Mikä anopissa ärsyttää?

ennen kuin eka lapsemme syntyi.



Anoppi oli tuommoinen tyypillinen neuvova anoppi, joka halusi jaella hyviä neuvojaan. Oma äitini ei juuri neuvonut, vaan tyytyi ihastelemaan ensimmäistä lapsenlastaan, mutta anoppi kyseli tiukkana, onko pysytty painokäyrissä, joko on soseita annettu, nukkuuko yöt jne. Ihan kuin olisi neuvolakäynnillä ollut, kun anoppi tuli kylään, paitsi ettei anoppi ole ollut töissä neuvolassa.



Sitten kun lapsi kasvoi tuli esiin erot oman perheen kasvatusperiaatteiden ja anopin periaatteiden välillä. Anoppi oli huoleton optimisti ja oma perheeni taas on aina ollut enemmän pedanttia porukkaa, varovaisia ja vähemmän luottavaisia. Alkoi ärsyttää anopin hui hai -mentaliteetti, kun oli kyse leikki-ikäisestä lapsesta.

Anoppi löysi elämänsä miehen pari vuotta sitten. Melkein heti hän rupesi viettämään naapuripaikkakunnalla useamman päivän viikosta jättäen 14-vuotiaan kälyni asuttamaan yksin vanhaa omakotitaloa (joka ei edes meinaa lämpöjä pitää sisällä). Talvipakkasella sisällä oli noin 18 astetta lämmintä. Ruoaksi hän osti alennusmyynnistä seuraavan päivän päiväyksellä olevia mikrohampurilaisia...that's it! Uutena vuotenakin jätti tytölle ruhtinaalliset 2€ rahaa ("kun ei se pyytänyt enempää"). Puhumattakaan tietysti kaitsemisesta koulunkäynnin suhteen. Tyttö nukkui niin pitkään kuin sielu sieti ja meni kouluun jos enää ehti tai huvitti!

Tein anopista ilmoituksen lasten suojeluun, jonka lopputuloksena oli kälyni sijoittaminen lastenkotiin. Anoppi selittänyt kälylleni kuinka se kaikki on minun syytäni ja kuinka olen paha ihminen. Nykyään käly on onnellisempi eikä kanna minulle kaunaa. Onneksi on järkevä nuori ja on ilmeisesti hoksannut, että parempi näin!

Anoppi soittelee miehelleni yleensä yöaikaan kännipäissään ja kyselee lapsenlapsensa kuulumisia vaikkei ole tätä koskaan nähnyt (eikä tule näkemäänkään!). Muista häneen liittyvistä angsteistani voisin kanssa kirjan kirjoittaa, mutta jääköön tämä tällä kertaa tähän! :)

Täällä tiedetään kaikki paremmin kuin ite vauvan hoidosta yms. Ärsyttää kun hän luulee tietävänsä paremmin mitä meidän vauva tarvitsee. Jos sattuu sanomaan syömisestä, että miten on syönyt vaikkapa määrällisesti tai onko syönyt huonosti/hyvin, niin kommentti on, että on niin pieni ja tarvitsee ruokaa kun kasvaa ja nälkäkin siks useammin (meillä oli pienikokoinen vauva syntyessä), ARGH! Samoin ylisyöttäs vauvaa, koska hänen mielestään jää aina nälkä jos syö pullon tyhjäksi ja ei meinaa irrottaa otettaan tuttipullosta tai alkaa melkei huutaan. Todellisuudessa ei jäänyt nälkä, vaan pitää iskeä tutti heti suuhun, koska vauvallamme on ollu syntyestä lähtien kova imemisen tarve. Kai me nyt omasta vauvastamme nähään millon hälle jää nälkä ja millon ei + millasia määriä syö! Sama kommentti oli, kun nyt ollaan kiinteät aloiteltu. Kerrottiin mitä syö innolla, niin sekin liitetään vain ja ainoastaan nälkään ja kasvamiseen! Voi kiesus! Ei kaikki liity nälkään ja kasvamiseen. Todellisuudessa en tiedä miten paljon syöttää vauvaa sillon ku on ollu siellä hoidossa.



