Miten eroon anoppilan ei-toivotuista pakkoauttajista? Alkaa mennä hermo ja perhesopu jo kotonakin.

etten voi ottaa vastuuta toisen ihmisen tunteista. Tällä ei tarkoiteta, että pitäisi tai saisi olla ilkeä ja loukkaava, mutta ei esim tarvitse pilata omaa jouluaan lähtemällä toisella puolelle Suomea katsomaan isäntäperheen kännäystä siinä pelossa että he loukkaantuvat, jos joulunsa suhteen sanoo ja tekee kuten itse haluaa.



Joten jos sanot "emme halua että teette puutarhatöitä meiltä kysymättä", ette voi ottaa vastuuta siitä, jos joku kuulee sen niin että "emme arvosta teitä ihmisinä ollenkaan".

Jos anoppi esim tykkää leipoa, viet aina mennessäsi kaupan tai leipomon pullat tuliaisina.



Ripottele kesällä jonkun helposti leviävän rikkakasvin siemeniä heidän pihaansa, niin eipä ole aikaa toisten pihoja enää puunata!

Neutraali lause: Ei teidän tarvitse meidän pihasta huolehtia. Tarkoittaa, emme odota/ ei ole teidän vastuullanne.



Voidaan kuulla: Teillä ei ole mitään asiaa edes tulla pihaamme pyytämättä. Tai ehkä tässä tapauksessa: Eihän teidän pakko ole hoitaa pihaamme, mutta onhan se tosi kätevää ja helppoa, joten näön vuoksi tässä vaan estellään, vaikka saisitte oikeastaan siivota autotallin ja pestä ikkunatkin.

Me onneksi asutaan 250 km päässä appivanhemmista. Appeni on ihan "harmiton" tapaus mutta anoppi on touhukas. Meillä ollessaan siivoaa kaapit, vaatehuoneet, pakastimet tms., pyytämättä tietenkin. Mitään en uskalla sanoa koska siitä seuraa tuo "kaikkeni yritän ja mitään ei koskaan arvosteta" -kohtaus. Pahimmillaan sulkeutuu tämän jälkeen päiväkausiksi makuuhuoneeseen itkemään. Tuntuu että helpommalla pääsen kun nieleskelen vaan ja annan olla, mutta ymmärrän toki ettei se ap:n tapauksessa onnistu.

Harvalla on enää (maa)taloa hoidettavanaan, ei pihatöitä, ei isoa huushollia, ei mitään tuttua ympäristöä, jossa onnistua ja päteäkin. On vain kerrostalokoti tai rivitalon pätkä, jossa hommat on pian tehty. Näiden ihmisten ihmisarvo on kiinni siitä, miten nopeasti tekemättömät työt hoituu, miten ahkeria ja siistejä he ovat. Jostainhan se näyttämö on itsensä toteuttamiselle revittävä.

Mulle tuli päinvastainen idea kuin monelle muulle.



Voisitko pyytää heitä tekemään jotain? Eli työllistä heidät haluamallasi tavalla. Olisivat hyödyksi ja tyytyväisiä.



Eikö voisi vaikka yhdessä suunnitella, mitä voisivat tehdä? Vai tekevätkö kaiken aina "väärin" joka tapauksessa?

Mitään ei tehdä sovitulla tavalla, koska he aina "rupesivat ajattelemaan, että kyllä se noin on parempi". Tai sitten, kun sitä omaa elämää on melko suppeasti, saman toimivallan turvin myllätään koko tontti. Esim jos pyydän pesemään pihakalusteet, ne lisäksi maalataan tai ainakin kyllästetään jollain kivalla värillä. Tämä työ suoritetaan terassillamme, koska "me maalattiin tosi varovasti" ja sitten ihmetellään, että "no kylläpä sitä maalia sitten kuitenkin vaan roiskui" ja heti perään puolustaudutaan että "no mitäs nyt pienistä roiskeista, ne ei ketään haittaa". Ja jos tähän minä tai mieheni jatketaan maalinroiskeista ja ylipäätään koko maalausideasta niin ainoa keino heillä on vetää marttyyrikortti hiastaan tai ryhtyä kinaamaan siitä, että kalusteet olivat maalauksen tarpeessa tai että kalusteet on aina ollut tapana maalata keväisin tai että kylläpä nyt viitsitään haastaa riitaa.

