G: Viimeisin 'tempaus' mitä tuntemasi curlingvanhempi on

eli lapset syö vaan ranskalaisia ja nakkeja ja valitsevat muutenkin mitä syödään. Kun on meillä kylässä ollessa tarjottu niinkin eksoottista ruokaa kuin riisiä ja kanaa, niin ollut "yäk en tykkää, äiti oisin halunnu nakkeja" ja äiti sanoo, että "syödään sitten illalla nakkeja, oisko teillä vaikka jugurttia kun meidän lapsella on kuitenkin nälkä?". Meillä kun syödään nakkeja 1-2 krt kk ja ranskalaisia ei kotona koskaan. Ja makaroonilaatikkokaan ei juuri maistunut edellisellä kerralla, kun ois pitänyt olla niitä nakkeja...

tilanteisiin näköjään, mitä eteen VOI tulla.... huih.

mutta jotenkin sen kyllä isovanhemmille suo. Ovathan joutuneet jo taistelemaan aikanaan asioista omien lastensa kanssa. Välillä vaan ärsyttää, kun vie kasvatukselta pohjan pois. Esim. sanotaan, että jos ei leluja kerätä pois, niin ei saa välipalalla jäätelöä. Lapset eivät kerää leluja pois ja saavat jäätelön tai muut lapset keräävät leluja ja yksi istuu sisällä syömässä jäätelöä. Tällaisia epäreiluja asetelmia syntyy lähes joka kerta, kun kaikki lastenlapset ovat siellä.



Välillä huomautan ja välillä en. Esimerkiksi tuo, joka söi jäätelöä, kun toiset keräsivät leluja, ei ollut oma lapseni, ja hänen äitinsä oli kyllä vieressä. Ajattelin sitten vain, että omat lapseni saavat jäätelön vasta tehdystä työstä enkä puutu, ellei sitten ala lällättelemään saadusta edusta. Ei alkanut, joten muut saivat sitten hyvällä omalla tunnolla sen palkkion. Harmittaa vaan, kun juuri tuo yksi on oppinut lusmuilemaan kaikesta. Ei koskaan kerää leluja kunnolla, ehkä yhden saa kannettua paikalleen, kun muut reippaasti tekevät työn. On perheen nuorin ja hemmoteltu todellakin. Isommille pidetään kuria siinäkin perheessä mutta pienin pääsee aina kuin koira veräjästä ja osaa käyttää tilaisuuksia hyväkseen. Erityisesti tämä mummi menee lankaan joka kerta, vanhemmat välillä tajuavat virheensä ja yrittävät korjata, mutta silloin mummi vesittää tilanteen sanomalla esim. että kun xxx on tänään ollut kiltein, niin saa kyllä siitä palkkion (ja siis kiltein täysin perusteettomalla taulukolla, kun eivät ne muutkaan lapset ole kiukutelleet tai tehneet mitään väärää).



Välillä se mummikin suuttuu, ja sitä on ihan ilo seurata, kun laittaa lapsille kunnon kurin. Olen periaatteessa sitä mieltä, että vanhemmat hoitavat sen kasvatuksen ja mummi saa hemmotella, mutta olen tosi iloinen aina, kun mummi tukee vanhempien käskyjä eikä ala kurlailemaan niin kuin yleensä. Mummikin on huomannut, että jos antaa kaikessa periksi, en ne lapset kunnioita eikä tottele. Ihmettelelen kovasti näitä curling-vanhempia, jotka eivät asiaa tajua. Kyllä nykyään saa varmasti apua esim. perheneuvolasta, jos on hukassa lapsensa kanssa. Ei voi olla kivaa seistä tikapuilla tai istua vaatekomerossa, kun lapsi syö... Vieläkin naurattaa, kun sitä mietin. :D

Olisit sanonut, että korvauksena 100€!!!

Jos joku on noin tyhmä ja röyhkeä, saa itsekin olla "samanlainen"!

Sinähän sen hinnan saat määrätä, jos toinen noin kovasti ne tavarat haluaa!!!





