Paljonko treenaat taaperoasi?

Mua ei ole ikinä treenattu millään tavalla vaan olen elänyt perheen, serkkujen ja kavereiden kanssa ihan normaalia elämää ja keksinyt leikkejä niin kuin lapset nyt keksii. Vanhemmat vei esim. hiihtämään mutta IKINÄ ei loruteltu tai tehty mitään temppuratoja. Hoidossa olin pph:lla joka ei kyllä mitään erityistä meidän kaa tehnyt.



Musta tuli 5 laudaturin ylioppilas, maisteri ja hyvin elämässä pärjäävä, tasapainoinen ihminen.



Mustakin on kyse siitä, että joo lapsen kanssa pitää viettää aikaa ja vastata hänen kiinnostuksenkohteisiinsa ja tietysti iän mukaan esim. opettaa hiihtämään/potalle, mutta mitään treenausta ei lapsi tarvitse! Tää on ihmeellistä nykypäivän ajattelua että elämä on jotain mihin pitää jo vauvasta asti täydellisesti kouluttautua. Ihan tavallinen arki ja elämä riittää tavallisen ja onnellisen ihmisen kasvattamiseen :) Ja älykkäänkin, jos lapsella itsellään on siihen valmiudet ;)

Onko tuo siis treenaamista?

Tuolla tavallahan kaikkia lapsia "treenataan".

pienen lapsen tehokkainta treenamista. Erinomaisia sensoriseen kehitykseen vaikuttavia harjoitteita, jotka hyvin pitkälle vaikuttavat lapsen motoriseen ja sosiaaliseen kehitykseen ja myös kouluoppimiseen.

Tottakai ne ovat ihan tavallisia asioita. Luonto vetää tikanpoikaa puuhun ja samalla tavalla kuin ketunpennut opettelevat leikeissään metsästykseen tarvittavia taitoja luonnostaan, niin ihmisen pennut pyrkivät opettelemaan taitoja, joita he tarvitsevat. Ihmisen kohdalla on vain niin, että vanhemmilla on enemmän vaikutusta siihen, sallitaanko, mahdollistetaanko ja rohkaistaanko lasta harjoittelemaan niitä tärkeitä asioita. Liian paljon on perheitä, joissa lapset eivät pääse riittävästi tekemään noita tarvittavia harjoitteita. Yksi luontoretki vuodessa ei kesää tee sen enempää kuin se, että lapse pääsee keinumaan tai hiekkalaatikolle kerran viikossa. Jotta lapsi pystyisi kehittymään optimaalisesti, noita "harjoitteita" pitäisi lapsen elämässä olla ihan koko ajan. Joka päivä pitäisi päästä tekemään useampia noista asioista. Etenkin ulkoleikit ovat ihan ensiarvoisia lapsen kehitykselle.

Mä ehkä en osannut alkuperäisessä viestissä riittävästi rajata tätä treenausta. En siis tarkoita arkipäivän taitojen opettamista ja yhdessä puuhastelua, vaan sellaista treenaamista, jonka päämäärä on kehittää lapsen taitoja ikätovereita edelle, niin että hän joko pärjäisi vertailu- ja kilpailutilanteissa, tai kehittyisi harrastuksissa vuosien mittaan vanhempien toivomalle tasolle. Tarkoitan siis sitä, että taaperolle esimerkiksi pidetään jäälläkävelyharjoituksia että tasapaino kehittyisi ja hän pärjäisi paremmin jääkiekossa kun sen saa aloittaa, tai että kaksivuotiaan kanssa aletaan tunnistamaan kirjaimia ja numeroita älykkyyden kehittämiseksi jne. Siis kunnon treenaamista.



Totta kai minäkin laulan ja lorutan lapsen kanssa joka päivä, mieheni soittaa hänen kanssaan kitaraa ja pianoa ym, mut siksi että on hauska olla yhdessä. Jotenkin tuntuu että noi pitäis viedä vielä pitemmälle ja aloittaa järjestelmällinen opettaminen. Mulla kyllä on aika suorituskeskeinen tää kaveripiiri jolle kotiäitinä olo varmaan antaa enemmän jos siinä on joku pitkän tähtäimen suunnitelma, mut mä olen ehkä enemmän tällainen hengailijatyyppi ja ehkä siksi en ole tajunnut tuota treenaamisen tärkeyttä.



ap

Tuolla tavallahan kaikkia lapsia "treenataan".