Samoin on hysteerinen hygienian suhteen. Eli kaikki pitäs olla vauvalle steriiliä. Vauvan täti ja kummi puheli vauvalle ja hänen kasvonsa olivay ihan lähellä vauvaa, nii eikös rakas anoppini alkanu paasaamaan, että ei niin lähelle ja sitä rataa. Ite sitten lässyttää naama vauvan naamassa kiinni. Tässä oli vani pari esimerkkiä syömisestä ja hygieniasta.



Pelkään samaa kuin muutkin vauvan kasvettua, ett alkaako syöttään herkkuja vaikka kiellettäs. Samoin veikkaan, että ylisyöttää lasta. Pätee lapsiin sama kuin aikuisiinkin, että kohtuudella. Miehestä näkee, ett on tuputettu ruokaa enemmän kuin tarttee eli ei ole koskaan ollut normaalipainoinen.



Muissakin asioissa kuin vauva-asioissa tietää muita paremmin asiat kuin muut. On aika vanhanaikanen ja ylitosikko. Kyllä joskus sieppaa, kun ei kuuntele mitä hälle sanotaan, muiden mielipiteillä ei ole väliä, vain omilla, koska hänhän se oikeassa on kaikessa ja tietää kaiken. Niin ja ylihysteerinen muutenkin esim. jos lähen yksin ajamaan 300km:n matkan. Jos matkalla jotain sattuu, nii mitä sille voi? En voi sen takia jäädä neljän seinän sisälle vain pelätäkseni jos matkalla sattuu jotain :/



Ai niin, hän pukee omaa yli kolmekymppistä poikaansakin. Kovin kärkkäästi arvostelee hänen pukeutimistaan ja miten pitäs pukeutua. Ostaa vaatteita joita mies ei pistäs ikinä päällensä ja vieläpä väärää kokoa! Samoin sormuksista on sanonu, ett onko joku teinivaihe päällä, kun niitä pitää. Ja tiedän miehen yhden 20 vuotta vanhemman kaverin joka pukeutuu samalla tavalla ja sormuksiaki taitaa olla enemmän :D



Ja vielä yksi asia. Sana KIITOS. Ymmärrän sanan merkityksen ja käytänkin sitä tarvittaessa eli ruokapöydästä noustessa, saadessani apua, saadessani lahjan tms. Mutta se, että pitää hokea sitä kiitos sanaa vielä sieltä lähtiessäkin, vaikkei oils enää mitään mistä kiittää, kun yhden kerran on jo kiitos sanonut esim. ruoasta tai kahvista. Ei tästä kauan ole, kun lähdettiin, niin huus vaan perään, että mikä unohtu. Siihen mies sit sano, että kiitos. Ite en vaivaudu enää ulos mennessä hokemaan sitä sanaa. Kyllä se kerta per asia riittää ja piste. Jos ei mene perille niin se on sit voi voi :) Toivon niin, ettei ala tällä omalla tyylillään kasvattaa sit meidän lasta.



Sekavasti ja pitkästi selitetty. Oikeasti en osaa sanoin kuvailla tätä tilannetta ja ihmistä :D



Niin ja emme kylläkään vielä ole naimisissa, mutt iha anoppina tarvittaessa puhuttelen. Puhuu hän minustaki miniänä.

ainoastaan se, että anoppi (77 v) on hoikempi ja paremmassa fyysisessä kunnossa kuin minä tällä hetkellä :-) Muuten anoppini on kyllä myös samalla yksi parhaimmista ystävistäni ja erittäin suuri syy siihen, että en ole vielä miehestäni eronnut :-)

Jacgues Lacania ja klassikkopsykologiaa tämän jutun tueksi. Se on ihan sama, mitä anoppi tekee tai on tekemättä. Hän ärsyttää, koska on se vanhempi ja kokeneempi nainen, joka on paikalla silloin kun nuori äiti on epävarma itsestään. Äiti sitten projisoi tähän vanhempaan naiseen kaiken epävarmuutensa ja pelkonsa siitä, missä hän itse voisi epäonnistua tai tehdä väärin. Anopista tulee tällä tavalla kaiken sen pahan ja heikon ruumiillistuma, mitä nuori äiti ei voi itsesssään sietää. Samaän äikaan äiti on heikko ja tarvitsee apua ja pelkää koko ajan että apuun tuleva anoppi kaappaa vallan hänen kodissaan. Peruspsykologiaa.