Mutta todella tökeröä käytöstä tuolta äidiltä, joka vei tyttösi tavarat!!!



Itse olen sanavalmis ja rohkea pitämään puoliani...mutta välillä toki tulee joku tilanne niin äkkiarvaamatta ja odottamatta, että menee ihan sanattomaksi.

Jälkeenpäin saattaa siis harmittaa, mutta ainahan sitä jotenkin yrittää tilannetta korjata parhain päin, että ei jää itseä niin ketuttamaan!!

Lapset saavat syödä päivittäin ruokaa, mitä he haluavat, aina siis makaroneja ja ketsuppia. Mikään muu ei kelpaa, eikä sitä edes tarjota. Toisten leluista kinastellaan, saako niitä ottaa mukaan. Saako arkaa koiraa/kissaa kiusata/silittää. Onko tärkeää, että kaikki saavat lahjan toisen synttäreillä, siihenhän aika moni on lähtenyt mukaan läksiäislahjojen muodossa. Saavatko kaikki tasapuoliset lahjat, vaikka lapsen kehitysaste olisi aivan eri. Tarvitseeko lapsen istua paikallaan bussissa, saako tuolilla seistä bussissa/junassa? Käytetäänkö turvavyötä vai ei. Juttuja riittää...



Itse näytän olevan aika natsi. Lapseni tekee mitä sanon, on tehnyt aina, koska olen pienestä lähtien selittänyt miksi tietyillä tavoilla toimitaan. Pelkästään nuo synttärilahjat söisivät jo omaisuuden, jos joka ikinen kerta ostaisin myös lapselleni lahjan, kun hän luokkatovereidensa ja muiden synttäreillä käy.



Turha miettiä, miksi lapsi käyttäytyy, miten käyttäytyy vähän vanhempana. Maailmassa, kun ei saa kaikkia tahtojaan läpi, vaikka kuinka haluaisi, jonkun täytyisi olla lapselle vanhempi, joka kieltää, selittää ja tukee. Ja jos työssäkäyvä yh-äiti sen jaksaa tehdä, niin miksei kaksi vanhempaa? Kyllä syö lähteä kouluttamaan muidenkin mukuloita, koska varmasti selitän ja väännän haarukasta, jos normaalit käyttäytymistavat eivät ole tulleet kotona selviksi.

ei saanut kumminsa ostamia syntymäpäivä- ja joululahjoja, kin isosiskolle ei tuotu samanlaisia ja tälle olisi tullut paha mieli.

On kuulemma epäreilua, kun toinen saa ja toinen ei. Tai sitten, jos nuorempi sai esim. 30 euron arvoisen lahjan, isosiskolle annettiin 30 euroa rahaa.

ostettiin lapsille sellainen kauko-ohjattava auto,millä saavat nyt ajella pihalla...niin naapurin isä tuli sanomaan,että oishan tuollainen kiva mutta tulee niin kalliiksi kun heillä 5lasta ja pitäs olla kaikille oma samanlainen..itsellä 4 lasta ja ihan sovussa menevät auton kanssa..kai sekin on mihin totutetaan pieneestä pitäen:)

Minua kyllä hävettäisi enemmän olla aina kieltämässä asioista, joita ei ole mitään syytä kieltää kuin olla kieltämättä. Eihän lapsen aina tarvitse saada tahtoaan läpi, mutta hullulta tuntuisi kieltää sellaisissa tapauksissa kun sallimisestakaan ei ole mitään haittaa, esim. vaikka lapsen nukutus.

Tietysti pitää kieltää, jos kyse terveyteen tai turvallisuuteen liittyvästä asiasta; mutta jos se vain ärsyttää jotakuta, niin eikö silloin voi joustaa?

Millaisiakohan aikuisia näistä lapsista kasaa!? Miten meidän "kunnolla" kasvatetut lapset pärjäävät sellaisten ihmisten seassa! Kyllä aikuiset ovat nykypäivinä aivan hukassa noiden lastensa kanssa.