Kyllä Suomessakin on paljon perheitä joissa vanhemmat eivät ymmärrä "treenata" lapsiaan yhtään. Esim. lapsille ei juurikaan puhuta saati lueta.

Eskarissakin tulee vastaan lapsia, jotka ovat kehityksessään jopa useita vuosia jäljessä muista. Eskarivuoden aikana sitten kehittyvät nopeasti ja ottavat muita kiinni saatuaan niitä paljon puhuttuja virikkeitä. Esim. oppivat päävärit muutamalla opetuskerralla.

Valitettavasti kaikissa taidoissa muiden kiinni ottaminen ei ole nopeaa. Kun muut ovat jo vuosia käyttäneet kynää tai tehneet muita hienomotoriikkaa harjoittavaa, niin lapsella on kova työ kiriä kun muutkin lapset oppivat koko ajan uutta. Kiva siinä on sitten lapsen olla aina se luokan heikoin.

Tietenkin monilla lapsilla on kehitysviivettä vaikka vanhemmat treenaisivat heitä kuinka paljon. Osa lapsista kuitenkin on juuri näitä, jotka eivät vaan koskaan ole harjoitelleen monille perheille itsestäänselviä asioita.

Musta on ollut kiva opettaa lapselle (alle kaksi) kuperkeikkaa. Luetaan tietenkin paljon.



Jos lapsella riittää kiinnostusta niin miksi ei! Jos taas sitä innostaa vaan hiekka ja laatikko, niin eipä siinä sitten mitään opeteta.

Lapset nyt 4 ja 2½, ihan normaaleja ovat. Tavallista touhuilua meillä on ollut, nyt hoidossa olleet jo vuoden joten sielläkin tulee tietysti virikkeitä. Olen "opettanut" käymään potalla ja kuivaksi siis. Pyöräilemään, hiihtämään, luistelemaan (isomman siis). Uimassa käydään epäsäännöllisesti, eikä siellä mitenkään treenata vaan poslkitaan vapaasti. Värejä olen opettanut tietoisesti ja numeroita, laskemista. Nyt 4v kyselee paljon kirjaimista, mietin että pitäisikö opettaa kirjaimia systemaattisemmin. Omaa nimeä ei osaa vielä kirjoittaa ilman apua, on pitkä ja vaikea nimi. Kaverit tuntuvat opettavan jo samanikäisille (4v) lukemista ihan tosissaan.

Ja lukemaankin saman tien, jos lapsella intoa riittää.

On paljon ihmisiä, joiden mielestä lapsille ei tarvitse "opettaa" juuri mitään. Nämä sanovat yleensä, ettei heillekään/heidän lapsilleen ole opetettu ja hyvin ovat pärjänneet.

Fakta on myös se, että monien kohdalla kyse on ihan laiskuudesta ja osaamattomuudesta. Pienet ovat usein hyvin kiinnostuneita kaikenlaisesta oppimisesta, kun tilaisuuksia heille tarjotaan.

Mitä haittaa siitä on, että lapsi saa valmiuksia monenlaisiin asioihin? Lapsi ottaa tällaisen paheksutun "treenin" leikkinä ja nauttii kun aikuinen opettaa häntä! Jos esimerkiksi perheen elämäntapaan kuuluu hiihto, luistelu tms., onhan se vain hyvä että pienikin pääsee jo harjoittelemaan valmiuksia omalla tasollaan (esim. se jäällä kävely) ja alkaa oppia nopeammin sitten kun varsinaisen harjoittelun aika tulee.

Tämä ei ihan suoraan liity asiaan mutta kerronpa silti: Oma kummityttöni oli 2-3-vuotiaana valtavan tanssillinen lapsi. Hän piti pitkiä tanssiesityksiä kotona ja haaveili baletista. Kun lapsi oli noin viiden vanha, äiti ei suostunut laittamaan lasta balettitunnille, koska sinne ei päässyt itse mukaan katsomaan, miten lapsia opetetaan. Ja sitten se ikä meni ohi. Nyt lapsi on teini, joka ei liikkuisi metriäkään vapaaehtoisesti. Kunto on huono ja olemus veltto.

