Miten eroon anoppilan ei-toivotuista pakkoauttajista? Alkaa mennä hermo ja perhesopu jo kotonakin.

Olen sanonut: "Kuule kiitos tosi paljon kun istutit tuon pensaan. Mutta näitä olemassa olevia pensaita ei ollut tarkoitus siirtää mihinkään. Mitenkäs tässä nyt näin kävi?" Vastauksena änkytystä, että no minä nyt vaan ajattelin siirtää ne ja seuraava vaihe on sitten semmonen teatraalinen "anteeksi nyt sitten vaan niin maan kauheasti että nyt tulin tällaisen kamalan virheen tekemään, kyllä nyt on koko piha pilalla".



Anoppilan väellä on todella paha tekemisen puute ja he tekevät ihan hölmöläisten hommia, jotta vaan saavat ajan kulumaan ja kokevat olevansa tarpeellisia.



Harrastuslahjakortit, kirjat ym ovat jääneet käyttämättä, yritetty on.



Ap

pyydetä heitä esim istuttamaan pensaita, vaan he aina itse jankkaavat viikkotolkulla että eikös olisi kiva tuohon tuollainen pensas, minulla olisi sellainen omassa puutarhassani, minä jo oikeastaan kaivoinkin sen ylös, eikös nyt laitettaisi se teillekin.



Että on yritetty olla joustavia ja antaa periksi heillekin jossain tärkeässä asiassa. Muttei nyt sentään koko pensasaitaa olisi tarvinnut purkaa! (tää siis esimerkki vain)



ap

Inhoan pihatöitä kesäisin ja talvisin.. Ymmärrän silti ap:n ketutuksen, meillä keittiö on se paikka jonne kellään ei ole asiaa. ;)

raivaavat roskiin tavaroitanne tai perkaavat pois kukkasia, niin laita korvaamaan ne. Ja tuo on todella inhottavaa kun sitten asiasta sanoo niin heti tekevät itsestään marttyyrin.

Heh...seuraavan kerran kun raivailevat niin raivaa heti perästä tavarat takaisin omille paikoilleen ja voivottele kun joutuu heidän tekemiään siivoilemaan takaisin vaikka muitakin hommia olisi.

Sanokaa appivanhemmille, että jos eivät lopeta moista käytöstä, aiotte etsiä itsellenne uuden talon mahdollisimman kaukana heistä.

Mutta se on myöhäistä nyt rypistää. Anoppilan väki on hyvin kotikeskeistä, eivät juuri yllätysvierailuillaan vaivanneet. Mutta ilmeisesti nyt asutaan niin lähellä, että pihasta on tullut vähän niin kuin omaa aluetta, jossa voi tehdä kaikkea "yhteiseksi hyväksi" tms.



Tuntuu vaan niin ihmeeliseltä, että miksi jollekin on niin tärkeää saada puuhata toisen kotona ja vielä uskotella itselleen tekevänsä hyvin ja avuksi. Miksei voi vain hyväksyä kieltävää vastausta, että ei kiitos, ei haluta sitä pensasta. Minusta viimeistään asian tullessa puheeksi pitäisi tajuta ylittäneensä rajat, mutta silloinkin jankataan ja väitetään vastaan vaan, vaikka ollaan siis toisen tontilla...



ap

puutarhaan liittyen...anopilla on toki paljon perinnekasveja, tiedättehän niitä mitkä leviää kuin tauti eikä niitä tapa mikään. Hän myös kaivelee ja siirtelee omiaan ja vihjailee, että saa ottaa ja joskus on nostanut jo valmiiksi ovenpieleen astiaan, kun ollaan menossa vaikka kahville: "viekää mennessänne" Onnekseni mieheni osaa avata suunsa äidilleen ja sanoo, jos mitä kasvia ei meidän pihaan istuteta!

Meinaan, että eikös se olisikin miehesi asia olla tiukkana vanhemmilleen, niin sinun ei tarvitsisi kärsiä marttyyrikohtauksista;-)

"Kiitos mutta" kuulostaa siltä, että olette kuitenkin kiitollisia. Samoin se, että annatte niiden laittamien juttujen jäädä niille sijoilleen. Pitää sanoa suoraan ei, ilman mitään kiittelyjä. Ja tämä on sitten sinun miehesi tehtävä.

että teidän piha on TEIDÄN piha ja vain TE päätätte, mitä siellä tehdään ja milloin. Ja jos TE tarvitte apua, niin te pyydätte sitä.