jos anoppi ei ole onnistunut oman lapsensa kasvatuksessa, ei hän siinä onnistu lastenlastensakaan osalta. omien kämmineuvojensa tyrkyttäminen isoäidinroolin varjolla on niin sieltä ja syvältä, ku voisi vaan tunnustaa omat virheensä ja sanoa, että "älä sinä tee koskaan oman lapsesi kohdalla näitä virheitä, mitä minä tein oman lapseni kohdalla".

Anopin kanssa meni hyvin niin kauan kunnes ostettiin yhteinen koti miehen kanssa. Eka kerran kylään tultua anoppi tutki tavarani. Potkaisi koiraa ja pilasi uuden jääkaapin. Joulun alla sain keskenmenon joululahjaksi appivanhemmat antoi vaunurahaa!!! Kesällä menimme salaa naimisiin niin anopppi kysyi, että hellekkö päämme pehmensi kun vihille menimme??? En tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Olen yrittänyt ymmärtää, mutta koko ajan haukutaan ja solvataan.

niin anoppi sanoo, että eikö äiti ole opettanut/neuvonut miten toimitaan. Koskaan ei poikaansa tuolla tavoin kritisoi.

lapsille ja muille syöttää. Lapsia ei paljon uskalla jättää hoitoon anoppilaan, kun tietää että anopille ei päiväykset liha- eikä maitotuotteissa merkitse mitään. Monta päivää sitten olleen käytettävä ennen pvm jälkeen anoppi paistelee jauhelihaa ja syöttää sitä muille hyvillä mielin. Kerran löysin 3 viikkoa sitten vanhentuneen rahkapurkin sieltä. Kenelle lie senkin syötti. Heillä sairastetaan usein "vatsaflunssia", joilla ei tietenkään ole mitään tekemistä vanhentuneiden ruokien kanssa...

Asia vaivasi anoppia kamalasti. Hän päivitteli suureen ääneen, että miten noin pienistä rinnoista tulee noin hyvin maitoa.

Kerran vein lasta neuvolaan ja anoppi hoiti vanhempaa lasta. Kun tulimme neuvolasta ja aloin imettää kuopusta, tuli esikoinen viereen ja alkoi hokemaan: Likainen maito, likainen maito. Mistähän lie oppinut... Anoppi oli edellisellä viikolla sanonut minulle, että lopeta jo imettäminen, ihan hapantahan tuo maitosi jo on. Anoppi itse ei kyennyt imettämään omiaan kuin 1-2 kk. Liekö kateellinen minulle.

ne mukavatkin anopit tuntuvat ärsyttävän, kun nainen tulee raskaaksi. Tätä ärsyttävä anoppi-vaihetta kestää imetyksen ajan vielä. Veikkaan, että yleensä se johtuu ihan hormoneista. Monesti ulkopuolisena lähinnä olen huvittunut anoppiaan kauhistelevien jutuista, koska ne eivät edes ole tosiasiassa kauheita. Erikseen toki sitten todelliset tyrannianopit.

kun yleensä kaikilla on jotain pahaa sanottavaa anopista. Itselläni ei toden totta ärsytä anopissa mikään. Olemme olleet kaksi ja puolivuotta mieheni kanssa naimisissa ja meillä yksi lapsi ja toinen tulossa, eikä tähän mennessä ainakaan ole mitään moitittavaa anopin käytöksessä tai sanomisissa. (Johtunee ehkä siitä, että anoppini on joutunut kokemaan kauhu-anopin kaikki kommellukset, joten samaa ei halua omille miniöilleen.)



Täytyy vain myöntää, että minulla on sattunut uskomaton tuuri anopin suhteen. Hän on oikeasti uskomattoman ihana ihminen!

