Jään "yksilapsiseksi". Onko muita, kertokaa siitä positiivista, koska mulla kovin haikee olo

Aina nähdään tämä puoli- kukaan ei viitsi kertoa kolikon toista puolta, eli sitä että ainokaiselle riittää vanhemmalta enemmän aikaa, rahaa, resursseja. Ainokaiselle voidaan myös opettaa käytöstapoja- isossa perheessä on totuttu siihen että "lapset nyt on tollasia" eikä kukaan vaadikaan esim. kolmen lapsen vanhemmilta mitään...ollaan niin totuttu siihen ettei ainakaan Suomessa lapsiperhe osaa käyttäytyä.

Räikein esimerkki tästä on ehkäpä yläkerran naapurimme; iso perhe, jossa meteliä ja rymyämistä riittää aamusta yöhön. Siinä missä meidän perhe rauhoittuu seitsemän-kahdeksan maissa, juokseminen ja huutaminen jatkuu yläkerrassa. Meidän poika menee sänkyyn viimeistään puoli yhdeksältä; yläkerrassa vuotta nuorempi itkee jokailtaista väsymystään vielä kymmeneltäkin. Aamulla meteli, huutaminen ja itkeminen alkaa ennen seitsemää, meillä ei edes musiikkia soiteta ennen kello kahdeksaa (pidän sitä epäkohteliaana naapureita ajatellen) eikä rapussa kiljuta niin lujaa kuin keuhkoista lähtee (ne naapurit, taas kerran...).

Missä tahansa muualla tämä olisi niin että meidän perhe osaa käyttäytyä, yläkerran ei. Suomessa (ja etenkin AV-palstalla!) tämä menee tietysti niin, että minä olen sairas hissukka jonka lapsi pelkää ääniä kuollakseen ja yläkerran remuamiset ovat "normaalia elämää" ja onpas ne lapsetkin reippaita ja mahtavia jne.

:)

jos haluaa kasvattaa lapsesta toisia huomioivan yksilön. Lisäksi mua säälittää kun niin usein meidän tuttavapiirin ainokaiset ovat lomilla niin yksinäisiä. Juuri tyttäreni kaveri (ainokainen)kertoi miten oli kesälomalla mökillä tylsää kun ei ollut ketään seurana leikkimässä. Mä olen onnellinen siitä että mun lapsialla on aina ollut sisarus leikkikaverina.

näillä ainokaisten leimaajilla on?



Ainakaan kovin avarakatseiseksi ei olla opittu, vaan leimataan helposti erilaiset ratkaisut. Sisaruksellisuus koetaan autuaaksi tekeväksi seikaksi, mutta ei nähdä sitä omaa käytöstä...

Opetan 1 luokkaa, ja ainoat lapset ovat esiintyneet edukseen. Mm. reilu kaveri-palkinto meni lapselle, joka on perheen ainoa lapsi. Palstalla vanhat stereotypiat jyllää, koska ainoa lapsi on yhtä sosiaalinen kuin isossa perheessä kasvaneet, mikä on siis ihan tutkittu asia, ei av-mamman mutua.

Jäin vain miettimään tätä, koska varsinkin pienet "ainokaiset" ovat tottuneet, että se leikkikaveri on aikuinen. Silloin he tavallaan ovat aikuisempia. En nyt tiedä, osaanko selittää tätä oikein, mutta leikit saattaa olla jo pienenä samanikäisten leikeistä poikkeavia.

Meidän naapurin ainoa lapsi, jonka vanhemmt olivat yli 40 v lapsen syntyessä, esim. 5-vuotiaana tarhassa pelasi korteilla (niillä aikuisten pelikorteilla) ja jutusteli hoitajien kanssa. Ei juurikaan osallistunut muiden sisäleikkeihin. Nyt on jo 10-vuotias ja on selvästi leikeissä lähempänä omanikäisiä, mutta edelleen sellainen näsäviisas leukailija, jonka pitää saada omat juttunsa kaikkien kuulolle.

kaikki heistäkään eivät tietenkään sitä ole mutta useamman kuin monilapsisessa perheessä kasvaneet.

