G: Viimeisin 'tempaus' mitä tuntemasi curlingvanhempi on

Ehkä tämä ei ole ihan curlingia mutta samanhenkistä toimintaa ainakin:



Eräs äiti kuvaa KAIKEN mitä lapsilla tapahtuu ihan normaaleina arkipäivinä. Esim. paikallisessa perhekerhossa kun muut äidit kokoontuvat juttelemaan lapsien leikkiessä niin tämä äiti kuvaa videokameralle tai still-kameralle lähes koko ajan lapsensa touhuiluja.



Ja jos jotain "merkittävää" tapahtuu niin sitten on kuvattava jopa molemmilla kameroilla yhtä aikaa. Hiukan huvittavan näköistä kun oikealla kädellä kuvataan videota ja samanaikaisesti vasemman käden kamera näpsii kuvia taukoamatta. Eikä ole sen kummemmasta kysymys kuin jostain tavanomaisesta arkikokoontumisesta.



Ei hyvää päivää... Kuka ja koska ehtii katsella kaikkia näitä kuvauksia? Tällä kuvaustahdilla materiaalia kerääntyy ihan valtavat määrät. Tuskin uskallan ajatella millainen kamerarumba käy sitten kun lapsilla on vaikka synttärit, rippijuhlat, häät tms...

Luokassa kun ei erivapauksia anneta, vaan samat säännöt pätevät kaikille.

t. alakoulun ope, kolmen lapsen äiti itsekin

toivottavasti omata lapseni saavat noin fiksun opettajan! Ei tuokaan asia nykyään enää aivan itsestäänselvyys ole, valitettavasti...

Hyviä pointteja monella:). Minusta tässäkin kultainen keskitie on paras. Ei liikaa natseutta, siitä seuraa vain säikkyjä ja huonon oman tunnon omaavia lapsia. Mutta ei liikaa paapomistakaan, pettymyksiä pitää tulla ja lasta pitää kasvattaa sopimaan tähän yhteiskuntaan. Minusta esim. opettajaa pitää kunnioittaa.

Itse olen varmasti jossain mielessä curling, vaikka toisaalta sitten pidänkin paljon rajoja lapsille. Esim. meillä ei katsota juuri telkkua eikä pelata koneella. Syödään ruoka-aikoina eikä syödä juuri roskaruokaa. Pitää totella vanhempia. Epäkunnioittavaa käytöstä en sallisi.

Toisaalta haluan myös kuunnella lapsen mielipidettä. Jos lapsi huutelee minua klo 21.30 niin menen varmasti paikalle. Jos lasta pelottaa niin en jätä lasta pimeään huoneeseen huutamaan peloissaan.

Silti en suostu pompotteluunkaan.

Ei se ole mitään curlingia, jos antaa lapselle turvaa kun tämä tarvitsee ja kuuntelee tämän mielipiteitä. Ei se normaali hellyys ja rakkauden osoittaminen ole curlingia, vaan juuri sitä mitä lapselle tietenkin pitääkin antaa. Mutta rajoja myös kuten kuvasit.

Minusta sinulla on juuri terve asenne. Lapset eivät hypi aikuisten silmille eikä epäkunnioittavaa käytöstä hyväksytä ketään kohtaan. Se on lapsen omaksikin parhaaksi opettaa tämä mahdollisimman pienestä pitäen. Hänellä on jatkossa helpompi sopeutua yhteiskuntaan ja pärjätä esim parisuhteissa ja ystävyyssuhteissa. Ja silti lapsi totta kai saa myös olla oma itsensä ja ilmaista mielipiteensä ilman, että pitäisi alistua omaksumaan vanhempien tai muiden näkemykset elämästä suoraan sellaisenaan. Ei näitä ole mitenkään vaikeaa yhdistää, vaikka joskus vaikuttaa, että joillekin se on ihan mahdoton yhdistelmä - rakastaa, antaa hellyyttä ja läheisyyttä Sekä asettaa rajat, joka vaatii joskus sitäkin, että aikuisen pitää olla vähän tylsä. Aina ei vain oikeassa elämässäkään ole kivaa. Ja lapsi kyllä tulee kiittämään terveestä elämänasenteesta ja siitä, että on oppinut sosiaaliset pelisäännöt.