... Ärsyttää se ainainen puhe siitä, että kuinka sua nyt varmasti väsyttää ja olet uupunut kun olet äiti. "Itse olin niin väsynyt kun *** oli pieni". Mieheni on ainoa lapsi, ja meille siunaantui kolme aika peräkkäin. Kerran sitten sanoin väsymystä päivitellessä, että joku se väsyy yhden kanssa, toinen jaksaa vaikka viiden kanssa (kuopus oli tuolloin vauva). Sen jälkeen väheni väsymyksestä jankkaaminen. Mutta kun työt taas vuosien jälkeen alkoivat niin alkoivat väsymys-voivottelutkin, plääh. Tosi pieni asia, mutta häiritsee!



Me tulemme siis toimeen, mutta olemme siis kertakaikkisen erilaisia, että ei kyllä turhia tapailla, lapset vien mummolaan kylään, ja lähden itse huitelemaan =)

Millaisissa tilanteissa menee sukset ristiin anopin kanssa? Mikä anoppisuhteessa mättää?

Keräämme anoppi-juttuamme varten lukijoiden kokemuksia.

Hän tuntuu olevan muuten erittäin mukava, mutta hän tuntuu arvostelevan minun osaamistani aina lauseiden seassa. En tunnu kelpaavan saatika hänen pojalleen tai hänen lapsenlapsensa äidiksi.

Olemme etäsuhteessa mieheni kanssa ja kun olemme olleet lapsen kanssa käymässä on anopilla aina ollut jotain huomauttamista.

Esim. helteillä oli lapsi pelkästään vaippa päällä ja tuli kommenttia että vielä kun ottaisit tuon vaipan pois olisi lapsella mukavampi olla. Hiljeni sen jälkeen kun sanoin että hänen poikansa ei halua että lapsi pissaa lattialle.

Toinen mistä hän jaksaa valittaa on se että lapsi ei syö vielä samaa ruokaa kuin minä. No, paha hänen on syödä sitä ruokaa kun ei ole ylähampaita ja kaikki riisinjyvän kokoisesta eteenpäin lapsi työntää pois suusta. Ja joskus tuntuu että se ylähampaattomuus johtuu hänen mielestään minusta..

Sillointällöin tulee myös huomautuksia iästäni. Olen 6 vuotta nuorempi kuin mies ja ilmeisesti anopin mukaan liian nuori tietämään mistään mitään.

Jaksaa jopa kommentoida pukeutumistankin. Joudun siis helteellä varsinkin pitämään pitkähihaista paitaa päällä aurinkoallergian takia, niin johan tuli kommenttia että kyllä nuoren pitää ruskettua kesäisin.

Olen sen verran arka ihminen että en viitsi sanoa näistä asioista hänelle tai miehelleni. Pitää vain siis niellä kaikki ja sitä kautta kaikki olettaa että kaikki on hyvin..

Aluksi sai kamalan ikäkriisin kun tuli isoäidiksi. Siirtyminen isoäidin rooliin oli vaikea ja kutsui itseään monta kertaa äidiksi hoitaessaan lastani. Häpesi silminnähden kovasti kun huomasi minun kuulleen asian.



Hänellä oli itsellään hyvin hankala suhde anoppiinsa ja hän oli päättänyt etukäteen, että hän tulee olemaan mukava anoppi. Hänelle oli suuri pettymys kun parhaasta tahdosta huolimatta välillä aikusilla ihmisillä menee hermot toisiinsa. Hän ei ole koskaan osannut suhtautua lapsiinsa aikuisina ja yritti kohdella minua samalla tavalla. En suostunut siihen joka väistämättä johti ristiriitoihin. Hänen kanssaan vain on kovin vaikea puhua näistä asioista jälkeenpäin koska hän haluaa vain lakaista kaiken maton alle ja olla kuin mitään konfliktia ei olisi ollutkaan.



Nyt haluaisi vain hoitaa lapsenlapsia ilman heidän vanhempiaan läsnä. Lapsenlapset haetaan ja heidän kanssaan ajetaan satoja kilometrejä ilman puhekinsoittoa että kaikki on turvallisesti perillä. Me emme saa ajaa metriäkään ilman että heille ilmoitetaan.