Ollaan tosiaan yritetty ohjata energiaa kaikkia osapuolia ilahduttavaan toimintaan. Kerran pyysin anopilta täytekakkua juhliin, niin kaikkea muuta kyllä tuli paitsi se täytekakku. Hänen mukaansa kun oli vain puhuttu, että jotain tarjottavaa kahvipöytään.

Nykyisin ei enää pyydetä eikä oikein sallita mitään apua, mutta tietysti joskus on helpompi antaa istuttaa joku pensas pihaamme kuin kuunnella viikkokaupalla painostusta. Mutta kun se jäisi vain siihen sovittuun pensaaseen.

Että näin. Ap

Mulle tuli päinvastainen idea kuin monelle muulle.

Voisitko pyytää heitä tekemään jotain? Eli työllistä heidät haluamallasi tavalla. Olisivat hyödyksi ja tyytyväisiä.

Eikö voisi vaikka yhdessä suunnitella, mitä voisivat tehdä? Vai tekevätkö kaiken aina "väärin" joka tapauksessa?

Yritätte miehesi kanssa miettiä etukäteen, mihin saattaisivat puuttua ja samalla kun annatte listan, mitä voisivat tehdä, teette myös listan, mitä EI saa tehdä. Esim. terassikalusteita ei saa maalata (perusteluksi voitte sanoa, että etsitte aivan tiettyä väriä älkääkä missään nimessä sanoko, mitä väriä).



Mulla on se ongelma anopin kanssa. Pitää shoppailusta, ja jos sanon, että meidän pitäisi hankkia terassikalusteet ja kerron minkälaiset ajattelin ostaa, niin hän käy ne ostamassa. Ihan tosi mukavaa, mutta samalla nykyään jo jotenkin ei niin mukavaa. Joskus olisi kiva ostaa ne itse (usein niitä haluamiani on vähän eri mallisia), ja harmittaa myös se, kun muu suku sitten päivittelee, että onpas se teidän anoppi kiva, kun noin ostelee, mitäs kivaa te nyt teette hänelle jne. Tuntuu, että ollaan koko ajan kiitollisuuden velassa, ja välillä vähän anopinkin mielestä, vaikka siis ihan ilolla niitä osteleekin. Ymmärrän siis ap: n ongelman. Itse yritän nykyään kovasti olla kertomatta, mitä aiomme ostaa, mutta aina se ei onnistu, kun anoppi saattaa suoraan kysyä, mitä aiotte tehdä sille pihallenne jne. On ostanut lapsille kalusteita, kirjahyllyn, pihakalusteet, keittiökoneita jne. Arvostan kyllä hänen vaivannäköään mutta edelleenkin olisi ihan kiva itse ne valita ja maksaakin, niin ei aina tarvitsisi miettiä tätä vastavuoroisuutta (eli mitä voisimme tehdä hänen hyväkseen).

Jouluvalot anoppilaan on loistava idea. Jos tiedät te minkälaisia he inhoavat, ostakaa sellaiset. Jos ette tiedä, ostakaa sellaiset kijluvan punaiset kammottavat letkuvalot. Asentakaa siten, että niitä on vaikea poistaa.

Jos teillä on avain anoppilaan sisälle, asentakaa sinne jälleen mahdollisimman rumat, vilkkuvat, räikeät ja kirjavat (tai anopin/apen inhokkiväriä olevat) ja äänekkääästi jolulauluja tietyin väliajoin soittavat jouluvalot. Asentakaa ne niin, että ne ovat näkyvällä paikalla ja niin hankalasti asetellut, ettei niitä ihan äkkiä pura mitenkään.