En pysty lukemaan edes kaikkia, tulen niin vihaiseksi...

Meidän 2,5-vuotias istui nätisti paikallaan ja söi ruokaansa. Yhtäkkiä viereen tuli vähän nuorempi lapsi, joka alkoi näpelöimään meidän lapsen käsilaukkua, joka roikkui tuolin selkänojalla (tyttärellemme todella tärkeä kummitädiltä saatu Hello Kitty-laukku). Lapsemme ruokailu häiriintyi, koska hän oli huolissaan laukustaan. Pyysin vierasta lasta ystävällisesti poistumaan, jotta saisimme ruokarauhan. Lapsi vain jatkoi touhujaan meidän pöydän vieressä, häiriten meidän ruokailua. Hetken päästä lapsen isä ilmaantu todeten iloisesti, että tännekö se meidän Jannica-Jennica tulikin. Isällä oli lusikka, jossa ruokaa ja hän meni sitä lapselle tarjoamaan. Lapsi lähti vaeltamaan pitkin ravintolaa isä lusikan kanssa perässä maanitellen pikku kullannuppuaan syömään.

Musta on ihan ok että lapset (varsinkin noin pikkuiset) vähän tutkii ympärilleen, ja tuskin isä arvasi että teitä häiritsee. Minusta on vain somaa jos joku 2vuotias tulee hyrräämään jalkoihin ;-)

Mun mielestä taas kuuluu niihin alkeellisiin käytöstapoihin, että ravintolassa lapsi ei "vähän tutkiskele" ympäristöään ja häiriköi samalla muiden asiakkaiden ruokailua.

Nimenomaan sitä curling vanhemmuutta kun annetaan lasten juoksennella pöytien välissä yleensä samalla huutaen.

Ja vaikka sun mielestä on suloista että vieras 2vuotias "pörrää jaloissa" niin se ei kaikkien mielestä ole ok.

ja ennenkuin joku taas ehtii vikisemään, että mahdotonta pitää lapsi aloillaan niin ei kyllä ole.

Meillä 4 lasta, erilaisilla temperamenteillä varustettuja mutta yksikään ei ole ravintolassa juoksennellut. Meillä ei muuten juoksennella kotonakaan pöydästä kesken ruokailun.

Jos kotona mennään lusikan kanssa muksun perässä tai muuten vaan poukkoillaan kesken ruokailun niin onhan se selvä, ettei lapsi osaa sitten muuallakaan käyttäytyä.

unipaikkana kelpaa vain isän ja äitin väli, nukkumaan tullaan kuin huvittaa. Mökillä kesällä neiti heilui vielä 23.30 kirja kainalossa ja pyyteli minua lukemaan päivävaatteissa ja ilman iltapesuja. Vanhemmat vain huuteli " tule pupu tänne viekkuun, niin vaikka luetaan hetki.."

Sisko vaan toteaa, että kun se on niin vaikeaa saada neitiä nukkumaan...

Voi jumankauta, eikai sitä ruveta nukkumaan, jos ei vaadita edes iltapesuja, pyjistä ja lapsi saa itse päättää milloin voisi nukkua.

tuon perusteella voikin sitten kuvitella miten päivät sujuvat...

Siis onhan nää lelujen viejät ja kaappin menijät provoja, onhan? Pliiis, sanokaa, että on provoja!

Hiukan tosin joissan särähti korvaan nämä "natsiäidit", kun sanovat, että meillä ei tuollaista suvaita, vaan meillä lapset menee nukkumaan kiltisti, syö kiltisti, tottelee heti kiltisti, ei pistä vastaan avnhemmille jne jne, kun on opetettu niin tekemään. Ei sitten ole tullut mieleen, että teillä voisi olla keskimääräistä helpompia lapsia? Aina kun ei auta edes se, että johdonmukaisesti ja määrätietoisesti niitä pikku pilttejä kasvattaa. Toiset vaan on vaikeampia kasvatettavia kuin toiset.

