Koulukiusatut! Oletteko nähneet kiusaajianne aikuisiällä?

oli todella pelkkä sattuma, mutta olen ollut hänen kanssaan tekemisissä kylläkin, tähän asti olen pärjännyt pelkällä hyvällä käytöksellä, mutta olen huomannut hänestä sitä samaa kiusaajaa mikä oli lapsena, on yrittänyt jotenkin minua "nokkia", mutta ei ole onnistunut saamaan minua vihaiseksi.

Tänä päivänä olisin tarpeen tullen hänelle niin paha vastus ettei hän tiedäkkään, elämä on opettanut minua kasvamaan vahvaksi!

Jos toinen on luonteeltaan kiusaaja eli mielenvikainen, niin sitä ei mikään muuta, luonnetta kun ei juurikaan voi muuttaa.

livenä, koska muutin kauas enkä ole sattunut keneenkään törmäämään. Ilkein tyttö, joka löi ja potki minua ja kiusasi aina, kuoli pari vuotta sitten autokolarissa 25-vuotiaana.

Tuli halaamaan ja huusi kavereilleen että tässä on xxx mun koulukaveri. Olin ihan pihalla, mun 3-vuotinen helvetti(ylä-aste)ja esittelee mua koulu"kaverinaan". Lipesin tilanteesta äkkiä ja ajattelin että hyvää loppuelämää sulle. En tuntenut vihaa, mutten todellakaan halua mitään tekemistä hänen tai muiden kiusaajieni kanssa.

jos olisit viileän rauhallisesti sanonut, että ai mikä kaveri, sähän kiusasit mua koko yläasteen! Ei sillä että pystyisin itsekään noin tekemään, mutta siinäpä olis kiusaaja saanut nenilleen. Ah, kosto ;)

Toivoisin että entiset kiusaajat näkisivät kuinka kaunis ja menestyvä minusta on tullut.



En kanna kaunaa yläasteikäisille lapsille. Sen sijaan koulun opettajien olisi pitänyt toimia toisin.

joten en usko että löytäisin facebookista. Mutta mieli tekisi kyllä kurkkia ja toivoa, että heistä on tullut luusereita, rumia sellaisia tai että ovat kuolleet. Tiedän, olen julma mutta myös hyvin katkera lapsuuteni pilaamisesta! Asun todella kaukana sieltä missä asuin lapsena, joten en usko että törmään heihin.

yhdestä tiedän viimeiseksi että joku 'miesystävä' viillellyt ja toinen oli paneskellut kaverinsa miehen kanssa raskaana ollessaan. Kolmannesta tuli joku media-alan tuottaja, toivottavasti on henkisessä mielessäkin edennyt.



Mulle on oikeastaan ihan sama, mitä he tekevät, anteeksipyynnön sain jo yläasteen lopussa ja pyörimme samoissa porukoissa. Minun ei oikeastaan edes tarvinnut antaa anteeksi, niin merkityksettömiksi he tulivat minun kasvaessani. Ja kiusaamista siis jatkui kolme vuotta (ei fyysistä, vaan eristämistä, juttujen keksimistä, manipulaatioyrityksiä jne jne jne)

mutta yksi valmistui hammaslääkäriksi, jonka vastaanotolle mieheni sattumalta päätyi. En lähettänyt terveisiä. Ei vissiin ollut kummoinen hammaslääkäri, paikka irtosi kahdesti.

Ala-asteella mua yritettiin kiusata ja sitä vastaan suhtauduin kylmyydellä. Yläasteen kiusaamisyritykseen suhtauduin menemällä naama kiinni kiusaajan naamaan kysymään "NIIN ETTÄ MITÄ SANOITKAAN..." Eipä tullut sen jälkeen, vaikka kiusasi todella järjestelmällisesti useita muita.



Kyllä saisi pistää kunnolla turpaan vaikka lasta jos multa kysytään, kun kiusaamaan alkaa. Se on niin luuserihommaa ja jotenkin tajusin sen jo lapsena etten voi pelätä jotakuta niin luuseria.



Hienoa jos näette entisiä kiusaajianne miten luusereita ovat nykyään (vaikka ovat aina olleet, mutta ehkei se koulussa tuntunut siltä)

fb-kamuna yksi tällainen kiusaaja, suuttui kun kyselin kiusaamisista ja muistaako asioita, poisti mut kavereista :D Hyvä niin en kaipaa kouluajan pilaajia elämääni

harvinaisen hinttarin näköinen jätkä ja tommosia niistä kultalusikka perseessä syntyneistä tulee