Älkää sanoko valoja halvoiksi, vaan sanokaa, että valot olivat tosi kalliit joten toivotte heidän pitävän valoja päällä ainakin loppiaiseen, jottei menneet rahat hukkaan. Valoja ei sitten voi palauttaa liikkeeseen, koska kuitti hävisi. Itsellenne tietenkin laitatte sellaise valot, josta itse tykkäätte.

Ja kun kerran olette anoppilaan sisään asti menneet, voitte samalla vähän sisustaa heidän kotiaan. Järjestäkää ainakin huonekalut uusille paikoille.

Keksikää nyt jotain konkreettista, mutta lievempää kuin tuo pensasaidan siirtäminen :)

samalla "kun oli niin edulliset". Levitätte ne typeränä näköisesti anoppilan pihalle kun anoppilassa ei ole ketään.

ja samalla täydellisen ymmärtämättömyyden tämän ja oman käytöksen välisestä yhteydestä. Ei varmaan mene jakeluun.

Sen sijaan voisi alkaa harjoittelemaan selkokieltä. Eli ei mitään "Kiitos mutta..." vaan selkeästi: minua harmittaa kun siirsitte tuon pensaan tuonne. Ja sitten siirrätte pensaan takaisin.



Ja marttyyrikohtauksiin tiukka stoppi, eli mitä joku ylempänäkin ehdotti, siis tyyliin turha loukkaantua jne. Kissa pöydälle, eli voitte alkaa käyttäytyä kuin aikuset. Varmaan käyttäydyttekin, mutta liian kohteliaasti ja hienotunteisesti, eli pitää alkaa ilmaisemaan asiat ja mielipiteet suoraviivaisemmin. Ehkä alkavat teitä sitten kohdellakin aikuisina.

suunniteli meidän elämän valmiiksi ja loukkaantui kun emme toteuttaneet hänen hyvää suunnitelmaa.



Muukin menee saman kaavan mukaan, kuten ap.lla. Kun emme kiitelleet hänen pihalle raivaamasta perunapellosta, haukkui meitä muille sisaruksille ja taas toisin päin.



Ainoa keino oli sanoa suoraan ja antaa hänen suuttua. Sanoin, että me tulemme toimeen ilman sinua, mutta sinä et tule toimeen ilman meitä. Sain kyllä aika ikävän maineen kun muut sisarukseni myötäilivät ja sitten itkivät selän takanan. Mutta eipä sekaantunut enää ja pienen tauon jälkeen välit puhdistuivat ja äijä jopa kysyi, sopiiko meille se ja tämä ja miten haluamme sen olevan.

Sen sijaan voisi alkaa harjoittelemaan selkokieltä. Eli ei mitään "Kiitos mutta..." vaan selkeästi: minua harmittaa kun siirsitte tuon pensaan tuonne. Ja sitten siirrätte pensaan takaisin.

olen kokeillut tuota tapaa äitiini. Ei toiminut.

Suuttui vaan 'sinua nyt kaikki aina harmittaa ... mikään apu ei kelpaa ... mitää ei uskalla tehdä.. sinä ole aivan hullu, miten sinusta tuommoinen on tullut...'

Kerran vain sanoin, että minua harmittaa, ja vain yhdestä asiasta.

Miten tuommoisen kanssa voi asiallisesti keskustella :(

kun pienten lasten kanssa olin väsynyt kotiäiti, anoppi tuli sisääsn omilla avaimilla, meni muitta mutkitta tiskaamaan ja siivoamaan vessaa jne...Tympeä ja arvosteleva ilme naamalla eikä koskaan sanonut tekemisistään mitään.

Kun sitten lopen kyllästyneenä näytin ovea ja sanoin etten hyväksy tuollaista käytöstä; anoppi katsoo silmät pyöreinä ja huutaa kovaan ääneen kun HÄN ON VAIN NIIN HALUNNUT AUTTAA..!