Että tuollaisille puheviestintään tottumattomille ikäihmisille ei voi sanoa liian pitkällä ja kohteliaalla lauseella mitään perille menevää! Kuulemma kiittelyt ja konditionaalilauseet tulkintaan salaiseksi pyynnöksi. Vanhaan hyvään tapaanhan kuuluu kainostella kahvipöytään tulon kanssa, vaikka haluaakin pullaa! Itse olen yrittänyt olla mahdollisimman reilu, eli kiittää kun aihetta on ja "valittaa" vain kun on ihan pakko.



Mies kyllä sanoo paljon tiukemmin, silti minusta ihan asiallisesti, mutta ongelma onkin toi loukkaantumisella hallitseminen, jota edellinen sukupolvi harrastaa. Heidän toimiinsa ei saa puuttua mitenkään, muuten on kiittämätön, moukka, epäkohtelias, törkeä jne. Mä niin toivoisin että hyvällä tästä selviäisi, mutta kun ainoa tapa tulla kuulluksi ja noteeratuksi on suututtaa heidän kunnolla.



ap

saatpaha mielenrauhan vähäksi aikaa.

se pikkuhiljaa saa teidät ns. samalle viivalle heidän mielessään. Nythän he kohtelevat teitä kuin lapsia.

samaa tuosta lasten tavoin kohtelusta. Kun varsinkin appiukolla on ihan pakkomielteenä aina ojentaa kohta 40-vuotiasta poikaansa. Yleensä muuta argumenttia ei ole kuin että "yhtään et kunnioita vanhempiasi". Siksi olen ajatellut, että minun pitäisi lähteä neuvottelumatkalle, jos voitaisiin puhua asioista asioina ilman tunnekuohuja. Mutta useimmat ovat sitä mieltä, että miniän ei sovi puuttua, se ärsyttää vielä enemmän. Appiukko on varsinkin tottunut olemaan määräämään, mitä mieltä perheessä ollaan ja sanoo mielipiteensä oikopäätä muussakin seurassa. Ja varsinkin sellaisissa, joissa sitä ei kaivata. Kaikkea elämässä tapahtuvaa arvioidaan omista lähtökohdista ja ihmetellään ja päivitellään muiden "hullutuksia".



ap

uskon että harmittaa! Eikai siinä auta muuta kuin sanoa vaan suoraan. Ja tosiaan, ei tunnu mitkään pitkät kiitos-pahoittelut menevän perille. Tuo voisi olla hyvä, että alat siirtämään takaisin. Tai nostat vähän meteliä, että missä se "kirpparilaatikko" on. Pistät vaikka "50euron kirpparilaatikko" vaikka onkin moukkamaista mainostaa rahasummia. Minun appivanhempiin ehkä tehoaisi, koska tuntuvat määrittävät kaiken rahassa. Ovat kuitenkin jo tätä nuorempaa sukupolvea. Ovat kyllä myös ehdottaneet, että naapurissaan olisi kiva talo myynnissä. Mutta en kyllä lähtis siihen...

mutta tuo "vanhan kansan" tapa on minusta aika ärsyttävä. Että kierrellään ja kaarrellaan ja sanotaan ei kun tarkoitetaan kyllä. Voi kuinka paljon helpompaa olisi, jos voisi sanoa suoraan. Ja sitten tosiana närkästytään ja luullaan ettemme kunnioita vanhempia ihmisiä.



Minusta on kohteliasta kyläpaikassakin mennä hetimmiten kahvipöytään kun sinne pyydetään. Minusta ainakin on ärsyttävää jos itse joudun viisi kertaa pyytämään kahville. Tulee jo sellainen olo, että ei ilmeisesti kiinnosta kahvittelut.. Tämä on tätä sukupolvien välistä kuilua. Hohhoi.

onnistuu mikään neuvottelumatka, jossa puhutaan asioista asioina ilman tunnekuhuoja. Nämä ovat niitä vanhan kanssan ihmisiä, jotka tosiaan sitten loukkaantuvat marttyyrimaisesti, kun "parhaansa yritetään, eikä kelpaa".



Vanhempani, varsinkin äitini, oli juuri samanlainen. Ja asiallinen juttelu ei ikinä onnistunut.



Hankalaa, mutta pitäisi vaan jotenkin saada perille, että omassa pihassa ei häärätä lupaa kysymättä. Ei edes "hyvän hyvyyttään".

