Koulukiusatut! Oletteko nähneet kiusaajianne aikuisiällä?

Olin yläasteella kauhea ja jälkeenpäin ajatellen varmaan aika sietämätön besserwisser, mutta en mielestäni ollut jotain pikku nälvimisiä lukuunottamatta mitenkään kiusattu ja ihan hyvin mukana porukoissa.



Nyt sitten aikuisiällä pari vuotta sitten kavereiden kanssa baarissa ollessa mukaan lyöttäytyi myös eräs kouluajoilta tuttu nainen, joka täysin yllättäen sitten yhdessä vaiheessa iltaa aloittaa itkunsekaisen anteeksipyytelyn ja avautumisen. Olivat kuulemma porukalla haukkuneet, vittuilleet ja nauraneet mulle koko yläasteen ajan. Olin ihan äimänkäkenä, olin varmaan sitten vaan ollut niin tohelo etten huomannut mitään.

Ikiteinin oloinen tatuoitu lapseton nainen joka puhuu edellen paskaa muista ihmisistä. Ei ole muuttunut lainkaan vaikka ikä lähestyy neljääkymmentä.

Yksi on kassana läheisessä kempparissa. Ekalla kerralla asiakkaakseen sattuessani hän oli kovin tuttavallinen ja ilahtunut "oi mitä sulle kuuluu" ihankun mitään kiusaamista ei olisi koskaan ollutkaan. Lähdin tuohon mukaan, kunnes älysin, että minulla on oikeus olla loukkaantunut menneistä. Sen jälkeen olen vaan sanonut "hei" kuten kelle tahansa myyjälle ja maksanut ostokseni. Ehkä hän on miettinyt miksi. Miettiköön, toivottavasti lamppu syttyy jonain päivänä.



Toisen kiusaajan näin joskus hampurilaisravintolassa asiakkaana, itsekin olin siis asiakkaana. Ei tullut mieleenkään mennä vaihtamaan kuulumisia. Tuli ikävä pistos sydämeen, olisin toivonut, että hänellä menisi huonommin.



Se pahin kiusaaja on tuskin enää elossa. Olisin muuten varmaan jotain hänestä kuullut näiden vuosien varrella. Asun kuitenkin samassa kaupungissa kuin nuorena - välillä kyllä asuin muualla.

koko peruskoulun ajan, joten olisi ollut mahdotonta välttyä törmäämästä kehenkään aikuisiällä vaikka muutin seudulta pois. En myöskään usko pahimpien koulukiusaajien asenteiden muuttuvan iän myötä miksikään. En ole katkera tai koskaan hautonut kostoa tms. Sen sijaan olen halunnut unohtaa ja olla muistelematta noita vuosia ja yrittänyt nauttia näistä vuosista jotka ovat olleet vapaita kokemastani helvetillisestä piinasta.

Päätin ottaa fiksun ja mukavan (=aikuisiahan tässä jo ollaan..) lähestymistavan. Kiusaaja välttelee minkä pystyy ja hiippailee aina läskiniska kyyryssä pois paikalta kun mahdollista.

Päätin, että en anna hänen pilata päivääni. On ollut mukavaa huomata että hän on samanlainen veltto tapaus, mitä oli silloinkin kun jaksoi levitellä musta perättömiä juttuja jotka sain selville muuta kautta.

Oi niitä aikoja, silloin teininä kirpaisi todenteolla ja olin liian nynny tekemään asialle mitään. Nyt kun olen aikuinen, on mulle ihan sama mitä hän puhuu. Näköjään hän kärsii itse elämässään ihan tarpeeksi. Mun ei tarvi muuta kuin hymyillä..

:)

Eli ennenaikainen kosto. Hän kostaa käytöksesi ennenaikaisesti. Vaistomaisesti lukee tulevaisuutta ja sitä miten tulevaisuudessa käyttäydyt häntä kohtaan. Eli kosti käytöksesi lapsuudessa.

Sinä taas elät siinä kuvitelmassa ja todellisuudessa että olet hyvä ja tarinan sankari. Vaan roolit menee usein todellisuuksissa sekaisin. Että kuka olikaan tarinan syypää ja syytön. Ettei vain se pieni tyttö menneisyydessä, joka kosti tulevaisuuden koppavuutesi.