Kolmen lapsen äiti sanoi että hänen täytyy olla kotona (työttömänä) sen takia että voi kuskata terveitä lapsiaan kouluun (9v-15v ikäisiä). Matka oli noin 3 km. Niin ja yläasteikäinen keskimmäinen unohteli tavaroitaan joten kyllä äidin täytyi "päivystää" koko päivä ja ajaa viemään sisäliikuntakenkiä, kotiin unohtuneita kirjoja jne koululle kesken päivän sitä mukaa kun poika soitteli ja pyysi. Kakkosautolla lapsia viedessä piti ainakin keskimmäinen jättää kauemmaksi koulusta ettei kaverit nähneet kuinka "huonolla" autolla häntä tuotiin kouluun.

"Meidän lapsenlapsen äiti on selvästi kurlaaja. On erittäin vaikea sitten isovanhempana vetää minun mielestä normaalit rajat, mutta tämän lapsen äidin mielestä täysin kohtuuttomat rajat, kun ovat meillä."

Kyse on varmaankin poikasi lapsesta. Jostain syystä anoppien ja miniöiden lastenkasvatustavat eivät usein kohtaa. Itse koen lasteni mummin hiukan hankalaksi, koska hän on mielestäni kasvatusmetodeissaan joustamaton ja kylmä. Ja kyllä - kyse on anopistani. Jos joku henkilö ärsyttää, monesti hänen tekemisensä ärsyttävät myös.

Kun meidän lapsi syntyi, niin anoppi sanoi melko provosoivasti, että "täällä hän saa sitten tehdä ihan mitä haluaa". Tähän me vanhemmat sitten molemmat hörähdettiin, siis ihan ääneen ja anopille, että katotaanko parin vuoden päästä, että saako hän nyt ihan varmasti leikkiä noillakin kristallilaseilla!!! Kyllä meni anoppi punaiseksi!

Eivät varmasti ole provoja! Tämä on arkipäivää meilläkin..

Siis onhan nää lelujen viejät ja kaappin menijät provoja, onhan? Pliiis, sanokaa, että on provoja!

??

Olen ymmärtänyt, että curling-vanhempi on sellainen, joka toistuvasti siloittelee lapsensa tieltä vaikeudet pois eikä kestä lapsen pettymystä.



Sen sijaan väittäisin, että useimmat vanhemmat tekevät curlingmaisia ratkaisuja joskus elämässään eivätkä silti ole yhtään sen enempää curling-vanhempia kuin nämä ns. natsi-vanhemmatkaan.



Esimerkkinä serkkuni, joka tuli pitkästä aikaa kylään, kun sattui lapsen lääkärikäynti tänne pääkaupunkiseudulle. Oma lapseni odotti innolla pikkuserkkunsa näkemistä. Heti oven suussa vastassa oli todella kiukkuinen nuori mies (5-vuotias). Serkkuni kertoi, että ei ollut ehtinyt nukkua päiväunia ja ruoaksikin oli saanut banaania ja pillimehua, kun oli lääkärikäynti venynyt. Lisäksi lapsella oli todettu korvatulehdus. Lapsi näytti pahantuuliselta eikä ollut oma reipas itsensä, huomasin sen heti. Kun yritimme lähteä pihalle, teki poika stopin, ja syy oli se, että äiti tyrkytti hänelle punaista lippistä. Hän halusi sen mustan, joka oli autossa. Näin heti, että tuo naurettava lippiskiista oli lapselle tosi tärkeä. Hän oli aivan itku kurkussa ja todella poissa tolaltaan. Äitinsä yritti ensin topakasti sanoa, että nyt vaan tämä lippis päähän ja mennään. Sitten totesi, että menköön ilman lippistä, jos tämä ei kelpaa. Poika vain tökötti alahuuli vapisten meidän eteisessä. Lopulta äiti kysyi minulta hiljaa niin, että lapset eivät kuulleet, pahottaisinko minä mieleni, jos hän kävisi hakemassa mustan lippiksen autosta. Tuo musta oli pojan tärkein omaisuus, ja äiti oli vahingossa ottanut punaisen.