En usko, että miehesi puhe yksin menee perille, koska appiukko "ojentaa" miestäsi tyyliin "pahoitit äitisi mielen, olet kyllä kiittämätön poika" jne. Toisaalta taas miniöitä haukutaan paljon pienemmästäkin, eli siinä mielessä hankala tilanne.



Ehdotan samaa kuin pari muutakin yllä. Kun on istutettu jotain uutta tai revitty pois jotain vanhaa, menet vesisateella suurieleisesti (tietäen, että appivanhemmat kotona) niitä poistamaan ja istuttamaan takaisin. Samaan aikaan miehesi vetää harjoitellut kilarit, rynnii sinne vanhempiensa luokse ja valittaa, miten kehtaavat pahoittaa sinun mielesi, kun sinun kalliit isovanhempien perua olevat puskat/lahjaksi saadut joltain kuolleelta/pihasuunnittelijan suosittelemat on revitty pois, että siinä meni monta sataa euroa hukkaan, ja pahinta kaikesta, olit niistä niin ylpeä ja onnellinen. Nyt olet tosi pahoillasi, mutta et kehtaa vain näille appivanhemmille suoraan sanoa. Voisi mennä perille noille kierrellen ja kaarrellen ihmisille?



Lisäksi suosittelen aina, vaikka ei mitään näytelmää vetäisikään, siirtämään tavarat takaisin, puskat takaisin, nostamaan maasta ne heidän istuttamansa, ja jos ottavat puheeksi, sanoo vain hämmästyneellä äänellä: " minä jo ihmettelinkin, että miten ne sinne olivat tulleet, luulin ihan rikkaruohoksi..." Suora puhe tuohon sukupolveen menee ihan kuin vesi hanhen selästä. Nuoret ovat vain kiittämättömiä ja ilkeitä. Mutta jokin ihan konkreettinen esimerkki voisi saada hämmennyksiin. Voisittehan olla ihan niinkin oma-aloitteisia, että siirrätte heidän pensasaidan vaikka omalle puolellenne ja toteatte vaan, että teistä se on parempi teidän pihallanne kuin heidän... Ja sitten näytätte hämmästyneiltä ja typertyneiltä ja hitusen loukkaantuneeltakin, kun "onhan teidän pihalta ennenkin kasveja tuotu meidän pihalle lupaa kysymättä..."



Näissä on tietty aina se riski, että välit menee, mutta todennäköisesti vain väliaikaisesti.

Salaa (siis appivanhempieni tavoin salaa mielessäni ;) olen sitä mieltä, ettei 70-vuotiaat enää muutu eikä heitä voi opettaa. Etenkään kun on melko suuri itseluottamus sanoa asiaan jos toiseenkin että "eiii, näin se pitää tehdä".



Tuo on niin totta, että suora puhe menee kun hanhen selästä. Eivät he meitä usko, että meistä joku asia tuntuu kiusalliselta, kunhan vaan kohteliaisuuttamme nöyristellään. Pitäisi olla joku kolmas, tasavertainen, joka sanoisi saman asian. Kyllä tämä on tullut esiin muussakin, että meidän ja etenkään poikansa sanoma tieto ei kelpaa.



Kehtaisiko tosiaan maistattaa omaa lääkettään, siis käydä heidän pihansa ja kotinsa kimppuun? Olen itse anoppilassa aina kuin vieraisilla, kysyn luvun vesilasinkin ottamiseen. Keksikää nyt jotain konkreettista, mutta lievempää kuin tuo pensasaidan siirtäminen :)

niin siinä kohtaa kun se martyyrimaisuus alkaa, siinä vedetään syvään henkeä ja jyrätään päälle uudelleen.



Sanotaan suoraan, että turha loukkaantua jos on pyytämättä tullut toisen pihalle touhuamaan. Ja siitäkin voi sanoa ihan suoraan, että turhaan olet loukkaantunut kiittämättömyydestä kun ei mitään olla pyydetykään. Appivanhemmathan hallitsevat teitä juuri tuolla marttyyrimaisuudella kun huomaavat että teille tulee huono omatunto.



Voi vielä kysyä, että haluaisitteko meidän tulevan teidän pihalle omin päin tekemään pihatöitä.

Keksikää nyt jotain konkreettista, mutta lievempää kuin tuo pensasaidan siirtäminen :)

samalla "kun oli niin edulliset". Levitätte ne typeränä näköisesti anoppilan pihalle kun anoppilassa ei ole ketään.