Israel tekee kaikkensa eskaloidakseen Iranin sotaa ja iski Qatariinkin USA:n tietämättä näin kärjistäen tilannetta
HS. -Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ottaa sosiaalisen median palvelussaan Truth Socialissa kantaa tuoreisiin energialaitosten iskuihin.
Trumpin mukaan Yhdysvalloilla tai Qatarilla ei ollut lainkaan ennakkoon tietoa Israelin keskiviikkoisesta iskusta Iranin ja Qatarin yhteiskäyttöiselle South Parsin kaasukentälle.-
Israel tekee näin koska tietää, että tämä on viimeinen kerta kun Trump (USA) lähtee mukaan tämmöisiin iskuihin Iraniin ja on Israeilin viimeinen tilaisuus kaataa Iranin hallinto USA:n avulla. Näyttää siltä että Trump on täysin Israelin vietävissä.
Kommentit (13)
Niin Israelilla on oma agendansa ja jenkkien siisti irtautuminen tilanteesta ei oikein ole heidän intresseissään. Tuo oli ihan tietoinen provokaatio, jolla varmistetaan että rähinä jatkuu ja saavat lisää aikaa omien tavoitteidensa toteuttamiseen.
On taottava, kun rauta on kuumaa. Israelilla on juuri nyt hyvä tilaisuus nitistää vihollisiaan, kuukauden päästä Trumpin huomio voi jo olla jossain muualla.
Trump haluaa olla maailmankaikkeuden keisari, mutta silloin pitäisi myös hallita asioita.
Trump ei pysty hallitsemaan edes peräpäätään.
Kummasti nämä palstan "tietoviisaat" kertoo samaa tarinaa kuin Venäjä. Vihatkaa Israelia ja USAa, rakastakaa Irania, Palestiinaa ja Venäjää.
Qatar on yksi suurimpia Muslim Brotherhood järjestön rahoittajia ja tukee Gazan hesbollahia, tuo pikkuinen radikalimuslimi valtio tasapainottelee veitsenterällä.
Vierailija kirjoitti:
Kummasti nämä palstan "tietoviisaat" kertoo samaa tarinaa kuin Venäjä. Vihatkaa Israelia ja USAa, rakastakaa Irania, Palestiinaa ja Venäjää.
No mikä on sinun oma tulkintasi siitä miksi Israel pyrkii eskaloimaan tilannetta hyökkäämällä?
Hyökkäämällä kaasu/öljyinfran kimppuun siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti nämä palstan "tietoviisaat" kertoo samaa tarinaa kuin Venäjä. Vihatkaa Israelia ja USAa, rakastakaa Irania, Palestiinaa ja Venäjää.
No mikä on sinun oma tulkintasi siitä miksi Israel pyrkii eskaloimaan tilannetta hyökkäämällä?
Se on uskonnollinen hörhö.
Sen näkemys on, että Jeesus palaa kohta ja sitten kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Kummasti nämä palstan "tietoviisaat" kertoo samaa tarinaa kuin Venäjä. Vihatkaa Israelia ja USAa, rakastakaa Irania, Palestiinaa ja Venäjää.
Kerroin vaan mikä on tilanne Iranin sodassa.
Epäiletkö että Trump valehtelee kun ilmoitti että ei tiennyt Israelin iskusta kaasulaitokseen Qatariin?
Minä luulen että Trump puhuu totta.
Luulen että käy niin että Israelin ja USA:n välit menee huonoiksi jatkossa,(Trumpin jälkeen) jos Israel sooloilee samaan tapaan edelleen. Rahahanat menee pienemmälle.
ap
400 kg yli 60 %:ksi rikastettua uraania on hyvin pian pommi. Ydinsota olisi alkanut joka tapauksessa 2-3 vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Trump haluaa olla maailmankaikkeuden keisari, mutta silloin pitäisi myös hallita asioita.
Trump ei pysty hallitsemaan edes peräpäätään.
Näin sisäänpäin kääntynyt Make America Great Again Trumpin USA leikkii maailmanpoliisia Jumal Keisarin kuontalon heilahdusten mukaan, ja tuulihan kuontaloa heiluttelee.
Miten MAGA:sta tulikin MASA niin nopeasti?
Hs.-Israelin tekemä hyökkäys Iranin South Parsin kaasuntuotantoalueelle sekoittaa Iranin sodan kumppanuussuhteita.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump näyttää kauhistuneen iskun seuraamuksia. South Pars on Iranin tärkein tuotantoalue. Iran myös kosti iskun hyökkäämällä Qatarin Ras Laffanin kaasuntuotantoalueelle aiheuttaen merkittävää tuhoa.
Trump kirjoitti Israelin iskun jälkeen Truth Social -sivulleen, ettei Yhdysvallat tiennyt mitään tästä iskusta.
The Wall Street Journal -lehden ja Axios-uutissivuston mukaan Trumpin ilmoitus ei pidä paikkaansa. Niiden tietojen mukaan Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu koordinoivat iskut yhdessä.
Trump vakuutti myöhemmin, ettei Israel iske enää South Parsiin, mikäli Iran ei tee iskuja Qatariin. Tällöin Yhdysvallat liittyisi uusiin kostoiskuihin.
Iran on tehnyt vastaiskujaan. Niiden aiheuttamat tulipalot on Qatarissa sammutettu, mutta kaasukentän vauriot ovat mittavat.
Öljyn hinta maailmanmarkkinoilla nousi heti viisi prosenttia tämän iskujenvaihdon seurauksena.-
Kiitos Jeesus että muslimi maat tuhoutuu.