Mä vähän jo stressaannun tästä. En suoraan sanottuna ollut tajunnut, kuinka paljon vanhemmat opettaa ja treenaa ihan pieniäkin lapsia, ennen kuin se on tullut keskusteluissa esille. Ehkä asiaan vaikuttaa, että kaikilla on eka ja ainoa lapsi, mut silti. Mitkä on ne asiat, joita sun mielestä pitäis erikseen opettaa kaksivotiaalle?

näyttää treenaavan lastaan, jotta tämä oppisi paremmin. Itse asiassa tuo treenaaminen aloitetaan jo vauvaiästä. Ostetaan kehittäviä leleuja, kuunnellaan musiikkia ja lauletaan, harjoitellaan liikkumista, tutkitaan ympäristöä... Moni tekee näitä asioita luonnostaankin, mutta treenaavissa perheissä vanhemmat tekevät näitä asioita juuri siksi, että ne edistävät lapsen kehittymistä. Ja voihan se olla kaikille osapuolille hauskaakin, noin sivutuotteena.



Ei voi kieltää, että noilla harjoituksilla on merkitystä. Monet lapset saavat paremmat lähtökohdat, kun heitä kannustetaan oppimaan jo pienestä pitäen.

Jotenkin tuntuu että noi pitäis viedä vielä pitemmälle ja aloittaa järjestelmällinen opettaminen. Mulla kyllä on aika suorituskeskeinen tää kaveripiiri jolle kotiäitinä olo varmaan antaa enemmän jos siinä on joku pitkän tähtäimen suunnitelma, mut mä olen ehkä enemmän tällainen hengailijatyyppi ja ehkä siksi en ole tajunnut tuota treenaamisen tärkeyttä. ap

meitä mahtuu tänne kovin monenlaista. Mutta jos sua oikeasti ahdistaa tuo juttu, täytyyhän sun selvittää itsellesi mistä se johtuu. Toisille on kovin tärkeää että oma lapsi "pärjää" monenlaisessa. Toiset tulevat ihan hyvin toimeen sen asian kanssa että naapurin Jere luistelee jo tosi kovaa kun meidän Mikko makaa vaan mahallaan jäällä.

Et voi muuttaa itseäsi toisenlaiseksi, joten ehkä on vaan parasta tottua asiaan jo nyt. Lapsesi varmasti kehittyy vähintäänkin normaaliksi noilla keinoin, mitä olet kertonut. Eikö se riitä sulle? Vai pitäisikö toisten lopettaa omien lastensa kanssa "treenailu"?

mäkin olin pienenä kiinnostunut soittimista, mutta eipä mulle sellaisia hommattu. Ja kuulemma oli kysytty, että haluanko harrastaa jotain, olin sanonut että en. Musta jonkun neljä- viisivuotiaan ei pitäisi päättää tuollaisesta, sillä olin todella ujo ja varmaan siksi olin sanonut, etten halua harrastaa, ainakin se ujous oli syynä siihen, etten kouluikäisenäkään minnekään harrastukseen kehdannut mennä vaikka olisin halunnut. Niinpä olin aina vaan sisällä lukemassa kirjoja. Mulla on aina ollut todella huonot sosiaaliset taidot eikä ujous ole vieläkään hävinnyt, lisäksi on aina harmittanut etten osaa soittaa mitään ja liikuntaa aloin harrastaa vasta kun menin yliopistoon.

Esimerkiksi minulle luettiin heti vauvasta lähtien paljon. Taaperoikäisenä kuulemma halusin itsekin että "aina" luettaisiin:) Kirjaimia opetettiin, värejä yms. Mutta ei sitä treenaamiseksi ajateltu silloin. Opin pienenä lukemaan. Ulkoleikkejä ja liikunnallisuutta oli varmaan liian vähän. No, ihan hyvin olen pärjännyt opiskelu- ja työelämässä. Lukeminen on rakkain harrastus edelleen ja kirjoittaminenkin onnistuu.



t. Yksi joka ei osaa kuperkeikkaa vieläkään, eikä sitä taitoa ole elämässään tarvinnut:)

Mun mielestä noi kuperkeikkojen opettamiset, piirtämiset, helmien pujottelut jne. ovat ihan sitä kotona tarjottavaa virikettä ja yhdessä tekemistä.