Kyllä se leveä kultainen keskitie on olemassa.

näitä juttuja. Näitä vanhempia, jotka "nukuttavat" lastaan, joka ilta kaksi tuntia on muuten paljon! Kerran yksi äiti syytti päiväkodissa nukkumista syyksi. Kun sitten kysyin mikä illassa on vaikeaa. Äiti kertoi lapsen pomppivan sängystä pois erilaisten syiden takia. Milloin on väärä unilelu, pissahätä monta kertaa, jano, nälkä jne. Teki mieli sanoa, että päiväkodin unissa tuskin on vika vaan vanhemmissa;)

Kummasti vaan se pomppiminen loppui, kun ne päiväunetkin lopetettiin.. ;) Terkkuja sulle meidän entinen tarhantäti

Kyllä varmaan kun lapsi oli sitten yliväsynyt ja nukahti iltasella pystyyn ajoissa. Silti se, että päiväunipäivinä teillä sai pomppia kaksituntia sängyssä iltaisin ei ole päiväkodin vika vaan teidän kurittomuuttanne. Meillä ei nimittäin lapset pompi päiväunista huolimatta kuin joskus sen sen punaisen minuutin ja sitten loppu. Ja meillä mennään nukutustilanteessa huoneessa sitten vaikka viereen ja vaaditaan käytöstä ja hiljaisuutta ;)

Jostakin mystisestä syystä kuitenkin pyörivät vuoteissaan hereillä lähestulkoon puolilleöin jos ovat nukkuneet päiväunet. Ja tietysti seuraavana päivänä tarhassa väsyttää ja päiväunet tulee tarpeeseen kun yöunet on jääneet liian lyhyeksi. Vinkkejä, kuinka saan tuommoisen pompottelun loppumaan?

niinä päivinä kun lapsi oli nukkunut päiväunet tarhassa, ei uni tullut illalla. Meillä ei tosiaan pompita ja touhuta, lapsi vain makasi tunteja sängyssään ja lauleli - uni ei tullut. Jos ei ollut nukkunut päiväunia niin nukahti ihan oikeaan aikaan normaalisti.

Tästä tuli aikamoinen kierre: jos nukkui päiväunet niin nukahti illalla tunteja myöhemmin, oli seuraavan aamupäivän väsynyt ja kiukkuinen tarhassa, nukkui päiväunet ja taas iltaunet venähtivät.

Jos taas ei nukkunut päiväunia niin nukahti illalla oikeaan aikaan, heräsi aamulla pirteänä ja oli päivän pirteä ja hyväntuulinen tarhassa + nukahti illalla oikeaan aikaan.

Tarhan tädeillä meni pitkään tajuta tämä. Myönsivät kyllä itsekin, että päiväunia seuraavana päivänä lapsi on kiukkuinen ja väsynyt, mutta eivät tajunneet syy-yhteyttä. Lopulta itsekin tajusivat asian, lapsi ei enää nukkunut tarhassa päiväunia ja kaikki meni hyvin. Tarhan tädit vielä myöhemmin pyysivät anteeksi kun eivät olleet heti tajunneet ja uskoneet asiaa.

Meillä lapsi nukkuin vuorokaudessa ilman päiväunia 12h (klo 19.30-7.30) kun taas päiväunien kanssa 9-10h (klo 23.30-7.30 + 1-2h). Ero on hiukea.

Tää on jotenkin niin ihanan utopististen tapahtumien katju, etten mä halua antaa tämän hukkua tänne aloitusten joukkoon!



Lisää kokemuksia!!

[i et näytä näkevän asiassa muuta kuin kaksi ääripäätä. Mikä on kehityksen tapahtumisen kannalta hyvin surullista.

[/quote]

pystyisy hyväksymään lapsissani samanlaisuutta ja samanlaisia tarpeita ja toiveita.

Sinä itse tässä näet vain kaksi ääripäätä.

Meidän 5-vuotias ei siedä pettymyksiä yhtään ja saa pieniä ja isoja raivareita aina kun häviää pelissä. Ja me emme todellakaan "curlaa" lapsemme elämää, pelissäkin voittaa juuri se joka sen oikeasti voittaa. Joskus 5-vuotias, joskus joku muu. Päiväkodilta eri vaadita erityiskohtelua, läheskään aina lapsi ei saa mitä haluaa. Aikuiset määrittävät meillä säännöt, ei yksikään lapsista. Erivapauksia ei ole kenelläkään lapsistamme mutta mutta; 5-vuotia sietää siitäkin huolimatta huonosti pettymyksiä. Ja meillä on kova ja hermoja koetteleva työsarka "siedättää" lasta.....