En tietenkään pahoittanut. Koko keskustelu ei koskenut minua, oma lapseni paineli jo pihalla odottaen pikkuserkkuaan eikä siis tiennyt mitään tästä kinasta. Tietenkin äidin käytös oli curlingia, mutta päivä oli ollut rankka ja lapsi oli joutunut lujille. Mitä hyötyä olisi ollut siitä, että äiti olisi ilmoittanut, että ulos ei ole asiaa ilman punaista lippistä ja lapsi olisi todennäköisesti alkanut huutaa? Äiti olisi joutunut vain raahaamaan huutavan lapsen autoon, minun lapseni olisi pettynyt, kun ei saanutkaan leikkikaveria, rankka päivä olisi päättynyt vielä huonommin ja ainoa "hyöty" olisi ollut se, että lapsi olisi ymmärtänyt, että äitiä ei pompotella.



Joskus voi antaa periksi. Ei aina eikä tärkeissä asioissa mutta jokin lippis ei mielestäni ole taistelun arvoinen - varsinkin kun serkkuni poika on todella hyväkäytöksinen ja kiltti noin yleensä. Jos jää kiinni jokaiseen pikkuasiaan eikä jousta ikinä mistään periaatteella "säännöt ovat sääntöjä ja niitä noudatetaan kirjaimellisesti", on lapsen saama kuva aikuisista aika joustamaton ja ankara.



Toinen esimerkki curlingmaisesta käytöksestä olen minä itse. Kaupassa lapseni saattaa yrittää päättää, mitä ostetaan. Joskus hän on tuonut kärryihin tavaroita, joita ei ole ostoslistassa ja kerran jopa saanut ne läpi kassalla, kun en ollut skarppina. Varsinkin päiväkotipäivän jälkeen lapseni on räjähdysherkkä eikä siis ole kovin otollinen hetki tehdä ostoksia vaan joskushan ne täytyy tehdä... Juuri eilen lapseni alkoi ennen kassajonoa kiljua, että hän haluaa jäätelöä. Tietenkään en aikonut sitä ostaa. En ensinnäkään kiljumalla osta mitään ja toiseksi jäätelöä ei ollut alunperin tarkoitus ostaa. Niinpä sanon tiukasti, että emme osta jäätelöä mutta että lapsi saa valita, mitä purkkaa ostamme kotiin. Lapsi jäi hetkeksi vielä vonkumaan jäätelöä, mutta kun otin kaksi purkkapussia ja käskin valita, valitsi lopulta toisen.



Näin siis silottelin lapseni pettymystä tarjoamalla toista "herkkua". Halusin suorittaa ostokseni rauhassa enkä jaksanut vielä yhtä kinaa juuri ennen kassoja. Ei varmastikaan kovin hyvä kasvatuksellinen hetki, mutta toisaalta ymmärrän lapseni väsymyksen ja tiedän, että kiukuttelu on normaalia. Purkkaa olisimme ostaneet joka tapauksessa, joten haittaahan siitä myönnytyksestä ei ollut. Lapsi ei saanut haluamaansa mutta "pelasti kasvonsa".