Auttamisesta ei suinkaan olut kyse vaan elämään sekaantumisesta.

kun pienten lasten kanssa olin väsynyt kotiäiti, anoppi tuli sisääsn omilla avaimilla, meni muitta mutkitta tiskaamaan ja siivoamaan vessaa jne...Tympeä ja arvosteleva ilme naamalla eikä koskaan sanonut tekemisistään mitään.

Kun sitten lopen kyllästyneenä näytin ovea ja sanoin etten hyväksy tuollaista käytöstä; anoppi katsoo silmät pyöreinä ja huutaa kovaan ääneen kun HÄN ON VAIN NIIN HALUNNUT AUTTAA..!

Auttamisesta ei suinkaan olut kyse vaan elämään sekaantumisesta.

joka selvästi haluaa tehdä oman mielensä mukaan ja jankuttaa asiaa niin kauan, että saa tahtonsa perille. Sanotaanko sille vaan tiukasti silmiin katsoen EI kuten koirallekin?

mihin on hävinnyt vanhojen ihmisten ja SUVUN PERINTEIDEN KUNNIOITUS!!! Sinä olet VAIN miniä, ei sinulla ole oikeutta uudistaa SUVUN PERINNETTÄ joka on ilmeisesti se että anoppi saa siivota miten haluaa!

Pientä rajaa, nöyryyttä ja hyviä tapoja. Meillä sukukartanossa on JOKAISEN miniän totuttava talon tapoihin.!

kun pienten lasten kanssa olin väsynyt kotiäiti, anoppi tuli sisääsn omilla avaimilla, meni muitta mutkitta tiskaamaan ja siivoamaan vessaa jne...Tympeä ja arvosteleva ilme naamalla eikä koskaan sanonut tekemisistään mitään.

Kun sitten lopen kyllästyneenä näytin ovea ja sanoin etten hyväksy tuollaista käytöstä; anoppi katsoo silmät pyöreinä ja huutaa kovaan ääneen kun HÄN ON VAIN NIIN HALUNNUT AUTTAA..!

Auttamisesta ei suinkaan olut kyse vaan elämään sekaantumisesta.

mulla meni niin että huusin lopulta niin paljon kuin kurkusta lähti. Nuo jankuttajat tiedetään, puhe on ainaista pyöritystä ja kiemurtelua. Verukkeiden etsimistä ja jatkuvaa selittelyä. Tarkoituksena vain ja ainoastaan saada oma tahto läpi.

joka selvästi haluaa tehdä oman mielensä mukaan ja jankuttaa asiaa niin kauan, että saa tahtonsa perille. Sanotaanko sille vaan tiukasti silmiin katsoen EI kuten koirallekin?

joka selvästi haluaa tehdä oman mielensä mukaan ja jankuttaa asiaa niin kauan, että saa tahtonsa perille. Sanotaanko sille vaan tiukasti silmiin katsoen EI kuten koirallekin?

mutta tuo "vanhan kansan" tapa on minusta aika ärsyttävä. Että kierrellään ja kaarrellaan ja sanotaan ei kun tarkoitetaan kyllä. Voi kuinka paljon helpompaa olisi, jos voisi sanoa suoraan. Ja sitten tosiana närkästytään ja luullaan ettemme kunnioita vanhempia ihmisiä.

Minusta on kohteliasta kyläpaikassakin mennä hetimmiten kahvipöytään kun sinne pyydetään. Minusta ainakin on ärsyttävää jos itse joudun viisi kertaa pyytämään kahville. Tulee jo sellainen olo, että ei ilmeisesti kiinnosta kahvittelut.. Tämä on tätä sukupolvien välistä kuilua. Hohhoi.

Ja sitten kun sinne kahvipöytään lopulta miljoonien kehoituksien jälkeen pääädytään, niin sitten alkaa emännän kainostelu: "kun eipä minulla kamalasti ole mitään tarjolla. Tällaista pullaa tuossa toisella kädellä pyöräytin. Enpä tiedä maistuuko se edes hyvältä..." Argh. Ei sitä nyt tarvitse henkseleitäkään paukutella mutta kun aletaan saman tien mollaamaan itseä ja tarjoilua. Niin suomalaista.