Ja sinunkaltaistesi opettajien mustavalkoinen ajatusmaailma tuntuu pelottvalta. Sinulleko pitäisi lapsi luottaa moneksi tunniksi, kun olet meidät jo leimannut??

joilla ei ole minkäänlaista kykyä kestää pettymyksiä = käsitellä häviötä pelissä tai sitä, että he eivät voi saada jotain, mitä jollain toisella lapsella on. Nämä lapset ovat kyllä saaneet kotona kaiken mitä ovat halunneet, vaikkei tavaramielessä, niin muuten. Tiukkaa tekee koulun alku näille "prinsseille" ja "prinsessoille", mikä on tietysti sääli sinänsä. Luokassa kun ei erivapauksia anneta, vaan samat säännöt pätevät kaikille.

t. alakoulun ope, kolmen lapsen äiti itsekin

"ai ei saa lasta lohduttaa, olette natseja" -vanhemmat ovat just niitä curlaajia :)



tottakai siinä nyt on eroa lohduttako lasta, vai sivoaako KAIKKI pettymykset ja mielipahat pois elämästä.

yhden perheen, jossa muut ei saa puhua kun telkkarista tulee lastenohjelmia... ettei häiritse nappuloiden toljottamista siis.

Tottakai lasta pitää kehua, lohduttaa, silitellä jne. Me olemme ehdottomasti pehmeiden metodien kannattajia ja emme ole pystyneet edes unikoulua järjestämään. Silti 5-vuotias osaa myös vedättää ja siihen ei tarvi lähteä. Raja pitää siinäkin olla. Jos lapsella on hätä, niin olen valmis luopumaan tuosta omasta ilta-ajasta, mutta en sen takia, että lapsi vaan haluaa lasten tapaan kukkua ja juoksuttaa meitä.

ei kehua, ei ottaa viereen jos näkee painajaisia, ei lohduttaa, ei olla lapselle hellä....ettei vain lapsi ala vedättää.

Kylläpä aikuiset ihmiset osaavat olla pelokkaita kun pelkäävät lapsia noin paljon.

Vanhemman tehtävä on vetää stoppi tuolle vedäykselle. Ei voi koko ajan olla jano, kuuma, kylmä, pissa tai jotain. Kyllä aikuinen sen tajuaa, koska menee yli.

Tää on niin hyvä esimerkki siitä: Meidän 5-vuotias ei saanut nukuttua ja hiipi yli tunti nukkumaanmenon (ei käydä tarkastamassa nukkuuko ja toisaalta saakin olla siellä itsekseen, meidän vapaa-aika alkaa kello 21 ja piste. Muu päivä on omistettu lapselle.) jälkeen sanomaan, ettei saa nukuttua. Mä otin sohvalle ja lupasin silitellä jalkoja, jos pitää silmiä kiinni. Siihen nukahti melkein heti. Seuraavana päivänä noin 5 minuuttia nukkumaanmenon jälkeen tuli jo kertomaan, kuinka ei saa nukuttua... Lapset on söpöjä. Kun hiukan antaa siimaa, kokeilevat heti lisää. Tosin meillä tilanne meni sillä, että me vaan torpattiin idea ja kehoitettiin takaisin sänkyyn.

Meidän 5-vuotias ei siedä pettymyksiä yhtään ja saa pieniä ja isoja raivareita aina kun häviää pelissä. Ja me emme todellakaan "curlaa" lapsemme elämää, pelissäkin voittaa juuri se joka sen oikeasti voittaa. Joskus 5-vuotias, joskus joku muu. Päiväkodilta eri vaadita erityiskohtelua, läheskään aina lapsi ei saa mitä haluaa. Aikuiset määrittävät meillä säännöt, ei yksikään lapsista. Erivapauksia ei ole kenelläkään lapsistamme mutta mutta; 5-vuotia sietää siitäkin huolimatta huonosti pettymyksiä. Ja meillä on kova ja hermoja koetteleva työsarka "siedättää" lasta.....

...paitsi että meillä ei saada raivareita, vaan petytään vaan TODELLA PALJON, ja tulee itku, eikä sen jälkeen huvita mikään. Lapsi on kuin maansa myynyt. Meille myös huomauteltu tarhassa siitä että lapsemme ei kestä kauhean hyvin pettymyksiä (eli sitä että tilanne ei suju siten kuin itse haluaisi) ja sitä kannattaisi vähän harjoitella. Miten ihmeessä?

Moni ystävistäni luokittelee mut jo nyt ihan natsimutsiksi, kun vaadin että lapset istuu ravintolassa 1-2 tuntia paikoillaan siinä missä aikuisetkin. Jälkiruokaa ei tipu ellei syö reippaasti ja käyttäydy muutenkin nätisti. Ensimmäisellä sanomisella pitää aina tapahtua (eli siis tulla vaikkapa ulkoa sisälle, lopettaa pelaaminen, mennä nukkumaan). Ei tarkoittaa ei, eikä siihen tarvita muuta syytä kuin se että sanottiin ei. Peleissä voittaa se joka voittaa sääntöjen mukaan. Lasta myös paljon kehutaan, kannustetaan, halaillaan.