Ainokaisen äitinä täytyy taas kerran puolustautua näitä mollaajia vastaan. Lapseni on erittäin sosiaalinen (paljon sosiaalisempi kuin minä), kaverit tietysti tärkeitä, koska ei sisarusta. On kaikkien kaveri, luonteeltaan puhelias, joten se edesauttaa näissä kontakteissa. Omaa tahtoakin löytyy, mutta pidän sitä ihan hyödyllisenä, ettei kukaan jyrää lasta. Kotona ollaan aina säännöllisesti napit vastakkain, sillä ei todellakaan saa kaikkea eikä kaikki mene kuten haluaisi. Mutta koulu- ja kaveripiirissä osaa ottaa toiset huomioon ja olla ystävällinen.

kun pitää itse löytää ystäviä eikä ole sisarusta aina leikkikaverina.

näillä ainokaisten leimaajilla on?

Ainakaan kovin avarakatseiseksi ei olla opittu, vaan leimataan helposti erilaiset ratkaisut. Sisaruksellisuus koetaan autuaaksi tekeväksi seikaksi, mutta ei nähdä sitä omaa käytöstä...

Ja mulla on sisko, mutta niin iso ikäero, että eipä mun seura koskaan kelvannut siskolle. Yksin olisin ollut ilman monia ystäviäni, joita oli onneksi.

näillä ainokaisten leimaajilla on?

Ainakaan kovin avarakatseiseksi ei olla opittu, vaan leimataan helposti erilaiset ratkaisut. Sisaruksellisuus koetaan autuaaksi tekeväksi seikaksi, mutta ei nähdä sitä omaa käytöstä...

Ja mulla on sisko, mutta niin iso ikäero, että eipä mun seura koskaan kelvannut siskolle. Yksin olisin ollut ilman monia ystäviäni, joita oli onneksi.

kun kerron vaan omista kokemuksistani. Mun tuttavissani on ainokaiset sellaisia itseriittoisia lapsia sille ei voi kukaan mitään. Erottuvat kyllä mutta eivät edukseen valitan!

ne 3 ainokaista jotka kyllä ovat etenkin pienempinä olleet hemmetin rasittavia päsmäreitä...onneksi nyt teini-iässä ovat vähän muuttuneet.

Opetan 1 luokkaa, ja ainoat lapset ovat esiintyneet edukseen. Mm. reilu kaveri-palkinto meni lapselle, joka on perheen ainoa lapsi. Palstalla vanhat stereotypiat jyllää, koska ainoa lapsi on yhtä sosiaalinen kuin isossa perheessä kasvaneet, mikä on siis ihan tutkittu asia, ei av-mamman mutua.

Jäin vain miettimään tätä, koska varsinkin pienet "ainokaiset" ovat tottuneet, että se leikkikaveri on aikuinen. Silloin he tavallaan ovat aikuisempia. En nyt tiedä, osaanko selittää tätä oikein, mutta leikit saattaa olla jo pienenä samanikäisten leikeistä poikkeavia.

Meidän naapurin ainoa lapsi, jonka vanhemmt olivat yli 40 v lapsen syntyessä, esim. 5-vuotiaana tarhassa pelasi korteilla (niillä aikuisten pelikorteilla) ja jutusteli hoitajien kanssa. Ei juurikaan osallistunut muiden sisäleikkeihin. Nyt on jo 10-vuotias ja on selvästi leikeissä lähempänä omanikäisiä, mutta edelleen sellainen näsäviisas leukailija, jonka pitää saada omat juttunsa kaikkien kuulolle.

Ja päiväkodissa, koulussa ja sukulaisissa(esim.serkut) saa ainoa lapsi usein samanikäistä leikkiseuraa. Ehkä tuo naurettava yleistyksesi pätee, jos joku perhe asuu 200 km sivistyksestä.