uupumuksesta juuri siksi, että on tottunut suorittamaan ja hakemaan hyväksyntää olemalla kiltti tyttö. 60-luvulla kasvatettiin paljon tyyliin "lapset saa näkyä, mutta ei kuulua". Jos pelotti illalla niin ei muuta kuin petiin, koska kakarat ei saa pompotella. Miksi luulet masennusta olevan niin paljon meillä keski-ikäisillä ihmisillä? Juuri siksi, että meitä on kasvatettu natsityyliin. Mielipidettämme ei ole kysytty ja kiitosta on saanut olemalla hajuton ja väritön ja vanhempia ei ole saanut vaivata. Onni niillä, joilla oli sisaruksia. Oli edes joku, joka tuki. Yksinäisillä lapsilla oli paha olla, koska ei ollut ketään, joka olisi kuunnellut. Olen paljon kuullut tarinoita ja yhtenäistä on juuri tämä "ole vaivaton vanhemmillesi". Me revimme nyt rikki tätä lapsuuttamme 50 vuotiana ja yritämme opetella sanomaan ei. Olemme koko ikämme puurtaneet ja tehneet ja yrittäneet olla mieliksi. Emme ole uskaltaneet sanoa aikuisinakaan, että meitä pelottaa, koska kukaan aikuinen ei meitä lapsena kuunnellut. Minä en halunnut vaivattomia lapsia ja minä en huutanut, että minun aika alkaa klo 21.00 ja piste. Minä kuuntelin lapsia ja autoin kun heillä on hätä. Olen onnellinen, että lapsistani kasvoi hyväitsetuntoisia ja he tietävät, mitä haluavat ja uskaltavat sen sanoa. Joku kirjoitti jo aiemmin tuolla, että valitse sotasi. Lapsen kanssa voi valita, minkä sodan käy jos kyse on arvovaltakiistasta. Kaikkeen ei tarvitse automaattisesti sanoa ei. Jos lähtee siitä ihmiskäsityksestä, että lapsi on syntyessään paha ja kiero ja yrittää pompottaa ja sille pitää heti näyttää kuri, että minulle et hillu, ollaan väärällä tiellä. Lapsesta kasvaa pelokas suoriutuja, etkä koskaan saa tietää, mitä lapsesi oikeasti ajattelee. Hän ei uskalla sitä kertoa sinulle. Hän purkaa pelkonsa jollekin muulle. Mutta sehän on natsivanhemmalle tärkeintä, sillä silloin ei ole lapsesta ollut hänelle vaivaa.

Eivät ole koskaan saaneet sanoa mielipidettään ja heidät on pelolla kasvatettu. Ei ole koskaan annettu valita, eikä ilmaista mielipidettään. Sitten 50 vuotiana varsinkin tyttölapset yrittävät päästä ahdistuneina masennuslääkkeiden avulla irti kiltin tytön syndroomasta ja miehet vetää kaljaa pahaan oloonsa.

Kasvatatko siis lapsesi niin, että vain hänellä ja hänen tahdollaan ja tarpeillaan on merkitystä? Muista viis? Ihmisiä saa kohdella miten vaan, kunhan SINUN lapsesi saa AIN Atuoda oman mielipiteensä ja halunsa ja asiansa esille?

Ei se ole sitä, että halutaan lapsista hajuttomia ja mauttomia, jos niitä kasvattaa elämään tässä yhteiskunnassa. Kyllä se vaatii aika paljon vanhemmalta, että jaksaa ottaa lapsensa kiukut ja harmitkin vastaan, eikä aina vaan löllötä ja lepertele menemään ettei lapselle ( = oikeasti mamille) tule paha mieli.

Ja kyllä lapsenkin on hyvä oppia, että aikuisellakin on rajat ja sitä omaa aikaa. Esim meillä se on sitä, että äitikin saa syödä rauhassa ja juoda kahvit rauhassa.

Vaikka täällä on DRPhil lytätty, niin tässä asiassa hän on mielestäni sanonut fiksusti: tärkeintä on kasvattaa lapsi pärjäämään siinä yhteisössä jossa hän elää. AIka väärin se on lasta kohtaan, jos kotona opetetaan täydeksi pikkutyranniksi, kun ei maailma sellaista tule katselemaan kuitenkaan. ONko se kiva olla jatkuvasti tappelemassa kaikkien kanssa? Ilman kavereita, aina luulemassa tulevansa syrjityksi, vaikkaoikeasti kyse on ihan tavallisesta elämästä, jossa prinsessan toiveita ei aina noudateta.

Puhumattakaan sitten parisuhteesta, jossa tuollainen urpo ei pärjää koskaan.