enkä kiusaaja, ennemmin puolustaja. Mutta mitä olen nähnyt näitä tyyppejä (kumpiakin) myöhemmin, niin jännä juttu tosiaan, että kiusatut on usein samoissa kuvioissa, samassa pienessä kylässä, pikku hanttihommissaan, itseään nuoremmassa seurassa, samaan jämähtäneenä... Kun taas kiusatut ovat mahtavan usein päässeet irti kaikesta, tietysti hyvästä syystä halunneet pois niistä ympyröistä ja opiskelemaan jonnekin ihan muualle, tajunneet oman ihmisarvonsa, opiskelleet paljon, päätyneet seurustelemaan ja saaneet lapsia, suorastaan kukoistavat! :)

legendaa,e ttä kiusaajat kärsivät myöhemmin, ovat luusereita jne. Kun tosiasia on, että kiusaajat usein osaavat sen luovimisen, luikertelun, ihmisten manipuloinnin, oikeiden ihmisten mielistelyn että pärjäävät maniosti myöhemmin elämässä.

otin naamakmuksi yhden mun kiusaajista.

Hän pyysi nätisti anteeksi ensin ja minä annoin... Meillä on liian paljon yhteisiä kavereita ja tuttuja. Osalle heistä kerroin kys. ihmisen toimista koulussa ja moni sanoi jotta ei kai, kun x on niin ihana ja kultainen yms. Varmaankin juuri tuon takika hän pyysi anteeksi, ei siis siksi, että olis oikeasti pahoillaan.



Nyttemin olen saanut kuulla, että kohtelee joitakin ihmisiä kuin p-skaa, varsinkin jos he ei sovi muottiin (ts ole tarpeeksi kauniita ja rikkaita), miestään on pettänyt monta kertaa työvereiden kanssa yms...



En oikein tiedä kuinka suhtautua: tekisi mieli laukoa hälle päin naamaa (jossain tilaisuudessa missä on myös noita yhteisiä kavereita) sen mitä tiedän hänestä ja todeta, että ei ole ihmisenä kauheasti kasvanut. Mutta toisaalta mitä se sitten kertoo minusta; olenko kostonhaluinen ja menneisyyttä vatvova ihminen vai tekisinkö kuitenkin "hyvän" työn kertomalla x:n kaksinaamaisuudesta?

minua kiusattu, ehkä syrjitty ja väheksytty on parempi ilmaus, nykyisin ihmettelen, että miksi pidin näitä suosittuja tyyppejä niin ihmeellisinä ja kauniina jne. Ihan tavallisia pulliaisia ne silloinkin olivat ja erityisesti nyt lihoneina monen lapsen äiteinä.

Muistan nimet.



Ja luulen todellakin.

Se oli huutelua pitkin koulua ja katuja, kuiskimista ja ivailua, vastauksille nauramista jne. Yksi tyttö sen aloitti, mutta lopulta siinä oli mukana ihmisiä, joita en tuntenut ja jotka eivät käyneet meidän koulua. Myös runsaasti poikia.



Kiusaaminen alkoi yläasteelta ja jatkui lukiossa ihan loppuun saakka. Siinä oli lukiossa jo sellaista kadehtimisen meininkiä, kun olin hyvä oppilas esim. minulle kerrottiin väärä koealue, kun olin ollut poissa jne. Aina jaksettiin ivata ja pilkata, että kympin taas saat kokeesta, kun istut nenä kiinni kirjassa joka ilta.



Kiusaaminen oli noloa, koska niitä huutelijoita oli ympäri Espoota ja jos kuljin esim. äitini kanssa, saattoi joku idiootti huutaa jotain. Onneksi äitini ei koskaan tajunnut mitään. En kertonut äidilleni, jotkut opettajat toki tiesivät, koska kiusaaminen oli tosi näkyvää koulussa. Sille ei kukaan opettaja tehnyt koskaan mitään.



Kiusaaminen oli rankinta yläastevuosina, noloa lähinnä lukiossa.



En koe tarvetta antaa kiusaajilleni anteeksi mutta en koe mitään koston tarvettakaan. Siihen osallistui niin moni ohimenevillä ilkeilyillä, huutamisilla, naurulla ja pilkalla, että tiedän, ettei kiusaaminen ole koskaan pelkästään sen yhden tai kahden päätekijän vika. Kiusaamiseen tarvitaan aina sen yhteisön hyväksyntä. Lukiossa esim. aina kun vastasin jotain, koko luokka räjähti nauruun tai yksi sanoi jotain ilkeää ja muut höröttivät kovaan ääneen. Opettajat olivat hämmentyneitä mutta eivät koskaan purkaneet asiaa. Liikunnanopettaja jopa vähän syyllisti toteamalla, että olen niin erilainen kuin muut.