-Arthur clc Clarke II-

mä muutin tuppulasta 15v pois, pärjäsin hyvin ja kävin lukion ohessa amiksen, kun muutin en kertonut kuin 2 henkilölle mihin lähdin. sen jälkeen asuin ulkomailla, opiskelin, menin naimisiin jne kaikki hyvin. varmaan ajattelivat et mulla meni huonosti kun en kertonut kenellekkään. Mulla meni hyvin kun sain olla muualla enkä halunnut jakaa heidän kanssa mitään. 10 vuotta myöhemmin menin facebookkiin ja ne alkoi kysellä mun kuulumisiani, en paljoa kertonut. sitten perustin uuden fb:n nimeläni laittaen harhaan johtavia tietoja paikkakunnasta jne, eivät saa tietää musta mitään, tiedot on salaiset ja nimikin on nykyään eri.

Sen nyt tietää miten eräät kohtelevat tulevaisuudessa, kun näkevät kaupankassalla työskentelevan vanhan koulukaverinsa.



Järkevämpää kiusata heitä koulussa niin ainakin se tulevaisuuden koppava kohtelu on kostettu pois alta.



Älyttömintä on että nämä "kiusatut" koppavat tapaukset kuvittelevat olevansa itse uhreja, vaikka ovat kaikkea muuta.

Eipä kiinnosta heidän tekemisensään. Minulle on yks hailee ovatko lukeneet itsensä juristeiksi vai vetävätkö hepoa suoneen.

Etunimet muistan, mutta enpä niillä enää mitään tee.

ketään missään yhteydessä. Enpä kyllä ole facebookissa vakoillut, evvvk. Mua kiusasi puoli koulua joten kaikkien nimiä en edes tiennyt.

Olen livenä, ovat pyuytäneet anteeksi järjestään. Minulla menee hyvin ja en toivo että heilläkään menee huonosti.

Täytyy sanoa, että minä heistä olen se, jolla hyvin pyyhkii. Narkkareita tai entisiä narkkareita lähinnä. Ressukoita.

Lapset saattaa kiusata tietämättään ja teinit saattaa kiusata omaa epävarmuuttaan veks. Ja sitten on sellaisia kuin oma koulukiusaajani, joka kolme vuotta yläasteella kohdisti minuun ja kahteen ystävääni todella masinoitua kiusaamista.



Minä opin ensimmäisen vuoden jälkeen perheen tuella vahvaksi niin että kiusaaminen vähentyi kun ei tehonnut, toinen ystävä ei vieläkään halua puhua niistä ajoista ja se toinen ystävä, sillä ei ollut perhettä tukemassa, koulu oli hampaaton ja kiusaaminen vaikutti todella vahvasti hänen itsetuntoonsa.



Törmäsin pääkiusaajaan ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen kaksi vuotta sitten, baarin vessassa. Meinasin liueta mutta ajattelin että aikuisia ollaan, annan tälle oman elämänsä Johanna Tukiaiselle mahdollisuuden. Esiteltyäni itseni naama muuttui naisella kiinnostuneesta hymystä nyrpeään ja niin inhottavan tuttuun tuijotukseen. Kävi ilmi että meillä on yhteisiä tuttuja joita nainen alkoi jo kolmannessa lauseessa haukkumaan ja väheksymään. Hän ei kysynyt minun kuulumisiani halkaistun sanan verran vaan kertoi ummet lammet omasta menestymisestään.



Joko oli jäänyt vanhat roolit päälle tai jotkut kiusaajat on yksinkertaisesti luonteeltaan ilkeitä.

Kun jokainen kiusaaja on narkkari tai entinen narkkari.

Mahtaa olla paljon narkomaaneja maassamme tai sitten se on kiusattujen omaa romantisointia että kiusaajat ovat narkomaaneja :D



Ei se nyt voi noin mennä. Vai vastaileeko täälä aina sama henkilö näihin ketjuihin että kiusatut ovat nykyään narkomaaneja. Lukumäärä olisi nimittäin todella suuri ja se näkyisi myös tilastoissa.