Vähän aikaahan sitten täällä oli joku äiti kyselemässä, että mitäs kun hänen lapsensa ei osaa piirtää. Että pitäisikö sitä opettaa koulussa. Ei ollut mammalle tullut mieleen, että lapselle voi antaa kynää ja paperia ja siitä se lähtee.



Mä en ole kovinkaan montaa esimerkkiä kuullut siitä, että joku tavoitteellisesti treenaisi lapsiansa vaikka tekemään vaativampia palapelejä.



Mä muistan kun aikanaan 1970-luvulla puhuttiin "peräkylien" lapsista, jotka eivät osanneet sitoa kengännauhoja, ajaa pyörällä tai kuoria perunaa tai mitään. Vanhempien mielestä kasvatukseksi riitti se, että kunhan hengissä pidettiin lapset.



Nykyisin monihan on ulkoistanut kasvatusvastuun esim. päiväkodille tai harrastusryhmille, jolloin kotona voi sitten vaan katsoa telkkaria.



Jotenkin vaan kuvittelisi, että olisi ihan normaalia vanhempien kanssa olemista, että yhdessä liikuttaisiin, laulettaisiin, luettaisiin, tehtäisiin käsi- ja puhdetöitä, pelattaisiin pelejä jne.

käteen ja lukemaan satuja lapselle! Koulussa pärjäävät paremmin lapset, joille on luettu kotona. Hyvä sanavarasto on eduksi!

harrastuksissa. Iltaisin treenaamme kehonhallintaa, puhetaitoa, käytösetikettiä ja muita tarpeellisia asioita.

Nyt on jo käytössä kahvakuula.

Lapsi on syytä kasvattaa jo pienenä liikunnalliseksi, ettei ole kouluiässä huonokuntoinen plösö.

Lihasten kasvattamiseksi. Nyt lapsi tekee tarkan 1.5h lihastreenin joka päivän. On jo jäntevä 2.5-vuotias.

onneks meillä ei ollu eskaria eikä päiväkotia... meille päävärit opetettiin muistaakseni kolmannella luokalla...



ja ihan hyvin selvisin lukiosta ja autokoulusta...

taaperoikäisenä, en kyllä muutenkaan. Normaalia elämää on eletty, lapset on otettu mukaan arkiaskareisiin ja yhdessä leikitty tms. Tai tunnustan, että olen leikkinyt aika vähän lasteni kanssa, kun se ei ole minun juttuni, enemmän olen ottanut leipomiseen ja ruoanlaittoon tms. mukaan.

Itseäni ärsyttää sellaiset vanhemmat (hyvä ystäväni on juuri sellainen), jotka koko ajan ohjeistavat ja opettavat lapsiaan, eivät anna heidän luovasti itse oppia asioita.



Meillä alkaa olla taaperoikä ohitettu ja molemmat lapset ovat pärjänneet päiväkodissa hyvin, saaneet monista taidoistaan kehuja, etenkin sosiaalisuudesta ja mielikuvituksesta/luovuudesta. Ja kyllä se meidän eskarilainenkin ihan sujuvasti tunnistaa kirjaimet ja kirjoittaa ne, taitaapi jo hieman osata lukeakin. Ja nuorempi taitaa perusvärit, ja laskee ainakin 5 saakka. Ja en ole noita taitoja mitenkään opettanut.

En ole opettanut edes luistelua, mutta niin vaan tuo eskarilainen sujuvasti viime vuonna luisteli, ihan itsekseen sen taidon oppi (mallia toki sai kavereilta).

eskarissa??? onneks meillä ei ollu eskaria eikä päiväkotia... meille päävärit opetettiin muistaakseni kolmannella luokalla...

ja ihan hyvin selvisin lukiosta ja autokoulusta...

Kyllä lähes kaikki lapset tunnistavat päävärit jo ainakin 5-vuotiaina. Sininen ja vihreä menee useilla kuitenkin sekaisin.

Kai nyt ymmärrät ettei lapsilta kysellä "päävärejä" vaan "anna punainen palikka".