Kyllä me pyydettiin päiväkodissa lyhentämään lapsen unia, kun kotona nukahti vasta 12-1 aikaan yöllä. Mitä olisi pitänyt mielestäsi tehdä jos lasta ei nukuta ja tulee siinä pissahätä, jano ym.? Sitoa sänkyyn ja antaa pissata siihen vai? En ainakaan pysty itse nukkumaan jos mulla on pissahätä tai jano. Kerropa se taikakonsti millä saadaan nukkumaan lapsi jota ei vaan nukuta? 4 muuta lasta kun ovat nukkuneet normaalisti muutaman vuoden ikäisestä, nuorin ei vaan nuku millään. Onko sun konsti se että lasta ei lasketa vessaan tai anneta juotavaa vaan pidetään väkisin kiinni sängyssä kunnes nukahtaa itkuunsa ja pissoissaan?

näitä juttuja. Näitä vanhempia, jotka "nukuttavat" lastaan, joka ilta kaksi tuntia on muuten paljon! Kerran yksi äiti syytti päiväkodissa nukkumista syyksi. Kun sitten kysyin mikä illassa on vaikeaa. Äiti kertoi lapsen pomppivan sängystä pois erilaisten syiden takia. Milloin on väärä unilelu, pissahätä monta kertaa, jano, nälkä jne. Teki mieli sanoa, että päiväkodin unissa tuskin on vika vaan vanhemmissa;)

itse arvioida milloin lapsella ihan oikeasti on pissahätä, jano tms. Kyllä meilläkin 2-vuotias yritti jossain vaiheessa ravata viiden minuutin välein potalla ja kikkailla muuten vaan menemään pitkin kämppää.

Ja toisaalta meillä myös 5-vuotias valvoo iltaisin myöhään pk:n päiväunien takia, ei auta vaikka heräteltäisiin unilta. Näissä kahdessa on aika vissi ero, ja jos et sitä ymmärrä, niin aika dorka taidat olla.

Serkkusi toimi minun mielestäni aivan oikein!

Minun mielestäni viisautta on monen toistama "pick your battles", eli valitse taistelusi. Toisin sanoen, on vähän ehdottomia sääntöjä, mutta niistä ei jousteta. Lopuista asioista voidaan sitten tilanteen vaatiessa neuvotella tai joustaa.

Jos lapsella nyt herranen aika on kaksi lippistä, niin miksi ihmeessä hän ei voisi saada niistä valita? Tilanne muuttuisi toiseksi, jos oli 20 astetta pakkasta, lapsella korvatulehdus, ja hän vaatisi mustan lippiksen punaisen pipon sijaan.

Sääli, jos vanhemmat heittävät empatian ja lapsen ymmärtämisen romukoppaan kokonaan varoessaan curlingia ja lapsen pomottamista. Mitä tässäkin äiti olisi voittanut pitäessään kiinni jääräpäisesti omasta mielipiteestään?

Olen ymmärtänyt, että curling-vanhempi on sellainen, joka toistuvasti siloittelee lapsensa tieltä vaikeudet pois eikä kestä lapsen pettymystä.

Sen sijaan väittäisin, että useimmat vanhemmat tekevät curlingmaisia ratkaisuja joskus elämässään eivätkä silti ole yhtään sen enempää curling-vanhempia kuin nämä ns. natsi-vanhemmatkaan.