Melkein pakko sanoa että puhutte paskaa. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa totuuden nimissä.

olen nähnyt ja pahimpaan otin itse yhteyttä



se helpotti



he olivatkin ihan ihmisiä, osa jopa kasvanut ihan tavallisiksi aikuisiksi jotka varmaankin häpeävät tekosiaan vaikka eivät oikein osaa anteeksi pyytää, sitäkin on tosin tapahtunut

Ala-asteella kaksi viimeistä vuotta, jolloin elämäni oli yhtä helvettiä. Syy kiusaamiseen oli se että olin lyhyttukkainen tyttö, jota ei maalaiskoulussa hyvällä katsottu (!) ainakaan poikien osalta. Itkin joka päivä koulun vessassa niitä sairaita juttuja mitä luokan pojat mulle teki.

Opettaja ei puuttunut millään tavalla, vaikka näki itkuni ja pahan oloni ja todisti esim. kun sain turpaan liikunatunnilla pojilta.



Näitä poikia en ole koskaan tavannut ja jos tapaisin varmaan sylkisin niiden päälle. Ei edes kiinnosta koko ihmiset.



Sen tiedän että yksi pahimmista kiusaajistani kuoli 20-vuotiaana huumeisiin. En koe vahingoniloa tms, mutta en suruakaan.

Yksi tuli baarissa pyytämään anteeksi, ja meillä oli tosi hyvä keskustelu.



Muutamiin muihin olen joskus törmännyt, mutta ollaan oltu ilmaa toisillemme.



Kiusaajilla menee kai ihan ok, eivät ole mitään supermenestyneitä ihmisiä (ammattikoulu tai ammattikorkeakoulupohjaisia ammatteja), mutta niinpä olen itsekin ihan tavallinen tallaaja vain.

yhteen kiusaajaani/sivusta katselijaan ja kiusauksen sallijaan. Oli baarimikkona, siis selvinpäin eli mistään kännitilityksestä ei ollut kyse. Kertoi, että oli ihastunut muhun ensi silmäyksellä ja että moni muukin poika oli tuntenut samoin. Muutimme siis uuteen asuinpaikkaan juuri yläasteen alussa. Luokka-asteen suosituimpien lauman tytöt alkoivat kiusaamisensa tämän johdosta heti, toisaalta taas halusivat kaikki olla kavereitani ja "ratsastaa suosiollani". Olin kaksi vuotta tuossa koulussa, ja välillä meni ihan hyvin noiden tyttöjen kanssa, mutta jos tilaisuus tuli, he puukottivat kyllä selkääni heti. Sydänystäviä en tuona aikana saanut ja pysyin kaikkiin hieman etäisenä. Tuo salaperäisyys toimi taas poikaporukassa kuulemma innoittajana, joten kierre oli syntynyt.



Oli ihan hauska saada kiusaamiselle selitys, vaikkei se elämääni juurikaan ole haitannut. Pahin kiusaajani pyysi minua facebookissa kaveriksi ja suostuinkin. Laitan kyllä suurimman osan päivityksistäni vain läheisimmille ystävilleni, joten tämä kiusaaja näkee vain julkisiksi merkkaamani päivitykset. Eli lähinnä hyvän joulun/pääsiäisen/juhannuksen toivotukset.

Olin yläasteella kauhea ja jälkeenpäin ajatellen varmaan aika sietämätön besserwisser, mutta en mielestäni ollut jotain pikku nälvimisiä lukuunottamatta mitenkään kiusattu ja ihan hyvin mukana porukoissa.

Nyt sitten aikuisiällä pari vuotta sitten kavereiden kanssa baarissa ollessa mukaan lyöttäytyi myös eräs kouluajoilta tuttu nainen, joka täysin yllättäen sitten yhdessä vaiheessa iltaa aloittaa itkunsekaisen anteeksipyytelyn ja avautumisen. Olivat kuulemma porukalla haukkuneet, vittuilleet ja nauraneet mulle koko yläasteen ajan. Olin ihan äimänkäkenä, olin varmaan sitten vaan ollut niin tohelo etten huomannut mitään.

Minulle ei ole kukaan tullut jäkikäteen avautumaan, mutta sen sijaan olen itse alkanut aikuisena tajuta, kuinka muutamat luokkatoverit ovat varmaan kovastikin yrittäneet minua kiusata. En vain tajunnut siitä kiusaantua; ilmeisesti olin sosiaalisesti jotenkin tampio tjtn. Vasta lukiessani muiden kiusatuksi tulemisesta juttuja, olen huomannut että noinhan minuunkin on suhtauduttu.