Anoppi pyytää anteeksi vähän väliä.



"Anteeks kun tulin poikkeemaan.." (Joo kato sun lapsenlapset asuu täällä, ihan voit vapaasti tulla kylään.)



"Anteeks ny, kun mä tähän aikaan tulin kylään..."(Sunnuntaina klo 18, aika normaali kyläilyaika?)



"Sori hei kun ei mulla ole kun tälläisiä syötäviä tuliaisena..." (jokasortin pullaa muovikassillinen täynnä, ja ilmankin saisi kyläillä)





Esimerkkikeskustelu, kukan ja värin tilalle voi vaihtaa mitä tahansa muutakin:



Anoppi: Olipa kauniita keltaisia kukkia. Niistä punasista en niin välittänyt.

Minä: Ai, mä taas ajattelin, että punaset on nättejä ja keltaiset vähemmän nättejä.

Anoppi: Niin juu, siis kyllä minäkin niistä punaisista tykkäsin, tai oikeestaan ne keltaiset oli minustakin melko rumia...



Kai mä vaan olen anopin mielestä niin pelottava, että pitää aina madella mun edessäni. Ja kohteliaasti käyttäydyn anoppia kohtaan, ei siis syytä olla paniikissa. Tunnettu kohta 10 vuotta.



Toinen pieni rasittavuus on lasten lahjaostokset. Joka jumalan kerta sillä on pakottava tarve hankkia jotain mahdollisimman suurta, kirjavaa, muovista ja huonolaatuista skeidaa.

Normaalit ihmiset osaavat asettua toisen asemaan, ostavat lahjaksi sellaista, mistä kuvittelisi toisen pitävän, ovat kohteliaita jne. Anoppi ostaa minulle vain sellaista, mistä itse pitää, mistä jokainen muu ihminen tietäisi, että minä inhoan sitä esim. värin, tyylin tms vuoksi. Vaikka sadasti olen rautalangasta vääntänyt, että a) ei tartte ostaa mitään b) ei ainakaan mitään sinistä, niin kaikki lahjat ovat sinistä. Ylipäätään se arvomaailma, että miniä ei ole mitään, ainoastaan hän ja hänen poikansa ovat tärkeitä, on ällöttävää.



KAmalinta on ehkä se, että mulla on monta poikaa, ja siispä pelkään kovasti tulevani joskus yhtä kamalaksi anopiksi. Olen vannonut tekeväni kaikkeni, etten tuppaudu, tunkeudu, ilkeile, arvostele, osta mitään liikaa/liian vähän/vääränlaista/-väristä... EI ole helppoa olla anoppi saati miniä!!

Menimme äitienpäivänä anopille yökylään. Yöksi siksi, että matkaa on sen verran paljon. (Onneksi). Tappelu alkoi jo puhelimessa, pyysin nätisti josko voisimme nukkua talon yläkerrassa. Syystä että anoppi nukkuu alakerrassa ja kuorsaa niin ettei siinä melussa nuku kukaan. Alakerrassa olohuoneen ja anopin huoneen erottaa vain ohut sermi. No, pitkän pyytämisen jälkeen saatiin mennä yläkertaan nukkumaan. Anoppi oli sen sitten lämmittänyt valmiiksi. Oli polttanut niin monta pesällistä puita, että mittari näytti +38 siellä yläkerrassa.... menin tosiaan yläkertaan ja meinasin tukehtua kun avasin sen huoneen ova missä piti yöpyä! Anoppi sitten haukkumaan minua että kun mikään ei kelpaa, kun kehtasinkin sanoa että hiukan liian lämmintä..

