olen päässyt nyt seuraamaan lasteni kavereita. Ainokaiset erottuvat joskus ikävällä tavalla ja niin se on vaikka joku tätä nyt uskottelee mollaamiseksi. Se ei tarkoita että kaikki ainokaiset olisivat hemmoteltuja mutta nämä ainakin sitä ovat.

muistakaa te ainokaisten vanhemmat sitten itse touhuta lastenne kanssa ja antaa sitä aikaa kun sisarta ei ole leikkikaveriksi. Eivät ne naapurin monilapsiset perheet välttämättä kaipaa niitä ainokaisianne heille seuraksi aina ja joka ikinen päivä! Nimimerkillä omakohtaista kokemusta omaava kolmen lapsen äiti joka kyllästynyt leikittämään myös sitä neljättä joka ei kuulu perheeseen.

naapurin lapsi leikkimässä meillä, hänellä on 6 sisarusta. Tulee meille, kun meillä pääsee heti pelaamaan ja ei tarvi tapella pelivuoroista(pleikkari, tietsikka) Että semmosta. Ai niin, lapsella myös paljon muitakin ystäviä, ja meillä käy paljon hänen ystäviään. Koulusta tullut pelkkää kiitosta koko ala-asteen ajan(käytös, toisten huomioonottaminen)

eivät koskaan notku kenelläkään joka päivä. Jos notkuvatkin, niin hehän ovat vain mukavan sosiaalisia. Toisin kuin ne ainokaiset, jotka selkeästi sitten vain paikkaavat sisaruksenikävää...



Nimim. lapsuudessaan kyläluuta, kolmen sisaruksen sisko