Päiväkodissa oppii olemaan toisten kanssa ja odottamaan vuoroaan. Lelujaan on osannut jakaa aina, ei ole ikinä vienyt toisilta kädestä. Vuoron odottaminen on enemmän kiinni luonteenlaadusta ja rauhallisuudesta kuin sisarusten määrästä.



Meillä ollaan paljon tekemisissä serkkujen kanssa, ja lapsi on luonteeltaan todella kiltti, joten en usko että tulee hemmottelun suhteen mitään ongelmia. Ollaan miehen kanssa kovia pitämään kuria ja vaaditaan hyvää käytöstä.

kun pitää mollata ainoita lapsia. Lapsellista. Itse kasvanut suurperheessä, eikä se ollut autuaaksi tekevä seikka. Kaikki piti jakaa, oli puutetta rahasta. Paras kaveri oli luokan suosituin tyttö, mukava ja reilu. Kaikkien kaveri. Ja ainoa lapsi.

Näettekö kaikki muutkin asiat kovin mustavalkosesti?



Itse tunnen hemmoteltuja ainokaisia kuin myös sisaruksellisia.

Tunnen oikein mukavia ja toiset huomioon ottavia ainokaisia kuin myös sisaruksellisia.

Sisarusten välilläkin saattaa olla eroja (kuinka hämmästyttävää!!); toinen on itsekäs päällepäsmäri, toinen taas rehti, reilu ja empaattinen. Kolmas taas saattaa olla ujo, hiukan erakkomainen, mutta tosiystävä kun tutuksi tullaan.



Jne.

mutta tyttäreni paras kaveri on ainoa lapsia ja kyllä huomaan selkeän eron muidin kavereihin verrattuna. Hän on hyvin määrätietoinen eikä osaa joustaa, kiukuttelee jos ei leikitä hänen haluamiaan leikkejä, saattaa vielä 8v iässä tulla kiskomaan kyniä kädestä kun haluaa just sen kynän jne...onenksi mun lapseni osaa pitää puolensa. Se kyllä joskus ärsyttää kun hän olis meillä kaikki ajat leikkimässä kun kotonaan ei ole seuraa eivätkä vanhemmat itse viitsi tehdä mitään hänen kanssaan. Kesällä monesti mietin että miten saan lapselle sanotuksi että joskus halutaan olla oman porukan kesken myös.

ainokaiset ehkä useammin ovat itsekeskeisiä? Se ei tarkoita että juuri SINUN ainokaisesi olisi sitä mutta sanoohan sen järkikin että heistä herkemmin tulee sellaisia jos vanhemmat eivät osaa kasvattaa.

Näettekö kaikki muutkin asiat kovin mustavalkosesti?

Itse tunnen hemmoteltuja ainokaisia kuin myös sisaruksellisia.

Tunnen oikein mukavia ja toiset huomioon ottavia ainokaisia kuin myös sisaruksellisia.

Sisarusten välilläkin saattaa olla eroja (kuinka hämmästyttävää!!); toinen on itsekäs päällepäsmäri, toinen taas rehti, reilu ja empaattinen. Kolmas taas saattaa olla ujo, hiukan erakkomainen, mutta tosiystävä kun tutuksi tullaan.

Jne.

että toiset ainoat lapset ovat pilalle lellittyjä kultamussukoita. Mun tuttavaporukassani näin on ja se on ihan faktaa vaikka miten yrittäisitte muuta mussuttaa...olkaa onnellisia jos omat ainokaisenne sitä eivät ole!

ainokaiset ehkä useammin ovat itsekeskeisiä? Se ei tarkoita että juuri SINUN ainokaisesi olisi sitä mutta sanoohan sen järkikin että heistä herkemmin tulee sellaisia jos vanhemmat eivät osaa kasvattaa.

on ihan TUTKITTU. Ja minä olen isosta perheestä ja itsellä monta lasta, mutta en todellakaan ole niin pölkkypää, että mollaan täällä ainoita lapsia, etenkin kun tunnen monta erittäin kivaa ja mukavaa ainoakaista(aikuisia ja lapsia)