Kuka korvaa, lapseni synttäreillä
yksi pojista sai "hepulin " 7v ja heitti lelun televisiotapäin jote tv ruutu särkyi...
pojan vanhemmat väittivät ettei heidän poikaansa valvottu riittävästi. Mitä teen, yhteys poliisiin vai mihin?
Kommentit (108)
"Joskus käy niin, että alaikäinen aiheuttaa ajattelemattomuuttaan vahinkoa. Miten korvausvastuu tällöin menee?
Yleensä alle kahdeksantoista -vuotias korvaa vahingosta vain sen määrän, joka hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan kohtuulliseksi. Jos esimerkiksi lapsi aiheuttaa suurelle, kansainväliselle kauppaketjulle miljoonavahingot, niin on selvää, ettei lasta voida velvoittaa korvaamaan tuota vahinkoa täysimääräisesti. Ei edes yhdessä vanhempiensa kanssa. "
Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24 -
palvelee viikon jokaisena päivänä
telkkari on kuitenkin sen verran "pieni" korvattava että kyllä se täytyy niiden vanhempien korvata/niitten vakuutuksesta. Siis en ymmärrä näitä jotka täälä HUUTAVAT sitä että vastuu kutsujen lähettäjällä.. ihan järjen käytöllä pitäisi ymmärtää, että joo, järjestäjä toki valvoo mutta minkäs hän voi tehdä jos joku saa päähänsä alkaa käyttäytymään tuhoisasti? Kun se vahingonkorvausvastuu on ihan tosiasia. Ja 7-vuotias on jo sen verran iso, ettei voida ajatella että apn olisi pitänyt koko ajan olla valmiina tarttumaan heittokäteen ettei vaan mene mitään rikki.
Ja toiseksi, telkkari on kuitenkin sen verran kallis itse ostettavaksi jos joku synttärivierasnappula on sen tuosta vaan paiskannut mäsäksi, etten usko että kukaan näistä "tietäjistä" täällä itsekään mukisematta ostaisi itse uuden tilalle. Kyllä käsitys oikeasta ja väärästä tulisi kaikkien oppia ymmärtämään ja jatketaan saman opettaminen niille lapsille, kiitos!
"Omassa kodissa olen asunut 17 vuotta,
kertaakaan ei ole tullut tilannetta että olisi kotivakuutusta tarvinnut. Jos olisin koko tämän ajan maksanut kotivakuutusta niin olisi sillä jo aika monta telkkaria jo ostettukin.
Meillä tosin ei ole mitään niin arvokasta irtaimistoa, telkkaritkin on meille dumpattuja kuvaputkitelkkareita, riittää meille hyvin:) Ehkä tietokoneet 3kpl ne arvokkaimmat esineet. Ainut syy missä voisin kuvitella että tulis kotivakuutusta ikävä olisi tulipalo."
-Asutko omakotitalossa? Ilmeisesti et, sillä on sulaa hulluutta asua omakotitalossa ilman kotivakuutusta, sillä kirjaimellisesti voi mennä koko koti ja kaikki omaisuus ja jää tyhjän päälle esim. sen tulipalon takia.
-Oletan että asut rivi- tai kerrostalossa, ja luultavasti vuokra-asunnossa? Tiedätkö miten edullinen em. asuntoon kotivakuutus on? Se ei maksa kuin n. 100€/vuosi, asunnon koosta riippuen n. 10€/kk. Se on _pieni_ hinta siitä mitä kotivakuutus korvaa!
Esim:
*Jos sinulta varastetaan polkupyörä tmv. kotivakuutus korvaa JOS em. on asianmukaisesti säilytetty. Samoin jos kotiisi murtaudutaan kotivakuutus korvaa, ja jo esim. rikottu ikkuna/ovi maksaa aika paljon +mahdolliset vahingot mitä rikkoutumisesta voi seurata (esim. talvi ja em. viikonlopun rikki) tulevat usein kalliiksi.
*Kotivakuutuksessa on vastuuvakuutus, eli jos se lapsi naarmuttaa leikin tuoksinnassa naapurin autoa, rikkoo naapurin ikkunan tai sählää muuta vastaavaa, kotivakuutus korvaa. Kotivakuutus korvaa myös lemmikin aiheuttamat vahingot tietyissä tilanteissa.
*Kotivakuutuksessa on oikeusturva, eli se kattaa tiettyyn rajaan saakka oikeudenkäyntikuluja. Ja oikeuteen voi joutua kuka tahansa, joten ihan hyvä olla olemassa, koska asianajajien palkkiot ovat isoja.
*Kotivakuutus korvaa jos esim. pesukone hajoaa ja vedet tulevat asuntoon. Em. korvataan nimenomaan asukkaan kotivakuutuksesta (ellei sitä ole, pitää omasta pussista) ei taloyhtiön vakuutuksesta. Taloyhtiö korvaa rakenteet, mutta ei pintoja. Sama juttu jos astianpesukone vuotaa, jääkaappi syttyy palamaan jne. jne.
Ja kotivakuutuksessa sekin hyvä puoli, että yleensä remontin ajaksi saa korvaavan asunnon, eli pääsee asumaan vakuutusyhtiön asuntoon/hotelliin remontin ajaksi. Vesivahingon jälkeen on aika ankeaa asua kämpässä jossa on lattiat reivtty auki +kuivauskoneeet (päällä yötä päivää 1-2 viikkoa) pitävät aika kovaa hurinaa +päälle uusine pintojen laitto jne.
Ymmärrän ettei kotivakuutusta ole jos se olisi todella kallis, mutta se n. 10€/kk on naurettavan pieni hinta siitä mitä kaikkea kotivakuutus korvaa JOS sellainen tilanne tulee. Kotivakuutuksessa voi myös itse määritellä mille summalle sen ottaa, eli silläkin saa hintaa vähän laskettua. Ja jos kaikki menisi, niin ikävä olisi aloittaa uusi elämä kun mitään ei ole (ei huonekaluja, ei astioita, ei mitään vaatteita, ei kenkiä, ei tietokonetta, ei MITÄÄN!)
Joten kyse ei todellakaan ole mistään "yhdestä telkkarista" minkä rikkoutuminen ei kenekään elämää kaada. Kyse on paljon enemmästä, ja kotivakuutuksetta eläminen on yksi tyhmimpiä tapoja "säästää", sillä AINA voi sattua ja tapahtua vaikka olisi miten huolellinen.
Vierailija kirjoitti:
Rikkoja korvaa itse
Rikos on kylläkin jo kymmenessä vuodessa vanhentunut...
Kuinka vanha töllö? Jos yli 3 v niin. Arvo on 0
jos nimittäin tuo "loukkaaminen" tarkoittaa loukkaantumista. Entä jos synttärivieras loukkaantuu synttäreillä, onko silloinkin vastuu vanhemmilla eikä synttärien järjestäjällä jonka vastuulla lapset ovat?
Olen kyllä sitä mieltä että vanhemmat ovat korvausvelvollisia jos lapsi rikkoo jotain MUTTA jos he ovat toisen hoidossa niin kyllä minusta valvontavastuu on silloin sillä aikuisella jonka vastuulla lapset ovat. Eihän kutsutun vanhemmat voi tietää miten siellä on lapsia valvottu tai miten kalliita esineitä on lasten ulottuvilla. Minulla ei kyllä tulisi mieleenkään vaatia vanhemmilta korvauksia jos joku synttärivieras hajottaisi jotain, minunhan vastuulla ja valvonnassa lapset silloin ovat.