En ole tavannut kiusaajiani koulun jälkeen. En usko, että sanoisin heille juuri mitään. Ei ole tarvetta kostaa, enkä koe tarvetta purkaa tilannettakaan. Olen menestynyt ihan kohtalaisesti enkä niitä haavoja halua repiä auki. OMat kiusaajani olivat useimmat kohtalaisen varakkaista perheistä, erityisesti pojat. Veikkaan, että useimmat ovat menestyneet ainakin kohtalaisesti, ja osa ei varmasti ikimaailmassa edes myöntäisi kiusanneensa minua. En minä vaan ne muut, olisi se yleisin kommentti, jos tätä purkaisin, koska suurin osa myötäili, nauroi, heitti ilkeän kommentin, jolle muut nauroivat jne. Ei kukaan enää esim. lukiossa jatkuvasti yksinään minulle ilkeillyt vaan se oli sellaista yhteisöllistä kivaa, jolla koko luokka osallistui minun eristämiseen supattamalla, huokailemalla ja pyörittelemällä silmiään, jos vastasin oikein ja ivaamalla kovaan ääneen, jos kysyin lisäohjeita. Pari kertaa myös opettaja osallistui kiusaamiseen hyväksymällä tilanteen.



Olenkin vahvasti sitä mieltä, että kiusaamista ei ole, jos ei ole sitä kiusaajan hyväksymää hännystelijälaumaa. Niinpä kiusaaminen ei ole koskaan irrallinen tapahtuma vaan aina koko yhteisön ongelma. Poikkeuksena tietenkin sellaiset kiusaamiset, jotka tapahtuvat esim. koulumatkalla tai välitunnilla parin ihmisen toimesta.

Ko. henkilö on muuttunut kovasti. Aikuistumiseksi kutsutaan. Muistaa hyvin ja katuu, mutta ei voi menneisyyttään muuttaa. Nykyisin on todella hyvä äiti omille lapsilleen ja huolehtinut siitä, etteivät kiusaa itse ketään.

Olen pahoillani puolestasi. Mutta se millä tavalla nöyryytit ystävääni, kertoi siitä että sinä et ole aikuistunut.

fb-kamuna yksi tällainen kiusaaja, suuttui kun kyselin kiusaamisista ja muistaako asioita, poisti mut kavereista :D Hyvä niin en kaipaa kouluajan pilaajia elämääni

Kerran mulle soitettiin kotipaikkakunnaltani ja sanottiin että menes nyt sinne ja sinne, siellä on alueellinen missikilpailu jossa on tämän tytär. Sanoin soittajall eettä jos menisin niin kamppaisin likan kumoon. En mennyt. Enkä käy koulun juhlissakaan, tulee niin pahoja muistoja. Sekin on kurjaa kun kuulee että joku kiusaaja on siskoltanbi kysynyt kuulumisiani ja tää idiootti on niitä kertonut. Kuvottavia olioita, enkä mitään muuta niin hartaasti toivo kuin että heidän lapsensa saisivat tulla kiusatuiksi. Ja kyllä muistan jokaisen nimen ja jokaisen tapauksen.

kolmen kopla,joka oli todella sadistinen. Heillä oli muutama silmätikku ja lisäksi mm potkivat siilen hengiltä,kun koulun pihalle eksyi. Ja opettajat eivät piitanneet : ( 2 heistä on narkomaaneja,toinen jo aika lähellä hautaa. Kolmas pahasti alkoholisoitunut. Voisin sanoa hah hah,kohtalon ivaa. Mutta en ole ilkeä ihminen.

Ko. henkilö on muuttunut kovasti. Aikuistumiseksi kutsutaan. Muistaa hyvin ja katuu, mutta ei voi menneisyyttään muuttaa. Nykyisin on todella hyvä äiti omille lapsilleen ja huolehtinut siitä, etteivät kiusaa itse ketään.

Olen pahoillani puolestasi. Mutta se millä tavalla nöyryytit ystävääni, kertoi siitä että sinä et ole aikuistunut.

fb-kamuna yksi tällainen kiusaaja, suuttui kun kyselin kiusaamisista ja muistaako asioita, poisti mut kavereista :D Hyvä niin en kaipaa kouluajan pilaajia elämääni

Jos se kiusaaja on todella aikuistunut, kai se nyt osaisi ja pystyisi pyytämään anteeksi? Ei tuo riitä että itsekseen katuu. Typerää käytöstä että poistaa kavereista kun kysyy kiusaamisesta. Olisi voinut käsitellä sen kiusaamisasian niin olisivat sitten voineet jatkaa aikuisina yhteydenpitoa. Hänhän se on vuosia nöyryyttänyt ja kiusannut tuota kirjoittajaa, mitä nöyryyttämistä se on, että kysyy niistä tapahtumista? Sitä kiusaajaako tässä nyt pitäisi sääliä? Hienoa sinänsä että on muuttunut, mutta voisi käsitellä menneisyytensä ja pyytää anteeksi.

Siellähän se tuli vastaan, "asiakkaana". Ammattiasenteella mentiin, mutta illalla kyllä hihittelin asiaa miehelle.