Esikoisemme, anopin ensimmäisen lapsen lapsen synnyttyä, anoppi "sekosi". Hän olisi tahtonut nähdä vauvaamme monta kertaa viikossa ja soitteli ja kertoi kuinka ikävöi vauvaa. Jatkuva soittelu ja tapaamisen pyytely ahdisti, kun toipui vaikeasta synnytyksestä ja olisi tahtonut olla rauhassa uuden oman pienen perheen kesken. Anopin käytös muistutti kaiken kaikkiaan enemmänkin äidin kuin mummin käytöstä. Hän tapasi ottaa vauvan minun tai mieheni sylistä tai turvakaukalosta mitään sanomatta ja vei tätä välillä toiseen huoneeseen -viettämään aikaa mummin kanssa - tosin hän sanoi kuukausia itseään vauvalle mammaksi. Tunsimme mieheni kanssa olevamme vain kuskeja, jotka veimme vauvaa katsomaan mammaa - mistään muusta kuin vauvasta hän ei pystynyt puhumaan kuukausiin, välillä unohti tervehtiäkin meitä eteisessä kun tulimme kylään. Anoppi neuvoi minua jokaisessa yksinkertaisessa vauvanhoitoon liittyvässä asiassa. Jos vauva alkoi itkeä hän oli ottamassa häntä minun sylistäni pois, aivan kuin hän osaisi lohduttaa minun vauvaani paremmin. Imettässäni hän kommentoi jatkuvasti jotain ihan vieressäni istuen! Tilanne paisui sietämättömäksi, aikani nielin hänen röyhkeyttään mutta sitten päätin keskustella hänen kanssaan suoraan, koska en enää sietänyt häntä silmissäni. Hän suoraan sanoen omi minun pienen vauvani aina tavatessamme. Keskustelimme, hän pyysi anteeksi minun reviirilleni tulemista ja myönsi että hänellä oli mennyt mummius "vähän överiksi". Tällä hetkellä meillä on anopin kanssa ihan hyvät välit ja hän saa hoitaa joskus lastamme pari tuntia jos minulla on menoa. Meidän tilanteessamme tarvittiin asioista suoraan puhuminen ja anopille rajojen asettaminen. Toivon ettei kukaan tuore äiti pahoittaisi mieltään kuukausia ottamatta asiaa puheeksi, kuten minä tein vaan keskustelisi heti anopin kanssa jos jokin väleissä hiertää.



ANTEEKSI TEKSTIN SEKAVUUS, KIIREELLÄ KIRJOITETTU.



-Taaperon mamma-

Ex-anoppi oli noita-akka.Siis oikeesti.Se luki kädestä ja puhui milloin mistäkin kummallisista asioista ja tyrkytti niitä ja ennustuksiaan.Ja sai toiset tuntemaan itsensä sairaaksi ja sanoi,että pitää nousta tietyllä tavalla sängystä,ettei selkä rasitu tms.(olin 20-21-vuotias).Kaikkea huuhaata koko ajan..Miestään hän kohteli tosi törkeästi ja he riitelivät koko ajan.Sitä oli kamala kuunnella.Lisäksi hän ei ollut oikein osannut rakastaa poikaansa eikä pitää tämän puolia isäpuolta vastaan.(joka hakkasi tms).

Nykyinen anoppi on mukava ja normaali ihminen sekä antaa meille omaa tilaa.

ihan pelottaan, jos itsestä tulee joskus anoppi. Täällä on todella herkkähipiäistä porukkaa. Kaikki pitäisi tehdä, kuten MEIDÄN perheessä on sovittu ja otta matta ollenkaan huomioon muiden tapoja. Anoppikin on kuitenkin aika lähellä oleva sukulainen. Mulla on hyvä anoppi. Eri mieltä ollaan uskonnosta ja aika monesta asiasta. Käy toisen poikansa luona useasti ja meillä harvoin. Johtuu osittain myöa välimatkasta, mutta mekin käymme siellä päin harvemmin. On anatanut jäätelöä ja kaikkia herkkuja, samoin omat vanhempani, vaikka meillä ei annetakaan. Ei kai tästä nyt kannata hernettä vetää nenään? Edelleisissä oli "anoppi on nostanut lapsemme pöydälle ja itsekin istunut pöydällä, vaikka meillä ei saa jne" voi herranjestas. Mahtaa teidän elämä olla hankalaa tai sitten muuten vaan tosi omituista