Pidin kiusaajien kommentteja yleensä merkkeinä verhotusta kiinnostuksesta, ja käyttäydyin kuin he olisivat avoimesti ilmaisseet mielenkiintoa. Esim. jos joku huomautti ilkeämielisesti jostain ominaisuudestani, kerroin oma-aloitteisesti hänelle asiasta lisää, hyvillä mielin.

Yhden kerran ala-asteella muistan tajunneeni, mistä oli kysymys, mutta koska se oli ensimmäinen kerta, en ymmärtänyt silloinkaan loukkaantua asiasta. Se tapahtui jo ekaluokalla, jolloin luokan kaikki muut tytöt tulivat yhdessä ilmoittamaan, että eivät enää olisi minun kanssani, koska olin tyhmä (joukon johtajana paras kaverini!). Sanoin tähän muistaakseni "ok", tai jotain vastaavaa, ja ryhdyin leikkimään omissa oloissani. Tytöt seurasivat puuhasteluani tiiviisti kauempaa, ja taisivat lopulta todeta että minun puolellani näytti olevan hauskempaa, koska yksitellen heidän rintamansa murtui ja he tulivat pyytämään päästä mukaan leikkeihini. Ja minähän suostuin. :)

Se oli aivan hirveää. Esimerkiksi opettaja käski muodostaa kaksi ryhmää luokassa. Pojat meni omaansa ja tämä tyttö kysyi muilta tytöiltä, voiko tulla niiden kanssa. Eivät vastanneet. Käyttäytyivät kuin tyttö olisi ilmaa. Opettaja pakotti ottamaan ryhmään, jonka jälkeen eivät edelleenkään puhuneet mitään ryhmätyössä. Tämä vain yksi esimerkki, mutta tilanne oli täysin mahdoton: tyttöä pidettiin täysin ulkopuolisena, hihiteltiin ja paneteltiin. Vinoiltiin ja pilkattiin. Jestas munkin otti silloin rinnasta kuunnella sitä itkua teiniltä. En tänä päivänä tiedä, mikä oli syy tuohon. Tyttö on nätti ja hoikka, ei kuitenkaan "liian" kaunis. On puettu normaalisti. On sosiaalinen, mutta aika hiljainen. Osaa olla porukassa mukana, muttei tuo itseään aina esille. Ainoa syy voi olla kiltteys. On todella hyväntahtoinen ihminen, joka antaa viimeisensäkin toiselle pyydettäessä. Onneksi ollaan saatu seurata, kuinka aikuisena pärjää hienosti. On edelleen hoikka ja nätti. Sellainen kiltti naapurintyttötyyppi, josta miehetkin tykkää mahdottomasti. On saanut paljon ystäviä, kun on tosi helposti lähestyttävä ja hauska, vaikka edelleen hiukan ujo.:)

Itse olin samanlainen, ja jouduin aivan samanlaisen kiusaamisen uhriksi.

Yhteen entiseen kiusaajaan olen törmännyt lasten harrastusten parissa. Pystyn tervehtimään häntä ihan asiallisesti tarvittaessa, mutta muuten pidän mahdollisimman pitkää välimatkaa.

En tiedä mitä hän miettii, enkä haluakaan tietää.

Ja muutama on "kaverinakin" fb:ssä. ja arvatkaa vaan meneekö meikäläisellä tällä hetkellä hyvin verrattuna niihin. :) Kyllä vain! Tuntuu, mitä fb:n päivityksiä lueskelee niin heillä ei ole elämässään mitään sisältöä, eivätkä ole edenneet suuntaan tai toiseen. Mä annan anteeksi kiusaajilleni, en kanna mitään kaunaa. Mua tämä tilanne on vahvistanut ja olen erittäin ylpeä itsestäni, löytyy ihana mies, "maailman" ihanin muksu, koti, varma työpaikka. Pääasia on, että mulla on rakastavainen perhe ja asiat on hyvin!



Niille ketä on kiusattu, älkää antako sen lannistaa tulevaisuuttanne. Olkaa vahvoja, näyttäkää niille kiusaajille, että kaikesta huolimatta pärjäätte elämässä ja kohtaatte haasteenne ylpeydellä!