Esimerkkinä serkkuni, joka tuli pitkästä aikaa kylään, kun sattui lapsen lääkärikäynti tänne pääkaupunkiseudulle. Oma lapseni odotti innolla pikkuserkkunsa näkemistä. Heti oven suussa vastassa oli todella kiukkuinen nuori mies (5-vuotias). Serkkuni kertoi, että ei ollut ehtinyt nukkua päiväunia ja ruoaksikin oli saanut banaania ja pillimehua, kun oli lääkärikäynti venynyt. Lisäksi lapsella oli todettu korvatulehdus. Lapsi näytti pahantuuliselta eikä ollut oma reipas itsensä, huomasin sen heti. Kun yritimme lähteä pihalle, teki poika stopin, ja syy oli se, että äiti tyrkytti hänelle punaista lippistä. Hän halusi sen mustan, joka oli autossa. Näin heti, että tuo naurettava lippiskiista oli lapselle tosi tärkeä. Hän oli aivan itku kurkussa ja todella poissa tolaltaan. Äitinsä yritti ensin topakasti sanoa, että nyt vaan tämä lippis päähän ja mennään. Sitten totesi, että menköön ilman lippistä, jos tämä ei kelpaa. Poika vain tökötti alahuuli vapisten meidän eteisessä. Lopulta äiti kysyi minulta hiljaa niin, että lapset eivät kuulleet, pahottaisinko minä mieleni, jos hän kävisi hakemassa mustan lippiksen autosta. Tuo musta oli pojan tärkein omaisuus, ja äiti oli vahingossa ottanut punaisen.

En tietenkään pahoittanut. Koko keskustelu ei koskenut minua, oma lapseni paineli jo pihalla odottaen pikkuserkkuaan eikä siis tiennyt mitään tästä kinasta. Tietenkin äidin käytös oli curlingia, mutta päivä oli ollut rankka ja lapsi oli joutunut lujille. Mitä hyötyä olisi ollut siitä, että äiti olisi ilmoittanut, että ulos ei ole asiaa ilman punaista lippistä ja lapsi olisi todennäköisesti alkanut huutaa? Äiti olisi joutunut vain raahaamaan huutavan lapsen autoon, minun lapseni olisi pettynyt, kun ei saanutkaan leikkikaveria, rankka päivä olisi päättynyt vielä huonommin ja ainoa "hyöty" olisi ollut se, että lapsi olisi ymmärtänyt, että äitiä ei pompotella.

Joskus voi antaa periksi. Ei aina eikä tärkeissä asioissa mutta jokin lippis ei mielestäni ole taistelun arvoinen - varsinkin kun serkkuni poika on todella hyväkäytöksinen ja kiltti noin yleensä. Jos jää kiinni jokaiseen pikkuasiaan eikä jousta ikinä mistään periaatteella "säännöt ovat sääntöjä ja niitä noudatetaan kirjaimellisesti", on lapsen saama kuva aikuisista aika joustamaton ja ankara.

Toinen esimerkki curlingmaisesta käytöksestä olen minä itse. Kaupassa lapseni saattaa yrittää päättää, mitä ostetaan. Joskus hän on tuonut kärryihin tavaroita, joita ei ole ostoslistassa ja kerran jopa saanut ne läpi kassalla, kun en ollut skarppina. Varsinkin päiväkotipäivän jälkeen lapseni on räjähdysherkkä eikä siis ole kovin otollinen hetki tehdä ostoksia vaan joskushan ne täytyy tehdä... Juuri eilen lapseni alkoi ennen kassajonoa kiljua, että hän haluaa jäätelöä. Tietenkään en aikonut sitä ostaa. En ensinnäkään kiljumalla osta mitään ja toiseksi jäätelöä ei ollut alunperin tarkoitus ostaa. Niinpä sanon tiukasti, että emme osta jäätelöä mutta että lapsi saa valita, mitä purkkaa ostamme kotiin. Lapsi jäi hetkeksi vielä vonkumaan jäätelöä, mutta kun otin kaksi purkkapussia ja käskin valita, valitsi lopulta toisen.

Näin siis silottelin lapseni pettymystä tarjoamalla toista "herkkua". Halusin suorittaa ostokseni rauhassa enkä jaksanut vielä yhtä kinaa juuri ennen kassoja. Ei varmastikaan kovin hyvä kasvatuksellinen hetki, mutta toisaalta ymmärrän lapseni väsymyksen ja tiedän, että kiukuttelu on normaalia. Purkkaa olisimme ostaneet joka tapauksessa, joten haittaahan siitä myönnytyksestä ei ollut. Lapsi ei saanut haluamaansa mutta "pelasti kasvonsa".