Toki esim. leikkiessä kysytään millä haluaa leikkiä (autoilla, barbeilla jne.), ja lapsi useimmiten ohjaa leikkiä - pompottelua, komentelua tai esim. kädestä ottamista ei hyväksytä silloinkaan.

En siis todellakaan koe olevani curling-vanhempi, mutta silti lapsi ottaa pettymykset todella raskaasti. Olisiko vaan tunneihminen?

Äiti palvelee mennentullenpalatessa...



-"Äiti, mehua"

-Tässä.

-"Liian laimeaa"

äiti laittaa lisää tiivistettä

-"Liian laimeaa"

äiti lisää tiivistettä vielä

-"Liian laimeaa"

äiti lisää tiivistettä ja tässä vaiheessa tarvitaan jo isompi muki.

-"Äiti, mä haluan karjalanpiirakan ja makkaraa päälle"

äiti laittaa ja tyttö syö makkarat päältä

-"Lisää makkaraa"

äiti antaa lisää ja tyttö syö makkarat päältä

-"Lisää makkaraa"

äiti antaa taas lisää

-"LIsää makkaraa"

jälleen kerran äiti antaa lisää makkaraa

-"Äiti lisää mehua"

Äiti antaa lisää mehua

-"Liian laimeaa"

jne jne jne...

-"Äiti tämä lasi on liian likainen"

äiti vaihtaa lasin.



Tätä jatkui ja jatkui, kunnes oman lapsen kanssa poistuttiin paikalta. Kaveri tiesi myöhemmin kertoa, että lasia vaihdettiin kolme kertaa vielä eri syistä. Tyttö joi kaikenkaikkiaan litran mehukattia lähes laimentamattomana, söi ison paketillisen lauantaimakkaraa ja se karjalanpiirakka jäi kokonaan syömättä.

Ei tarvitse varmaan edes lisätäkään, että tyttö on pulsa kuin jouluporsas.

miten joillain vanhemmilla riittää viitseliäisyyttä tuohon curling-vanhemmuuteen!

Minä olen ainakin niin laiska ja mukavuudenhaluinen äiti, että meillä tuollainen ei tulisi kuuloonkaan.

Minä katson illalla lempisarjani TV:stä ja piste. Lapset (3 kpl) ovat aina osanneet nukahtaa itsekseen, meillä ei olla nukuteltu.

Pompotusyritykset on lopetettu alkuunsa.



Kaupassa kiukuttelusta joutuu pihalle kaupasta. Jos ruoka ei kelpaa, ei tarvitse syödä, jne jne.



Kaikki lapset osallistuvat kodin töihin ikätasonsa mukaan. Minulle käytöstavat ovat erittäin tärkeitä, ja lapsille on niitä opetettu pienestä pitäen. Ei tulisi kuuloonkaan, että minun lapseni riehuisi ja rikkoisi paikkoja kyläpaikassa!



Lapseni ovat erittäin hyvin käyttäytyviä, tulevat toimeen ryhmissä, saavat hyviä numeroita koulussa, ja en usko että he pitävät minua edes kovin kamalana äitinä.

Toki meillä palkitaankin, isommat saavat rahaa ja nuorin jotain kivaa aina joskus palkinnoksi.



Näitä kun lukee, alan olla erittäin tyytyväinen itseeni ja kasvatustyyliini.



ps. Ojennan myös toisten lapsia jos näen siihen tarvetta. Olivat vanhemmat paikalla tai eivät.

mutta yksillä synttäreillä erään nelivuotiaan vanhemmat kielsivät lastaan puhaltamasta ilmapalloja kun ne voi tarttua lapsen kurkkuun ja se voi tukehtua :o Katsoin suu auki mutta en sanonut mitään. Siis nelivuotias! Miten ihmeessä se voisi tukehtua ilmapalloon!

Muistan varmaan ikuisesti pikkujoulut, jotka järjestettiin taloyhtiössämme. Oltiin etukäteen sovittu, että jokainen tuo jonkin halvan lahjan, jotka sitten pistetään pussiin ja jokainen saa vuorollaan nostaa sieltä yhden. Meiltä pussiin päätyi neljä isoa suklaajoulupukkia. Naapurin muksu, taisi olla silloin 10-vuotias, sai yhden näistä pukeista. Jälkikäteen kullannuppusen äiti kertoi, että kävivät ostamassa tytölle hienomman lahjan (tyyliin joku Bratz-nukke), kun oli niin pettynyt siihen suklaapukkiin.. Itse olin silloin paria vuotta vanhempi ja sain pienen joulupukin pään, jolla oli ruohoparta, eikä tullut mieleenkään valittaa siitä, vaikkei se mieluinen ollutkaan.